Neljän lapsen äiti karjui ulkona pienille lapsilleen..

on alkanut harrastaa tuota samaa, alkoi loppusyksystä, kun ensin öisin karjuivat miehensä kanssa kilpaa toisilleen ja nyt sitten tullut uutena tämä, että se äiti karjuu pihalla kahdelle lapselleen, ties mistä syystä, mutta kirosanoja lentelee, aamulla jopa seiskan aikaan parkkiksella...

Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti.



Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu.



Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.

meillä naapurilla on neljä alle kouluikäistä, yhteensä 6 lasta, ja äiti taas raskaana. On kai siinä normaalilla ihmisellä kestämistä, että on koko aikuiselämänsä raskaana ja imettää, ja koko päivä on yhtä pyllynpesua, riisumista ja pukemista, nostamista, kantamista, auttamista. Minä en ihmettele yhtään jos hän lapsilleen karjuukin, itse en varmaan edes kestäisi tuollaista elämää.

on alkanut harrastaa tuota samaa, alkoi loppusyksystä, kun ensin öisin karjuivat miehensä kanssa kilpaa toisilleen ja nyt sitten tullut uutena tämä, että se äiti karjuu pihalla kahdelle lapselleen, ties mistä syystä, mutta kirosanoja lentelee, aamulla jopa seiskan aikaan parkkiksella...

Olisiko perheessä parisuhteessa ongelmia?

ÄLÄKÄ TULE TÄHÄN SANOMAAN, että nyt teen lastens. ilmoituksen; äiti kiroilee ja karjuu lapsilleen jne. koska mitä helvettiä se lastens. voisi tarjota, kun kerran töissä tuntuva olevan ja lapset hoidossa!? Ehkä ovat jo perheneuvolassa parisuhdeongelmien takia.

menee ohi. kyllä taatusi. terveisin nimimerkillä kokemusta on.

että karavaani kulkisi.



Ja ethän tiedä, mitä tihulointia yms. on tapahtunut, ennen kuin ryhmä on ulkoistanut itsensä.



T: Ihan vaan kahden pienen lapsen äiti

ei se varmaan järkevää ole, mutta huudan silti. Minulla on kolme villiä poikaa ja välillä tuntuu, että mikään muu ei pysäytä kuin huuto. En minäkään millekään taaperolle karju, mutta voisi joku minunkin huutoani kauhistella.

Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti. Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.

Ja ap - huutaminen ei ole hyvä kasvatuskeino, koska se kärsii inflaation nopeasti ja koska se on lapsestakin stressaavaa ja pelottavaa...

MUTTA et voi tietää, miten usein tuollaista tapahtuu. Ehkä se tilanne vaan oli valvotun yön ja kamalan aamun kulminaatiopiste, jolloin "korsi katkaisi kamelin selän".

Sitä paitsi, ei lapsi mene rikki siitä, että äiti joskus suuttuu ja huutaa - kunhan ei käy käsiksi tai nöyryytä ja hauku lasta henkilökohtaisuuksin. Lapsikin ymmärtää, että joskus äiti voi suuttua, mutta leppyy kyllä ja jopa pyytää anteeksi.

Siinä annetaan lapselle mallia siitä, että negatiivisia tunteita on kaikilla ja niitä saa purkaa, kunhan ei käytä fyysistä tai henkistä väkivaltaa.

TIETENKIN on sitten toinen juttu, jos äiti äiskähtelee päivittäin. Pitää alkaa miettiä, mistä syystä pinna on niin kireällä ja miten jaksamista ja kasvatustyyliä voisi kohentaa/muuttaa.

on alkanut harrastaa tuota samaa, alkoi loppusyksystä, kun ensin öisin karjuivat miehensä kanssa kilpaa toisilleen ja nyt sitten tullut uutena tämä, että se äiti karjuu pihalla kahdelle lapselleen, ties mistä syystä, mutta kirosanoja lentelee, aamulla jopa seiskan aikaan parkkiksella...

