Lue keskustelun säännöt.
Neljän lapsen äiti karjui ulkona pienille lapsilleen..
29.01.2013 |
Kaksi lapsista oli rattaissa ja kaksi käveli. Kaikki todella pieniä, alle 4v. Kuulin valehtelematta 100m päähän sana sanalta todella selvästi, kun tämä äiti karjui lapsilleen.
Yksi pienistä kun ei osannut oikein kävellä lumenpaljouden keskellä äidin haluamalla tavalla, vaan kaatuili ja käveli sitten rattaiden eteen, niin mitä tekee äiti? Alkaa raivoamaan ja uhkailemaan, että lapsi ei pääse kerhoon!
Kyllä se on varmasti raskasta liikkua tuollaisen lapsikatraan kanssa ja työntää samalla rattaita sohjossa. Mutta purkaa nyt se kiukku lapsiin??!!
Kun tämä äiti lapsineen käveli meidän ohitse, kuulin, kun vaunuissa itki pienin vauva :( Oli tilanne mikä hyvänsä, niin pitääkö sitä karjua lapsille vihaisena ja pää punaisena tuollei? Ja puhua todella töykeästi ja halventavasti?
Sääliksi kävi lapsia. Oma lapsenikin tokaisi minulle, että "tuo äiti oli kyllä todella vihainen." Ja kun vastaan käveli toinen äiti lapsineen, niin lapseni sanoi "tuo äiti on paljon kiltimpi, kun ei huuda."
Kommentit (73)
Minäkin huusin kerran lapselleni, vitun kusipää jne.
Hän on edelleen hengissä ja hänen henkinen tasona saa kiitosta niin koulussa, kun harrastuksensa parista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin on vain hyvä, että lapsi joskus näkee vanhempiensa hermostuvan ja oppii toivottavasti siitä jotain.
Tänään paloi pinna, kun 2,5-vuotias karkaili jatkuvasti ja juoksi tielle, ainoa vaihtoehto oli ottaa olkapäästä/haalarista kiinni, jottei jää auton alle. Tätä toistettiin n. 15 kertaa 20:n metrin matkalla, hermothan siinä meni. En ole ylpeä itsestäni, mutta taisin tosiaan karjaista aika lujaa "lapsen nimen ja nyt tottelet tai kannan sinut". Toivottavasti en kironnut, en ole ihan varma. No, joka tapauksessa lapsi ilmeisesti hämmästyi sen verran, että käveli loppumatkan ilman karkailua.
En kannata jatkuvaa karjumista, enkä lässytystä, jotakin noiden väliltä näyttäisi tuottavan parhaan lopputuloksen kasvatuksessa. Nuorimmainen on toooosi temperamenttinen ja tottelematon ja joudun paljon useammin korottamaan ääntäni, koska pelkkä puhe on ihan sama, kun puhuisin seinälle...
Jospa tuolla äidillä oli vain huono päivä ja lapset temppuilivat aamusta alkaen ja kuppi meni nurin. Ja kyllä, lapsi on viaton jne. mutta ihan rehellisesti, eikö koskaan tunnu siltä että meinaat räjähtää? Jos ei, niin hatunnosto sinulle! Voisinpa ostaa samanlaiset hermot jostain :) Minulla menee hermot n.4 kertaa päivässä, mutta eipä nuo lapset vaikuta minua pelkäävän... Tuskin "hyppisivät silmille" muuten :) Rakastan toki lapsiani enemmän kuin mitään muuta, mutta kyllä ne löytää heikot kohdat meikäläisestä halutessaan...
meillä naapurilla on neljä alle kouluikäistä, yhteensä 6 lasta, ja äiti taas raskaana. On kai siinä normaalilla ihmisellä kestämistä, että on koko aikuiselämänsä raskaana ja imettää, ja koko päivä on yhtä pyllynpesua, riisumista ja pukemista, nostamista, kantamista, auttamista. Minä en ihmettele yhtään jos hän lapsilleen karjuukin, itse en varmaan edes kestäisi tuollaista elämää.
niitä lapsia tehdään niin paljon, jos ei pinna kestä. Se on oma valinta. Saako sossusta rahaa lapsista..muuten en voi ymmärtää tällaista lapsitehtailua.
