Oletko alkoholistin aikuinen lapsi?

En tiedä, millaiset piirteet ovat tyypillisiä. Olen työtön ja itsetuntoni on niin heikko, etten oikein kehtaa edes hakea töitä (kun en kuitenkaan olisi tarpeeksi hyvä). Olen varovainen alkoholin kanssa – en juo ikinä yksin enkä mihinkään tunnetiloihin (en turruttamaan enkä vahvistamaan). Ja kuten edellä mainitsin, itsetuntoni on lähellä nollaa. En tunne itseäni, enkä uskalla tai osaa nimetä esim. lempiväriäni tai lempileffaani.

molemmat vanhempani ovat olleet enemmän tai vähemmän alkoholisteja, nykyään eniten äitini, jolla myös pahat peliongelmat.



Minä en tiedä millaisia ovat tyypilliset piirteet tai käyttäytymiset alkoholistin aikuiselle lapselle, mutta luulen, ettei asia juurikaan vaikuta omaan elämääni.



Pärjään hyvin töissä ja itsetuntoni on melko ok. Alkoholi ei ole ongelma mulle, voin ottaa tai olla ottamatta, nyt tietty raskauden takia jo olen ottamatta ollut aika kauan ja itseasiassa ennen sitäkin. Ei vaan maistu, mutta toisaalta jos sattuu maistumaan, niin en koe ongelmana ottaakaan.



Meitä on neljä sisarusta, luulen, että minä olen meistä se johon vanhiempien tapa elää ei ole juurikaan vaikuttanut, mutta jokaisella meillä on oma tarinamme.

Appivanhemmat juovat siis ainakin nykyisin tod.paljon ja tietääkseni aina ollut näin.



Meillä lapsia ja tämä aiheuttanut paljon pahaa myös miehen ja minun väleille koska hänelle tuo on niin "normaalia" elämää.

Mies itse ei nyk.juo.



Hänellä aikamoinen kontrollintarve,etenkin mitä tulee minuun. Vaikeaa etenkin jos haluaisin lähteä käymään jossain..Hän on tuntuu hyvin epävarmalta aina tuolloin.



Hänellä on myös aika vääristyneet ruokailutavat.

Tuntuu ettei ymmärrä edes mikä on terveellistä ruokaa. Ylipaino minua ei haittaa vaan eniten vaivaa minkälaisen perinnön jätämme noille lapsille...Onko se sipsin,limujen ja pikaruoan maailma vai mikä?

Aivan kuin olisi vaihtanut hillittömän juomisen hillittömään syömiseen.



Hän on myös koko ajan "sairaana" ja siis ei ole päivää etteikö johonkin edes kolota tms. Silti ei osaa tuntea empatiaa muiden kipuja kohtaan.



Tuossa noita ehkä jopa läheisriippuvaisen ihmisen merkkejä joita miehessä valitettavasti olen kohdannut.

äitini oli alkkis, mutta kasvatin kuoren, etten itse vahingoitu. Yritin hyvällä ja pahalla saada mutsi lopettamaan, mutta kun mikään ei tuottanut tulosta niin annoin olla.

Omaan alkohlin käyttämiseen se ei ole vaikuttanut. Biletän noin kerran kuukaudessa tai harvemmin. Olen vakituisessa työssä, naimisissa ihanan miehen kanssa ja tyttölapsen äiti.



Ainut minkä olen huomannut itsessäni, että haluan miellyttää miestäni ostamalla tälle alkoholia, vaikka en haluaisi hänen juovan. Ei miehelläni mitään ongelmaa juomisen kanssa ole, mutta joskus jopa pieni hiprakka saa minut vihaiseksi.

Halu miellyttää toisia, epävarmuus omista toiveista, kynnys pyytää apua, tarve kontrolloida kaikkea... you name it.

