Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies petti, mä raskaana OV
25.06.2008 |
Taustatietoa tilanteestani aiemmasta keskustelusta:
Pistän tännekin palstalle tämän viestin, kun kaipaisin nyt hyviä neuvoja. Olen raskaana. Sain tietää raskausaikana miehen pettäneen. pahinta on pitkäaikainen salailu ja päin naamaa valehtelu. pettämisen mies kielsi vaikka oli jo jäänyt kiinni, tarina muuttui koko ajan, lopullista totuutta teoista en taida tietääkään. pettäminen oli henkistä ja fyysistä, hauskaa vapaa-ajanviettoa kauniin isorintaisen naisen kanssa, suutelua ja hyväilyä (ja todennäköisesti seksiä;), sähköpostilla viestittelyä. mies jäi kiinni myös muista pienemmistä valheista ja epärehellisyydestä koskien toisia naisia. joka ilta mies sanoi rakastavansa mua, en huomannut miehestä mitään. seksi luisti, meillä oli hauskaa ja läheisiä hetkiä. siksi kai tuo tieto järkytti ja veti maton alta.
mies on yrittänyt tosissaan. ollaan juteltu (vaikka mies ei jaksa enää keskustella paljoa), olen käynyt terapiassa ja ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, välillä erillään ja välillä yhdessä oloa. pieniä ohikiitäviä hetkiä on, kun pystyn olemaan onnellinen ja keskittymään nykyhetkeen. mutta välillä tulee se ahdistus. näen silmissäni mielikuvia miehestä tuon naisen kanssa. on vaikea hengittää, itku meinaa päästä ulos muttei tule. tunnen välillä vihaa ja mielessäni pahoinpitelen tuon naisen ja lyön turpaan miestäni. välillä vihaan itseänikin, miksi olen ollut niin sinisilmäinen. tuntuu, että mies on toiminnallaan pilannut koko suhteen perustan.
miten hitossa tästä eteenpäin? mies on yrittänyt ymmärtää, vaan ei taida tajuta miltä musta tuntuu. vähintään joka toinen päivä olen hyvin,hyvin ahdistunut. mies ottaa minut hyvin huomioon, mutta toisaalta: se ei tunnu enää auttavan. tuo pettäminen on syöpynyt mieleeni pahasti, värittäen ikävillä sävyillä koko suhdetta ja jokaista päivää :(((
__
Nainen oli minulle täysin tuntematon nuori (21v) kesätyöntekijä. Lähti pois kaupungista syksyllä, jonka jälkeen vielä kirjoittelivat sähköpostia.
Mies ei osaa selittää, miksi halusi olla naisen kanssa. On sanonut jo useita syitä, mm:
- nainen oli vaan niin iloinen ja kaunis, himo heräsi
- ei ajatellut yhtään, eli hetkessä, eikä muistanut minun olemassaoloa kun vietti aikaa naisen kanssa
- kaverit usutti ja yllytti, sanoivat ettei tilaisuus toistu koskaan (naurettava selitys..)
- ei tajunnut, että siinä salassa tapailemisessa olisi mitään vikaa, kun joka kerralla ei kuitenkaan mitään fyysistä tapahtunut
- ajatteli, että se mitä minä en tiedä, ei loukkaa, eli on rakkautta olla kertomatta
- ei vielä ollut kuulemma ymmärtänyt, mitä rakkaus on
ym.ym. Tuota pettämistä kesti kaikkinensa 3 kuukautta. Enkä minä tajunnut mitään, vaikka miehen kaverit joskus minun kuullen puhuikin siitä "hyväkroppaisesta kesätyöntekijästä". Miehen kaverit tiesi koko ajan missä mennään, voi että tunsin itseni nöyryytetyksi kun tajusin.
