Tunnetko ihmisiä, jotka ovat "henkisellä tiellä"

kysymys siis siitä, että ihmiset ovat tiettyyn pisteeseen saakka kuvitelleet elävänsä pelkkää kulutusta ja biletystä varten eivätkä ole missään vaiheessa tutustuneet itseensä, ja sitten kun asia valkenee, se aiheuttaa tällaisen hurahtamis-ilmiön? Selittäkää pakanalle.

Se ei liity shoppailuun eikä kuluttamiseen mitenkään. Kysymys on siitä, että heittää ennakkoluulonsa ja epäilynsä ja pelkonsa pois ja alkaa elää, alkaa katsoa ja näkeä. Siinä sivutuotteena yleensä käy niin että kaikenlainen raha ja omaisuus menettää merkityksensä, myös biletys ja muut korviketoiminnot.

Tunnetko ihmisiä, jotka ovat "henkisellä tiellä"

Minut on sysätty tälle tielle jo lapsena, vanhemman toimesta. Hän opetti myös hyväksymään erilaisuutta, arvostamaan muita ihmisiä sekä totesi, ettei se älykkyys ja joidenkin älykkyydeksi katsoma kyynisyys tai sarkasmi tuo hyvää oloa itsessään vaan se, että kohtelee muita ja itseään hyvin. Älykkyyttään pitää kyetä käyttämään hyvään. Ei muiden arvosteluun ja puutteiden osoitteluun.

Aikuisena olen jatkanut omia opintojani tällä saralla.

Onko näissä "henkisissä teissä "kysymys siis siitä, että ihmiset ovat tiettyyn pisteeseen saakka kuvitelleet elävänsä pelkkää kulutusta ja biletystä varten eivätkä ole missään vaiheessa tutustuneet itseensä, ja sitten kun asia valkenee, se aiheuttaa tällaisen hurahtamis-ilmiön? Selittäkää pakanalle

kysymys siis siitä, että ihmiset ovat tiettyyn pisteeseen saakka kuvitelleet elävänsä pelkkää kulutusta ja biletystä varten eivätkä ole missään vaiheessa tutustuneet itseensä, ja sitten kun asia valkenee, se aiheuttaa tällaisen hurahtamis-ilmiön? Selittäkää pakanalle.

Se ei liity shoppailuun eikä kuluttamiseen mitenkään. Kysymys on siitä, että heittää ennakkoluulonsa ja epäilynsä ja pelkonsa pois ja alkaa elää, alkaa katsoa ja näkeä. Siinä sivutuotteena yleensä käy niin että kaikenlainen raha ja omaisuus menettää merkityksensä, myös biletys ja muut korviketoiminnot.

kuten muutama kirjoittikin- sitä että kykenee yhtä enemmän löytämään sisältään rauhan ja ajattelemaan ja tekemään hyvää itselleen ja toisille. Olemaan läsnä. Ja myös ymmärtämään että on toisenlainenkin todellisuus kuin tämä minkä me näemme. Ja että jokaisella on täällä oma tehtävänsä-mitä lähempänä on sitä omaansa, sen mielekkäämpää on elämä. Teitä tähän on monia.

kysymys siis siitä, että ihmiset ovat tiettyyn pisteeseen saakka kuvitelleet elävänsä pelkkää kulutusta ja biletystä varten eivätkä ole missään vaiheessa tutustuneet itseensä, ja sitten kun asia valkenee, se aiheuttaa tällaisen hurahtamis-ilmiön? Selittäkää pakanalle.

Se ei liity shoppailuun eikä kuluttamiseen mitenkään. Kysymys on siitä, että heittää ennakkoluulonsa ja epäilynsä ja pelkonsa pois ja alkaa elää, alkaa katsoa ja näkeä. Siinä sivutuotteena yleensä käy niin että kaikenlainen raha ja omaisuus menettää merkityksensä, myös biletys ja muut korviketoiminnot.

Mistä tietää, onko jo ikään kuin vahingossa tehnyt tuon (siis heittänyt ennakkoluulonsa pois ym.) ja elääkö jo kunnolla, vaikkei tuntisikaan tätä tie-teoriaa? Mulle ei koskaan rahalla ja omaisuudella ole ollut suurta merkitystä, mutta se johtuu varmaan lähinnä siitä että sitä on aina ollut tarpeeksi.

Onko kyse siis jostain tietystä teoriasta, jossa on määrätyt käsitteet, eli ovatko kaikki henkisen tien kulkijat periaatteessa samalla tiellä ja saman opin seuraajia, vai onko se yleisempi käsite?

jos nyt jokin meitä yhdistää lienee se se iänikuinen carpe diem ja läsnäolon taito. vai mitä ovat muut mieltä?

