Lapseni järkyttävä päiväkotitapaturma

ETKÖ SAATANA OSAA JAKAA TEKSITÄ KAPPALEISIIN

kysymys ap:lle. Mene sinä kommentoija jonnekkin opettelemaan lukemaan pitkiä tekstejä, jos se on niin vaikeaa. Minulle ei ollut mitään vaikeuksia lukea tätä läpi ja jos hiukankin tekstin sisältöä luet niin en ihmettel sitä, että kappalejaot eivät ensimmäisenä ole ap:lla mielessä.

Tämä palsta on kyllä täynnä hirveitä empatiakyvyttömiä..pilkunussija akkoja..hyi helvetti.

Sinulle ap sanon, että laita paperille tapahtumat aikajärjestyksessä ja mene lakimiehen puheille.

Tommoset paskaläjähoitajat pitää saada vastuuseen tekemisistään. Ihan selkeä laiminlyönti.

Eikö teillä av-mammoilla tosissaan ole muuta sanottavaa, kun että jaa tekstisi kappaleisiin?! Toivottavasti en ikinä törmää kaltaisiinne idiootteihin, joilla ei ole minkään sortin empatiakykyä, toivottavasti lapsistanne kasvaa järkevämpiä. Jos osaatte lukea niin sen tekstin muodolla ei ole hittoakaan väliä. Kas kun ei pidä sentään tavuttaa!



Itse asiaan, en osaa auttaa, mutta järkyttävää oli lukea tekstiäsi. Mä en todellakaan ymmärrä, miksei poliisit ole asiaa enempää tutkineet. Toivottavasti saat selvyyttä asiaan! Paljon voimia ja jaksamisia teille!

Mutta elämässä, kun ei ole sitä ennustettavuutta ole surullisia ja traakisiakin asiota tapahtuu. Kaikkea ei voida millään estää.



Eiköhän meistä jokainen viedessään lastaa noihin kenneleihen, että hoito ei ole yhtä turvallista, kuin kotona. Ei se ole mitään urbaania legendaan vaan joka vuotista juksista faktaa että henkilökuntaa on liian vähä.

Miksi ei tehnyt heti rikosilmoitusta heitteille jätetystä lapsesta. Epäselväksi jäi syytettiinkö tuosta ollenkaan

Sekä hoitoa, hoitajia että vanhempia on monenlaisia.



Meillä esim. on tarkat pihavalvontapaikat (yksi aikuinen esim. seisoo aina, koko ulkoilun ajan, kiipeilytelineen luona, yksi keinuilla, yksi portin edessä jne jne)



Meillä ei juoruta työntekijöiden kesken pihalla.



Puremisjäljistä ym sanotaan hakutilanteessa. Jos joskus vahingossa unohtuu, soitetaan vanhemmalle perään kotiin ja kerrotaan.



SILTI meillä sattuu välillä tapaturmia. Kaikkea ei voi estää, vaikka seisoisit 30cm päässä.



ja mitä nukkariin tulee, niin meillä nukkuu 20 lasta samassa huoneessa, jokainen omassa sängyssään. Aika tiheässä ne sängyt on, mutta suurin osa lapsista nukahtaa helposti ja nukkuvat hyvin.

Lasten isä? Autaajo miehesi asiassa mitenkään... Muuttakaa pois hesasta, esim.lahteen tai muualle... Voit aloittaa alusta! =)

Vai perustuuko mielikuva vain yhteen?



Totta kyllä on että päiväkotien "laatu" vaihtelee suuresti jopa talon sisäisten ryhmien välillä, ihan riippuen hoitajien motivaatiotasosta, mutta itse työskentelen tällähetkellä päiväkodissa missä lapsille on luotu kunnollinen rutiini ja esim tuo "keskitysleirinukkuminen" ei kyllä pidä paikkaansa vaikka kerrossängyissä nukkuvatkin. Taustalla soi rauhallinen unimusiikki, kaikki peitellään sänkyihinsä unikavereiden viereen ja silitellään kunnes kaikki on nukahtanut. Siitä sitten saavat heräillä omaan tahtiin välipalalle yms. ja ulkona hoitajat vetävät lapsia pulkassa tai leikittävät muuten ja ei tosiaan keskenään juoruta missään nurkassa.