"Alkoholistin lapset



Alkoholismi on perheen sairaus, joka ei vaikuta vain alkoholistiin, vaan jokaiseen hänen kansaan elävään perheen jäseneen. Se vaikuttaa lapsiin samalla voimalla kuin aviopuolisoon ja tosiasiassa jopa enemmän. Aikuiset voivat valita puolisonsa; joten he voivat myös jättää tämän. Lapsilla ei ole valinnan mahdollisuutta eikä liikkuvuutta voidakseen tulla ja lähteä vanhempi-lapsi suhteesta. Kun puoliso tuntee olevansa ansassa, lapsi on ansassa. Puoliso on tunteen tasolla avuton, kun taas lapsi on sekä tunteen että tilanteen tasolla avuton.



Milloin lapsi menettää lapsuutensa?- kun hän elää alkolistisen vanhempansa kanssa. Muille hän näyttää tavalliselta lapselta, joka pukeutuu kuin kuka tahansa lapsi, kävelee kuin kuka tahansa lapsi kunnes he pääsevät kyllin lähelle huomatakseen surun häivähdyksen hänen silmissään tai huolestuneen katseen hänen kulmillaan.



Hän käyttäytyy kuten lapsi- mutta hän ei todella nauti; hän vain puurtaa. Hänellä ei ole samaa spontaanisuutta kuin toisilla lapsilla. Mutta kukaan ei todella havaitse sitä. Vaikka he havaitsisivatkin sen, he eivät luultavasti ymmärtäisi.



Tosiasia on ettei hän koskaan tunne kuin lapsi. Hän ei ole koskaan kokenut miltä lapsena olo tuntuu. Jokainen normaali lapsi on viaton, kaunis, herkkä olento- pursuten energiaa, osoittaen ja saaden rakkautta herkästi; ilkamoiva, leikkisä, tehden työtä hyväksymisen ja palkkion vuoksi, mutta aina tehden vain niin vähän kuin on tarpeellista. Tärkein asia on, että hän on aina huoleton.



Vastakohtana alkoholistin lapsi ei ole huoleton pienokainen - hän on usein vetäytynyt lapsi, joka ei koskaan häiritse ketään. Hän vetäytyy nurkkaan. Vaikka hän ei todella halua piiloutua, hän aina vaistomaisesti vetäytyy kuoreen, toivoen joskus tulevansa huomatuksi. Mutta hän on voimaton tekemään mitään sen hyväksi.



Alkoholistiperheen lapset ovat yleensä laiminlyötyjä, koska kaikki huomio kiinnitetään joko alkoholistiseen vanhempaan tai hänen alkoholismiinsa.Alkoholistin itsekeskeinen, yhteistyökyvytön ja tuhoava käyttäytyminen ottaa kaiken, mitä lapsi kaipaa - huomion. Samanaikaisesti lapsi oppii olemaan keinuttamatta venettä, kehittämästä mitään toiveita tai tarpeita. olemaan esittämättä vaatimuksia. Nämä lapset kadottavat itseytensä - tosiasiassa heillä ei koskaan ollut mahdollisuutta kehittää sellaista. He ovat tilanteen uhreja ja yrittävät aina miellyttää ihmisiä.



Ryhmänä alkoholistien lapsilla esiintyy enemmän tunne-elämän ongelmia, kuten ahdistuneisuutta, stressiä ja masennusta. Heillä on myös paljon kouluvaikeuksia - keskittymiskyvyttömyyttä, kurittomuutta ja koulupinnausta. He kokevat kaikenlaisia sopeutumisvaikeuksia.



Tunne-elämän ja sopeutumisvaikeuksien ohella alkoholistien lapsilla esiintyy enemmän lääketieteellisiä ongelmia - sikiön alkoholioireyhtymää, ylivilkas lapsi oireyhtymää ja taipumusta alkoholismiin.