Surkeinta on se, että vaikka olisi 100% varmaa, ettei sama toistu, niin tuntuu, ettei se auta. Se jokin perusluottamus on viety. Katkeruutta on. En usko, että voisin ikinä olla täysin rauhassa, jos mies lähtee esim. jonnekin reissuun ilman minua. arvatkaa vaan olenko yrittänyt, ihan vaan syntyvän lapsenkin takia. Työstän asiaa terapiassa, yksin päiväkirjaan. Mutta kun se epäluottamus repii kaiken hajalle :(. Mies on jaksanut ihan hyvin vatvoa asiaa, mutta tuntuu, etten silti voi luottaa. Olihan hän silloinkin ihana, vannoi rakkauttaan, antoi hellyyttä, tunsin itseni tosi rakastetuksi! Mies ei ollut tuon tapahtuessa mikään teini enää, vaan 26-vuotias. Viimeisin valhe on tullut vain pari kuukautta sitten, koko kevään hän on valehdellut menneistä asioista (miehellä taustalla pari pienempääkin juttua kuin tuo pettäminen, niitäkään ei kertonut ennen kuin pitkän vatvomisen jälkeen, sitä ennen valehteli niistäkin..).
Erosta en voi miehen kanssa edes puhua, edes sen mahdollisuudesta. Mies suuttuu valtavasti ja raivoaa, lähtee pois. Hänestä olisi törkeää rikkoa perhe miehen virheiden takia. Miehen mielestä mun on vain opittava elämään tämän asian kanssa.
NYT TILANNE:
Riitelemme edelleen jatkuvasti. Mies edelleen paikkakunnalla, jossa petti. Etäsuhde on tällä hetkellä mulle painajaista. Pahinta on, kun soitan miehelle 1-2 kertaa päivässä, niin mies melkein heti alkaa lopettaa, eikä hän jaksa kuunnella minua :(. Kuulemma on kiire, eikä jaksa enää jauhaa samasta aiheesta.
Tuntuu ihan pattitilanteelta. Olen niin masentunutkin tällä hetkellä. En halua nähdä ketään :( . Hyvät neuvot olisi tarpeen. Onko minulla oikeus soittaa miehelle, jos haluan hänelle jutella pahasta olosta, mikä herää, kun hän on samalla paikkakunnalla jossa petti?
-ap
Kommentit (42)
ja jaksaa keskustella niin paljon kuin sinä keskusteluja tarvit, muuten suhteenne on tuhoon tuomittu. Syyhän ei ole sinun vaan hänen ja hänen pitäisi tehdä kaikkensa että asiat selkenisivät.
En osaa muuta sanoa kuin päästä irti jos mies ei halua tai kykene vastaamaan teoistaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei pysty rakentavasti kanssasi keskustelemaan, ei hän ota myöskään vastuuta tapahtuneesta. Et koskaan tule saamaan mitään hyvitystä ja mies todennäköisesti jatkaa ennen pitkää ihan samaan malliin. Minun neuvoni on, että lähde nyt kun vielä voit. Ehkä voitte paikata välinne sitten myöhemmin kun vauva on syntynyt ja mies kasvanut aikuiseksi mutta tällä hetkellä se tuskin on mahdollista.
löydät paremman ja kyllä se mies voi lapselleen isä olla vaikka ette olisi yhdessä
ja voit sen myös hänelle sanoa. Jos mies haluaa todella jatkaa kanssasi niin hänen täytyy vain "kärsiä" toipumisaikasi. Jos olet päättänyt jatkaa yhdessä niin kokemuksella voin sanoa että luottamus voi palata lähes samaan kuin ennen mutta ei kokonaan. Oma mieheni petti minua noin 8 vuotta sitten. Luottamus on tällä hetkellä 98% luokkaa. Tuo ahdistus helpottaa ajan myötä. Toki vaarana on myös se että itse katkeroidut ja jäät tavallaan vatvomaan liikaa tuota asiaa. Auttaako se kun soitat miehellesi vai pahentaako se vain omaa oloasi? Joinain hetkinä on parempi vain yrittää unohtaa oma ahdistus koska oikeasti kohta sinulla ja miehelläsi ei ole muuta yhteistä lapsen lisäksi kuin tuo pettäminen ja sen käsittely. Se ajaa teidät takuulla erilleen.
