rv8 ja itken jo öisin synnytystä..
pelkosektio ei kohdallani ole vaihtoehto koska sitä pelkään vielä enemmän. sanokaa mulle että tästä selviää!
Kommentit (29)
esikoinen on tulossa. puolivahingossa sai alkunsa, lapsi on kyllä tervetullut mutta en tiedä miten selviän siihen asti että lapsi on pihalla. olen yrittänyt miettiä miksi pelkään niin paljon, en itsekkään käsitä. miehen vähättely ei auta asiaa yhtään...
miten olet mielessäsi kuvitellut että synnytys menee? Kerro jos sulla on joku kauhukuvitelma siitä.
Ennemmin itse olisin synnyttämässä joka päivä sen 9 kk ajan, kuin kärsisin pahoinvoinnista, selkäsäryistä, turvotuksesta yms. Ei se synnytys niin paha ole, se on itseasiassa jopa kivaa :) Ei kannata pelätä, vaikka jotkut sanoo, että se sattuu, mutta itselläni kokemuksena, että ei sattunut yhtään, tuntui kuin olis ollut vaan menkat tulossa :)
Nyt käsittelemään asiaa jonkun kanssa. Neuvola, pelkopoli, psykologi, pienryhmä, rentoutusryhmä. Tai hanki doula!
Nyt käsittelemään asiaa jonkun kanssa. Neuvola, pelkopoli, psykologi, pienryhmä, rentoutusryhmä. Tai hanki doula!
on televisiosarjoista, niin se on oikeasti ihan toisenlaista ja paljon rauhallisempaa hommaa.
Ota pelkosi rohkeasti esille neuvolassa heti ensikäynnillä! Ohjaavat sieltä pelkopolille jne. josta on monelle ollut kuulemma hyötyä. Koita keskittää ajatuksiasi muihin asioihin (vaikka miettimään sitä ihanaa pientä), synnytykseen on kuitenkin vielä niiiin pitkä aika, ja uskon että kaikki tulee menemään hyvin. Suomessa on osaava hoitohenkilökunta ja turvalliset sairaalat.
Itselläni Rrv 17 ja synnytyksestä puhuminen saa joka kerta kropan kramppiin ja kyyneleet silmiin, mutta eiköhän me tästä selvitä. :) Tsemppiä ap!
menin psykologille ja puhuin neuvolassa ja kävin useasti pelkopolilla.
Itselläni auttoi vain pelkosektion vaatiminen. En pelkää sektiota yhtään. Se on nopeasti hoidettu leikkaus ja vauva on äkkiä ulkona. Riskejä on, mutta niin on alatiesynnytyksessäkin.
Pääasia, että lapsi saadaan turvallisesti ulos ilman, että äiti menettäisi järkeään pelon takia. Itse myös itkin hysteerisesti raskauden alusta asti, kun pelkäsin niin järjettömästi.
Mulla ei ollut kiva synnytys mutta silti kävin vuoden päästä synnyttämässä uudelleen. Kyllä siitä selviää, ihan turha murehtia etukäteen.
doulan hankin ehdottomasti, mutta sillekkin mies naureskelee...pelkään itsemääräämisoikeuden menettämistä. ymmärrän että jos tulee oikeasti hätätilanne, niin silloin toimitaan vauvan parhaaksi. mutta. niin kauan kun kaikki on normaalisti, haluaisin synnyttää rauhassa. tai ainakin kuvittelisin halun eristäytyä. pelkään kipua. hallitsemattomuutta. jälkiseurauksia. tikkausta. kipua synnytyksen jälkeen, virtsankarkailua...pelkään kaikkea.
ja siihen ei ollut yhtään valmistunut. Mutta raskauden loppupuolella se vaan oli enää asia, joka on nyt tehtävä. Silloin sitä jo ihan odottikin. Eikä se synnytys nyt loppujen lopuksi niin kamalaa ollut-
Jos pelko vain pahenee ja on päivittäin läsnä ahdistamassa sitten vaan neuvolasta apua. Mutta mulla ainakin tuli ja meni ne ahdistuksen tunteet
Mitä pelkät synnytyksessä?
Kipua?
Sietämätöntä kipua?
Hallinnan menetystä?