Todella sääli vaan lapsia..tulee vaikuttamaan lapsien psykkeen ja varmasti koko elämään. Potentiaalisia mielenterveysongelmaisia siinä taas kasvatetaan. Puhumattkaan surullisesta ja pelolla väritetystä lapsuudesta..tollasilta lapset pois ja kuunon sijaisperheisiin. Eivät ansaitse heitä.
meidän lapset eivät ainakaan pelkää huutoa ollenkaan. Siinä mielessä ihan sama huutaako niille vai ei. Joskus vaan äidille tulee parempi mieli kun saa vähän päästellä höyryjä hermostumisen aiheuttajille.
Siis kuka oikeasti muistaa pelolla huutavia vanhempiaan omasta lapsuudestaan?
Minkä ikäinen sinun lapsesi on. Eikö hän ole ilmaissut tunteitaan ja suuttumustaan.
Ajattelin vaan kun että ole taineet käsitellä, että ihmiset ovat rakastamisen arvoisia ja hyväkstyttäviä myös vihaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meidän lapset eivät ainakaan pelkää huutoa ollenkaan. Siinä mielessä ihan sama huutaako niille vai ei. Joskus vaan äidille tulee parempi mieli kun saa vähän päästellä höyryjä hermostumisen aiheuttajille.
Siis kuka oikeasti muistaa pelolla huutavia vanhempiaan omasta lapsuudestaan?
vanhempani. Oma lapseni loukkaantuu syvästi jos huudan hänelle. Syystä. On todella fiksu ja vastuullinen, törkeää huutaa ihmiselle joka ymmärtää puhetta,. En huuda toisille ihmisillekään, en edes koiralle. ja olen kyllä hyvinkin temperamenttinen. ja olemme joskus varsin meluisia myös. Mutta huutamiseen on hyvin vähän syytä. Ennen luulin et temperamentti on just sitä että karjuu. Se että pitää usein karjua kertoo kyllä muun kapasiteetin vähyydestä.
Jos äiti rääkyy lapselle lapsen aiheuttaman vitutuksen takia, mikä siinä on sekopäistä? Ehkä joku taapero ei vielä tajua aiheuttaneensa äitinsä raivokohtausta, mutta kyllä jo 5-vuotias kyllä tajuaa.
taapero ei todellakaan ole vastuussa äidin raivosta. ei myöskään 5v. Lapsi ei opi mitään siitä äidin rääkymisestä. En voi uskoa että on oikeasti olemassa ihmisiä joiden mielestä lapsi on syyllinen hänen tunteisiinsa. Aikuisen kuuluu olla aikuinen vaikka vituttaisi kuinka paljon. Lapselle saa suuttua mutta se että huutaa ja purkaa vihaansa lapseen ei ole aikuisen vastuullista suuttumista. Mun vanhemmat olivat itse lapsellisia ja reagoivat juuri noin. Lapset silmin ihan sekopäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...elämäkoulusi elävää oppimateriaalia.
Että todella vihainenkin äiti voi olla kiltti äiti ja sitten taas vuorostaan kiltimpi äitikin voi olla vihainen äiti.
Jos äiti rääkyy lapselle lapsen aiheuttaman vitutuksen takia, mikä siinä on sekopäistä? Ehkä joku taapero ei vielä tajua aiheuttaneensa äitinsä raivokohtausta, mutta kyllä jo 5-vuotias kyllä tajuaa.
siis sinun mielestä on Ok käyttäytyä noin 5-vuotiaalle.
Uskomatommia äitejä täällä.
No muista sitten, että kun samainen lapsi teininä on agressiivinen huutaja ja haistattelee vittua NIIN SE ON SALETISTI SINULTA OPITTU. Sinä annat mallin lapsellesi omalla käyttäytymiselläsi..puhumattakaan turvallisuuden tunteesta tai sen puuttumisesta..mutta semmosesta sinä tuskin omalta navaltasi et pysty edes tajuamaan.
Kaikkea sitä joutuu lukemaan...äitejä oikein huh huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä sanotaan, että jokainen nainen on syntynyt äidiksi. Mutta puoliakaan äideistä ei mielestäni koskaan pitäisi päästää lasten lähellekään, saati muutenkaan kulkemaan vapaana ilman kuonokoppaa.
Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti.
Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.
ole. Mutta kannattaa todella tarkkaan miettiä kuinka paljon vihaa ja karjumista avuttoman, aikuisten armoilla olevan pienen lapsen sydän kestää. Lapsen sydän menee rikki niin monella tavalla; toinen lakkaa tuntemasta ja vouhottaa adhd;na tai muuten häiriöisenä ohi tunteidensa ja tarpeidensa ja äiti ravaa lääkäreillä sun missä etsimässä apua lapensa "vikaan" (joo ja on ihan oikeasti myös fysiologisia vikoja, en niitä halveksi) Toinen lapsi ryhtyy kiltiksi, ei kohta enää edes tiedä että hänellä on tunteita ja tarpeita, kun aikuisen hyväksynnän ja turvan saa vain kilttinä. Ja aikuisten tunnetiloja on parasta oppia seuraamaan. Suomessa tajutaan ihan liian vähän lapsten tunteista ja tarpeista ja siitä kuinka hauraita, herkkiä ja vaikeasti korjattavia ne on.Katso säkin ympärillesi; erilalsia piilovittumaisia itseään häpeäviä ihmisiä moni paikka pullollaan. Rakkaus ei riitä mihinkään jos se ei KUNNIOITA lapsen ARVOA, ja osaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. MInkään curlingin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä vaan turvan, luottamuksen, arvon ja kunnioituksen. Niissä suomessa ollaan paikoin apukoulutasolla.
hienosti kiteytetty sillä näin juuri tapahtuu ja näitä ihmisiä on meillä paljon. Surullista. Ja sitten ihmetellään miksi lapsi tai nuori on tuollainen jne.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti. Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.
ole. Mutta kannattaa todella tarkkaan miettiä kuinka paljon vihaa ja karjumista avuttoman, aikuisten armoilla olevan pienen lapsen sydän kestää. Lapsen sydän menee rikki niin monella tavalla; toinen lakkaa tuntemasta ja vouhottaa adhd;na tai muuten häiriöisenä ohi tunteidensa ja tarpeidensa ja äiti ravaa lääkäreillä sun missä etsimässä apua lapensa "vikaan" (joo ja on ihan oikeasti myös fysiologisia vikoja, en niitä halveksi) Toinen lapsi ryhtyy kiltiksi, ei kohta enää edes tiedä että hänellä on tunteita ja tarpeita, kun aikuisen hyväksynnän ja turvan saa vain kilttinä. Ja aikuisten tunnetiloja on parasta oppia seuraamaan. Suomessa tajutaan ihan liian vähän lapsten tunteista ja tarpeista ja siitä kuinka hauraita, herkkiä ja vaikeasti korjattavia ne on.Katso säkin ympärillesi; erilalsia piilovittumaisia itseään häpeäviä ihmisiä moni paikka pullollaan. Rakkaus ei riitä mihinkään jos se ei KUNNIOITA lapsen ARVOA, ja osaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. MInkään curlingin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä vaan turvan, luottamuksen, arvon ja kunnioituksen. Niissä suomessa ollaan paikoin apukoulutasolla.
hienosti kiteytetty sillä näin juuri tapahtuu ja näitä ihmisiä on meillä paljon. Surullista. Ja sitten ihmetellään miksi lapsi tai nuori on tuollainen jne.....
peräänkuuluttaa empatiaa ja ihmisarvon kunnioitusta, mutta ei alkuunkaan tee sitä ITSE.
C'moon nyt.
Lapsen arvo ei mene tunnereaktiosta pilalle. Lapsi kärsii henkisestä väkivallasta, se on totta - mutta se, että äidiltä joskus (ei siis päivittäin, vaan JOSKUS) menee pinna, ei minusta eikä oikeastaan lastenpsykiatríen mielestäkään OLE mitään henkistä väkivaltaa.
Olennaista on, mitä ja miten huudetaan. Lapsen ominaisuuksia ei haukuta, lasta ei mitätöidä. Lapsella ei ole keinoja käsitellä aikuisen veetuiluja.
Isompaa henkistä väkivaltaa voi olla jopa se, että äiti uupuneena ja juuriaan myöten vitutuksen vallassa ei reagoi mitenkään, vaan kiskoo lapsia hampaita purren siellä lumihangessa.
Kuin se, että huutaa hetken ja jaksaa sitten urakoida loppumatkan sovussa ja kotona pyytää vielä ehkä anteeksi ja selittää, miksi tulistui.
Lapsella on oikeus olla vihainen, huutaa ja vaikka polkea jalkaa. Sama oikeus on aikuisella. Kun lapsi sen näkee ja huomaa, että suuttumuksesta lauhdutaan - se on jopa ihan hyvä oppi. Tästä oli muutama vuosi sitten erinomainen artikkeli ruotsalaisessa Vi föräldrar-lehdessä, muistaako kukaan muu?
