Minkälaisia lounaita ja päivällisiä teette?
Varmaan nämä kaikilla eroavat vähän toisistaan, joten olisi kiva kuulla minkä tyyppisiä lounaita ja päivällisiä teette. Meillä päivällinen on se ns.normiruoka, jolloin tehdään ihan tavallista kotiruokaa tyyliä lihaa/kanaa/kalaa + riisiä/perunaa/makaroonia, sekä tuoresalaattia tai keitettyjä vihanneksia.
Lounas on sitten enemmän sellaista soveltamista ja yleensä kevyempää kuin päivällinen. Se voi olla lämpimiä voileipiä, kasvissosekeittoa, pala suolaista piirakkaa tmv.
Kommentit (17)
ns. parempi. Arkisin lounaat syödään kodin ulkopuolella, iltaruoka voi olla tuhdimpi (vaikka risotto) tai hyvinkin kevyt (kasvissosekeitto ja pala leipää) päivästä riippuen. Viikonloppuisin lounas on kevyt ja nopea, ja iltaruoka tuhdimpi.
lounaat syödään työpaikalla ja päiväkodissa. Viikonloppuisin ne eivät juuri eroa toisistaan - ihan samojan peruskotiruokia tehdään. Eineksiä syödään lähinnä silloin kun on kiire, esim. joinain harrastusiltoina on n. tunti aikaa olla kotona. Tosin tällöinkin pyrin tekemään esim. ruokaisammin salaatin aamulla, jonka voi sitten vain nostaa jääkaapista pöytään.
Niiden mukaan ruoat. Lounas ja päivällinen ei paljon poikkea. Naudanlihaa/kalaa/kanaa ja vihanneksia. Päivällisellä seurana minimaallisesti riisiä, pastaa tai perunaa.
Ruoka on tarjolla salaattimaisesti, uuniruokana, wokkina tahi keittona.
minä töissä, jos syön. Viikonloppuisin emme syö lounasta ollenkaan, vaan aamupala syödään melko myöhään ja sitten iltapäivällä/illalla vasta syödään lämminruoka, aika vaihtelee menojen mukaan.
Arkena päivällinen on tavallista, helppoa ja mielellään nopeasti valmistuvaa kotiruokaa. Viikonloppuna kokataan yhdessä, usein kokeillaan uusia reseptejä, ihan laidasta laitaan ruokia.
tai jotan nopeeta. Päivällisellä syödään tukevammin ja ruuan laittoon panostetaan kaikin tavoin enemmän. Mä en ole viikonloppukokkaaja, mieluusti silloin syön nopeaa ja helppoa. Kaikista paras vaihtoehto on ravintola, mutta sitä ei kukkaro joka viikonloppu kestä.
itse vain kun ollaan kotitoimistolla, silloin yleensä keittoja, salaatteja tai suolaista piirasta.
Iltaruokina keittoja, laatikoita, kasvisruokia, kana/lihakastikkeita, kalamurekepihvejä tai jotain muuta kalasta, pastaa eri kastikkeilla.
Viikonloppuisin päivän ainoa ateria pitkän kaavan mukaan - patoja, paisteja, lihaa/kanaa ja uunijuureksia, risottoa, lihapullia tai mureketta kanttarellikastikkeella. Alkupaloina keittoa tai bruscettoja tai pieniä suupaloja vaikka jotain pateta ja leipää. Ja tietty jälkkäri
Itse syön sitä joka päivä 2 kertaa, lapsi lounastaa koulussa ja mies syö miten sattuu missäkin (ärsyttävää, koska ei osaa ennakoida yhtään). Teen hyvin vaihtelevaa perusruokaa.
No, arkena lounaalla ei ole kotona ketään ja viikonloppuisinkin se saattaa tulla nautittua jossain matkan varrella, mutta illalla sitten italialaisuus tarkoittaa sitä, että tarjolla on useampaa ruokalajia, vähintään kahdesta seuraavista luokista: primo, secundo ja dolce.
Toki itse ruokakin on sitten italialaisvaikutteista, mutta koska olen suomalainen, ei kuitenkaan ihan aitoa. Ei meillä pelkällä risotolla ja pastalla silti eletä, vaikka tästä voisi sen kuvan saadakin. Toisaalta aika harvoin on ihan perinteisiä suomalaisia ruokia tarjolla. Elintarvikkeiden saatavuuskin rajoittaa.
Minä suosin nestemäisiä aterioita, useasti saatan aamupalaksi napata esimerkiksi viskin. Sitten työmaalla lounasaikaan täräytän kuusi olutta naamaan, tukeva lounas se olla pitää.
Kahvitauolla valitsen joko neljä paukkua kossua tai konjakkia.
Illalliseksi saatan ottaa korin olutta.
