Tunnetko ihmisiä, jotka ovat "henkisellä tiellä"

on pyrkimystä siihen, että ego mahdollisimman vähän määrittelee ihmistä. Siis sen sisäistämistä että oikeasti olemme henkisiä olentoja, ja tämä materia ja ego on vain väliaikasta. Periaatteessa hyvin yksinkertaista, käytännössä hyvinkin haasteellinen tie. Joku epäili ettei voi olla ihmistä joka ei arvostele jne, mitä siinä listassa oli, mutta oikeasti se on vasta alkua. Käsittääkseni valaistunut on ihminen joka ei enää samaista itseään egoonsa. ja heitä ei maapallolla kyllä kovinkaan montaa ole. Mutta onneksi on paljon ihmisiä jotka ovat sillä tiellä.

En ihan ymmärrä mitään henkisen tien käsitettä. Sen sijaan sanoisin, että ihmisen soisi saavuttavan sellaisen tilan elämässään, että hän voisi joka ilta mennä nukkumaan katumatta elettyä päivää, puhtaalla omalla tunnolla.



Sellaiseen rauhaan voi päästä esimerkiksi kuvittelemalla tilannetta, että kuulisi elinaikaa olevan enimmillään yhden vuoden.



Miten sen vuoden haluaisi elää? Minkälainen ihminen haluaisi olla, mihin asioihin haluaisi keskittyä tai mitkä asiat olisivat tuohtumisen, suuttumisen pahastumisen tai muiden negatiivisten tunteiden arvoisia?



Varmasti jokaisella olisi niitä suuria elämyksiä, joita pitää saada ennen kuolemaa, mutta luulen, että aika nopeasti merkitykselliseksi tulee se, että olen hyvä lähimmäisilleni, keskityn huomaamaan arjessa hyviä hetkiä ja opettelen nauttimaan niistä.



Tänään on hyvä päivä, huomenna tilanne voi olla toinen.





Itse olen joutunut laittamaan välit poikki ihmiseen, joka on löytänyt oman henkisen tiensä ja tuntee sen vuoksi selvää ylemmyydentuntoa, puhuu minulle alentuvasti, vähättelee kaikkia pieniäkin arjen vastoinkäymisiä ja on alati neuvomassa, miten minun pitäisi elämään suhtautua ja jopa kuinka pitäisi rahojani käyttää.



Kun menetin läheisen ihmisen, ja kerroin hänelle surustani, oli vastaus yksinkertainen : "mutta eihän kuolemaa oikeasti ole olemassa". Kun kerroin lapseni allergioista oli vastaus "mutta siis nykyäänhän tiedetään, ettei allergioita ole olemassa " ja astmakin lapsella johtui kuulemma vain perheeni ahdistuneesta ilmapiiristä. Tuollaista henkisyyttä en jaksa, siinä ei ole muille ihmisille tilaa lainkaan.

he ovat rauhallisia, onnellisia ja vähään tyytyväisiä. Pystyisimpä samaan.

on just kuin siitä saippuasarjasta Valaistunut. On käynyt retriitillä ja on heti eri tasolla kuin muut.

Jos joku ihminen sanoisi oikeasti olevansa tuollainen, epäilisin että joko valehtelee tai sitten elää "minä olen tosi henkinen ja tasapainoinen"-kuplassa jossa kieltää jopa omalta pintatietoisuudeltaan kaikki ahdistukset, joita ihmiselämään kuuluu.

Itse en ainakaan haluaisi tuollaiseksi, vaan haluan kokea elämän kaikissa sävyissään, myös tunne-elämän puolesta. En pelkää enkä vastusta mitään tunnetta joka kuuluu inhimillisyyteen, en yksinäisyyttä, epätoivoa tai vihaakaan.

Juuri tuollaiset oman aggression/surun/negatiivisen kieltäjät ovat pelottava ihmistyyppi. Ovat ottaneet henkisyydestä ja positiivisuudesta defenssin.

Minusta henkinen tie on elämä itse. Ja jokainenhan meistä sitä kulkee, vaikka ei mitään henkisiä harjoituksia tekisikään.

Mulle henkisyys on pyrkimys arjessa läsnäoloon sekä irtipäästämistä asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Yleensäkin se on mulle arkisten asioiden kanssa puuhastelua ja siinä samalla sisäisen äänen ja intuition kuuntelua.



Elämään kuuluu ihmisen koko tunnekirjo, vihasta iloon, peloista suruun jne., tunteiden kokeminen on rikkaus. Olen huomannut, että mitä enemmän kokee ja oppii asioista, sitä enemmän huomaa kuinka vähän tietää mistään mitään :)

itse usko, että se henkinen tie tarkoittaa sitä, että ei koe enää mitään normaaleja ihmisen elämään kuuluvia tunteita ja lakkaisi haluamasta mitään, vaan varmaankin tulee niiden kanssa paremmin toimeen. Että jos naapurin kalle alkaa kulkea ympäriinsä lampunvarjostimeksi pukeutuneena, niin lienee ihan ok ajatella, että hmm, aika jännää.

Minulla on tapahtunut vuosia sitten eräälainen "herääminen", ei siis uskonnollisuuteen vaan oman sisäisen äänen kuunteluun.

Olen sen jälkeen osittain seurannut ääntä (esim. kouluttautumalla joogaohjaajaksi, käymällä erilaisia kursseja.. Samoihin aikoihin minulle iski työuupumus silloisessa työssä. Tietysti otin sen merkkinä, että olisi tehtävä muutos.

Mutta mitään uutta "tietä" ei ole oikein löytynyt. Joogaa ohjaan erittäin sivutoimisesti, ja mitä alueeni muilta alalla olevilta olen kuullut, ei kenelläkään ole kovin tuottoisat ajat nyt. samaan aikaan olen tehnyt "tavallista" työtä. Tavallaan en saa siitä samaa tyydytystä kuin ennen, se ei merkitse sitä mitä ennen. Näen uupuneita, katkeria ihmisiä osana suurta koneistoa, joka ei välitä. Ihan kuin tuossa edellisen parjaamassa sarjassa Valaistunut.

Onko siis väistämätöntä, että uuden tason avautumisen myötä muuttaa koko elämänsä?

mitä se sisäinen äänesi sanoo?

minäkin valaistuin ja tulin av:lle jakamaan hengentuotteitani