Kunhan sitä tosiaan ei jatkuvasti tapahdu, koska se on jo merkki uupumusongelmista.
-8-
Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti.
Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.
ole. Mutta kannattaa todella tarkkaan miettiä kuinka paljon vihaa ja karjumista avuttoman, aikuisten armoilla olevan pienen lapsen sydän kestää. Lapsen sydän menee rikki niin monella tavalla; toinen lakkaa tuntemasta ja vouhottaa adhd;na tai muuten häiriöisenä ohi tunteidensa ja tarpeidensa ja äiti ravaa lääkäreillä sun missä etsimässä apua lapensa "vikaan" (joo ja on ihan oikeasti myös fysiologisia vikoja, en niitä halveksi) Toinen lapsi ryhtyy kiltiksi, ei kohta enää edes tiedä että hänellä on tunteita ja tarpeita, kun aikuisen hyväksynnän ja turvan saa vain kilttinä. Ja aikuisten tunnetiloja on parasta oppia seuraamaan. Suomessa tajutaan ihan liian vähän lapsten tunteista ja tarpeista ja siitä kuinka hauraita, herkkiä ja vaikeasti korjattavia ne on.Katso säkin ympärillesi; erilalsia piilovittumaisia itseään häpeäviä ihmisiä moni paikka pullollaan. Rakkaus ei riitä mihinkään jos se ei KUNNIOITA lapsen ARVOA, ja osaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. MInkään curlingin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä vaan turvan, luottamuksen, arvon ja kunnioituksen. Niissä suomessa ollaan paikoin apukoulutasolla.hienosti kiteytetty sillä näin juuri tapahtuu ja näitä ihmisiä on meillä paljon. Surullista. Ja sitten ihmetellään miksi lapsi tai nuori on tuollainen jne.....
Mutta kuten tuolla kirjoitin: tuskinpa tämä(KÄÄN) äiti NIIN paljon karjuu lapsilleen, että ne lapset tuhoutuvat psyykkisesti !!
Kuten sanoin, tuskinpa tuokaan äiti joka ikinen hetki joka päivä lapsilleen karjuu, kyse on aivan varmasti ollut hetkestä, päivästä, tilanteesta. Aina ei jaksa, ei edes neljän pienen lapsen äiti.
Oletteko muuten käyneet koskaan päiväkodin pihalla ? tai leikkipuistossa, jossa on pph:t tai ryhmäperhep. hoitajat lapsineen? Nämä hoitoalan ihmisethän eivät koskaa huuda - korota ääntään - lapsille? Eivät ikinä hermostu ja karjase ja nalkuta? Eihän vakka? eli tämän päivän äidit, nuo päiväkotien kasvatit, ovat hoitotätiensä vauroioittamia, rikottuja lapsia, jotka eivät kestä mitään mikä isoilla kirjaimilla sanotaan?
Tiedän muutaman äidin, jotka eivät hermotu ? lapsilleen - koskaan ? Ainakaan julkisella paikalla karjumiseen en voisi kuvitellakaan näiden äitien alentuvan.
Millaisia heidän lapsensa ovat?
Äärimmäisen hyväkäytöksisiä, kilttejä, tottelevaisia. Kirjaimellisesti tottelevat: mitään ei tehdä, ennenkuin on lupa varmistettu äidiltä, vaikka kyseessä olisi vaikkapa kyläseurojen yleiseen tapahtumaan osallistuminen siten, että käy alueell akatsomassa mitä siellä on. Lapsi on koululainen.
Tai että kun äiti kieltää, että kerhossa ja harrastuksessa et sitten enää ole Pekan kanssa, niin lapsi ei myöskään ole. Mieli tekisi, mutta kun äiti kielsi. Miksi, sitä ei tiedä Pekka eikä tuo lapsi.
Sitten salaa uskaltaa hetken pienen leikkiä, ottaa pariksi. Surulliseksi tilanteen teki se, että Pekka ja Hyvän Perheen lapsi olivat olleet siihen asti todella hyviä ystäviä, leikki sujunut hyvin, mutta Hyvän perheen äiti näki, kun pekan äiti hermostui huutamaan Pekalle, ja oli sitä mieltä, että Pekan kotona ei asiat ole kunnossa, lasta hakataan, äiti on uupunut hullu, psyyke epätasapainoissa ja tuollaisen perheen lapsen kanssa ei meidän kiltti nuppulainen voi olla, ei saa olla, ei edes kerhossa.
