Täydellinen kuvaus salarakkaudesta Anna Puun biisissä Säännöt rakkaudelle

72:

Päättyikö sinunkin suhde "uuteen" vai elätkö edelleen siinä? Jokaikinen hetki mä kaipaan sitä toista, mutta samaan aikaan oon kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä oman rakkaan mieheni kanssa.

Olisin melkein toivonut, että mieheni olisi minut jättänyt, jotta olisi joutunut kärsimään tilanteesta sen vaatimalla tavalla. Mieheni ymmärsi ja halusi jatkaa kanssani. Nyt kärsin dilemmasta. Onnellinen oon, että tiet vie samaan suuntaan, mutta.. Onko tämä oikein miestäni kohtaan.. 

ja edellisen siis kirjoitti 71

Tuollainen voimakas rakastuminen on oire jostakin, kuin olisi luurankoja kaapissa, selvittamattomia asioita. Ne eivat katoa pohtimalla pettaako vai eiko pettaa.

Avioliitto jatkuu, salasuhde ei. Salasuhteen kummankaan osapuolen tunteet ei ole kuitenkaan loppu.  

t.72

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 16:45"]

72:

Päättyikö sinunkin suhde "uuteen" vai elätkö edelleen siinä? Jokaikinen hetki mä kaipaan sitä toista, mutta samaan aikaan oon kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä oman rakkaan mieheni kanssa.

Olisin melkein toivonut, että mieheni olisi minut jättänyt, jotta olisi joutunut kärsimään tilanteesta sen vaatimalla tavalla. Mieheni ymmärsi ja halusi jatkaa kanssani. Nyt kärsin dilemmasta. Onnellinen oon, että tiet vie samaan suuntaan, mutta.. Onko tämä oikein miestäni kohtaan.. 

[/quote]

Voi teitä vauvapalstalaisia, fiilistelette jotain pettämiskuvioista kertovaa laulua.. "niin kaunis kappale" :D Jatkakaa vaan elämäänne itsepetoksessa, kaikkihan pettää jne? Sääliksi käy teidän kumppaneita kyllä, tsemppiä ja jaksamista heille!

Se tassa kappaleessa juuri ahdistaa, etta siina jatketaan kuin mitaan ei olisi tapahtunut ja kaikki on hyvin kun vain kaantyy kotiin ajoissa. Kun nayttaa silta, etta on runsaasti selvittamattomia asioita. Ei auta saantojen luominen, joskus on nostettava kissa poydalle ja katsottava mista naissa salaisuuksissa oikeasti on kysymys. Ei tarvitse pettaa kun tuo asiat paivanvaloon. Ei tarvitse pettaa itsea, ei aviomiesta eika salarakasta.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:57"]

Oon onnellisesti (kyllä onnellisesti) naimisissa. Rakastan, arvostan ja olen kiintynyt mieheeni hyvin vahvasti. Minulla oli vahva käsitys, että Vihaan Pettämistä. Että mikään ei oikeuta ketää koskaan pettämään. No edelleen olen samaa mieltä, mutta minulla ei ole varaa olla sitä mieltä enää. 

Kaikesta hyvästä ja ihanasta huolimatta rakastuin päättömästi toiseen. Rakastuin tunteilla, jollaisia en ollut ennen kokenut. Kun en ollut tämän uuden rakkauteni lähellä kaipasin häntä ja ajattelin häntä. Edelleen rakastin miestänikin. Täällä on kuvailtu kaikkia sähköisiä kokemuksia ja juuri sellaista se oli. Pelkkä katse riitti saamaan tunnelman täyteen sähköä Puhumattakaan pienestä kosketuksesta. Kysymys ei kuitenkaan ollut pelkästään fyysisestä vetovoimasta. Koska  välillä istuimme hiljaa/juttelimme tunteja ilman mitään fyysistä kontaktia. 

Hyvin pitkään pystyin vastustamaan kiusausta ja tilannetta. Lopulta kuitenkin päädyimme suutelemaan. Se olo oli samaan aikaan niin ihana ja takaraivossa jyskytti pahuuteni. Silti uudelleen ja uudelleen päädyin tilanteeseen samaan. 

