Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka olet eronnut lasten ollessa pieniä!
01.02.2013 |
Olen 100% varma, että suurin osa pienten lasten vanhempien avioeroista olisi voitu estää ihan vain terapialla. Pienten lasten vanhempien tulisi myös ymmärtää, että he elävät elämänsä vähäunisinta ja vaikeinta parisuhdeaikaa. On jopa suorastaan ihme, jos ei pikkulapsivaiheessa puoliso tunnu vihamieheltä tai arki ylitsepääsemättömän hankalalta.
Sinä, joka erosit lasten ollessa pieniä, oliko sinulla joku TODELLINEN ylitsepääsemätön syy, jonka vuoksi ero oli ainut mahdollisuus? Mikään "kasvoimme erilleen", "arki kaatui päälle", "en tuntenut enää mitään puolisoani kohtaan" tms. ei kelpaa.
Pettäminen, alkoholi- tai huumeongelma tai fyysinen tai henkinen vakava väkivalta (nalkuttaminen ei tätä ole) on eri asia.
Kommentit (15)
Emme asuneet yhdessä, emmekä koskaan suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Emme edes lapsen syntymän jälkeen.
Mutta sinä taisit tarkoittaa vain avioliitosta eroamista etkä suhteesta eroamista?
ero, jos ette tuon vakavammin edes yhdessä olleet.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme "eron partaalla"kiikkuneet jo jonkin aikaa.
Lapset 11kk ja 2v.
Parin viime vuoden sisällä tapahtunut paljon, sisältyy myös n.6kk:den jakso josta en muista mitään. Kuopuksen hoidin lihasmuistista.
Olen ollut aivan järkyttävän vihainen,surullinen ja pettynyt mieheeni.
On ollut ns.lievää pahoinpitelyäkin puolin ja toisin.
Tällähetkellä parisuhdeterapiassa ja pian olemme myös perheneuvolan asiakkaita.
Tukiverkkoina alkoholisoituneet appivanhemmat,eli käytännössä heistäkin tulee vain lisä stressiä.
Olen totaalisen loppu.
Vituttaa kun pitäisi hoitaa täydellisesti kaksi pientä,koti ja muistaa "oma aika" ja parisuhde aika. Nyt juuri päättyi äitiysloma eli yhteiskunta hengittää jo niskaan kun en helvetti tuotakaan mitään.
Mitä nyt yritän pitää pari tulevaa veronmaksajaa hengissä.
Vuodatus tuli näköjään plussana,oli tarkoitus vaan kertoa että komppaan ap:n sanomaa :)
Useampaan kertaan, usean kanssa - yksi oli lapsuudenystäväni. Yritin vuosia pitää liittoa kasassa, ennen kuin tämä paljastui minulle. Tätä ennen ongelmana oli esim. epätasainen työnjako (minä kävin töissä ja hoidin lapset ja kodin ja maksoin laskut, puoliso oli"yrittäjä" eli nukkui kotona kaikki päivät) ja se, ettei puoliso koskaan tahtonut tehdä mitään minun tai lasten kanssa.
Parisuhdeneuvontaakin yritettiin, puolison mielestä se oli silkkaa potaskaa. Koen, että en tosiaan eronnut turhaan.
Me olemme "eron partaalla"kiikkuneet jo jonkin aikaa.
Lapset 11kk ja 2v.
Parin viime vuoden sisällä tapahtunut paljon, sisältyy myös n.6kk:den jakso josta en muista mitään. Kuopuksen hoidin lihasmuistista.Olen ollut aivan järkyttävän vihainen,surullinen ja pettynyt mieheeni.
On ollut ns.lievää pahoinpitelyäkin puolin ja toisin.
Tällähetkellä parisuhdeterapiassa ja pian olemme myös perheneuvolan asiakkaita.
Tukiverkkoina alkoholisoituneet appivanhemmat,eli käytännössä heistäkin tulee vain lisä stressiä.
Olen totaalisen loppu.
Vituttaa kun pitäisi hoitaa täydellisesti kaksi pientä,koti ja muistaa "oma aika" ja parisuhde aika. Nyt juuri päättyi äitiysloma eli yhteiskunta hengittää jo niskaan kun en helvetti tuotakaan mitään.
