Pyydän: Älä päivittele lapsen erikoista ulkonäköä lapsen kuullen.

yrittää ottaa toistenkin tunteet huomioon...



Lapsikin näkee, ettei olla samanlaisia, ja haluaa tietää, miksi ollaan erilaisia (ja se on hyvä), mutta lapsenkaan ei ole pakko sitä vastausta saada juuri sillä hetkellä tai kovaan ääneen. Lapsenkin on hyvä oppia, että tämä maailma on parempi paikka, jos jokainen edes pikkuriikkisen ajattelee muitakin kuin itseään ja omaa oikeuttaan tietoon.

yrittää ottaa toistenkin tunteet huomioon...

Lapsikin näkee, ettei olla samanlaisia, ja haluaa tietää, miksi ollaan erilaisia (ja se on hyvä), mutta lapsenkaan ei ole pakko sitä vastausta saada juuri sillä hetkellä tai kovaan ääneen. Lapsenkin on hyvä oppia, että tämä maailma on parempi paikka, jos jokainen edes pikkuriikkisen ajattelee muitakin kuin itseään ja omaa oikeuttaan tietoon.

Tai sitten sen, ettei kaikkea kannata kailottaa ja möläytellä voi sitten oppia suusanallisen tai pahimmillaan fyysisen läksytyksen kautta. Terolla voi sattua nenään tai saattaa tulla suru puseroon, kun myös hänen epätäydellisyyttään ruoditaan isoon ääneen.

Hyvä ratkaisu lapseltasi olla sellainen kuin on, peruukit ja hatut on hankalia :) Kuulostaa siltä, että hänellä on myös fiksu äiti, joka osaa tukea lasta ja hänen itsetuntoaan näistä totuudentorvista huolimatta. Kaikkea hyvää!

No, mä en ala suojelemaan ketään, vaan sen takia, että pitää jotenkin hyssytellä.

Jos joku on kalju, ei se sitä sen kaljummaksi tee jos sen lapselle selittää miksi. Lasta eikä muuten minukaan kiinnosta kenenkään itseluottamus, ihmisiä on erilaisia ja tulee aina olemaan, turha hyssyttely ihan normaaliasioista niin kuin tuollaisesta sairaudesta on tekopyhää.

Elämä on elämää, ja siihen kuuluu se, että ihmisiä on erilaisia. Toki en sinullekaan tulisi mitään sanomaan tai kysymään koska ei kiinnosta, mutta tottakai lapselle kertoisin kaiken mitä tiedän ihan hyssyttelemättä, koska se on normaalia, enemmän outoa se on hyssytellä ja salata asiat, sittenhän se vasta lapsenkin mielestä on outoa.

Tää tasapäistäminen ja ihme sössöttäminen että kaikki ollaan samanlaisia on ihan turhaa, kun me ei olla ja lapsikin sen näkee.

Siis mitä on sun mielestä hyssyttely ja mitä taas se hyssyttelemättömyys? Onko hyssyttelyä se, että asia puidaan ilman kohteen oloa kuuloetäisyydellä? Vai oletko niitä suorapuheisia, jotka suorastaan ääntä korottaen (että kaikki nyt kuulevat, kuinka avoimesti selität lapsellesi (kysyy tai ei) erilaisuuden syitä ja normaaliutta) kailottavat kaikki havaintonsa ja oletuksensa julki.

Tsemppiä teille ja varsinkin muksulle! Hieno juttu, että haluaa olla just sellanen kun on!

Mitä tuohon erikoiseen ulkonäköön tulee, niin jotkut ihmiset on kyllä ihan uskomatonta porukkaa. Itse sairastan psoriasista ja kun se on pahimmillaan niin sitä on myös kasvoissa ja se saa ihmiset laukomaan ihan käsittämättömiä kommentteja päin naamaa. Sitä on luultu kupaksi, syöväksi, tarttuvaksi taudiksi. On sanottu päin naamaa miten kamalalta näytän jne ja ihan tuntemattomilta ihmisiltä nämä.

Maailma on täynnä mitä typerämpiä idiootteja.

että pitää jotenkin hyssytellä.