Vammautumista?
Kuolemaa?
Jotain muuta, mitä?
Suurin osa peloista on epärealistisia, hoito on Suomessa hyvää ja liikenteessä kuolee ja vammautuu ihmisiä aivan eri mittakaavassa kuon synnytyksissä Suomessa.
Kipuun on hyvät lievitykset olemassa - tai jos et niitä halua, ei ole pakko. Itse nukuin osan synnytyksestä epiduraalin jälkeen. Toivoin myös, että olisin ennakkoon tiennyt, etä supistuskipu ei ole terävää, kuten kuvittelin. Vaan paljon siedettävämpää, tylppää ja kalvavaa kipua, joka loppuukin vähän väliä.
Ihan kivuton se synnytys on harvoin, mutta kipu on hallittavissa. Se on kova rypistys mutta terveelle naiselle ei liian suuri. Kipu on tosi erilaista kuin sairauden tai vamman aiheuttama. Jos kaikki menee normaalisti, ei siihen syntymään puututa hirveästi. Voit kelliä vaikka ammeessa tai olla suihkussa, istua pallon päällä tai keínutuolissa. Synnytys voi yllättääkin positiivisesti.
Ja kaikenlaiset vaivat ja kivut pahenee loppua kohden, että lasketun ajan lähestyessä, sitä on valmis ilomielin synnyttämään.
Synnyttäminen pelottaa varmasti. Onhan se kivuliasta ja sattuu, mutta ei mitään sellaista mistä ei selviäisi. Tarjolla on hyviä kivunlievitysmenetelmiä (epiduraali, spinaali). Yleensä ensisynnytyksessä kivut alkaa pikkuhiljaa menkkamaisella kivulla ja pahenee siitä sitten. Näin ehtii mieli mukaan touhuun. Tikkaaminenkaan ei enää satu, koska siihen saa puudutuksen.
Toki synnyttäminen on brutaalia touhua, mutta joka kerta kun olen synnyttänyt (3krt), se on siitä huolimatta ollut levollista, rauhallista, valaistus himmeää, kaikki puhuneet rauhallisella ja rauhoittavalla äänellä. Kun se on ohi, palkinto on paras mahdollinen, ja voi miten ylpeä sitä saa olla itsestään.
Tunnut pelkäävän hallinan tunteen menettämistä. Ei sitä välttämättä synnytyksessä menetä. Kivusta huolimatta luultavasti tulet olemaan ihan järjissäsi ja kykeneväinen päättämään asioita.
Itseäni jokaisessa synnytyksessä on myös helpottanut tieto siitä, että naiset on tehneet sitä kautta aikojen. Miljoonat naiset on olleet samassa tilanteessa, pelänneet ja panikoineet, mutta silti kestäneet ja synnyttäneet. Katselin ympärilleni ja ajattelin, että tuokin ja tuokin nainen on synnyttänyt. Se on naisen osa. Siitä ajatuksesta sain voimaa, vaikka toki pelotti ensimmäinen synnytys todella paljon.
Itse olen kontollifriikki, jolle oli myös vaikea ajatus kontollin menetystä. Mun tapa hallita sitä oli tutustua synnykseen todella syvällisesti, minkä jälkee laadin toivelistan synnytyksen kulusta, mikäli vauvan vointi toiveet suinkin sallii. Kätilöt suhtautuivat toiveisiin asiallisesti ja toiveita noudatettiin. Loppuvaiheessa yksi lääkäri yritti ohittaa toiveeni ilman että se olisi ollut välttämätöntä, ja sain vedottua toivesiini ja sanoin, että päätös on minun, mikäli vauvan vointi ei muuta vaadi. Minua ei kohdeltu kuon aivotonta karjaa, toisin kuin olin pelännyt.
T. Aiemminkin krjoittanut, olinkohan 13
doulan hankin ehdottomasti, mutta sillekkin mies naureskelee...pelkään itsemääräämisoikeuden menettämistä. ymmärrän että jos tulee oikeasti hätätilanne, niin silloin toimitaan vauvan parhaaksi. mutta. niin kauan kun kaikki on normaalisti, haluaisin synnyttää rauhassa. tai ainakin kuvittelisin halun eristäytyä. pelkään kipua. hallitsemattomuutta. jälkiseurauksia. tikkausta. kipua synnytyksen jälkeen, virtsankarkailua...pelkään kaikkea.