Voimia kaikkeen paskaan ja turvallisempaa tulevaisuutta!

ja lensin siitä pää edellä lauta-aitaan. Verta tuli ku esterin peestä ympäriinsä, ambulanssilla sairaalaan ja 10 tikkiä naamaan. Tarhatädit pelästy enemmän kuin minä, eikä kellekään tullut mieleen syyttää heitä tapahtuneesta. Vuosi oli 1977.



Ei elämästä selviä hengissä.

Ihan helppo tuota on lukea jos on normaali lukutaito.

Tai jos teillä on koneessanne liian pieni tekstikoko niin sekään ei ole ap:n syytä.

Kaikesta ei kannata syyttää muita. Miten hoitaja olisi pystynyt estää vamman? Jos kiipeilytelineitä on, niistä voi myös tippua. Vaikka olisi hoitaja vahtimassa. Tai jopa ÄITI.



Ole tyytyväinen, että kaikki on taloudellisesti sinulle korvattu. Henkisen kärsimykseen korvauksen halu kuulostaa hmm... kostolta?



Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka hakee oikeuden kautta asioihin selvyyttä. Mikset anna olla...



Olet ehkä itse ns. kriisiavun tarpeessa. Hae lääkitystä ahdistukseesi.

Suomi ei ole Amerikka, missä kaikki on aina jonkun syytä ja se joku laitetaan maksumieheksi. Täällä onnettomuus on onnettomuus.

että miksi tuosta ei ilmoitettu heti lapsen äidille ja tilattu taksia/ambulanssia viemään lasta? Jos on tapahtunut laitoksessa tapaturma, niin silloin ei saa lähteä omalla autolla ja tuollainen vamma pitäisi saada hoitoon heti.



Todellakin rikollista touhua oikeasti.

Eihän tuossa räikeintä ole valvonnan laiminlyönti, päiväkodin pihalla kun kuitenkin sattuu ja tapahtuu, lapsesi olisi yhtä lailla voinut pudota ja vammautua, vaikka hoitaja olisi ollut metrin päässä seisomassa.



Todellinen laiminlyönti on siis se, miten pudonnutta lasta ei ole tarkasteltu vammojen osalta, eikä ole heti viety hoitoon/soitettu ambulanssia. Haluaisin siis uuden poliisitutkinnan tämän osalta.

lapsellesi on varmasti tehty neurologiset tutkimukset ja aivot kuvannettu (MRI ja/tai TT-tutkimus)? Jos epäilty epilepsia (joka ei sitten kai epilepsia ollutkaan?) olisi aiheutunut putoamisen aiheuttamasat aivovammasta, aivovamman aiheuttamat muutokset olisivat todennäköisesti näkyneet tutkimuksissa. Lapsesi ei kuitenkaan ollut edes ilmeisesti tajuton putomisen jälkeen?). Päänsärkyyn voi olla muitakin syitä.



Vaikka ajallinen syy-yhteys päänsärkyoireiden alkamiseen tapaturman jälkeen on, kuten lääkäri on todennut, on oireen osoittaminen tuosta putoamisesta johtuvaksi kuitenkin lähes mahdotonta kun tiedetään ettei vakavaa aivovammaa voi olla (ei tajuttomuutta eikä löydöksiä aivojen kuvantanmisessa?).



Ikävää että teille on käynyt noin. Päiväkodin hoito kuulostaa kyllä anteeskiantamattoman välinpitämättömältä. Voimia, en tiedä onko järkeä jatkaa taistelua. Jotkut asiat vain ovat sellaisia ettei niille selitysdtä tai syllistä löydy.

ja lensin siitä pää edellä lauta-aitaan. Verta tuli ku esterin peestä ympäriinsä, ambulanssilla sairaalaan ja 10 tikkiä naamaan. Tarhatädit pelästy enemmän kuin minä, eikä kellekään tullut mieleen syyttää heitä tapahtuneesta. Vuosi oli 1977.

Ei elämästä selviä hengissä.

sinulle sentään soitettiin ambulanssi, ja todennäköisesti joku tätikin oli nähnyt tapaturman ja osasi selittään ambulanssimiehille mitä tapahtui, mikä kolahti ja mihin? Siinä mielessä täysin eri tilanne.