Mitä nyt yritän pitää pari tulevaa veronmaksajaa hengissä.Vuodatus tuli näköjään plussana,oli tarkoitus vaan kertoa että komppaan ap:n sanomaa :)
rankalta tosiaan kuulostaa. Toivottavasti jaksat ja saatte asiat kuntoon ennemmin tai myöhemmin.
Ap sä kerjäät muuten verta nenästäsi. Olen kanssasi kaikesta samaa mieltä, meinasin itse nimittäin tehdä elämäni virheen juuri kuvailemassasi tilanteessa. Onneksi silmät aukesivat.
Tarkoitan vain että tuskin kukaan tulee myöntämään, että erosi liian herkästi, jos kuvioissa on lapsia.
käyttäytyi kuin vapaa poikamies, vaikka olimme naimisissa ja lapsi. Yritin ja yritin, mutta ei. Terapiaan mies ei halunnut lähteä. Vasta ero auttoi minua ja lasten elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme "eron partaalla"kiikkuneet jo jonkin aikaa.
Lapset 11kk ja 2v.
Parin viime vuoden sisällä tapahtunut paljon, sisältyy myös n.6kk:den jakso josta en muista mitään. Kuopuksen hoidin lihasmuistista.Olen ollut aivan järkyttävän vihainen,surullinen ja pettynyt mieheeni.
On ollut ns.lievää pahoinpitelyäkin puolin ja toisin.
Tällähetkellä parisuhdeterapiassa ja pian olemme myös perheneuvolan asiakkaita.
Tukiverkkoina alkoholisoituneet appivanhemmat,eli käytännössä heistäkin tulee vain lisä stressiä.
Olen totaalisen loppu.
Vituttaa kun pitäisi hoitaa täydellisesti kaksi pientä,koti ja muistaa "oma aika" ja parisuhde aika. Nyt juuri päättyi äitiysloma eli yhteiskunta hengittää jo niskaan kun en helvetti tuotakaan mitään.
Mitä nyt yritän pitää pari tulevaa veronmaksajaa hengissä.Vuodatus tuli näköjään plussana,oli tarkoitus vaan kertoa että komppaan ap:n sanomaa :)
Olin jo aivan varma, että eroan ja minulla oli jopa miesystävä, joka alkoi olla vähän tärkeämpi kuin oma mies. Suunnittelin jo jättäväni oman miehen ja karkaavani tuon toisen matkaan.
Sitten pikkulapsivaihe alkoi helpottaa, arki helpottui, puoliso alkoi näyttää ihmiseltä, stressitaso laski, elämä vaan alkoi olla paljon seesteisempää. Sai nukkua öitä, lapset oppivat syömään itse, käymään itse vessassa, ei ollut enää korvatulehduskierteitä ja viikkokausien nuhakuumeoksennustauteja. Rahatilanne helpotti, kun menin töihin.
Jos mies ei olisi halunnut pelastaa avioliittoamme, olisi ero ollut ihan selvä.
käyttäytyi kuin vapaa poikamies, vaikka olimme naimisissa ja lapsi. Yritin ja yritin, mutta ei. Terapiaan mies ei halunnut lähteä. Vasta ero auttoi minua ja lasten elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
, vaikka en sitä juuri kenellekään kertonut. Ja koska en sitä kertonut, todennäköisesti suurin osa ajattelee, että erosimme liian heppoisin perustein tms.
mies oli niin hemmetin saamaton että tunsin olevani neljän lapsen yh. Hän ei osallistunut mihinkään ku vittuiluun, juomiseen, makaamiseen ja rahan tuhlaukseen, itse ei sitä edes viittinyt hankkia. Onneks pääsin eroon.
Ja hänen entinen tyttöystävänsä (nykyinen vaimo)
oli taustalla koko ajan, tuo selvisi vasta jälkikäteen minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli rankka ensimmäinen vuosi kun lapsella oli vielä synnynnäinen sydänvika, ja kyllä keskityin lapseen, mies jäi vähän vähemmälle ja elämä oli tavallista arkea ja mä kuljin laput silmillä vielä.
Koko tuon ajan mies oli pettänyt mua entisen koulukaverinsa kanssa.
