Kenen on "syy" tällaisessa kolaritilanteessa??
Mies odotti valojen vaihtumista vihreäksi ja edellä oli hlöauto. Valo vaihtui vihreäksi ja kumpikin auto lähti liikkeelle, niin edellä oleva kuin mieheni.
Yhtäkkiä se edellä oleva auto päättikin syystä tai toisesta iskeä uatonsa etenemisen kiinni, pysähtyi tuosta noin vain eikä siis mitään näkyvää syytä siihen:O
Ja sitten läksi kaasuttamaan paikalta kuin ei mitään.
Ja mieheni siis osui kys auton kulmaan kun ei ehtinyt jarruttaa:((
Soitti vaan mulle ja raportoi tilanteesta ja antoi kys auton rekisteritunnuksen minulle ylös laitettavaksi.
Siis uskomatonta, valo on vihreä etenemiselle ja kääntymiselle, ei muita autoja syynä ja sitten yhtäkkiä edellä oleva iskee jarrut pohjaan niin että siihen perään posahtaa väkisin vaikka vauhti vielä hiljainen. Ja sitten lähtee kaasuttamaan karkuun.
Vittu!
Miehesi ajotyylissä on ollut vikaa. Turvaväli on matka, jonka aikana kuski ehtii pysäyttämään autonsa ilman kolaria tai ohjaamaan seuraavalle kaistalle, vaikka edessäoleva pysähtyisi kuin seinään. Tässäkin tapauksessa edessä oleva pysähtyi, miehesi törmäsi perään ja riittävää turvaväliä ei ollut. Mikäli risteyksestä löytyy yhtään routavauriota tai muutakaan syytä, minkä takia edessä ajanut olisi kokenut perustellun tarpeen pysähtyä, miehesi maksaa.
Kuinka vaikeaa on pitää niitä turvavälejä? Jos ei kykene matkoja hahmottamaan, paikka ei ole ratin takana.