Todella ahdistava tarina. Minussakin herää voimaton raivo päiväkodin henkilökuntaa kohtaan... ei ehkä niinkään valvontavelvollisuuden rikkomisesta vaan siitä, etteivät AUTTANEET VAKAVASTI LOUKKAANTUNUTTA LASTA! Herranjumala mikä mielikuva, pieni vaunuissa kalpeana kyynärpään murtuman kanssa makaamassa ja äiti saadaan vielä viemään hänet omalla autolla sairaalaan (tästä ei sinua ap voi yhtään syyttää, olit tietysti aivan shokissa).



Minäkään en tiedä, miten asiassa eteenpäin, paitsi että tosiaan varaisit ajan oikeusaputoimistosta ja pyytäisit heiltä neuvoa onko mitään järkeä riitauttaa sitä syyttämättäjättämispäätöstä, jos se on vielä tehty väärin perusteinkin. Tai korvauspäätöstä.



Mutta kuitenkin rohkaisisin sinua pikkuhiljaa päästämään irti siitä ajatuksesta, miten kaikki meni väärin. Tapaturmat ovat kauheita, hetkessä elämä muuttuu ehkä pysyvästi, ja jos jää vatvomaan miten sen olisi voinut välttää tai kenen vika se oli, laittaa itsensä kärsimään moninkertaisesti.



Tavallaan tilanne on sama kuin joutuisi rattijuopon kolhimaksi. Niin väärin, niin väärin, mutta sen toistelu ja katkeruus ei auta ketään.



Eli joutuvat ne päiväkodin työntekijät (tai heidän johtonsa joka ei ole ohjeistanut työtä oikein) vastuuseen tai eivät, sait korvausta tai et, se ei muuta sitä tosiasiaa että vääryyttä on tapahtunut ja onnettomuus on tapahtunut. Tämä tulee nyt olemaan teidän historiassanne ja elämässänne pitkään ellei aina.



Voimia sinulle, leijonaäiti!

ilman ongelmia, toisin kun nämä eräät apukoulun käyneet täällä. Teille vinkkinä, että voitte itse jakaa jutun itsellenne sopiviin pätkiin, kun lainaatte tekstiä.



En osaa sanoa onko mitään tehtävissä mutta tuskin kovin kalliiksi tulisi kysäistä asiaa lakimieheltä.

Lapseni olivat aikanaan Koillis-Helsingissä päivähoidossa. Eräässä päiväkodissa oli mielestäni huolestuttavan välinpitämätön lastenhoito. Kaikenlaisten ikävien sattumusten takia olin menettänyt luottamukseni päiväkodin toimintaan. Esimerkiksi toisen lapseni käsivarsissa oli usein puremajälkiä. Kun löysin puremajäljen hänen takapuolestaan, niin tiedustelin päiväkodista olisiko heillä tietoa miten lapseni saa puremajälkiä, joista osa on niin syviä, että ne tulehtuvat. Päiväkodin lastenhoitajat sanoivat, että ovat unohtaneet sanoa, että yksi saman ryhmän lapsi puree muita! Erityisen huolissani olin pihavalvonnan heikosta tasosta, sillä usein lapsiani hakiessani henkilökunta vain jutteli jossain pihan kulmassa keskenään eikä kukaan viitsinyt vilkaista hoidokkien touhuja. Valitettavasti myös päiväkodin johtaja kuului tähän ryhmään ja koin ette hänen kanssaan voinut rakentavasti keskustella päiväkodin toiminnan epäkohdista. Tein päiväkodin johtajan esimiehelle lasten päivähoitotoimiston toimistopäällikölle valituksen, jossa ilmoitin tyytymättömyyteni erityisesti päiväkodin pihavalvontaan. Valituksentekijän nimi vuodettiin päiväkotiin vaikka pyysin toisin.

