Adoptoitavaksi antaminen

että osaa asettaa lapsen tarpeet omiensa edelle. En tietenkään tiedä, mitä ap:n päässä liikkuu ja olisiko oikeasti parempi että lapsi olisi jonkun muun hoidettavana, mutta pahalta tuntuu lukea tällaista. Sydämettömän ja kylmän vaikutelman antaa ap itsestään...

kanssaan ihan vakavasti. Hän osaisi varmasti auttaa sinua päätöksessäsi. Voisi olla hyvä asia ennenkuin otat lastensuojeluun yhteyttä.



Onko lapsi saanut alkunsa raiskauksesta?

On täysin eri asia lapsen " Muistamisen" ja sopeutumisen ja ikävöinnin kannalta jos hän on aivan pieni vauva tai isompi lapsi, joka elänyt laitoksessa eikä perheessä.

jos häntä pompotellaan sijaisperheeseen ja takaisin jne. Jos äiti haluaa lapsestaan luopua, parasta tehdä ratkaisu kerralla ja antaa lapselle mahdollisuus pysyviin ihmissuhteisiin rakastavassa perheessä. Muu on itsekästä, eikä lapsen edun mukaista. Ja ajatelkaa, kuinka paljon Suomessa on lapsettomaksi jääneitä pariskuntia, jotka olisivat valmiita tekemään kaikkensa tämän pienen hyväksi!

Mutta mun näkökulmasta parempi olisi se, että kokonaan suhteesta äitiin ei tarvitsisi luopua. Onhan hirveän pelottavaa, että maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa elää pari vuotta ja jotka sitten yhtäkkiä poistuvat loppuiäksi.

että tietenkin olisi parempi, jos tällaiset päätökset voitaisiin tehdä ajoissa. Miettikää nyt kuitenkin, miten perusturvallisuus siitä kärsii, kun sijaisvanhemmatkaan eivät uskalla kunnolla kiintyä lapseen menettämisen pelossa, lapsesta nyt puhumattakaan. Mielestäni Suomessa pidetään yleensäkin aivan liikaa biologisen äidin puolia lasten edun kustannuksella. Ja miten nämä kaikki ulkomailta adoptoidut sitten sopeutuvat?? Tunnen useita onnellisia adoptioperheitä ja onnellisia aikuisia, jotka on lapsena adoptoitu ja toisaalta lapsia, joiden elämä on pilattu jo alkuunsa tällä biologisen äidin ailahtelujen mukaisella pompottelulla.

En voi käsittää :(

jossa äiti kohtelee tytärtä (nyt jo aikuista) hirveällä tavalla, ja on aina kohdellut. Olisi varmasti ollut lapsen eduksi jos olisi antanut adoptioon pienenä.

Et kai äidillä jos on pahasti mielisairas voi omaa lastaankin kohtaan olla tosi pahoja tunteita, vaikkei sitä voi normaalisti ajatteleva ihminen ymmärtää, ei mitenkään.



Eli ap hoitoon ja lapsi ainakin sijaiskotiin.

kuka muistaa vielä sen porvoolaisen äidin, joka poltti lapsensa taloon???



EIKÖ HÄNENKIN OLISI KANNATTANUT ANTAA ADOPTIOON??



tahdotteko tänne suomeen lisää näitä murhenäytelmiä, kamalia lapsenmurhia? kun tuomitsette noin adoptioon annon?

jos äiti antaa lapsensa adoptioon, se on taatusti lapselle parhaaksi. toisin kuin masentunut ja psykoottinen äiti, joka tappaa lapsensa!

Eiköhän se ole parempi, että jos äitihahmo ei jaksa lapsensa kanssa, niin antaa lapsen adoptioon, ettei mitään pahempaa satu. Ja niin pian kuin mahdollista.

Itse olen sitä mieltä, että ymräristö muokaa ihmisen ja ihmisen biologisella taustalla on aika vähän tekemistä sen kanssa mitä ihmisestä tulee.



Varmasti lapsi osaa arvostaa tekoasi jos pääsee hyvään Adoptio perheeseen. Sijaisperhettä en voi suositella silloin on parempi monesti vaikka vähän puolikaskin vanhempi.



Lapsesi voi olla nyt vaikeassa iässä ja ehkä koettelee jaksamistasi. Neuvottelel lastensuojelun työntekijöiden kanssa jos voisita saada tukiperheen lapsellesi ja itsellesi näin vapaa-aikaa. Jos vaikka tilanne helppottaisi. Kannattaa varmaan kaikki kortit käyttää ennen lopullista ratkaisua. Voimia ja parempaa tulevaa ap:lle!

Ongelmat ovat seuranneet jopa meitä mielenterveysongelmien

muodossa. Monta sukupolvea tulee kärsimään ratkaisustasi.

Lapsellesi muodostuu kuva äidistä, joka vaan luovuttaa ja jättää

vaikean paikan tullen. Ja siitä, ettei hänestä välitetä, hänelle ei ole

paikkaa maailmassa.

Jos et jaksa olla aikuinen, hankkiudu terapiaan ap. Suhtautumisesi

kertoo vain siitä ettet jaksa olla sitä.

miten vaikea ihmisten esim. 48, 50 ja kymmenet muut, on edes yrittää hahmottaa, että kaikkien elämä ei ole sama kuin heidän omansa (omasta näkökulmastaan katsottuna). Pullossa kasvaessa on kyllä kieltämättä vaikea nähdä, että elämiä, kohtaloita, tilanteita ja näkökulmia on olemassa useampia. Kukaan ei käskekään teidän edes kuvitella antavanne omianne pois. Itse tilanteesta en mitään tiedä, mutta toivon, että ap löytää riittävästi ammattiapua tilanteen selvittämiseen.

Olet varmasti harkinnut päätöstäsi riittävästi. Halukkaita 2-vuotiaan adoptiovanhempia on taatusti paljon. Ikävää, ettet antanut lastasi heti synnyttyään adoptoitavaksi, mutta jos alusta asti olet ollut sitä mieltä, ettet halua pitää lasta ja vielä lähes kahden vuoden jälkeenkin tunnet samoin, on adoptio varmaan oikea ratkaisu.

En minäkään todellakaan antaisi omaa 2-vuotiastani pois, mutta eihän tässä nyt siitä ole kyse. Miksi pitää aina verrata omaan tilanteeseen? Miksi ei voi ymmärtää, että kaikilla ei ole samanlaista kuin itsellä?