Olisiko perheessä parisuhteessa ongelmia? ÄLÄKÄ TULE TÄHÄN SANOMAAN, että nyt teen lastens. ilmoituksen; äiti kiroilee ja karjuu lapsilleen jne. koska mitä helvettiä se lastens. voisi tarjota, kun kerran töissä tuntuva olevan ja lapset hoidossa!? Ehkä ovat jo perheneuvolassa parisuhdeongelmien takia. menee ohi. kyllä taatusi. terveisin nimimerkillä kokemusta on.

paitsi sitten, jos uusi väkivallan ilmentymä tulee. Joten älä huuda mulle, ei, nainen ei käy töissä.

Mua hävettää edelleen eräs kuukausien valvomisesta että halusin vain kuolla. Päivällä huusin (sisällä, ulkona en kehdannut) 2-vuotiaalle milloin mistäkin, sillä hän oli pahimmassa uhmaiässä ja oikeasti aivan "kamala". Se ei silti olis oikeuttanu huutamista. Mutta mulla vain ei ollut voimia eikä keinoja eikä edes mieheni tiennyt millaista meidän elämä oli. Asuimme kerrostalossa ja naapuri kuuli varmasti kaiken ja oli taatusti kauhuissaan.



Hävettää vieläkin. Edelleen korotan ääntäni jos lapset ei tottele, mutta nyt voin hillitä itseni eikä tätä voi edes verrata siihen tilanteeseen. Nyt olemme onnellinen perhe.



Voimia kaikille väsyneille!



Toki meitä on monenlaisia ihmisiä, eikä kaikilla lasten huono kohtelu johdu tilapäisestä masennuksesta/väsymyksestä/sairaudesta tms.

on alkanut harrastaa tuota samaa, alkoi loppusyksystä, kun ensin öisin karjuivat miehensä kanssa kilpaa toisilleen ja nyt sitten tullut uutena tämä, että se äiti karjuu pihalla kahdelle lapselleen, ties mistä syystä, mutta kirosanoja lentelee, aamulla jopa seiskan aikaan parkkiksella...

Olisiko perheessä parisuhteessa ongelmia? ÄLÄKÄ TULE TÄHÄN SANOMAAN, että nyt teen lastens. ilmoituksen; äiti kiroilee ja karjuu lapsilleen jne. koska mitä helvettiä se lastens. voisi tarjota, kun kerran töissä tuntuva olevan ja lapset hoidossa!? Ehkä ovat jo perheneuvolassa parisuhdeongelmien takia. menee ohi. kyllä taatusi. terveisin nimimerkillä kokemusta on.

paitsi sitten, jos uusi väkivallan ilmentymä tulee. Joten älä huuda mulle, ei, nainen ei käy töissä.

Minunkin luultiin olevan kotona vaan, ei töissä - tein 50 % virkaa.

Minun luultiin hakkaavan lapsiani, koska olin kovaääinen. Kuulemma kiroilin ja karjuin lapsilleni. No kiroilin minä, mutta en lapsille, ja huudettuakin tuli, mutta en minä nyt läpi yön karjunut vittuperkelesaatanaa, nukuttiin. Joskus valvoin myöhään. Saatoin pitää telkkaria tai radiota isolla, kun ei ollut naapureita. Puhuin parvekkeella ja kyllä, kiroilin kun asiat X ja Y vitutti. Kiroilin ja rumasti, kun auton rengas hajosi kotipihalla. Miten vitussa minä täältä hevon perseestä töihin menen! Paska auto, paska paikkakunta, kun saisi sen asunnon lähempää työpaikkaa.

Mutta en lapselle. En lapsesta.

Mutta meistä tehtiin lastens.ilmoitus.

vaikka ilmoittajan mukaan olen äärimmäisen väkivaltainen lapsiani kohtaan, enkä onnistunut väittämää vääräksi todistaa sossuille - vieläkään ei ole meillä sitä väkivalan ilmentymää tullut, mikä johtaisi lapsensurmaan, poliisiasiaan tai huostaanottoon.

Eli ei kaikki ole aina sitä mitä kuvittelette eikä edes sitä, mitä luulette kuulevanne.