Joitakin kuukausia tämän jälkeen 3-vuotias poikani tippui päiväkodin kiipeilytelineeltä kahden metrin korkeudelta loukaten pahasti toisen kyynerpäänsä. Minulle soitettiin hetkeä ennen päiväkodin pihan saapumisestani tapahtumasta. Poikani oli nostettu vuotta nuoremman pikkusiskon rattaisiin ja niissä hän kyyhötti kalman kalpeana. Järkytykseni oli kova, kun näin kyynerpään olevan täysin murskana ja luunpalat erottuivat useina muhkuroina nahan alla. Minua käskettiin viemään lapseni terveysasemalle. Lähdin järkytyksestä sekaisin juosten hakemaan autoa kotipihalta, jotta voisin viedä lapseni sairaalaan. Tuosta automatkasta en muista muuta kun takapenkiltä toisen lapsen tuskallisen huudon ja toisen hysteerisen itkun. Poikani kyynerpää avoleikattiin ja luunpalat kiinnitettiin luupiikein paikoilleen. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen poikani sai välillä hirvittäviä tuskanhuutokohtauksia, jotka oletin johtuvan operoidusta kyynerpäästä. Päivisin hän yhtäkkiä lyyhistyi maahan polvilleen kippuraan ja huusi tuskissaan. Onnettoman ihmettelin miten koukkuun kipsattu käsivarsi vie noin pahasti koordinaatiokyvyn ja miten hänen operoituun kyynerpäähänsä voi särkeä niin paljon. Öisin jouduin useita kertoja rauhoittelemaan tuskasta tärisevää ja huutavaa lastani. Tällöinkin ihmettelin miten hän saa noin pahoja kipukohtauksia kyynerpään takia. Vasta kaksi kuukautta tapaturman jälkeen lasten isoäiti sanoi ettei poikani huuda kyynerpääkipua vaan hän saa voimakkaita pääkipukohtauksia. Poikani ei itse vielä tässäkään vaiheessa osannut itse kertoa mihin häntä sattuu. Soitin sairaalaan ja kerroin näistä tippumisen jälkeisistä pääkipukohtauksista, joita ryhdyttiin muutaman päivän kuluttua tutkimaan. Uni-EEG tutkimuksen perusteella pojallani todettiin olevan epilepsia. Tutkiva neurologi sanoi, että poikani epilepsiaa on vaikea luokitella mihinkään tiettyyn epileptiseen kohtaustyyppiin, sillä hänellä on todennäköisesti traumaperäinen epilepsia. Lapseni tuska ja kohtalo olivat minulle liikaa ja jouduin kriisiterapiaan. Tein päiväkodin tapaturmasta poliisille rikosilmoituksen ja asiaa ruvettiin tutkimaan välittömästi nimikkeillä valvontavelvollisuuden rikkominen ja vammantuottamus. Tässä vaiheessa koin hyvin ahdistavaksi viedä lapsiani tähän samaan päiväkotiin. Sain voimakkaita psykosomaattisia oireita. Soittelin itse muihin lähipäiväkoteihin ja sain helpotuksekseni vaihdettua lapseni toiseen päiväkotiin. Epilepsialääkityksellä ei saatu riittävää helpotusta poikani kohtauksiin. Pojalleni tehtyjen muiden tutkimusten perusteella epilepsiadiagnoosi vaihtui lyhytkestoisiksi päänsärkykohtauksiksi ja epilepsialääkitys purettiin vähitellen.

Kahden vuoden odottelun jälkeen kihlakunnan syyttäjältä tuli syyttämättä jättämispäätös. Tuo päätös tyrmäsi minut ja tipuin tyhjän päälle. Pihalla oli ollut kaksi lastenhoitajaa ja vain viisi lasta, mutta kumpikaan päiväkodin pihavalvojista ei ollut valvonut lapsia asianmukaisesti eivätkä näin ollen nähneet poikani tippumistapahtumaa. Poliisille annetun lääkärinlausunnon mukaan todettiin, että ei ole selvää näyttöä kaksi kuukautta tapaturman jälkeen alkaneitten päänsärkykohtausten yhteydestä sattuneeseen tapaturmaan. Poikani neurologisissa sairauskertomuksissa on kuitenkin alun perin mainittu, että murtuman jälkeen on kiinnitetty huomiota lyhytkestoisiin päänsärkyoireisiin. Useiden eri lääkäreiden vastaanottokertojen jälkeen alkamisajankohta oli muotoutunut, että päänsärkykohtaukset olisivat alkaneet vasta silloin kun niitä ryhdyttiin tutkimaan. Pojallani ei ole ollut ennen tippumista minkäänlaista pääkipua ja tippumisen jälkeiset päänsärkykohtaukset eivät olleet sisäsyntyisiä vaan ne olivat posttraumaattisia.