Neuvoni sinulle on, että eroa miehestäsi! Koskaan ei luottamus palaa takaisin ja aina asiat kalvavat mieltäsi. Mikäli nyt ymmärsin oikein, miehesi on pettänyt sinua useamman kerran, usko pois, pettää lisää tulevaisuudessakin!
Erosta et voi puhua, koska miehesi suuttuu... anna suuttua, HÄN on virheen tehnyt, HÄN on sinua pettänyt! MIES itse kantaa vastuun omista virheistään, et sinä! Teet aivain oikein jos eroat miehestäsi. Sinun ei tarvitse opetella elämään tämän asian kanssa! Jos arvostat itseäsi, et jää tähän suhteeseen, vaikka olet raskaana! Näin sivusta seuraajana miehesi alistaa sinut teidän suhteessa ja tulevaisuudessa joudut alistumaan yhä uudelleen. Hänen velvollisuutensa on jauhaa sinun kanssa asiasta, kun soitat hänelle..
Minä olen joskus ollut nuori ja kypsymätön ja alistuin samaan kohtaloon, kuin sinä. Luulin silloin toimivani oikein jatkamalla suhdetta, mutta kuinka väärässä olinkaan! Olin myös raskaana, kun kuulin mieheni pettämisestä (oli pettänyt pari kk yhden tutun kanssa minua). Muistan kuinka nöyryytetyksi tunsin itseni, niin moni tiesi, vaan en minä!! Ajattelin, että eihän meidän perhettä voi rikkoa, kun lapsikin on tulossa, eli minun on yritettävä unohtaa ja annettava anteeksi. Mies vannoi, ettei tee enää ikinä niin. Vähän aikaa meni hyvin, aina kuitenkin näin mielikuvia miehestäni tuon naisen kanssa (niinkuin sinäkin näet) ja tunsin ahdistusta. Mieheni vannoi rakkauttaan ja tunsin rakastavani häntä. Saimme vielä toisen lapsen. 6 vuotta olimme yhdessä tuon pettämisen jälkeen, eikä suhteemme koskaan palannut entiselleen! Valitettavasti. Mieheni oli pettänyt minua myös tuona 6 vuoden aikana, en kyllä sitä silloin tiennyt.
Nyt eronneena, vanhempana ja viisaampana yksinkertainen neuvoni sinulle on siis, EROA ja mahdollisimman pian! Kerää kaikki voimasi ja rohkeutesi, pystyt kyllä siihen! Muista, että sinulla on vain yksi elämä.. Miten haluat sen käyttää??? Tekstistäsi päätellen olet vielä aika nuori, joten älä tuhlaa arvokasta nuoren naisen elämääsi tälläiseen mieheen ja vääränlaiseen parisuhteeseen!
Lapsesi kanssa pärjäät ilman tuollaista miestä ja hänellä on silti isän velvollisuudet!
Toivon sinulle viisautta tehdä oikea päätös!
Voimahalaus
-mami 38v.-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt hän lähinnä hermostuu, kun mainitsenkin asiasta. Hänen mielestään mun paha olo ja epäluottamus voi itsestäänkin väistyä ajan kanssa.
Eniten huolestuttaa, kun mies ei osaa yhtään analysoida tekojaan tai kommentoida minun sanomisia. Mies vieläkin esim. puolustelee tyyliin "monet miehet valehtelee"...
.ap
"Kertokaa vinkkejä, miten voisin yrittää saada miestä keskustelemaan asiallisesti?"
-Jos miehesi suostuisi kanssasi parisuhdeterapiaan, ehkä se voisi olla osoitus siitä, että hän haluaisi myös suhteenne pelastaa. Muuten kyllä vaikuttaa kirjoituksesti perusteella siltä, ettei miestä oikeastaan voisi enää vähempää kiinnostaa, miltä sinusta tuntuu ja kuinka paljon hän sinua loukkasi.