Onko kyse siis jostain tietystä teoriasta, jossa on määrätyt käsitteet, eli ovatko kaikki henkisen tien kulkijat periaatteessa samalla tiellä ja saman opin seuraajia, vai onko se yleisempi käsite?

yksi ainakin kyllä sittemmin masentui, samoin joidenkin julkkisten henkiset heräämiset kuulostavat vähän "huolestuttavilta"- minusta tuota valaistumiskokemusten etsimistä ja ikuista zen- olotilan tavoitteluakin voidaan käyttää ulkoisena välttämiskeinona omien tunteiden, varsinkin negatiivisten ja pikkumaisten ja muiden pimeiden puolien käsittelyssä/hyväksymisessä. Että luulen sen henkisyysetsinnän olevan joillekin samanlainen pakokeino kuin alkoholi tai muut hetkellistä hyvää oloa aiheuttavat addiktoivat keinot. Sitten vaivutaan semmoiseen omaan euforiakuplaan niin ei tarvitse välittää siitä, että todellisessa elämässä olisi oikeita käsittelemistä vaativia ongelmia. Ei siis kaikilla näin, tällaisen kuvan vain olen joistakuista vähän saanut. Kyllä minä itsekin puoliksi uskon jonkinsortin "energiaan" mutta minusta se ei poissulje sitä, että saattaakin tarvita myös esim. ihan tavallista terapiaa eikä ne henkisjutut poista oikeita psyykkisiä ongelmia.

jos nyt jokin meitä yhdistää lienee se se iänikuinen carpe diem ja läsnäolon taito. vai mitä ovat muut mieltä?

Onko kyse siis jostain tietystä teoriasta, jossa on määrätyt käsitteet, eli ovatko kaikki henkisen tien kulkijat periaatteessa samalla tiellä ja saman opin seuraajia, vai onko se yleisempi käsite?

Sitten en taida itse vielä kuulua tähän tieporukkaan, sillä vaikka carpe diemin allekirjoitankin, tuosta läsnäolon taidosta en oikein tiedä, mitä se on. Olen lukenut että se on jotain, minkä oppii tekemällä tiettyjä harjoituksia, mutten jaksanut lukea sitä juttua loppuun enkä tehdä niitä harjoituksia. Eli ymmärtääkseni sillä kuitenkin on jokin ihan teoriapohja.

kirjoituksessasi omaa sisäistä maailmaasi. Näet henkisyyden tavallasi omien kokemustesi kautta, omasta maailmastasi. Kohdallasi henkisyyden tavoittelu sitten ehkä olisi juuri tuota euforiakuplan tavoittelua. Toisen ihmisen puolesta et voi sanoa juuta etkä jaata ellet häntä tunne ja/tai ole terapeutti.

Tiedäthän, että sen vieressäsi istuvan ihmisen sisäinen maailma ja kokemukset voivat olla aivan toiset kuin sinulla kuten myös suhtautuminen elämään. Sinua ehkä huvittaa kun totean näin, mutta mietipä uudestaan. Et ole kirjoituksesi perusteella sisäistänyt tätä.

Joitakin

yksi ainakin kyllä sittemmin masentui, samoin joidenkin julkkisten henkiset heräämiset kuulostavat vähän "huolestuttavilta"- minusta tuota valaistumiskokemusten etsimistä ja ikuista zen- olotilan tavoitteluakin voidaan käyttää ulkoisena välttämiskeinona omien tunteiden, varsinkin negatiivisten ja pikkumaisten ja muiden pimeiden puolien käsittelyssä/hyväksymisessä. Että luulen sen henkisyysetsinnän olevan joillekin samanlainen pakokeino kuin alkoholi tai muut hetkellistä hyvää oloa aiheuttavat addiktoivat keinot. Sitten vaivutaan semmoiseen omaan euforiakuplaan niin ei tarvitse välittää siitä, että todellisessa elämässä olisi oikeita käsittelemistä vaativia ongelmia. Ei siis kaikilla näin, tällaisen kuvan vain olen joistakuista vähän saanut. Kyllä minä itsekin puoliksi uskon jonkinsortin "energiaan" mutta minusta se ei poissulje sitä, että saattaakin tarvita myös esim. ihan tavallista terapiaa eikä ne henkisjutut poista oikeita psyykkisiä ongelmia.

suljet netin, tv:n ja valot. istut pimeässä, vaikka sohvalla, hiljaa ja kuulostelet miltä tuntuu. havainnoit ajatuksiasi ja ympäristöäsi. kokeile, tulee hyvä olo!

Olen lukenut että se on jotain, minkä oppii tekemällä tiettyjä harjoituksia, mutten jaksanut lukea sitä juttua loppuun enkä tehdä niitä harjoituksia.

suljet netin, tv:n ja valot. istut pimeässä, vaikka sohvalla, hiljaa ja kuulostelet miltä tuntuu. havainnoit ajatuksiasi ja ympäristöäsi. kokeile, tulee hyvä olo!