ALKOHOLISTISTIEN LASTEN KOHTAAMIA ONGELMIA



ROOLIMALLIN PUUTE



Yksikään lapsi ei syntyessään omaa mallia käyttäytymisen arviointiin, sosiaalisiin taitoihin ja moraalisiin arvoihin. He oppivat siitä, mitä näkevät. Alkoholistisessa perheessä, he eivät näe muuta kuin syyllisyyttä, puolustelua, kieltämistä, aggressiivisuutta ja toistuvaa kielteistä käyttäytymistä. Lapsella ei ole kokemusta muusta kuin haukkumisesta ja lyömisestä. Hänellä ei ole mittatikkua, jolla määritellä mitään tilannetta.



Alkoholisti isä on toisinaan hyvin rakastava ja lämmin. Hän on kaikkea mitä isältä odotetaan - huolehtivainen, kiinnostunut, luvaten kaikkea mitä lapsi haluaa. Lapsi tuntee, että häntä rakastetaan.



Mutta toisinaan sama isä on täysin erilainen. Nuo ovat niitä hetkiä, jolloin hän on juovuksissa. Hän ei tule ensinkään kotiin; lapsi odottaa ja on huolissaan. Kun hän tulee kotiin, hän aloittaa riidan ja lapsi on peloissaan. Lapsi ei tiedä mitä tehdä. Hän on epävarma mitä seuraavaksi tapahtuu, ja hän tuntee itsensä epätoivoiseksi. Isä on unohtanut kaikki lupauksensa. Lapsi tuntee tilanteen oudoksi.



Isän käytös opettaa lapselle, että suuttumus tarkoittaa väkivaltaa ja että väkivalta ja rakkaus kulkevat yhdessä; lapsella ei ole mitään tilaisuutta oppia, että vain hellyys ja rakkaus kulkevat yhdessä. Jos lapsi hylkää väkivallan selviytymismekanismina, hän ei kykene löytämään mitään sen tilalle. Hän ei ole oppinut mitään muuta keinoa käsitellä suuttumusta ja hän on hylännyt ainoan tavan, jonka hän on oppinut. Näin on syntynyt aukko lapsen käyttäytymiseen. Tämä aukko täyttyy vääjäämättä passiivisuudella ja avuttomuudella.



VALEHTELU



Alkoholistin lapset valehtelevat kun olisi yhtä helppoa kertoa totuus.



Valehtelu on perusasia alkoholistisessa perheyhteisössä. Se alkaa epämiellyttävien tosiasioiden kieltämisenä, peittelynä, rikottuina lupauksina ja ristiriitaisuuksina.



Alkoholistien puolisot elävät valheiden kanssa ja alkavat lopuksi kertoa niitä. He valehtelevat peitelläkseen alkoholismia ja suojellakseen perheen kunniaa. Valehtelu on päämäärätietoista ja alkaa hyvässä tarkoituksessa. Valehtelemisesta tulee sopeutumisvaste. Lapsi kuulee paljon lupauksia alkoholisti-isältään. Kaikki nämä osoittautuvat valheiksi. Siksi lapsi oppii, että on oikein valehdella. Se tekee hänen elämänsä paljon helpommaksi. Totuuden arvo menettää täysin merkityksensä.



Jos he joutuvat kohtaamaan totuuden, he menevät aidosti sekaisin, sekä uskomattomuuden että totuuden käsitteen vuoksi. Heidän valehtelemisensa ei johda huonoon omaantuntoon. koska he eivät todellakaan näe mitään väärää valheissa. Tosiasiassa he luultavammin tuntevat syyllisyyttä totuuden kertomisesta, jos tämä vaikuttaa johonkin heille tärkeään henkilöön. Paradoksaalinen sanoma luo vain epävarmuutta eikä halua rehellisyyteen.



KIELTÄMINEN



Kieltäminen saa erilaisia muotoja - ongelmien kieltäminen johtaa noiden ongelmien tuottamien tunteiden kieltämiseen.