Itse kuitenkin olen monen muun edellisen kanssa samaa mieltä siitä, että nyt sulle on tarjoutunut tilaisuus jättää tommonen k-päinen petturi!
Mä seurustelin aikoinani miehen kanssa, joka oli hyvin paljon saman oloinen kuin, miten sinä kuvailet miestäsi. Oikein kylmät väreet meni, kun ajattelin, että onkohan sattunu sama kusipää sinunki kohdalle! No ei varmaan kuitenkaan.
Jokatapauksessa, mä pääsin siitä idiootista sitten lopulta eroon niin, että hänen koko meidän seurustelusuhteemme aikainen pettäminen alkoi pikkuhiljaa mulle paljastumaan. Kun aloin asiaa selvittämään, mies kierteli ja kaarteli, ei halunnu puhua kanssa, ei tuntunu katuvan mitään eikä tajunnu loukanneensa minua ja lopulta ei enää vastannu edes puhelimeen, kun yritin soittaa ja selvittää asioita. Sydämeni särkyi, mutta nyt vuosia myöhemmin olen todella kiitollinen, että pääsin siitä kylmästä, tunteettomasta paskiaisesta eroon.
Miehes ei ansaitse sua vaan sinä ansaitset parempaa, voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein tuli kyyneleet silmiin kun luin viestisi. Nuori todella olen, vasta 23-vuotias.
Paineet "yhdessäolosta" on kovat. Mies todella raivostuu, jos puhunkin eroamisesta. Mies on huutanut, etten voi rikkoa perhettä ja viedä lasta (arkea lapsen kanssa) häneltä. Samoin äitini on neuvonut: "anna pettämisn olla, nyt sinulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä asia, koska vauva on tulossa".
Olen viime aikoina miettinyt, että "tähänkö tyydyn". Mies haluaisi mun kanssa naimisiin ensi kesänä, mutta itseäni ajatus hirvittää.
-ap
Ja huulluutta ehkä, niin olen vieläkin eli eroa ei tullut. Tuo keskustelun puute ja pakoilu kyllä pistää todellakin miettimään eli en missään nimessä voi kehottaa jatkamaan samaa rataa.
Sinun pitäisi saada tuo todellinen "vikapää" terapiaan itsesi sijaan tai sinun kanssasi. Pistä kova kovaa vastaan ja ilmoita että joko asia käsitellään sinun haluamallasi tavalla tai sitten ei ole mitään jakoja jatkaa liittoa.
Tilanteesi on raskautesi kannaltakin aivan liian raskas eikä se helpota ennen kuin teet jonkinsortin ratkaisun.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanteessanne kuin yhden järkevän ratkaisun, ja se on ero. En usko, että muuten voit ikinä tulla onnelliseksi. Et varmaankaan halua antaa lapsellesi lapsuutta masentuneen, itkuisen ja katkeran äidin seurassa?
Kun eroat nyt, saat itsekunnioituksesi takaisin. Vähitellen myös itseluottamuksesi.
Elämällä on sinulle paljon tarjottavaa, mutta ei silloin, jos et uskalla lähteä. Miehesi ei tule koskaan kohtelemaan sinua tasavertaisesti ja oikein.
Sinä et riko perhettänne, mies teki sen jo ajat sitten.
Ole vahva, ajattele lastasi ja itseäsi. Älä kuuntele miehen puheita, niille on liian myöhäistä.
Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää elämään. Ole kiltti, anna itsellesi ja lapsellesi mahdollisuus hyvään elämään.
että EROAT ja mahdollisimman pian!
Paha olosi vaan lisääntyy ajan kanssa, usko pois!
Miestäsi ei tunnu enää kiinostavan teidän suhteenne, kun käyttäytyy tuolla tavalla.
Älä pelkää erota, vaikka olet raskaana. Nykypäivän Suomessa pärjäät vauvan kanssa yksinkin!
Miksi alistut ylipäätään enää vatvomaan miehesi kanssa asiaa.. irrottaudu hänestä!