Kun lapsen terveys oli kunnossa niin mies ilmoitti että jättää meidät... Mitäs siihen sanomista, ei puhuttu, mikään ei muka ollut vialla, koskaan en tiennyt miltä siitä tuntuu.. hän vain ilmoitti että lähtee.
Olis ollut kiva edes keskenään jutella asioita selviksi mutta en saanut mahdollisuutta.. Jälkikäteen on tämä ex sanonut että olis pitänyt yrittää enemmän :) niinpä... Erosta nyt 8 vuotta aikaan enkä kyllä sitä takas ottais.
kun tajusin että siellä jossain on oikeasti ihminen/ihmisiä jotka ovat kävelleet mailin kengissäni ja ovat vielä elossa :)
Olen tullut jo katkeraksi kun kaikki lähipiirin äidit tuntuvat pääsevän niin paljon helpommalta,on mummoja ja kummeja tuputtamassa apujaan jne.
Mieheni on sukunsa kanssa tiivisti yhteydessä ja tuntuu usein että meidän "täytyy"mennä sinne viihdyttämään noita alkoholisteja jotka haluavat istua sohvalla ja katsoa kun lapset leikkii.
Minun pitäis kuulema ottaa "iisimmin",tekisi mieli tuolloin tirvaista itse se pullo kurkusta alas ja antaa heidän näyttää miten iisisti ottavat kun kaksi lasta roikkuu vaipat paskassa kattolampuista ja ruoat löytyy jostain akselilta seinä-pöydän alus.
Nukkumaan laitotkin tosi iisejä jos sattuvat samaan aikaan saada väsymys kiukun.
Elämää,ei sen enempää.
Olisin vain toivonut että edes mieheni arvostaisi minua,näkisi uupumukseni.
Synnytysten jälkeen olisin ollut sulaa vahaa mistä tahansa kehusta,olin niin romuna...Sekä kroppa että mieli.
Täytyyhän sitä ukkoa tietty ymmärtää,kyllähän se työssäkäynti väsyttää..Ironia tuo negatiivisen ihmisen tapa heittää huulta ;)
nro 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vihasin lasteni isää,koska jouduin pelkäämään ja olin yksinäinen,jouduin tekemään kaikki kotityöt yksin ja hoitamaan lapset. Lisäksi mieheni ei koskettanut minua "sinne", halusi vain panna takaapäin suoraan kylmiltään. Menin sitten rakastumaan nyksääni ja erosin lasten isästä. Jep olin itsekäs, mutta onnellinen vihdoin.
mies oli niin hemmetin saamaton että tunsin olevani neljän lapsen yh. Hän ei osallistunut mihinkään ku vittuiluun, juomiseen, makaamiseen ja rahan tuhlaukseen, itse ei sitä edes viittinyt hankkia. Onneks pääsin eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LApset olivat silloin 2x 6kk, 3v ja 5v.
Meillä oli omalla tavallaan ollut ihan hyvä liitto, mutta olemme todella erilaisia. Toinen boheemi taitelijatyyppi, toinen taas jämpti ja "tavallinen"
Onneksi mies kertoi asiasta minulle rehellisesti ja onneksi ymmärsin, että parasta mitä voin tehdä, on antaa hänen mennä.
Ero hoidettiin nätisti ja ystävinä olemme pysyneet kaikki nämä vuodet (tuosta aikaa jo 6v)
Myös hänen uuden vaimonsa kanssa olemme tutustuneet ja meillä on ihan hyvät välit.
Lapset kokivat eron kukin tavallaan, mutta mitään isoja oireiluja ei ole ollut. Tällä hetkellä (viimeiset 2v) kaksi lapsista asuu isällään, ovat minun luonani joka toisen viikonlopun ja tarvittaessa, joustavasti muulloinkin. Yksi lapsi asuu mulla ja on samoin joka toinen vkonloppu / tarvittaessa isällään. Ja yksi asuu vuoroviikoin molemmilla.
Voi kuulostaa ihan ihmeelliseltä järjestelyltä, mutta meillä tämä toimii ja viranomaiset, opettajat ym ovat antaneet pelkkää positiivista palautetta.
asuneet yhdessä, emmekä koskaan suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Emme edes lapsen syntymän jälkeen.
Mutta sinä taisit tarkoittaa vain avioliitosta eroamista etkä suhteesta eroamista?