Yksinäisyys yliopistossa. Miten selvisitte?

Minä aloitin aikuisopiskelijana ja tulin vielä heti raskaaksi ja jäin äitiyslomalle. Kaikki tuutoroinnit, opiskelijatapaamiset ym. meni sivusuun.

Olen introvertti ja en edes kaipaa seuraa, mutta jokapaikassa toitotetaan, että verkostoituminen on tärkeää. Minkäs teet, vaikea niitä verkostoja on tyhjästä nyhjästä.

3. vuoden hallintotieteilijä

Tarkoitukseni oli opiskella. Yksinäisyys ei ollut mikään ongelma, sillä ryhmä- ja paritöihin löytyi kumppani alta aikayksikön joko oikealla tai vasemmalla puolella istuvasta.

En ollut yliopistossa hankkimassa ystäviä enkä viettämässä sosiaalista elämää, vaan nimenomaan opiskelua varten. Ymmärrän kyllä, että täysin uudella paikkakunnalla, jopa vieraassa kulttuurissa sikäli kuin se samassa valtakunnassa on mahdollista on ikävää. Mutta monet ovat täällä hyviä vinkkejä antaneet: reippaasti vaan mukaan ja puhuttelemaan vieraita ihmisiä, kyllä siellä ainakin elämänvaihetovereita löytyy.

Periaatteessa jos on pienestä maaseutupaikasta kotoisin, jossa on vähän outolintu vaihtoehtoihminen, niin yliopistokaupungista niitä ystäviä vasta löytyykin. On muillekin kaikenlaista harrastusmahdollisuutta, esim. minun kotikunnassani ei voinut ajatella menevänsä ystävän kanssa elokuviin, kahville tai shoppailemaan.

Minä sain ystäviä seurakunnan opiskelija porukoista - ystävyys jatkuu vielä 20 vuoden jälkeen.

Minä sain ystäviä helposti heti opintojen alettua, mutta sitten kaikki lähtivät pois ennen kuin ehdin valmistua. Yksi meni Ruotsiin vaihtoon, toinen lopetti opinnot, kolmas lähti jatko-opiskelemaan, jne. Jäin yksin gradun kanssa, jonka tekeminen ei ottanut tuulta alleen. Muutin sitten pois itsekin opiskelupaikkakunnalta ja valmistuminen jäi siihen.

En selvinnyt. Yliopiston bileet ja kerhot tuntuivat typeriltä, kun oli tottunut viettämään ihan tavallista elämää, johon kuului omat ystävät. Opinnot jäivät sitten kesken, muutin takaisin pääkaupunkiseudulle ja vaihdoin ammattikorkeaan, jossa ei onneksi tarvinnut tutustua kehenkään, kun oli jo ne omat harvat ihmissuhteet koulun ulkopuolella.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 00:28"]

Aika omituista, että minun kokemukseni on ihan erilainen kuin teidän muiden. Olin vielä koulussa vain yhden hyvän ystävän varassa. Kun yliopistossa aloitin, niin yhtäkkiä ympärillä oli vaikka kuinka paljon porukkaa, jotka jakoivat kiinnostuksenkohteeni. Sain yliopistosta ensimmäisen kerran oikein ystäväpiirin. Olen edelleenkin näiden ihmisten kanssa tekemisissä, ja samoin sen yhden kouluaikaisen ystävän.

[/quote]

Minulla osittain samanlainen kokemus. Lukiossa minulla oli oikeastaan vain yksi hyvä ystävä rinnakkaisluokalla, omat luokkatoverini jäivät etäisiksi. Sen sijaan yliopistossa oli helpompi löytää samanhenkistä seuraa ja tutustuinkin uusiin ihmisiin eri vaiheissa. Samaan kesätyöpaikkaan päätyi myös paljon saman aineen opiskelijoita ja sitä kautta tuli uusia kavereita. Parhaat ystäväni tosin olivat muualta. Pysyviä ystävyyssuhteita yliopistosta ei tullut. Olennaisinta ei mielestäni ole se, saako yliopistosta hyviä ystäviä, jos niitä on olemassa jo muualla. Sen sijaan seuraa kaipaa varmasti jokainen ja sitä minä ainakin sain yliopistosta paremmin kuin lukiosta.