Saanko kysyä, minkä ikäinen olet ja kuinka pitkällä on raskautesi?
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä kuuntele miestä ja äitiäsi. He ovat väärässä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sinulla on vain tämä yksi elämä, sinulla on oikeus onneen. Sitäpaitsi sinulla on velvollisuus tarjota lapsellesi onnellinen koti eikä hän sellaista saa, jos jatkat miehen kanssa olemista. Lapsi vaistoaa vanhempien viileät välit ja äidin epäilyt, ihan varmasti. Älä tee sitä lapsellesi ja itsellesi!!!!!!!
Miehesi on isä lapselle, vaikka eroattekin.
Älä kuuntele miehen huutoa ja vastustusta vaan ilmoita, että nyt tuli ero. Ja toteuta se. Älä jatka enää yhtään pitempään, ethän!
Maailmassa on miljoonia yksinhuoltajaäitejä, jotka pärjäävät lapsen kanssa mainiosti. Sinäkin pärjäät- ja olet paljon, paljon onnellisempi ilman tuota miestä.
Ajattele itseäsi. Kyse on SINUN elämästäsi, ei äitisi.,
Olen myös itse tullut petetyksi ja oli myös raskaana, kun sain tietää asiasta. Myös meillä miehen oli jotenkin kamalan vaikea etsiä niitä syitä, MIKSI tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, mihin se meni.
No, meillä mies oli valmis puimaan asioita uudestaa ja uudestaan. Aina kun musta siltä tuntui. Oli hän sitten töissä, nukkumassa tai missä vaan, hän aina otti sen ajan, että sain vastaukset kysymyksiini (niihin samoihinkin kymmeniä kertoja). Rankkaa se oli, myös miehelleni. Hän vilpittömästi katui tekoaan ja oli järkyttynytkin siitä, kuinka koville asia minulla otti (!).
No,nyt tapahtuneeesta on vuosia ja oikeastaan voin sanoa, että aika on parantanut haavat. Olen onnellinen siitä, että annoin silloin anteeksi. Saimme puhuttua silloin monista asioista, jotka pitkän (18v.) suhteemme aikana olivat jääneet hampaankoloon, kummallakin. Tunnen vilpittömästi, että se kriisi pelasti suhteemme. Ja nyt kaikki te jeesustelijat: Ei, en hyväksy pettämistä! Koskaan! Missään muodossa! Mutta silti ymmärrän, että tilanne saattaa tulla kohdalle ja ihminen voi tehdä väärän valinnan...Kaikki ei ole niin mustavalkoista. Ilman sitä pakottavaa tilannetta käydä kaikkea läpi, olisimme luultavasti vain ajautuneet lopullisesti erillemme.
Mietimme silloin tilannetta molemmat tarkkaan ja totesimme, että tämä perhe on se, jota kaikesta huolimatta molemmat halusimme. Olen onnellinen siitä, että saimme vielä uuden mahdollisuuden. Tiedän, että tämän mahdollisuuden käytämme molemmat viisaammin.
Sinulle ap en voi toivoa muuta kuin onnea. Ne tunnemyrskyt, varsinkin silloin raskauden aikana, ovat valtavat. Elämä on yhtä vuoristorataa. Jos jotain uskallan neuvoa, niin neuvoisin odottamaan suurten päätösten tekemistä (kumpaankaan suuntaan), siihen asti kunnes olet synnyttänyt ja ehkä muutaman kuukauden vielä siitäkin eteenpäin. Yritä jaksaa, itsesi ja vauvan takia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta samalla se kommentti voi myös olla selitys sille, miksi olet tuollaisen miehen kanssa yhteen päätynyt. Äitisi on tainnut opettaa sinulle sellaiset arvot, että naisen paikka on perheen hoitajana ja yhdessäpitäjänä. Ja tuollaiset luonnevikaiset miehet, kuten tuo sinun omasi, tunnistavat nämä alistujat helposti, ja sulkevat heidät pauloihinsa.