Ja kaikenlaiset vaivat ja kivut pahenee loppua kohden, että lasketun ajan lähestyessä, sitä on valmis ilomielin synnyttämään.
Synnyttäminen pelottaa varmasti. Onhan se kivuliasta ja sattuu, mutta ei mitään sellaista mistä ei selviäisi. Tarjolla on hyviä kivunlievitysmenetelmiä (epiduraali, spinaali). Yleensä ensisynnytyksessä kivut alkaa pikkuhiljaa menkkamaisella kivulla ja pahenee siitä sitten. Näin ehtii mieli mukaan touhuun. Tikkaaminenkaan ei enää satu, koska siihen saa puudutuksen.
Toki synnyttäminen on brutaalia touhua, mutta joka kerta kun olen synnyttänyt (3krt), se on siitä huolimatta ollut levollista, rauhallista, valaistus himmeää, kaikki puhuneet rauhallisella ja rauhoittavalla äänellä. Kun se on ohi, palkinto on paras mahdollinen, ja voi miten ylpeä sitä saa olla itsestään.
Tunnut pelkäävän hallinan tunteen menettämistä. Ei sitä välttämättä synnytyksessä menetä. Kivusta huolimatta luultavasti tulet olemaan ihan järjissäsi ja kykeneväinen päättämään asioita.
Itseäni jokaisessa synnytyksessä on myös helpottanut tieto siitä, että naiset on tehneet sitä kautta aikojen. Miljoonat naiset on olleet samassa tilanteessa, pelänneet ja panikoineet, mutta silti kestäneet ja synnyttäneet. Katselin ympärilleni ja ajattelin, että tuokin ja tuokin nainen on synnyttänyt. Se on naisen osa. Siitä ajatuksesta sain voimaa, vaikka toki pelotti ensimmäinen synnytys todella paljon.
Itse olen kontollifriikki, jolle oli myös vaikea ajatus kontollin menetystä. Mun tapa hallita sitä oli tutustua synnykseen todella syvällisesti, minkä jälkee laadin toivelistan synnytyksen kulusta, mikäli vauvan vointi toiveet suinkin sallii. Kätilöt suhtautuivat toiveisiin asiallisesti ja toiveita noudatettiin. Loppuvaiheessa yksi lääkäri yritti ohittaa toiveeni ilman että se olisi ollut välttämätöntä, ja sain vedottua toivesiini ja sanoin, että päätös on minun, mikäli vauvan vointi ei muuta vaadi. Minua ei kohdeltu kuon aivotonta karjaa, toisin kuin olin pelännyt.
T. Aiemminkin krjoittanut, olinkohan 13
doulan hankin ehdottomasti, mutta sillekkin mies naureskelee...pelkään itsemääräämisoikeuden menettämistä. ymmärrän että jos tulee oikeasti hätätilanne, niin silloin toimitaan vauvan parhaaksi. mutta. niin kauan kun kaikki on normaalisti, haluaisin synnyttää rauhassa. tai ainakin kuvittelisin halun eristäytyä. pelkään kipua. hallitsemattomuutta. jälkiseurauksia. tikkausta. kipua synnytyksen jälkeen, virtsankarkailua...pelkään kaikkea.
..synnytys voi yllättää positiivisestikin! Itse kuvittelin synnytyksen olevan jotain aivan järkyttävän kamalaa, mutta ei se ollutkaan. Sain hyvän kivunlievityksen ja synnyttmisen rauhallisuus yllätti täysin. Eikä niitä tikkejä välttämättä tarvita ollenkaan. Itselläni ei kummassakaan synnytyksessä (lapsia nyt siis 2) ole tarvinnut laittaa ainuttakaan tikkiä. Molemmista synnytyksistä jäi todella hyvä mieli! Kyllä se raskausaika oli paljon kamalampaa. Tsemppiä synnytykseen (ja raskauteen)! Minäkin kannatan juttelemista ammattilaisten kanssa.
Mä taas joudun ilmeisesti sektioon ja se vasta kamalaa onkin