Olen yrittänyt prosessoida valitusta päätöksestä eteenpäin, mutta psyykkiset ja fyysiset voimavarani ovat liian vähissä. Koen, että lapselleni on tehty oikeusmurha. Kyynerpään leikkauskulut, sidetarvikkeet ja särkylääkkeet sekä nyt myös hiljattain neurologiset tutkimuskulut lääke- ja matkakuluineen on korvattu. Lapseni kyynerpään pysyvä vika ja haitta sekä kosmeettinen haitta; päänsärkykohtaukset tilapäisenä haittana; samoin myös kipu ja särky sekä henkinen kärsimys ovat kaikki vailla korvausta. Miten näistä haetaan korvauksia ilman että joudun ottamaan taloudellisen riskin palkkaamalla asianajajan?

Ahdistunut äiti

Voivoi, onhan tuo ikävää.

Lapseni olivat aikanaan Koillis-Helsingissä päivähoidossa. Eräässä päiväkodissa oli mielestäni huolestuttavan välinpitämätön lastenhoito. Kaikenlaisten ikävien sattumusten takia olin menettänyt luottamukseni päiväkodin toimintaan. Esimerkiksi toisen lapseni käsivarsissa oli usein puremajälkiä. Kun löysin puremajäljen hänen takapuolestaan, niin tiedustelin päiväkodista olisiko heillä tietoa miten lapseni saa puremajälkiä, joista osa on niin syviä, että ne tulehtuvat. Päiväkodin lastenhoitajat sanoivat, että ovat unohtaneet sanoa, että yksi saman ryhmän lapsi puree muita! Erityisen huolissani olin pihavalvonnan heikosta tasosta, sillä usein lapsiani hakiessani henkilökunta vain jutteli jossain pihan kulmassa keskenään eikä kukaan viitsinyt vilkaista hoidokkien touhuja. Valitettavasti myös päiväkodin johtaja kuului tähän ryhmään ja koin ette hänen kanssaan voinut rakentavasti keskustella päiväkodin toiminnan epäkohdista. Tein päiväkodin johtajan esimiehelle lasten päivähoitotoimiston toimistopäällikölle valituksen, jossa ilmoitin tyytymättömyyteni erityisesti päiväkodin pihavalvontaan. Valituksentekijän nimi vuodettiin päiväkotiin vaikka pyysin toisin.