Olen lukenut että se on jotain, minkä oppii tekemällä tiettyjä harjoituksia, mutten jaksanut lukea sitä juttua loppuun enkä tehdä niitä harjoituksia.

En nimittäin oikein tykkää omasta seurastani, eikä kukaan muukaan, mutta se johtuu muista asioista. Olen harrastanut fiilistelyä ja tajunnanvirtaa elämässäni liiankin kanssa. Varmaan taas tänään ennen kuin menen nukkumaan.

silloin eivät kyllä muutkaan. tee jotakin asialle. unohda tekosi, jos ne ovat olleet pahoja. unohda menneisyys, koska sillä ei ole enää merkitystä. elä nyt. hyväksy itsesi ja kohtalosi. halaisin sinua jos olisin vierelläsi. kauniimpia unia ja tajunnanvirtoja.

En nimittäin oikein tykkää omasta seurastani, eikä kukaan muukaan, mutta se johtuu muista asioista.

ne ei yleensä meuhkaa, jotka ovat tosissaan. Kaiken maailman humpuukkimaakarit ja hippileaderit ovat huuhaata, se että aloittaa joogan harrastamisen ei tee susta henkistä ihmistä.



No joo asiaan. Olen itse yrittänyt väkisin ja ei onnannu, masennuin. Sitten hylkäsin kaiken henkisyyden ja elin täysin maallista elämää, sen iloineen ja suruineen n. 5 vuotta. Nyt henkisyyteni osoittaa heräilyä. Ensin tapasin nykyisen mieheni (tietämättäni lainkaan hänen elämästään mitään - emme tunteneet toisiamme). Tunsin valtavaa vetoa häneen ja lähellänsä ilma muuttui paksuksi ja hengitin sitä kuin jotain lääkettä. Vaikka olosuhteet olivat huonot uuden suhteen aloittamiseen molemmilla emme pystyneet olemaan erossa, tiesimme, että me kuulumme yhteen. Vanhat suhteet saivat jäädä. Vuoden päästä olin raskaana, joka itsessään antaa jo syyn tapaamisellemme (Aikaisemmissa suhteissa en ole kyennyt saamaan lasta yrityksistä huolimatta).



Mieheni on erakko, vaikea luonne, viihtyy lähinnä yksinään, ei puhu henkisistä asioista juuri muille kuin minulle ja parille luottoystävälleen. Hän on hirvittävän huono kaikissa käytännön asioissa, koska ne tuntuvat hänestä toissijaisilta ja ajanhukalta. Hän lukisi vain kirjoja ja mietiskelisi huoneessaan. Haastavaa on elää tällaisen ihmisen kanssa, mutta toisaalta en muuta halua.

suljet netin, tv:n ja valot. istut pimeässä, vaikka sohvalla, hiljaa ja kuulostelet miltä tuntuu. havainnoit ajatuksiasi ja ympäristöäsi. kokeile, tulee hyvä olo!

Olen lukenut että se on jotain, minkä oppii tekemällä tiettyjä harjoituksia, mutten jaksanut lukea sitä juttua loppuun enkä tehdä niitä harjoituksia.

Ei siis pahalla, koska parempaa egoismia tuo toisaalta on, kuin "mun on pakko saada tuo kengät, mun mun mun"-egoismi. Lisäksi tietty määrä psykologista egoismia on ihan hyvä juttu.

Alkuperäiseen kysymykseen. Riippuu mitä "henkisellä tiellä" tarkoitetaan. Esimerkiksi oma 'henkinen' puoleni on enemmänkin älykkyyttä - tiedettä ja filosofiaa. Jos, taas esimerkkinä, joku uusi tuttavuus tuntuu siltä, että olisin tuntenut kyseisen henkilön 'aina', huomaan tuon tunteen johtuvan esimerkiksi siitä, että kyseisellä henkilöllä on samanlaisia eleitä kuin itsellänikin.

Ns. hörhöilijät, jotka oikein julistavat "henkistä tietään", saarnaavat entisistä elämistä, auroista, kummituksista, superfoodista, yliluomuilusta (en siis ole luomua vastaan, vaan näillä henkilöillä se menee yli, lennätetään lentokoneella "luomu"kauneudenhoitoa ja ollaan niin ekoa) yms, heitä tunnen muutaman.

Yhteistä heillä on tietty älyllinen rajallisuus. (Enkä taaskan tarkoita pahalla, tyypit eivät ole tyhmiä kuitenkaan, älyllinen laiskuus voisi olla ehkä oikeampi ilmaus) Kaikki mikä menee oman käsityskyvyn yli on "yliluonnollista" ja "henkistä". Yksi tyyppi vaikuttaa jopa hiukan skitsofreenikolta, hänelle koitin hiukan puhua, mutta se kosahti täydellisesti. Muuten annan kaikkien kukkien kukkia, kunhan ovat onnellisia. Lisäksi on ihanaa jutella ihmisten kanssa jotka ajattelevat eri tavalla, aina oppii itsekin uutta; "aivan, sen voi noinkin ajatella" ?

