Miksi lapsiperheet kuvittelevat etteivät kerrostalon hiljaisuussäännöt koske heitä?
Luulevat, ettei lapsen jatkuvan öisen huudon takia voi saada häätöä? Miksi ihmeessä ei voisi? Olen asunut muutamassa eri kerrostalossa ja ainakin kahdesta niistä on lapsiperhe häädetty liiallisen mölyämisen takia. Useinhan niitä perustellaan normaalein elämisen ääninä, mutta miksi lapsiperheen elämisen äänet saavat häiritä muita asukkaita, mutta esimerkiksi koiraperheen ei?
Ja mammat kuitenkin hyökkäävät kimppuuni niin sanon heti tässä, että en omista koiria, on lapsia ja en asu enää kerrostalossa.
Kommentit (23)
Mutta tulkinta ei riipu yksin desibeleistä. Esim. koliikkivauvan itkun takia ei lapsiperhe saa häätöä (tai ainakaan se ei pitäisi oikeudessa), vaikka samojen desibelimäärien takia ja yhtä usein toistuvina koiranomistaja joutuisi lähtemään.
Tosi monet pikkuvauvat kuvittelee, ettei hiljaisuussäännöt koske heitä.
laittaa asunnonmyynti-ilmoitukseen, että taloyhtiön asukkaat vihaavat lapsia? Ja vaikkei ilmoituksessa noin luekaan tai jos kyse on vuokra-asunnosta, kenenkään ei pidä myydä tai vuokrata asuntoa lapsiperheelle. Yksinkertaista.