Sen sata kertaa komensin pukemaan, kun ulos oltiin menossa ja ei ota kuuleviin korviinsa. Tällä välin vauva 7kk jo puettu ja itsekin olin jo pukemassa. Vauva alkoi jo olla sen oloinen että kohta hermostuu ja kuumakin tulee. Lopuksi kiekaisin esikoiselle et nyt vaatteet päälle ja sassiin, missä sulla on korvat kun on montaa kertaa jo sanottu?!? No rupesi tapahtumaan...harvoin huudan lapselleni, mutta hyvä se on lapsenkin joskus huomata et äiti tai isikin osaa joskus suuttua.

ja kävelin kaupasta ulos kun parkkipaikalla äiti huusi noin kolmevuotiaalleen kantaessaan vauvaa ja kauppakassia: Et juokse perkele yhtään kun jäät auton alle ja kuolet, tai sittenpä tämä helvetti helpottaisi. Mahtoi olla auvoista perhe-elämää niillä.

mutta ei sinällään mua kiinnosta.



Kuten kirjoitin, en tee ls-ilmoa, ellei uutta väkivaltaa tapahdu, koeta ymmrtää lukemasi.



Toivottavasti teillä on jo kaikki asiat kunnossa.



t. kakkonen

kaikki on sujuttava HÄNEN aikataululla, hänen sanasta hypätään.. lapsiahan ei kielletä eikä komenneta.. ja kumma sitten kun lapset ei usko eikä tottele eikä osaa käyttäytyä.... siskolla pinna ihan piukalla koko ajan, mutta pentuja on pukattava lisää.

Minulla on kaksi lasta ja odotan kolmatta. Joskus valvottuani yön tai muuten ollessani todella väsynyt, kun lapset koettelevat täysillä tulee kyllä huudettua lapsille. Joskus vain pinna palaa.



Olen myös muutamaan otteeseen äitiyden varrella alkanut itkemään ulkona ollessa. Viimeksi niin kävi muutama kuukausi sitten, kun liitoskivuissani ja supistellen koitin saada lapsia kotiin päiväkodista. oli ollut raskas päivä töissä ja kaikki muut elämän huolet harteilla. Sitten lapset saivat aikaa riidan siitä kuka istuu stigan kyydissä ratista kiinni pitäen ja kuka takana. riitaa ei saatu ratkaistua sitten millään, ja lopulta minun oli pakko kantaa kaksivuotias harteilla, vetää kolmevuotias stigalla ja lisänä tuo raskausmaha. Itkin matkan kotiin, kiukkua ja väsymystä.



Eikä meillä ole mitään hätää, joskus vain ihan normaalit elämän koettelemukset tuntuvat pienen hetken liiallisilta. Sitten pääsee kotiin perille, saa lapset katsomaan pikkukakkosta, ruokaa mahaan ja pitkälleen sohvaan, ja taas kaikki rullaa normaalisti.

heh, ei kannata tuomita yhden karjumisen ja kiroamisen takia :D



Minä ainakin karjun välillä vaikka mitä vaikka se on ihan typerää. Ei mitään tehoa lapseen eikä hän sitä edes noteeraa. En siis karju joka päivä vaan sitten kun hermo menee ja se huutaminen helpottaa. En julkisilla paikoilla kyllä ole huutanut. Mies ei ikinä huuda tai edes korota ääntään. Eri temperamentteja ihmisillä.



Ei se ole niin vakavaa, jos joskus karjahtaa.

Toisilla on valtava tarve lisääntyä kuin pienet kanit, mutta eivät sitten pärjää lasten kanssa. No täytyy toivoa, että lapset eivät sentään joudu kokemaan fyysistä väkivaltaa...

Minulla on kaksi lasta ja odotan kolmatta. Joskus valvottuani yön tai muuten ollessani todella väsynyt, kun lapset koettelevat täysillä tulee kyllä huudettua lapsille. Joskus vain pinna palaa.

Olen myös muutamaan otteeseen äitiyden varrella alkanut itkemään ulkona ollessa. Viimeksi niin kävi muutama kuukausi sitten, kun liitoskivuissani ja supistellen koitin saada lapsia kotiin päiväkodista. oli ollut raskas päivä töissä ja kaikki muut elämän huolet harteilla. Sitten lapset saivat aikaa riidan siitä kuka istuu stigan kyydissä ratista kiinni pitäen ja kuka takana. riitaa ei saatu ratkaistua sitten millään, ja lopulta minun oli pakko kantaa kaksivuotias harteilla, vetää kolmevuotias stigalla ja lisänä tuo raskausmaha. Itkin matkan kotiin, kiukkua ja väsymystä.

