Passiiviset appivanhemmat

Silloin äitini vielä jaksoi olla kiinnostunut lapsenlapsestaan, nyt ei enää kiinnosta, alkoholi on vienyt sen ihmisen.

Isääni ei ole koskaan isommin kiinnostanutkaan.



Anoppi on ainoa, joka tulee 150 kilometrin päästä tarvittaessa. Onneksi jaksaa vielä.



Olen niin katkera vanhemmilleni!

Monet voi olla arkoja apua oma-aloitteisesti tarjoamaan, koska se usein tulkitaan toisen elämään tuppautumiseksi.



Nyt ap suu auki ja sitä apua pyytämään! Voi hyvänen aika aikuinen ihminen...

että joku muu on vastuussa sen heidän oman lapsensa hoidosta, heidän perhe-elämänsä rahoittamisesta, arjesta, kotinsa siivoamisesta jne. Kannattaisko ensin opetella pariskuntana vastuunotto siitä teidän omasta elämästänne ja kodistanne ennen kuin alatte lisääntyä ja täyttää maata??? Isovanhemmathan ovat omansa jo hoitaneet ja kasvattaneet, mä en koskaan kehtaisi ruinata oletusarvoisesti meidän taloutemme ulkopuolisilta ihmisiltä meille jotain ihan niin kuin se muka kuuluisi automaattisesti meille. Eikö riitä jos käyvät välillä teillä kylässä lapsia katsomassa tai te käytte heillä? Onko sulla ikää jotain 19 vuotta vai mistä tuo ajatusmalli kumpuaa? Kasva ensin aikuiseksi ja lisäänny sitten vasta lisää.

Mielsin aloituksen ISOvanhemmista, en appivanhemmista.

Alkoholi on kyllä yksi pirulainen. Voihan se tietysti olla noinkin päin, että omat vanhemmat ovat olleet tässä asiassa pettymys.

Oma äiti joka ikinen kerta kun ollaan vanhemmilla esim. joulun aikaan tai tulee tänne pk-seudulle työmatkalle, tarjoaa apuaan ja suorastaan vaatii että sais auttaa. Isäkin osallistuu mutta on äitiäni sen verran vanhempi ja hömelömpi että ei kahden alle 4-vuotiaan kanssa pärjää.

normaalit ihmiset kyllä auttaa läheisiään - puolin ja toisin. Ei tarvitse aina kärjistää ja saarnata, ikään kuin ap vaatisi täysin mahdottomia.

Niin jaksaa ja apukin on vain extraa :)



Itse asennoiduin heti noin! Ja onhan se sitten ollut luksusta kun on appivanhemmatkin käyneet koppaamassa 2 vanhinta yökylään tms. :)

Voi kuule, sulla ei ole mitään käsitystä asioiden oikeasta tolasta. Sun kommenttisi kertoo aika paljon sun henkisestä kapasiteetista..

Ihan kuule hoidetaan itse kaikki, mutta olisiko kohtuutonta, jos appivanhempia kiinnostaisi sen verran, että vaikka kerran kuukaudessa tarjoaisi apuaan (esim. kahdeksi tunniksi, että voisi käydä parisuhdetta hoitamassa)? Ei minusta olisi paljon vaadittu. Ja erityisesti toivoisin, että he ITSE tarjoaisivat apua. Nyt harvoin kun sitä pyydetään, tekevät asiasta helvetinmoisen numeron. Kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla isovanhemmat jopa kerran viikossa hakevat lapset päiväkodista.

Mitään siivousapua en ole peräänkuuluttanut.

Nykypäivänä ihmiset on entistä parempikuntoisia kun jäävät eläkkeelle ja yleensä haluavat auttaa juuri siksi, että tietävät millaista perheiden arki on.

Ja MIKSI pitäisi sitä apua olla kerran kk tarjolla?



Lapsia kun tehdään, oikeasti kannattaa alusta asti asennoitua siihen, että itse heidät hoitaa. Aina ei saa apua vaikka tarttisi ja silloin pitää mielikuvituksen avulla ratkaista asia.



Ei perheen arki kaaosta ole jos sen ottaa oikein. Mutta jos heti alusta asti vain odottaa ja odottaa apua, kokee joka asian rankkana yms. niin onhan se sitten rankkaa!