Oli paha paikka. Vieras kaupunki ja ketään ei vaan kiinnostanut.

Kyllä niitä kavereita ja ystäviä löytyi, en muista että olisi mitenkään pitänyt sen eteen ponnistella. Menet vaan reippaasti juttelemaan vieruskavereille ja mukaan ainejärjestöön ja vaikka opiskelijavaihtojärjestöön. Sillä tavalla pääset sitten helpommin vaihtoonkin. Usko itseesi ja yksinäisyys on pian pois puhallettu!

Rohkeasti vaan mukaan osakuntatoimintaan! Osakunnissa on ainejärjestöön verrattuna se etu, että niissä on ihmisiä monilta eri aloilta. Jos sitten sattuu itse opiskelemaan vaikka mies/naisvaltaista alaa tai muuten ei tule juttuun oman aineen muiden opiskelijoiden kanssa, niin osakunnasta löytyy ratkaisu.

Osakuntien sisällä on usein jos jonkinmoista kerhoa ja muuta harrastustoimintaa, varmasti löytyy kullekin sopivaa ohjelmaa. Ja ei ole pakko liittyä omaa kotiseutua edustavaan osakuntaan, senkun vaan valkkaa sen, jossa tuntuu olevan eniten omanoloista porukkaa!

Ei ole syytä miksi kaverien täytyisi olla juuri oppilaitoksesta.

Etsi paikkakunnalta hyviä harrastuksia: järjestötoimintaa, seurakunnan opiskelijatoimintaa, poliittista toimintaa tms. mikä sua kiinnostaa. 

Up

Minä olin muita opiskelijoita vanhempi, ja lisäksi ainoa naispuolinen aloittaja, joten ihan yksin olin, ja hyvä niin. En minä kaivannut niistä nuorista jätkistä todellakaan seuraa mihinkään. Ei minulla muutenkaan lapsuuden jälkeen ole mitään ystäviä tai kavereita ollut, enkä kaipaakaan. Oma mies ja lapset riitää minulle, joskus tuntuu että introverttiluonteelleni sekin saattaa olla liikaa ja olisin sinkkuna onnellisempi.

Mene yths:n lääkärille suremaan sitä että olet yksinäinen, saat heti masennuslääkkeet joista tulee maanisen sosiaalinen olo ja kymmeniä outoja ystäviä, joista kaikista haluat eroon sitten kun lopetat lääkityksen. Tämä oli oma karu kokemukseni ja varoituksen sananen!

Missä kaupungissa olet opiskelijana? Itse olen kokenut tuota samaa yksinäisyyttä pienemmän kaupungin yliopistossa. Jos ei jaksa pyöriä opiskelijabileissä ym. koulun ulkopuolisissa aktiviteeteissa, jää lopulta aika yksin. Luennoilla asian kanssa vielä selviää, mutta täydessä ruokalassa/kahvilassa yksin istuessa olo on välillä todella surkea. Minullakin oli paljon ystäviä lukiossa ja näemme edelleen silloin tällöin, mutta jostain syystä täältä opiskelukaupungistani en ole saanut yhtään ystävää, ainoastaan sellaisia moikka-tuttuja. Onneksi minulla on kuitenkin koiraharrastus ja mies. Koirat ovat muuten todella terapeuttisia yksinäisyydestä kärsiville ihmisille - suosittelen :)

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 00:49"]

Mene yths:n lääkärille suremaan sitä että olet yksinäinen, saat heti masennuslääkkeet joista tulee maanisen sosiaalinen olo ja kymmeniä outoja ystäviä, joista kaikista haluat eroon sitten kun lopetat lääkityksen. Tämä oli oma karu kokemukseni ja varoituksen sananen!

[/quote]

Ei yksinäisyyden hoito kuulu lääkärille. Hän olisi kyllä voinut ohjata sinut joihinkin ryhmiin tai keskusteluapuun tms.

Onhan tämä hankalaa, kun on muuttanut kokonaan uuteen kaupunkiin josta ei tunne juuri ketään. Yksinäisyyttä helpottaisi huomattavasti jos olisi esim parisuhde, niin ei tarvitsisi olla niin paljoa yksin. Onneksi minulla on seurallinen kissa, niin en ihan mökkihöperöksi muutu!