Joitakin kuukausia tämän jälkeen 3-vuotias poikani tippui päiväkodin kiipeilytelineeltä kahden metrin korkeudelta loukaten pahasti toisen kyynerpäänsä. Minulle soitettiin hetkeä ennen päiväkodin pihan saapumisestani tapahtumasta. Poikani oli nostettu vuotta nuoremman pikkusiskon rattaisiin ja niissä hän kyyhötti kalman kalpeana. Järkytykseni oli kova, kun näin kyynerpään olevan täysin murskana ja luunpalat erottuivat useina muhkuroina nahan alla. Minua käskettiin viemään lapseni terveysasemalle. Lähdin järkytyksestä sekaisin juosten hakemaan autoa kotipihalta, jotta voisin viedä lapseni sairaalaan. Tuosta automatkasta en muista muuta kun takapenkiltä toisen lapsen tuskallisen huudon ja toisen hysteerisen itkun. Poikani kyynerpää avoleikattiin ja luunpalat kiinnitettiin luupiikein paikoilleen. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen poikani sai välillä hirvittäviä tuskanhuutokohtauksia, jotka oletin johtuvan operoidusta kyynerpäästä. Päivisin hän yhtäkkiä lyyhistyi maahan polvilleen kippuraan ja huusi tuskissaan. Onnettoman ihmettelin miten koukkuun kipsattu käsivarsi vie noin pahasti koordinaatiokyvyn ja miten hänen operoituun kyynerpäähänsä voi särkeä niin paljon. Öisin jouduin useita kertoja rauhoittelemaan tuskasta tärisevää ja huutavaa lastani. Tällöinkin ihmettelin miten hän saa noin pahoja kipukohtauksia kyynerpään takia. Vasta kaksi kuukautta tapaturman jälkeen lasten isoäiti sanoi ettei poikani huuda kyynerpääkipua vaan hän saa voimakkaita pääkipukohtauksia. Poikani ei itse vielä tässäkään vaiheessa osannut itse kertoa mihin häntä sattuu. Soitin sairaalaan ja kerroin näistä tippumisen jälkeisistä pääkipukohtauksista, joita ryhdyttiin muutaman päivän kuluttua tutkimaan. Uni-EEG tutkimuksen perusteella pojallani todettiin olevan epilepsia. Tutkiva neurologi sanoi, että poikani epilepsiaa on vaikea luokitella mihinkään tiettyyn epileptiseen kohtaustyyppiin, sillä hänellä on todennäköisesti traumaperäinen epilepsia. Lapseni tuska ja kohtalo olivat minulle liikaa ja jouduin kriisiterapiaan. Tein päiväkodin tapaturmasta poliisille rikosilmoituksen ja asiaa ruvettiin tutkimaan välittömästi nimikkeillä valvontavelvollisuuden rikkominen ja vammantuottamus. Tässä vaiheessa koin hyvin ahdistavaksi viedä lapsiani tähän samaan päiväkotiin. Sain voimakkaita psykosomaattisia oireita. Soittelin itse muihin lähipäiväkoteihin ja sain helpotuksekseni vaihdettua lapseni toiseen päiväkotiin. Epilepsialääkityksellä ei saatu riittävää helpotusta poikani kohtauksiin. Pojalleni tehtyjen muiden tutkimusten perusteella epilepsiadiagnoosi vaihtui lyhytkestoisiksi päänsärkykohtauksiksi ja epilepsialääkitys purettiin vähitellen.

Kahden vuoden odottelun jälkeen kihlakunnan syyttäjältä tuli syyttämättä jättämispäätös. Tuo päätös tyrmäsi minut ja tipuin tyhjän päälle. Pihalla oli ollut kaksi lastenhoitajaa ja vain viisi lasta, mutta kumpikaan päiväkodin pihavalvojista ei ollut valvonut lapsia asianmukaisesti eivätkä näin ollen nähneet poikani tippumistapahtumaa. Poliisille annetun lääkärinlausunnon mukaan todettiin, että ei ole selvää näyttöä kaksi kuukautta tapaturman jälkeen alkaneitten päänsärkykohtausten yhteydestä sattuneeseen tapaturmaan. Poikani neurologisissa sairauskertomuksissa on kuitenkin alun perin mainittu, että murtuman jälkeen on kiinnitetty huomiota lyhytkestoisiin päänsärkyoireisiin. Useiden eri lääkäreiden vastaanottokertojen jälkeen alkamisajankohta oli muotoutunut, että päänsärkykohtaukset olisivat alkaneet vasta silloin kun niitä ryhdyttiin tutkimaan. Pojallani ei ole ollut ennen tippumista minkäänlaista pääkipua ja tippumisen jälkeiset päänsärkykohtaukset eivät olleet sisäsyntyisiä vaan ne olivat posttraumaattisia.

Olen yrittänyt prosessoida valitusta päätöksestä eteenpäin, mutta psyykkiset ja fyysiset voimavarani ovat liian vähissä. Koen, että lapselleni on tehty oikeusmurha. Kyynerpään leikkauskulut, sidetarvikkeet ja särkylääkkeet sekä nyt myös hiljattain neurologiset tutkimuskulut lääke- ja matkakuluineen on korvattu. Lapseni kyynerpään pysyvä vika ja haitta sekä kosmeettinen haitta; päänsärkykohtaukset tilapäisenä haittana; samoin myös kipu ja särky sekä henkinen kärsimys ovat kaikki vailla korvausta. Miten näistä haetaan korvauksia ilman että joudun ottamaan taloudellisen riskin palkkaamalla asianajajan?

Ahdistunut äiti

Voivoi, onhan tuo ikävää.

Älä lainaa kokon viestiä noin lyhyen kommentin takia.