Rehellisyys traumaattisissa tilanteissa aiheuttaa usein epämukavuutta. Siksi nämä lapset oppivat vähättelemään ja järkeilemään seurausten pelosta, jos he kertovat totuuden. Usein kun lapsi kertoo totuuden hänelle sanotaan, että se mitä hän näkee ja kertoo ei ole täsmälleen niin.



"Isäsi ei ole humalassa. Hän on vain masentunut. Hän on flunssassa."



Vanhempien selittely ja vähättely toimivat täydellisenä roolimallina, kun lapsi itse alkaa oman selittelyn, vähättelyn ja kieltämisen prosessinsa.



Suuttumuksen tukahduttamista käytetään tappelun välttämiseksi, toivon tukahduttamista pettymysten välttämiseksi ja kiintymyksen tunteiden tukahduttamista torjumisen välttämiseksi.



OMANARVONTUNTEEN MENETYS



Tämä lapsi ei tunne itseään arvokkaaksi. Hänellä on hyvin matala itsetunto. Mitatakseen itsetuntoaan ihmisen on tunnettava itsensä itseksi. Tämä lapsi ei valitettavasti omaa itseyttä. Hän päättelee, mitä hän on, ympärillään olevien tärkeiden ihmisten palautteesta. Tämä palaute on yleensä kielteistä ja hän sisäistää nämä sanomat. Toisinaan lapsi saa kaksoissanomia, toinen kumoten toisen. Hän ei tiedä kumpi osa on totta; joten toisinaan hän ottaa yhden osan ja toisinaan toisen.



Mitä hyvänsä lapsi tekee, se ei ole kyllin hyvää. Aina on joku, joka löytää vikaa hänestä. Lapsi ei usko, että hän kykenee tekemään mitään oikein, kuinka kovasti hän yrittääkään. Lyhyesti, hän tuntee itsensä täysin kyvyttömäksi, arvottomaksi ja alhaiseksi.



MASENNUS



Tämä on masennus, joka nousee "deprivaatiosta". Vanhempien huomio ei koskaan kohdistu lapseen. Se kohdistuu aina muualle. Ei ole ketään, jonka kanssa lapsi todella voisi jakaa ongelmansa. Myöskään ei-alkoholisoitunut äiti on usein saavuttamattomissa tai liian väsynyt ja masentunut kohdatakseen lapsen. Lapsi kärsii yksin. Hän oppii, että kun hänellä on tarve, ei ole ketään häntä varten.



Ei ole ainoastaan puutetta ihmisestä, joka jakaisi hänen kanssaan ongelmat,mikä on elintärkeää terveelle lapsen kehitykselle, vaan myös suunnaton ahdistus, jonka aiheuttaa ryhtyminen tehtäviin, jotka vaativat suunnattomasti enemmän taitoja, tietoja ja kokemusta kuin hänellä on. Nämä lapset kehittävät varhaiskypsyyden, joka peittää tyydyttämättömät, mutta vähentymättömät lapsuuden tarpeet.



Sekä tehtävän suunnattomuus että sen tulokset, kyvyttömyys muuttaa asioita ja toivoton tilanne aiheuttavat kroonisen masennuksen. Tämä masennus väistämättä johtaa avuttomuuden, itsesäälin, itseinhon, yksinäisyyden ja kyvyttömyyden tunteisiin.



PELKO



Alkoholistien lapsia kohdellaan usein samoin viileän muodollisesti ja etäisesti, kuten aikuiset kohtelevat toisiaan. Ei ole sylittelyä ja halaamisia ja lapsi oppii suhtautumaan fyysiseen lämpöön epäillen samalla kuitenkin kaivaten sitä. Itsekontrollin naamion alla on yksinäinen pelokas lapsi, joka janoaa huolenpitoa, lämpöä ja rakkautta.



Kyvyttöminä selviytymään niistä suunnattomista ongelmista, jotka ympäröivät heitä ja heidän perhettään, heidän on pakko omaksua tiettyjä rooleja, jotka joko työnnetään heille tai jotka he vapaaehtoisesti omaksuvat.