Mieti ihan tosissasi tuota, että mitä sinä oikeasti haluat elämältäsi. Voit joko alistua miehesi tahtoon nyt. Tai sitten voit tavoitella jotain, jota et usko edes ikinä saavasi ja ansaitsevasi. Vaan usko pois, sinä saat vielä jotain paljon parempaa, jos jaksat vain etsiä lisää.
Jo tuo, että hän puolustelee tekoaan, eikä voi myöntää tehneensä väärin kertoo sen. Jos hän pystyisi keskustelemaan kanssasi, katuisi ja ymmärtäisi miten väärin teki sinua ja vauvaa kohtaan, olisin sitä mieltä että teidän kannattaisi vielä yrittää.
Hän selvästikin yrittää tehdä asiasta vähäpätöisemmän mitä se on ja ehkä hän ajatteleekin niin. Ei tuollaista asiaa voi vähätellä, ei unohtaa ja antaa anteeksi noin vaan. Se pitää käsitellä. Miehen pitää ymmärtää että teoilla on seuraukset. Ja jos hän ei halua ymmärtää, hän voi hyvin helposti pettää uudestaan.
Sinun on varmasti vaikea luottaa mieheesi ja jos totta puhutaan miehesi ei ole luottamuksesi arvoinen.
Minä olen kokenut saman kuin sinä, ap. Jätin miehen, enkä ole katunut päivääkään. Mies itkee edelleen perääni, mutta minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Tapasinkin ihanan miehen ja nyt olen onnellinen. Sinäkin voit olla.
Et valitettavasti ole näköjään siihen vielä valmis. Olet riippuvainen siitä miehestä. Jonain päivänä et kuitenkaan enää kestä ja eroat. Olet silloin paljon enemmän romuna kuin nyt ja kestää kauan koota itsetunto. Mies ei muutu. Se on fakta, ajattelet mitä ajattelet ja toivot mitä toivot.
Sinun vuoksesi toivon että eroat jo nyt etkä vuosien nöyryytyksen jälkeen.
Ja asiat puituamme päätimme jatkaa yhdessä ja en ole katunut. Meillä oli tuolloin takana 13 vuotta yhteistä elämää ja todellakin voin sanoa, että se kriisi vahvisti suhdettamme. Puolitoista vuotta siinä suossa tarvottiin, kunnes kaikki yhtäkkiä kirkastui. Ja parempaa elämää ja parisuhdetta kuin meillä nyt on en voisi kuvitellakaan. Kiva, että jaksoit kirjoittaa myös toisen näkökulman asiaan.
Ap:n ja tämän kirjoittajan kohdalla:
Ap:n mies vain yrittää päästä mahdollisimman helpolla, yrittää päästä tutkimasta itseään, ottamasta vastuuta teostaan, ja oikeasti hän ei tunne pätkääkään empatiaa ap:ta kohtaan.
Alla olevan tekstin kirjoittajan mies taas toimi päinvastoin.
Ja yksi mikä myös osui silmään, oli tuo ap:n miehen kaveripiirin meininki. Eipä siinä sakissa hirveästi tunnuta naista arvostavan ja nuo kaverit ei todellakana ole ap:n kavereita myös. Yleensä ihmisen perusluonteen kyllä tunnistaa siitäkin millaisia ihmisiä ympärilleen kerää, ja ap:n miehen tapauskessa ei kovin lupaavalta näytä.
Olen myös itse tullut petetyksi ja oli myös raskaana, kun sain tietää asiasta. Myös meillä miehen oli jotenkin kamalan vaikea etsiä niitä syitä, MIKSI tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, mihin se meni.
No, meillä mies oli valmis puimaan asioita uudestaa ja uudestaan. Aina kun musta siltä tuntui. Oli hän sitten töissä, nukkumassa tai missä vaan, hän aina otti sen ajan, että sain vastaukset kysymyksiini (niihin samoihinkin kymmeniä kertoja). Rankkaa se oli, myös miehelleni. Hän vilpittömästi katui tekoaan ja oli järkyttynytkin siitä, kuinka koville asia minulla otti (!).