Ja Pekan äitiä tämä Hyvän Perheen Parempi Äiti ei voinut enää kohdata, lapsen kerhoon viennit ja haut hoiti isovanhemmat ja isä.
Ja Pekka on surullinen, itkee kotona: miksi se xx ei ole enää minun kaveri? Nyt minulla ei ole enää yhtään ketään kaveria, koska lapsi oli ainoa kaveri.
Ja sitten ihmetellään, mikä sillä Pekalla on, kun se joko lukkiutuu itseensä tai alkaa riehua häirikkömäisesti - vika ei suinkaan ole äiti, joka sen yhden kerran hermostui ja muuallakin osaa äneen komentaa, rajata, kieltää (mutta ei kiroillut) vaan sen paskantärkeän yhteisön paskantärkeän naisen, joka sanoi lapselleen, että Pekan kanssa et sitten leiki ja kas niin ne muutkin lapset kerhossa jättivät pekan pois ryhmästään, Pekka jäi ulkopuolelle. Vika oli siinä, että Pekka oli aivan yksin. Kiitos av-mammat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin semmosta se elämä on, ihan erilaista neljän pienen kanssa kuin yhden tenavan kanssa. Ja joskus se pinna palaa ja hermo ei kestä yhtään mitään ja karjuu, vaikka tietää itse olevansa vain typerä ja lapsen täysin syytön ja toimivan ikätasoisesti.
Ja sekin on ns. normaalia, että lapselta tulee itku väsymyken ja karjumisen takia, on tehnyt jotain, ja on suututtu ja itkee pahaa mieltää tai itkee pahaa mieltään kun äiti karjuu.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ko. äiti olisi AINA ja JOKA HETKI tai joka pÄIVÄ vihainen lapsilleen; että hän karjuisi AINA ja joka heti ja koko ajan; etteikö hän rakastaisi lapsiaan; etteikö lapsilla olisi rakkautta, hyviä hetkiä, syliä ynnä muuta.
ole. Mutta kannattaa todella tarkkaan miettiä kuinka paljon vihaa ja karjumista avuttoman, aikuisten armoilla olevan pienen lapsen sydän kestää. Lapsen sydän menee rikki niin monella tavalla; toinen lakkaa tuntemasta ja vouhottaa adhd;na tai muuten häiriöisenä ohi tunteidensa ja tarpeidensa ja äiti ravaa lääkäreillä sun missä etsimässä apua lapensa "vikaan" (joo ja on ihan oikeasti myös fysiologisia vikoja, en niitä halveksi) Toinen lapsi ryhtyy kiltiksi, ei kohta enää edes tiedä että hänellä on tunteita ja tarpeita, kun aikuisen hyväksynnän ja turvan saa vain kilttinä. Ja aikuisten tunnetiloja on parasta oppia seuraamaan. Suomessa tajutaan ihan liian vähän lapsten tunteista ja tarpeista ja siitä kuinka hauraita, herkkiä ja vaikeasti korjattavia ne on.Katso säkin ympärillesi; erilalsia piilovittumaisia itseään häpeäviä ihmisiä moni paikka pullollaan. Rakkaus ei riitä mihinkään jos se ei KUNNIOITA lapsen ARVOA, ja osaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. MInkään curlingin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä vaan turvan, luottamuksen, arvon ja kunnioituksen. Niissä suomessa ollaan paikoin apukoulutasolla.hienosti kiteytetty sillä näin juuri tapahtuu ja näitä ihmisiä on meillä paljon. Surullista. Ja sitten ihmetellään miksi lapsi tai nuori on tuollainen jne.....
Mutta kuten tuolla kirjoitin: tuskinpa tämä(KÄÄN) äiti NIIN paljon karjuu lapsilleen, että ne lapset tuhoutuvat psyykkisesti !!
Kuten sanoin, tuskinpa tuokaan äiti joka ikinen hetki joka päivä lapsilleen karjuu, kyse on aivan varmasti ollut hetkestä, päivästä, tilanteesta. Aina ei jaksa, ei edes neljän pienen lapsen äiti.