Kukaan ei koskaan voi tehdä pettämisestä hyvää. Se on aina väärin. Tätä mieltä minä olen. Ja kärsin tilanteesta (niin kuin kuuluukin). Suhde on nyt loppu, mutta tunteita ei ole unohdettu enkä usko että koskaan tulen unohtamaankaan. 

[/quote]

Juurikin näin. Vaikka meillä ei suhde ikinä ole kehittynytkään suuteloksi tai miksikään fyysiseksi. Kehittyisi kyllä helpostikkin jos ei varoisi joka hetki. Kerran ovat jalat kohdanneet pöydän alla.. Siinä todella kaikki kontakti. Silti se kipinä kun tiemme kohtaavat.. Voi todella mennä tunteja jutellen. Ensiksi tyhjentyy huone ympärillä, kohta alkaa tyhjenemään talo. Havahduimme vasta kun muut tulevat takit päällä kertomaan kyydin odottavan. Näin on useasti käynyt.. Vuosia olemme vältelleet ja eivät ne tunteet todella ole edes haalistuneet. Edelleen aika pysähtyy jos katseet kohtaavat tai antautuu keskusteluun. Tai edes toisen seuraan. Onneksi meillä kaverit auttavat vaikean tullen.

Ja hei. Antaa puolisoiden päättää omasta puolestaan. Siis mikäli heillä päätöksen tekoon kaikki tarvittava tieto on. Itse leukaa rintaan ja nöyränä ottaa vastaan mitä tuleman pitää.

t.48

tää edellä olevan sähköisyys johtuukin varmaan ihan siitä, että homma ei ole luiskahtanut mihinkään. Sitä vaan mietitään..ja hekumoidaan. EI HYVÄ! nimim. kokemusta on :-)

80 jatkaa, että minä henkilökohtaisesti ahdistun henkisestä "pettämisestä" ihan hirveän paljon. Siis se että ajattelen jatkuvasti toista miestä, vaikkakaan en olisi mitään konkreettista hänen kanssaan tehnytkään. Samoin kokisin toisinpäin, että jos mieheni olisi ihastunut toiseen naiseen...SIIS EI PANNUT VAAN IHASTUNUT! niin se olisi minulle todella katkeraa kalkkia. Fyysinen pettäminen nyt voisi tapahtua syystä taikka toisesta.

Tuntuu hirveältä jatkaa elämää, jossa rakastaa kahta. Rakastan miestäni, mutta en pysty unohtamaan toistakaa. En vaikka yritän. En vaikka tahtoisin. En ole tätä toista nähnyt nyt, mutta en tiedä mitä tapahtuisi jos näkisin. En todellakaan tahdo enää koskaan loukata miestäni.

Kun rakastuin tähän toiseen, tiesin että minua (ja useita sattuu). Se on totta. En pysty elämään täyspainoista elämää. Mutta yritän. Avioliittoni takia ja sen ensimmäisen rakkauteni takia. -71-

Suorittamisesta jää aina kiinni, tunteen tasolla.

Uskon että ihminen pystyy rakastamaan useampaa ihmistä yhtäaikaa. Enkä nyt tietenkään tarkoita sitä että rakastetaan miestä, vanhempia, lapsia jne. vaan ihan aikuisten välistä romanttista rakkautta. Jouduin nuorena hyvästelemään poikakaverini kun hänen perheensä muutti kauas pois, hän oli 15 ja minä 17 ja sovimme että kumpikin luo tahoillaan uuden elämän, että lopettaisimme yhteydenpidon. Olimme niin nuoria ja kokemattomia ja koulut oli kesken, että emme nähneet muuta vaihtoehtoa. Sänkyyn asti emme olleet vielä uskaltautuneet, mutta olimme suuresti kiintyneet toisiimme ja fyysinen vetovoima oli suuri. Olin murheen murtama kuukausien ajan, pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa vaikka ikävä oli kova. Sitten tapasin tulevan mieheni 19-vuotiaana, muutimme yhteen ja menimme kihloihin hyvin pian,olin häneen suuresti ja todella rakastunut... siitä huolimatta en unohtanut tätä toista vaan kaipasin häntä.