Jos joku on kalju, ei se sitä sen kaljummaksi tee jos sen lapselle selittää miksi. Lasta eikä muuten minukaan kiinnosta kenenkään itseluottamus, ihmisiä on erilaisia ja tulee aina olemaan, turha hyssyttely ihan normaaliasioista niin kuin tuollaisesta sairaudesta on tekopyhää.

Elämä on elämää, ja siihen kuuluu se, että ihmisiä on erilaisia. Toki en sinullekaan tulisi mitään sanomaan tai kysymään koska ei kiinnosta, mutta tottakai lapselle kertoisin kaiken mitä tiedän ihan hyssyttelemättä, koska se on normaalia, enemmän outoa se on hyssytellä ja salata asiat, sittenhän se vasta lapsenkin mielestä on outoa.

Tää tasapäistäminen ja ihme sössöttäminen että kaikki ollaan samanlaisia on ihan turhaa, kun me ei olla ja lapsikin sen näkee.

Jos itselläsi olisi kalju tai joku muu ulkonäköä muuttava seikka, niin varmaan itse mielelläsi kuuntelisit kun toiset puhuvat sinusta kauhistellen vieressäsi? Tukkasi olisi tippunut/ naamaasi olisi tullut iso arpi/ suuri ihottuma vaivaisi/ akne olisi puhjennut ja olisit ekaa kertaa töissä muutoksen jälkeen. Sitten työkaverit juttelisivat vieressäsi kovaan ääneen keskenään miten kamalalta näytät. Miten NOIN pahan näköistä ei ollakaan hetkeen nähty, tai edes kuultu noin voivan käydä kenellekään. Sanoisit väliin että ei tunnu hyvältä tuo puhuminen. Työkaverit hymyilisivät, että toki niin. Hetken päästä jatkaisivat päivittelyä taas. Varmaan tämä olisi sulle ihan ok? Ei harmittaisi? Että kyllähän sitä tiedonjano täytyy ihmisiltä saada tukahdutettua? Sinulla on suorastaan velvollisuus kuunnella kaikkien kysymykset ja päivittelyt, jos jotakuta nyt sattuu asia kiinnostamaan?

Erilainen tilanne olisi, että lapsi olisi kysynyt tältä äidiltä "miksi tuolla tytöllä ei ole tukkaa?" ja äiti olisi vastannut, että en tiedä, mutta ihmiset on erilaisia. Sitten olisin voinut vastata, että se nyt tippui pois kun on sellainen sairaus kuin alopecia. Asia lienisi sillä käsitelty..? Jos en olisi paikalla, olisi äitee voinut sanoa vain ettei tiedä.

ap.

Jos lapselle olisi oikein aina selittää kaikki tilanteesta riippumatta ja toisista välittämättä, voisi käydä näin:



Kalju lapsi on leikkimässä. Toinen lapsi kysyy äidiltään miksi tuo lapsi on kalju. Äiti alkaa selittelemään että jaa katsos kultaseni, sillä voi olla pälvikaljua tai sitten ehkä se on leukemian takia hoidoissa tai se voi olla kuolemanvakavasti syöpäsairas. Lapsi alkaa miettiä kuoleeko hän johonkin tautiin.



Palovamman näkyvälle paikalle saanut ihminen olisi ratikassa, ja lapsi kysyisi äidiltään mitä tolle on tapahtunut. Äitee siinä alkaisi arvuutella mihin kaameuteen kyseinen ihminen on joutunutkaan, ja palovamman saanut kuuntelisi sitä koko ajan.



Pahasta ihottumasta kärsivä olisi kaupassa, ja äiti taas tälle uteliaalle untamolleen selittelemään miten tuo voi olla sitä tai tätä ja voi tarttua tai ei tarttua ja sitä hoidetaan niin tai näin.



Mutta kyllähän uteliaan untamon pitää saada tietää KAIKKI mitä äiti asiasta tietää, koska hän haluaa?



Eikä ratkaisu tähän voisi olla, että sanoo ah-niin-tiedonjanoiselle mussukalleen, että kuule minä kerron sitten kun ollaan kotona.

Minä alkaisin päivittelemään tämän juntin kommentoijan ulkonäköä, tyyliin "aika lihava olet, en olekaan aikoihin nähnyt noin isoja vatsamakkaroita alle nelikymppisellä naisella" tai "Kaamea tuo sinun tukka, mikähän mahtaa olla ettet osaa laittaa sitä ja värikin on kuin oksennuksessa uitettu".