Eikä meillä ole mitään hätää, joskus vain ihan normaalit elämän koettelemukset tuntuvat pienen hetken liiallisilta. Sitten pääsee kotiin perille, saa lapset katsomaan pikkukakkosta, ruokaa mahaan ja pitkälleen sohvaan, ja taas kaikki rullaa normaalisti.

Miksi ihmeessä pukata vielä lisää lapsia ja noin pienellä ikäerolla?? Voin luvata että väsymys ei takuulla helpota.

Ja toinen asia: Miksi annat lapsille periksi? Et sinä saa kruunua uhrautuvaisuudestasi. Jos lapset eivät osaa istua stigan kyydissä sovussa niin KUMPIKIN KÄVELEE. Kyllä niillä välähtää päässä jossain vaiheessa, että riitely ei ehkä kannatakaan.

mutta ei sinällään mua kiinnosta.

Kuten kirjoitin, en tee ls-ilmoa, ellei uutta väkivaltaa tapahdu, koeta ymmrtää lukemasi.

Toivottavasti teillä on jo kaikki asiat kunnossa.

t. kakkonen

Hyvä.

Meillä on arkiasiat kunnossa, ei niissä mitään ns. vikaa ole koskaan ollutkaan. Ellei sellaiseksi lueta tuollon muutama vuosi sitten ollutta aikaa: liian pitkää työmatkaa, olemattomia bussyhteyksiä ja vanhaa huonoa autoa, jonka hajoamista koko ajan pelkäsin. Joten ei paljoa naurattanut, kun se rengas hajosi... korjattiinhan se, ja amuulla töihin pääsin, mutta sillä hetkellä se korjaajan saaminen ei niin varmaa ollutkaan.

Omaa tilannetta ei todellakaan helpottanut lastens. ilmoitus, jossa minun väitettiin hakkavan lapseni lähes henkihieveriin - eikä ilmoittaja edes ollut meillä koskaan käynyt, ei mitään väkivaltaa koskaan nähnyt (tämän sossut kokonaan unohti; kukaan ei ollut koskaan nähnyt yhtään mitään, ei edes tukistelua! ) ei tiennyt lasteni nimiä, ikää, ei mitään.

Eikä salamyhkäinen selvitysprosessi ollut kenenkään etu.

Pitkä selvitys tarkoitti sitä, että en päässyt muuttamaan lähemmäs työpaikaani, joka taas rassasi minun jaksamistani ja oli iso menoerä matkakulujen muodossa.

Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti.

Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.

ole. Mutta kannattaa todella tarkkaan miettiä kuinka paljon vihaa ja karjumista avuttoman, aikuisten armoilla olevan pienen lapsen sydän kestää. Lapsen sydän menee rikki niin monella tavalla; toinen lakkaa tuntemasta ja vouhottaa adhd;na tai muuten häiriöisenä ohi tunteidensa ja tarpeidensa ja äiti ravaa lääkäreillä sun missä etsimässä apua lapensa "vikaan" (joo ja on ihan oikeasti myös fysiologisia vikoja, en niitä halveksi) Toinen lapsi ryhtyy kiltiksi, ei kohta enää edes tiedä että hänellä on tunteita ja tarpeita, kun aikuisen hyväksynnän ja turvan saa vain kilttinä. Ja aikuisten tunnetiloja on parasta oppia seuraamaan. Suomessa tajutaan ihan liian vähän lapsten tunteista ja tarpeista ja siitä kuinka hauraita, herkkiä ja vaikeasti korjattavia ne on.Katso säkin ympärillesi; erilalsia piilovittumaisia itseään häpeäviä ihmisiä moni paikka pullollaan. Rakkaus ei riitä mihinkään jos se ei KUNNIOITA lapsen ARVOA, ja osaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. MInkään curlingin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä vaan turvan, luottamuksen, arvon ja kunnioituksen. Niissä suomessa ollaan paikoin apukoulutasolla.