En muuten juokse materian perässä kuitenkaan, tai ehkä kirjojen. :) biletän jonkun verran kaveriporukassa, mitä isompi porukka sen mahtavampaa. (Enemmän erilaisia mielipiteitä, rrrrakastan ystävällismielistä väittelyä)

Minulla on tapahtunut vuosia sitten eräälainen "herääminen", ei siis uskonnollisuuteen vaan oman sisäisen äänen kuunteluun.



Olen sen jälkeen osittain seurannut ääntä (esim. kouluttautumalla joogaohjaajaksi, käymällä erilaisia kursseja.. Samoihin aikoihin minulle iski työuupumus silloisessa työssä. Tietysti otin sen merkkinä, että olisi tehtävä muutos.



Mutta mitään uutta "tietä" ei ole oikein löytynyt. Joogaa ohjaan erittäin sivutoimisesti, ja mitä alueeni muilta alalla olevilta olen kuullut, ei kenelläkään ole kovin tuottoisat ajat nyt. samaan aikaan olen tehnyt "tavallista" työtä. Tavallaan en saa siitä samaa tyydytystä kuin ennen, se ei merkitse sitä mitä ennen. Näen uupuneita, katkeria ihmisiä osana suurta koneistoa, joka ei välitä. Ihan kuin tuossa edellisen parjaamassa sarjassa Valaistunut.



Onko siis väistämätöntä, että uuden tason avautumisen myötä muuttaa koko elämänsä?

kysymys siis siitä, että ihmiset ovat tiettyyn pisteeseen saakka kuvitelleet elävänsä pelkkää kulutusta ja biletystä varten eivätkä ole missään vaiheessa tutustuneet itseensä, ja sitten kun asia valkenee, se aiheuttaa tällaisen hurahtamis-ilmiön? Selittäkää pakanalle.

Se ei liity shoppailuun eikä kuluttamiseen mitenkään. Kysymys on siitä, että heittää ennakkoluulonsa ja epäilynsä ja pelkonsa pois ja alkaa elää, alkaa katsoa ja näkeä. Siinä sivutuotteena yleensä käy niin että kaikenlainen raha ja omaisuus menettää merkityksensä, myös biletys ja muut korviketoiminnot.

Mistä tietää, onko jo ikään kuin vahingossa tehnyt tuon (siis heittänyt ennakkoluulonsa pois ym.) ja elääkö jo kunnolla, vaikkei tuntisikaan tätä tie-teoriaa? Mulle ei koskaan rahalla ja omaisuudella ole ollut suurta merkitystä, mutta se johtuu varmaan lähinnä siitä että sitä on aina ollut tarpeeksi. Onko kyse siis jostain tietystä teoriasta, jossa on määrätyt käsitteet, eli ovatko kaikki henkisen tien kulkijat periaatteessa samalla tiellä ja saman opin seuraajia, vai onko se yleisempi käsite?

että ei koskaan kummastele muiden tekemisiä, ei pelkää mitään, ei suutu, ei arvostele, ei häpeä, ei tunne yksinäisyyttä, epätoivoa, mustasukkaisuutta, antaa muiden elää juuri sellaisina kuin he ovat ja parasta kaikesta, on täydellisen tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen eli ei halua mitään.

eli ei halua mitään.

..ja tämänkin jälkeen vielä ihmettelen, mitä minä täällä maailmassa vielä keskimääräisen eliniänodotteeni ajan teen :) Kun ei halua mitään.

että ei koskaan kummastele muiden tekemisiä, ei pelkää mitään, ei suutu, ei arvostele, ei häpeä, ei tunne yksinäisyyttä, epätoivoa, mustasukkaisuutta, antaa muiden elää juuri sellaisina kuin he ovat ja parasta kaikesta, on täydellisen tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen eli ei halua mitään.

Jos joku ihminen sanoisi oikeasti olevansa tuollainen, epäilisin että joko valehtelee tai sitten elää "minä olen tosi henkinen ja tasapainoinen"-kuplassa jossa kieltää jopa omalta pintatietoisuudeltaan kaikki ahdistukset, joita ihmiselämään kuuluu.

Itse en ainakaan haluaisi tuollaiseksi, vaan haluan kokea elämän kaikissa sävyissään, myös tunne-elämän puolesta. En pelkää enkä vastusta mitään tunnetta joka kuuluu inhimillisyyteen, en yksinäisyyttä, epätoivoa tai vihaakaan.

valaistuneet valvovat öisin