Tilanne on siinä mielessä hankala, että appiukko on se, joka tässä määrää kaikesta. Ja koska appiukko haluaa vain ja ainoastaan tehdä itselleen mieluisia asioita (mihin ei kuulu lastenlasten hoito), anoppi on aika hyödytön.. Anoppi ei omista ajokorttia/autoa ja jos minä pyydän häneltä apua, joudun aina siis epäsuorasti pyytämään apua myös appiukolta. Ja anoppi ei uskalla yksin koskaan luvata mitään vaan pieneenkin apuun (jos vaikka katsoisivat lapsia tunnin, jota tapahtuu ehkä kerran kuussa) vaaditaan lukuisia puheluita ja neuvottelua. Se on todella rasittavaa ja olen tullut siihen tulokseen että siellähän ovat ja elävät omaa elämäänsä. Mutta olen katkera.

"Kiitos" vaan vertaistuesta. Voi jeesus, mitä kommentteja. Onneksi mulla on ystäviä, joiden kanssa voin jutella ja onneksi tiedän, että en ole täysin kiittämätön kusipää.

Tottakai on niin, että ihminen vanhenee ja ei voi olettaa, että isovanhemmat olisi koko ajan apuna. Niitäkin perheitä on paljon, jossa isovanhemmat tuntuu jeesaavaan lähes joka päivä, jotta vanhemmat pääsee sinne sun tänne.

Minä peräänkuulutin, että jumankauta kerran kuukaudessa saisi tunnin apua ja ennen kaikkea oma-aloitteisesti sitä tarjottaisiin.

Itse ainakin, jos minusta tulee isoäiti haluan omien voimieni ja mahdollisuuksien mukaan olla apuna. Minusta tuollainen ajattelu, että isovanhemmat on omat lapsensa hoitaneet, on ankeaa ajattelua. Mihin on kadonnut yhteisöllisyys? Itse muistelen rakkaudella elokuussa menehtynyttä isoäitiäni joka tarvittaessa riensi meitä lapsenlapsiaan hoivaamaan.

ja niin mieleni pahoitin anopin takia ja anoppi ottaa kupoliin ja anopin kans meni sukset ristiin ja voi anoppi..................

anoppi laukkaa kylään kutsumatta, anoppi arvostelee, anoppi ei käytä tissiliivejä, anoppi tarjoaa joululaatikot foliovuoasta, anoppi....-voi anoppi

normaalit ihmiset kyllä auttaa läheisiään - puolin ja toisin. Ei tarvitse aina kärjistää ja saarnata, ikään kuin ap vaatisi täysin mahdottomia.

mieheni vanhemmat hoitavat lapsiamme kerran viikossa. Katsos kun ätini suvussa on jokaisella tapana huolehtia vain omista asioistaan. Kyllässäkin käydään sukulaisilla kerran vuodessa, jos sitäkään.

Jokainen hoitaa itse lapsensa. Tää on just tätä 'isovanhemmat ei vlitä' koulukuntaa. Miksi heidän pitäisi jaksaa/välittää/kiinnostua lapsenlapsistaan niin paljon, että olisivat aina sidottuja niihin vaikka kuinka olisivat päivisin 'vapaat'???

Tätä en nyt ymmärrä.



Mitä et kykene tekemään?



Laita lista niistä asioista, joihin et enää äitinä kykene ja keskustele sitten miehen kanssa, voisivatko appi ja anoppi muuttaa teille ja tehdä ne puolestasi.



Katsos kun sitä arkea eletään niiden oman perheen jäsenten kanssa tai sitten laajennat perheen koskemaan appea ja anoppia. Silloin he saavat samanlaisen määräysvallan kotiisi kuin mitä sinulla on nyt. Velvollisuudet kun tuovat mukanaan oikeuksia.



Ja jo anoppi tulee tunniksi sinun arkeesi, saat luvan mennä tunniksi anopin arkeen vaikka pesemään ikkunoita. Vuorottelu toimii tuossakin.

normaalit ihmiset kyllä auttaa läheisiään - puolin ja toisin. Ei tarvitse aina kärjistää ja saarnata, ikään kuin ap vaatisi täysin mahdottomia.

mieheni vanhemmat hoitavat lapsiamme kerran viikossa. Katsos kun ätini suvussa on jokaisella tapana huolehtia vain omista asioistaan. Kyllässäkin käydään sukulaisilla kerran vuodessa, jos sitäkään.

kerran viikossa?

mutta en mä kyllä odota, että isovanhemmat tarjoaisivat hoitoapua vaan pyydämme kun tarvitsemme. Ok isovanhemmat ovat tehneet selväksi, että ovat mielellään käytettävissä, mutta eivät he konkreettisesti tarjoa apua. Eikä mielestäni tarvitsekaan, ei mulla ole ongelmaa pyytää kun tiedän, että tulevat mielellään.