Laittaapi vähä-älyisenkin ihmisen (mitä tämä kommentoija eittämättä on) miettimään sanojaan, kun vääntää rautalangasta, miltä ulkonäön kommentointi tuntuu.

Eikä oikeasti vanhemmille ole opetettu (ei näemmä) minkäänlaisia kohteliasuussääntöjä, tilannetajua tai vaikkapa toisten huomioonottamista? Ja mitenkä nämä vanhemmat voisivat sitä lapsillee opettaa kun ei itsekkään osaa?



Mun lapsi, niinkuin varmaan monet muutkin, ovat uteliaita. Pienenä kyseli mikä, miksi jne jatkuvasti, myös toisten ulkonäöstä.



Jos kysyi vaikkapa että miksi jollain lapsella on silmälasit, vastasin että niillä näkee paremmin ja kehuinpa vielä että katsoppas miten hienot lasit kyseisellä lapsella on.



Kotona jos kysyi siitä vielä, kerroin tarkemmin että kaikki eivät näe yhtä hyvin mutta onneksi on silmälaseja jotta kaikki voivat nähdä yhtä hyvin. Kerroinpa vielä että kuka tahansa meistä voi joskus tarvita laseja, toiset aikaisemmin, toiset myöhemmin.



Jos oli vaikkapa ihottumaa ja herätti kysymyksiä niin kerroin lapselle että sitä sanotaan ihottumaksi ja sillä selvä. Ei tullut lisäkysymyksiä. Tein selväksi että se on ihan normaalia, jokaiselle voi tulla ja sitä hoidetaan rasvalla.



Teidän tapauksessa kun lapsi on kalju, sanoisin että kaikki me ollaan eri näköisiä, toisillä on vaaleat hiukset, toisilla tummat ja joillain ei ole hiuksia lainkaan. Kiinnittäisin taas huomiota vaikka siihen että mutta katsoppas miten kiva paita lapsella on.

Entä jos lapsi ihmettelee isoon ääneen, että miksi joku toinen ihminen poikkeaa totutusta "kaavasta" eikä vanhempi tai muu aikuinen osaa selittää, vaikka haluaisi? Mikä on silloin käyttäytymiskoodi? Saako tulla kysymään vai pitääkö itse säveltää vastaus?

Mitä jos vaikka opettaisit lapsellesi ehkäpä kuitenkin, että ihmiset ovat erilaisia? Äläkä kasvata koulukiusaajaa "sävelletyllä" vastauksellasi! On se kumma, jos äiti ei osaa lapsilleen opettaa, että meitä on moneen junaan, joillain on blondit hiukset ja joillain tummat, joillain taas ei ole ollenkaan. Näin yksinkertaisesta se kuitenkin on!

Miten vaikeaa onkaan kasvattaa lapsestaan suvaitsevainen? Kyllä meillä vanhemmat opetti jo pienestä pitäen, että kaikki ihmiset on erilaisia. Harmi vain, että meidän perhe taisi olla pienessä ala-asteessamme ainoa, joiden vanhemmat opetti käytöstapoja. Me emme haukkuneet ketään vaan olimme koulukiusattuja, mutta emme antaneet tämän haitata. Meille oli sentään opetettu, että ihmiset ovat erilaisia.

Ap, ymmärrän hyvin tuohtumuksesi. Olisit ollut reilusti vaan yhtä törkeä sille mammalle ja huomauttanut hymyillen jotain hänen ulkonäöstään. Lapsessasi ei ole mitään vikaa, hieno ihminen tosiaan kasvamassa sinulla (niin kuin joku tuolla ylempänä jo mainitsi). Jatka samaan malliin kasvatustasi! Olet onnistunut äitinä täysin, koska lapsesi ei häpeä itseään! Minun mielestäni voit olla ylpeä itsestäsi!! :)

Mulla on erittäin näkyvä syntymämerkki, siis sellainen iso ja punainen yhdessä raajassa. Normaalisti vaatteiden alla, mutta kesällä näkyy. Suomessa on aina tuijotettu vähän, mutta kukaan harvoin sanoo mitään. Lapsena ei ollut mitään ongelmaa, kukaan ei minun kuullen asiaa ihmetellyt enkä sitä lapsena hävennyt. Aikuisena on saanut kärsiä varsinkin ulkomailla kun ihmiset tulee tuijottamaan ja kysyvät aina, että oonko polttanut itseni. Ilmeisesti syntymämerkit on Suomessa yleisempiä? Meillä oli yläasteella poika, jolla oli samanlainen, mutta kasvoissa, siihen nähden olin onnellinen omaan kohtalooni.