Oletteko muuten käyneet koskaan päiväkodin pihalla ? tai leikkipuistossa, jossa on pph:t tai ryhmäperhep. hoitajat lapsineen? Nämä hoitoalan ihmisethän eivät koskaa huuda - korota ääntään - lapsille? Eivät ikinä hermostu ja karjase ja nalkuta? Eihän vakka? eli tämän päivän äidit, nuo päiväkotien kasvatit, ovat hoitotätiensä vauroioittamia, rikottuja lapsia, jotka eivät kestä mitään mikä isoilla kirjaimilla sanotaan?
Tiedän muutaman äidin, jotka eivät hermotu ? lapsilleen - koskaan ? Ainakaan julkisella paikalla karjumiseen en voisi kuvitellakaan näiden äitien alentuvan.
Millaisia heidän lapsensa ovat?
Äärimmäisen hyväkäytöksisiä, kilttejä, tottelevaisia. Kirjaimellisesti tottelevat: mitään ei tehdä, ennenkuin on lupa varmistettu äidiltä, vaikka kyseessä olisi vaikkapa kyläseurojen yleiseen tapahtumaan osallistuminen siten, että käy alueell akatsomassa mitä siellä on. Lapsi on koululainen.Tai että kun äiti kieltää, että kerhossa ja harrastuksessa et sitten enää ole Pekan kanssa, niin lapsi ei myöskään ole. Mieli tekisi, mutta kun äiti kielsi. Miksi, sitä ei tiedä Pekka eikä tuo lapsi.
Sitten salaa uskaltaa hetken pienen leikkiä, ottaa pariksi. Surulliseksi tilanteen teki se, että Pekka ja Hyvän Perheen lapsi olivat olleet siihen asti todella hyviä ystäviä, leikki sujunut hyvin, mutta Hyvän perheen äiti näki, kun pekan äiti hermostui huutamaan Pekalle, ja oli sitä mieltä, että Pekan kotona ei asiat ole kunnossa, lasta hakataan, äiti on uupunut hullu, psyyke epätasapainoissa ja tuollaisen perheen lapsen kanssa ei meidän kiltti nuppulainen voi olla, ei saa olla, ei edes kerhossa.
Ja Pekan äitiä tämä Hyvän Perheen Parempi Äiti ei voinut enää kohdata, lapsen kerhoon viennit ja haut hoiti isovanhemmat ja isä.Ja Pekka on surullinen, itkee kotona: miksi se xx ei ole enää minun kaveri? Nyt minulla ei ole enää yhtään ketään kaveria, koska lapsi oli ainoa kaveri.
Ja sitten ihmetellään, mikä sillä Pekalla on, kun se joko lukkiutuu itseensä tai alkaa riehua häirikkömäisesti - vika ei suinkaan ole äiti, joka sen yhden kerran hermostui ja muuallakin osaa äneen komentaa, rajata, kieltää (mutta ei kiroillut) vaan sen paskantärkeän yhteisön paskantärkeän naisen, joka sanoi lapselleen, että Pekan kanssa et sitten leiki ja kas niin ne muutkin lapset kerhossa jättivät pekan pois ryhmästään, Pekka jäi ulkopuolelle. Vika oli siinä, että Pekka oli aivan yksin. Kiitos av-mammat.
Äitien harjoittama henkinen ja fyysinen väkivalta mitätöidään. Sehän on vain uupumusta tai tunteiden ilmaisua!
Äitien harjoittama henkinen ja fyysinen väkivalta mitätöidään. Sehän on vain uupumusta tai tunteiden ilmaisua!
ap:n lapsi on? ei varmaan ollut vielä uhmaikää?
tai ap:lla on sädekehä päänsä päällä.
Joku kirjoitti, että mieluummin hän katselee lapsia, joille on huudettu kuin "ikätasoisesti" käyttäytyviä, toisia kiusaavia lapsukaisia, joilla ei ole rajoja. Oman kokemukseni mukaan huonoiten ovat käyttäytyneet ne lapset, joille äiti kilahtaa milloin mistäkin. Ei se tavallinen puheääni ja ystävälliset sanat poissulje rajoja ;) Joskus voi toki korottaa ääntä ja aikuinenkin saa näyttää tunteitaan, mutta mikä vaan lapsen pahoinpitely ei mene äidin itseilmaisun piikkiin.
Jos äiti rääkyy lapselle lapsen aiheuttaman vitutuksen takia, mikä siinä on sekopäistä? Ehkä joku taapero ei vielä tajua aiheuttaneensa äitinsä raivokohtausta, mutta kyllä jo 5-vuotias kyllä tajuaa.