Ja mun mielestä on aika paljon, jos kerran viikossa hakevat pk:sta - mä haluan kyllä ihan itse olla pk-ikäisten kanssa illan, kun ollaan oltu jo päivä erossa. Kerran kuussa parisuhdeilta ei toki ole mitenkään liikaa, mutta kysykää toki apua kun haluatte mennä yhdessä jonnekin. Miten he siis käyttäytyvät, kun tulevat pyydettäessä apuun?

Voi kuule, sulla ei ole mitään käsitystä asioiden oikeasta tolasta. Sun kommenttisi kertoo aika paljon sun henkisestä kapasiteetista..

Ihan kuule hoidetaan itse kaikki, mutta olisiko kohtuutonta, jos appivanhempia kiinnostaisi sen verran, että vaikka kerran kuukaudessa tarjoaisi apuaan (esim. kahdeksi tunniksi, että voisi käydä parisuhdetta hoitamassa)? Ei minusta olisi paljon vaadittu. Ja erityisesti toivoisin, että he ITSE tarjoaisivat apua. Nyt harvoin kun sitä pyydetään, tekevät asiasta helvetinmoisen numeron. Kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla isovanhemmat jopa kerran viikossa hakevat lapset päiväkodista.

Mitään siivousapua en ole peräänkuuluttanut.

Nykypäivänä ihmiset on entistä parempikuntoisia kun jäävät eläkkeelle ja yleensä haluavat auttaa juuri siksi, että tietävät millaista perheiden arki on.

Mutta itse ainakin aion tarjota apuani mahdollisuuksieni/jaksamiseni mukaan, kun minulla toivottavasti joskus on lapsenlapsia. Muistelen rakkaudella omaa vastikään kuollutta mummoani, joka riensi meitä tarvittaessa hoitamaan ja samoin pappaani, jolle me lapsenlapset olimme ylpeys. Mummolassa vietetyt hetket on ainakin itselleni niitä rakkaimpia lapsuusmuistoja.

Nyt on kyllä ihmisten sisälukutaidossa vikaa, jos minä tässä muka mahdottomia vaadin. On varmasti myös perheitä (tunnen itsekin tällaisia), jotka suorastaan tuuppaavat lapsensa isovanhempien hoidettavaksi heidän menoistaan piittaamatta. Siitä ei nyt ole kysymys vaan siitä, että toivoisin että nyt vaikkapa sitten kerran kuussa tarjoutuisivat jeesaamaan. Jos em. kommentoija on sitä mieltä, että tämä olisi vaatimus, että isovanhempien pitää olla sidottuja johonkin niin sitten taitaa olla omakohtaisia traumoja jostain. En ole koskaan yrittänytkään sellaista, että sitoutuisivat yhtään mihinkään järjestelyyn (että vaikka kerran viikossa hakisivat lapset päivähoidosta).

Ja olen pitkälti tullut siihen tulokseen, että tilanne täytyy vaan hyväksyä.

-AP

Kommenteista päätellen, kyllä!



Mutta mistä sellainen käsitys tulee, että meidän vanhempamme eivät olisi saaneet lastenhoitoapua aikanaan? Kyllä ovat saaneet ja hyvinkin paljon. Ennen, vieläpä sotien jälkeen, isovanhemmat asuivat lähellä ja katsoivat lastenlastensa perään.



Oma äitini on saanut meidät lapset 70-luvun alun ja 80-luvun lopun aikana. Muistan että 80-luvun lopulla aivan yleisesti kävi kodinhoitaja katsomassa lasten perään, jos äidilläni oli lääkäri yms. käynti. Ja olimme aivan normaali työssäkäyvä perhe. Samoin kodinhoitaja kävi naapurissa lapsiperheen apuna. Nykykäsityksen mukaan äidin pitäisi joko ostaa palvelu tai jättää oma meno väliin.



Juodumme varmasti huolehtimaan monella tavalla vanhempiamme vanhuudessa, joten jos heillä on nyt vielä terveyttä jäljelle, niin ei pitäisi olla suuri vaiva katsoa silloin tällöin lapsenlapsia (esim. kerran kuussa).