Suosin kevyitä, ravitsevia, nopeasti valmistuvia ruokia arkena. Viikonloppuna sitten vähän vaativimpia aterioita. Esimerkiksi lauantaina join kaksi pulloa kossua. Tsemppiä!
niin lounas kuin päivällinen, pieniä lapsia ei ole mutta kiva tehdä kun olen kotona. Ihan tavallisia ruokia lihapullia muussilla, lihamakaronilaatikkoa, kanaa, usein kalaa, erilaisia keittoja, pastoja, intialaista ja kiinalaista, itämaisia ruokia monin maustein ja kaikissa paljon sipulia ja erilaisia makkaroita ja pihvejä paistellaan! Sienistä tykätään ja niitä lisäillään moneenkin ruokaan ja salaatteja on tietty. Ainoat einekset taitaa olla joskus kalapuikot ja valmis maksalaatikko jota ostan koirille mutta syö sitä ihmisetkin joskus! Viikonloppuisin tilataan ainakin yhden kerran ruokaa, jos tulee vieraita niin uunissa paistuu silloinkin jotain hyvää. Heikkouteni on hampurilaiset, niitä ajelen joskus hakemaan oikein kunnon kasan välipalaksi!
arkena minä, mies ja 2v syödään kotona lounas, koululaiset luonnollisesti syövät koulussa.
Mies syö edellisen päivällisen tähteitä.
Minä ja 2v syödään mitä satutaan löytämään kaapista. Joskus se on kalapuikkoja, joskus einesmaksalaatikkoa, joskus munakasta. Salaattia aina lisukkeeksi.
Päivälliseksi laitan sitten uuden ruoan, joka voi kyllä olla ihan purkkihernariakin. Yleensä kuitenkin laitan itse ihan alusta alkaen, mutta ei maata kaada sekään, jos ruoka on kasattu osittain puolivalmisteista.
Viikonloppuna syömme ruokaisamman aamiaisen. Tarkoittaa esim pekonia ja munia. Lounaan kohdalla on sitten välipala ja päivällinen syödään jo kolmen aikaan. Arkena lounas on ennen klo 12 ja päivällinen klo 17.30.
Olen kotona lasten kanssa, joten ainakin aikaa tehdä ruokaa on. Viimeisinä viikkoina on ollut lounailla mm:
- broilerin ohutleikettä + vuohenjuustoa, tuorepastaa, pestoa ja vihersalaattia
- munakasta johon on tullut tuoreita herkkusieniä, paprikaa, purjoa, kokolihaleikkelettä ja juustoa, vihersalaattia
- burgundinpataa ja keitettyjä perunoita, tomaattia ja porkkanaraastetta ja raejuustoa
- currykanaa ja basmatiriisiä, wokkivihanneksia
- tomaatti-riisikeittoa jauhelihalla + tuoretta itse tehtyä leipää
- jauhelihakastiketta, punaisia linssejä ja salaattia
- Kasvisgratiinia, paahtopaistia ja salaattia
ja vaikka mitä muuta. Iltaisin meillä on menoja aika usein, joten syödään reissussa välipalaa ja illalla kunnon puurot ennen nukkumaan menoa. Viikonloppuisin tehdään kaikkea ihanaa.
niin lounas kuin päivällinen, pieniä lapsia ei ole mutta kiva tehdä kun olen kotona. Ihan tavallisia ruokia lihapullia muussilla, lihamakaronilaatikkoa, kanaa, usein kalaa, erilaisia keittoja, pastoja, intialaista ja kiinalaista, itämaisia ruokia monin maustein ja kaikissa paljon sipulia ja erilaisia makkaroita ja pihvejä paistellaan! Sienistä tykätään ja niitä lisäillään moneenkin ruokaan ja salaatteja on tietty. Ainoat einekset taitaa olla joskus kalapuikot ja valmis maksalaatikko jota ostan koirille mutta syö sitä ihmisetkin joskus! Viikonloppuisin tilataan ainakin yhden kerran ruokaa, jos tulee vieraita niin uunissa paistuu silloinkin jotain hyvää. Heikkouteni on hampurilaiset, niitä ajelen joskus hakemaan oikein kunnon kasan välipalaksi!
Jos jollekin on vielä epäselvää että mitä wt-ämmällä tarkoitetaan, tää tyyppi on paras mahdollinen esimerkki sellaisen ruokailusta. :D
Et meinaan wt-ämmän ruokalistaa olisi paremmin voinut kuvailla! No ok, sienet on aika harvinainen näky wt-pöydässä, mutta ehkä maalla asuvat wt-perheet on niihin sopeutuneet.
Eilen oli lounaalla pyttipannua, päivällisellä lihapullia, ruskeakastiketta ja perunoita
Huomenna lounas: nuotiolla paistettua makkaraa
Päivällinen: Kananuggetit, perunamuuri, currykastike
Eilen oli lounaalla pyttipannua, päivällisellä lihapullia, ruskeakastiketta ja perunoita
Huomenna lounas: nuotiolla paistettua makkaraa
Päivällinen: Kananuggetit, perunamuuri, currykastike
Porvoon wt-kuningatar saapui näköjään paikalle!
Tänään laitoin oikein kunnon tukevat pyttipannut! Jäi vielä sen verran, että huomenna pistän makkarat lounaan hernekeittoon sekaan.
Harvoin tehdään kotona lounas, se syödään töissä ja koulussa. Viikonloppuisin on myöhäinen tukeva aamiainen, joten ei ole lounasta.
Päivällinen on aina itsetehty, ei eineksiä eikä edes puolivalmisteita. Hyvin vaihtelevaa ruokaa kaalilaatikosta sushiin. Ollaan innokkaita ruuanlaittajia ja kokeilijoita, monta kertaa viikossa tehdään jotain uutta ruokaa mitä ei olla tehty aikaisemmin. Muutaman kerran viikossa tehdään myös jälkiruoka.