Kerran kyllä äidin kanssa nautimme ulkomailla kylpylässä muiden hämmentämisestä. :) Siellä oli paljon brittejä, jotka oli todella häveliäitä ja suihkuttivat uikkareissa ja oli tosi vaikea vaihtaa vaatteita. Me kaksi suomalaista riisuimme reippaasti ja menimme alasti suihkuun, äidillä rintasyöpäleikkauksen arvet ja rinta puuttuu, minulla näkyvät syntymämerkit. Oli siinä briteillä silmissään pitelemistä. :))

joten me voimme varmaan luottaa siihen että jokainen aikuinen nainen tietää siitä jo jotain.

toivottavasti näiden "helppolukuisten" halpalehtien uutisointi asiasta olisi kuitenkin oikeaa eikä jonkun "ihmelääkkeen" kauppaajan haastattelu. Niin monta kertaa olen sanonut avuliaille aatuille että "joo, ei auta sekään luontaistuote" vaikken enää vuosiin ole näitä troppeja kokeillut...

Tsemppiä ap:lle ja lapsellesi! Jos olisin sinä niin en kyllä malttaisi ottaa tuota mammaa seuraavan kerran kahdenkeskiseen puhutteleuun ja vääntää vaikka rautalangasta miltä tuntuu kun ulkonäköä arvostellaan ja kertoa siitä työstä mitä perheessä teette lapsen itsetunnon eteen. Jos vaikka hölmömpikin ottaisi onkeensa kun oikein rautalangasta vääntää ja ohjaa vaikka ajattelemaan tilannetta omalle kohdalle.



Kyllähän muinunkin lapsi kyselee kaikenlaista. Mitäpä voin muutakaan kuin kertoa, että me ihmiset ollaan erilaisia eri kokoisia ja eri näköisiä. En näe että minun pitäisi lapselle alkaa arvuuttelemaan vieraiden ihmisten sairauksia lapselle. Jos en tiedä niin sanon että en tiedä. Ihan yksinkertaista! Ei äidin tarvitse kävelevä google olla jolta vastaus löytyy ihan kaikkeen.

Meidän lapsella on kasvoissa sellaista, joka saattaa herättää huomiota. Kerran sukulaisnainen, sairaanhoitaja vielä, kauhisteli ääneen lapsen kuullen tätä "erikoisuutta". Voi että otti päähän. Mikään sairaus ei ole kyseessä ja lääkäritkin vain sanovat, että sellainen hänen ihonsa on ja siihen ei ole mitään lääkettä.



Me olemme ottaneet sen sillä tavalla, että se on osa tytärtämme kuin vaikka luomet. Pelkäsin, että hän voisi joutua kiusatuksi, mutta onneksi ainakaan vielä niin ei ole käynyt. Kerran harrastuksessa kaksi tyttöä supisi keskenään ja sitten toinen heistä tuli lähelle tuijottamaan lastani ja lähti pois ja nauroivat toisen lapsen kanssa yhdessä tyttärelleni. Kyllä tuntui pahalta. Kysyinkin tytöiltä, että onko teillä joku ongelma ja menivät siitä vähän hiljaiseksi. Seuraavalla kerralla en ole kohtelias! Minusta kuoriutuu leijonaemo tarvittaessa :D

Aikuisen on kuulkaa hyvin helppo kertoa lapselleen tälläisiä erilaisuusasenteita, kun siihen ottaa heti asenteen ja äänen, että ITSE pitää asiaa ihan hyväksyttävänä, eukä kauhistele.



Tottakai lapset kyselee asioita, mutta lapsille yleensä riittää hyväntahtoinen ja arkipäiväisesti sanottu: juu, hänelle ei tukka kasva, hänellä on sellainen iho, tai hän kulkee pyörätuolilla koska jalat eivät oikein toimi.

Kyllä on urpoja vanhempia.. Voimia lapsellesi