No,nyt tapahtuneeesta on vuosia ja oikeastaan voin sanoa, että aika on parantanut haavat. Olen onnellinen siitä, että annoin silloin anteeksi. Saimme puhuttua silloin monista asioista, jotka pitkän (18v.) suhteemme aikana olivat jääneet hampaankoloon, kummallakin. Tunnen vilpittömästi, että se kriisi pelasti suhteemme. Ja nyt kaikki te jeesustelijat: Ei, en hyväksy pettämistä! Koskaan! Missään muodossa! Mutta silti ymmärrän, että tilanne saattaa tulla kohdalle ja ihminen voi tehdä väärän valinnan...Kaikki ei ole niin mustavalkoista. Ilman sitä pakottavaa tilannetta käydä kaikkea läpi, olisimme luultavasti vain ajautuneet lopullisesti erillemme.
Mietimme silloin tilannetta molemmat tarkkaan ja totesimme, että tämä perhe on se, jota kaikesta huolimatta molemmat halusimme. Olen onnellinen siitä, että saimme vielä uuden mahdollisuuden. Tiedän, että tämän mahdollisuuden käytämme molemmat viisaammin.
Sinulle ap en voi toivoa muuta kuin onnea. Ne tunnemyrskyt, varsinkin silloin raskauden aikana, ovat valtavat. Elämä on yhtä vuoristorataa. Jos jotain uskallan neuvoa, niin neuvoisin odottamaan suurten päätösten tekemistä (kumpaankaan suuntaan), siihen asti kunnes olet synnyttänyt ja ehkä muutaman kuukauden vielä siitäkin eteenpäin. Yritä jaksaa, itsesi ja vauvan takia!
Minua vaivaa juuri tuo, että mies ei tunnu ollenkaan empaattiselta. Tavallaan torjuu minut heti kun otan puheeksi miehen teot tai tunteeni. Ja hän ei _lainkaan_ tutkiskele itseään, mikä häiritsee myös, ei yhtään syvemmin analysoi itseään ja sitä, mikä on oikein ja väärin. Eikä ymmärrä, miltä minusta tuntuu.
Miehen ystäväpiirikin on/oli hieman kummallinen, pari hänen ystäväänsä todella kannustivat miestä pettämään ja suhtautuivat siihen positiivisesti. Kysyin mieheltä, miten ihmeessä hän edes voi kuunnella tuollaista sontaa, eikö häntä häirinnyt ystäviensä ajatusmaailma. Mies ei osannut vastata.. liekö itse niin samanlainen :(.
Erotakseni mun pitää kypsyttää se päätös ensin vahvaksi, koska mies onnistuu jyräämään mut, jos olen yhtään epävarma. Ystäväni eivät tosin alkujaankaan pitäneet miehestäni, koska mieheni vaikutti heistä sovinistiselta (itse en sitä tajunnut rakastuneena).
Ja yksi suuri heikkous on ollut, että mun on vaikea olla tiukkana. Toisinaan mies tekee "katoamistemppuja", eli jos on tiukka paikka, mies lähtee kävelemään ulos, ei ota puhelintaan mukaan ym, enkä tiedä missä hän on. Tietysti huolestun ja kun mies palaa, lupaan olla aiheuttamatta riitoja ja pahoittelen sitä, kun en pysty heti antamaan anteeksi miehen tekoja.. Olisikohan tämä vallankäyttöä miehen puolelta?
-ap, joka on nyt rv 28 (ja odottaa tyttöä muuten rakenneultran mukaan :))
Alue: Aihe vapaa
Usko minua kun sanon jätä ja unohda. Itse olen tuhrannut samanlaiseen ihmiseen mielenterveyteni ja vuosikymmenen elämästäni. Mitään hyvää siitä ei ole seurannut. Voi kumpa aikoinaan minäkin olisin tarttunut siihen ensimmäiseen pettämiskertaan ja lähtenyt.