Kun sain 20-vuotiaana äitini välittämänä minulle lähetetyn kirjeen, minulta meni jalat alta kun näin tutulla käsialalla kirjoitetun osoitteen. Siihen aikaan ei ollut vielä nettiä eikä sähköposteja, vaan entinen poikakaverini oli lähettänyt minulle oikean kirjeen, kun ei ollut malttanut enää olla ottamatta yhteyttä. Siitä saakka olemme pitäneet yhteyttä yllä, tosin harvakseltaan. Voin sanoa että rakastin tätä toistakin miestä vielä silloin. Ja yhtäaikaa rakastin miestäni. Minulla on ollut onnellinen perhe-elämä, lapsiakin on ja miehen kanssa ollaan suhteellisen onnellisia yhdessä. Olen kertonut että pidän yhteyttä tähän nuoruuden rakkauteen ja hän hyväksyy sen. Minun rakkauteni entiseen poikakaveriini on pikkuhiljaa hiipunut. Emme ole nähneet toisiamme 22 vuoteen, ei siis sen jälkeen kun hän muutti eri paikkakunnalle. Alussa minä en halunnut tavata kun minusta se olisi ollut jollain tavalla mieheni pettämistä, sitten hän on asunut toisella puolella maapalloa jo yli 15 vuoden ajan. Tämä entinen poikakaverini on nykyään ehkä vähän höperön romantikon ja itsekkään kusipään yhdistelmä. Hän sanoo että ei ole tavannut toista naista joka olisi minun veroiseni (etenkin tuoksuni on jäänyt mieleen...). Hän on seurustellut useita kertoja mutta on aina vaihtanut naisen nuorempaan ja toinen toistansa kauniimpaan. Itse hän on todella komea ja hyvän työuran luonut, mutta taitaa olla parisuhteessa vaikea ja helposti kyllästyvä, tuskin täysin uskollinen. Minun kanssani hän voisi kuulemma olla onnellinen?!? Olen yrittänyt sanoa että minä en tosiaankaan ole lähelläkään hänen mallikaunottariaan ulkonäön suhteen ja olen jopa ehdottanut tapaamistakin tämän asian varmistamiseksi, mutta hän peruu tapaamiset viime tipassa, ei varmaan halua särkeä illuusiota ja muistikuvaa mikä hänellä on minusta ;)

Tämä meni nyt vähän otsikon aiheen ulkopuolelle, pahoittelen!! Siis pointtini oli se, että olen itse varmasti rakastanut kahta miestä tosi sydämestäni, toivottavasti se ei ollut mistään pois minun miehelläni!

Olen samassa tilanteessa kun biisissä lauletaan. En halua loukata miestäni, mutta toinen mies on sydämessäni. Olen tavannut hänet sinkkuna olessani, jo useita vuosia ennen kuin tapasin mieheni, hän on ollut varattu koko ajan eikä ole halunnut loukata vaimoaan. Emme ole avanneet viimeistä porttia vaikka fyysinen vetovoima on ollut kova. Olisi parempi lopettaa yhteydenpito, mutta emme voi luopua toisistamme.

Vaikka kirjoitin äsken fyysisestä vetovoimasta, niin olemme myös jollain tasolla sielunkumppaneita. Henkinen puoli on vahvasti mukana tunteissamme. Ja fyysisessä puolessakin on jotain mitä en ole huomannut kenenkään toisen kanssa. Kun hän halaa minua niin tunnen kuin meidän välillämme virtaisi energiaa. Tunne on täysin uskomaton enkä ole kenenkään muun kanssa tuntenut mitään vastaavaa! En ole uskonut mihinkään energiakenttiin ihmisen ympärillä,mutta olen melkein muuttanut käsitykseni näiden kokemusten myötä. Hänen kosketuksensa jää myös tuntumaan iholleni lämpönä, tunnen hänen kätensä vyötärölläni jopa kahden päivän kuluttua.

Miksi emme ole kuitenkaan yhdessä? Hän on koko ajan rakastanut vaimoaan, ja minä rakastan nyt myös miestäni. Hän haluaa lapsia ja on vaimonsa kanssa lapsettomuushoidoissa ja minä olen lapset jo tehnyt ensimmäisessä avioliitossani ja ehtinyt teetättää sterilisaationkin. (Emme siis ole enää ihan nuoria) Työpaikat/ eri paikkakunnat / sukulaiset... kaikki tällaiset asiat tosiaan vaikuttavat.

Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa oleville. Ne jotka liittävät kaiken vain seksiin, ovat väärässä. Rakkaus sekottaa ihmiselämää monella tavalla.