Lapset, jotka ovat kasvaneet huonosti toimivissa kodeissa tyypillisesti näyttelevät yhtä tai useampaa roolia perheen rakenteissa. Nämä roolit voidaan tunnistaa seuraavasti: Vastuuntuntoinen lapsi, Sopeutuja, Sovittelija ja Purkautuva lapsi. Kunkin roolin omaksuminen johtaa väistämättä kielteisiin seuraamuksiin. Useimmat ihmiset huomaavat helposti kolmen ensimmäisen roolin vahvuudet, mutta heiltä jää huomaamatta kunkin roolin puutteet.



Arvioikaamme kuinka nämä lapset sysätään aikuisen rooleihin.



VASTUUNTUNTOINEN LAPSI



Vastuuntuntoinen lapsi yleensä ottaa vanhempien vastuun. Tämä lapsi huolehtii stabiliteetista perheessä ja tekee elämän helpommaksi vanhemmilleen huolehtimalla muista lapsista.



Tämä lapsi on hyvin järjestelmällinen ja päämäärätietoinen. Hän on taitava suunnittelussa ja toisten käsittelyssä saadakseen asiat järjestettyä. Hän varmistaa aina, että toiset antavat hänen olla johdossa. Hän on usein riippumaton, varma ja pystyvä toimimaan sekä saattamaan asioita loppuun. Mutta koska nämä saavutukset eivät johdu hänen tahdostaan vaan välttämättömyydestä selviytyä niihin yleensä liittyy hinta, joka varhaiskypsyydestä on maksettava.



Esimerkiksi, lapsi toimii vanhempana, huolehtii kotitöistä ja nuoremmista sisaruksista. Tämä lapsi keittää ja ruokkii nuoremmat perheessä ja vieläpä huolehtii isästä, kun tämä palaa juopuneena kotiin.



Ulkopuoliselle tämä lapsi vaikuttaa erinomaiselta pikku lapselta. Mutta tosiasia on, etteivät he näe koko kuvaa. Nämä lapset huolehtivat ja auttavat aikuisia (alkoholisti isää tai ei-alkoholistista äitiä), jotka esittävät kyvyttömien lasten rooleja. Vaikka näitä lapsia ei kohdella etäisesti, he eivät koskaan pääse kokemaan mitä fyysinen ja henkinen riippuvaisuus tarkoittaa. Heidän ainoa kokemuksensa fyysisestä kosketuksesta vanhempiinsa voi olla juopuneen isän kantaminen, hänen oksennuksensa peseminen, hänen tuhriutuneiden vaatteidensa vaihtaminen tai hänen raahaamisensa vuoteeseen.



Kun heiltä evätään huolehtiminen, apua ja ohjaus, jota he epätoivoisesti kaipaavat ja jonka he kiistattomasti ansaitsevat, heiltä täysin kielletään heidän lapsuutensa, ja heille sälytetään kaikenlaista mahdottomia tehtäviä. Rakastettuna oleminen sekoittuu epätoivoisesti tarvittuna olemiseen, lämpö sekoittuu huolehtimiseen, spontaanisuus sekoittuu epäjohdonmukaisuuteen ja läheisyys sekoittuu tukahduttamiseen.



SOPEUTUVA LAPSI



Sopeutuva lapsi oppii sopeutumaan ja hoitamaan minkä hyvänsä tilanteen. Tämä lapsi ei ajattele tilannettaan eikä näytä ulospäin mitään tunteita siitä.



Sopeutuva lapsi on huomannut helpommaksi olla kyselemättä, ajattelematta tai reagoimatta mitenkään siihen, mitä hänen elämässään tapahtuu. Sopeutujat eivät yritä muuttaa, estää tai lievittää mitään tilannetta. He vain yksinkertaisesti sopeutuvat - tämä on, he tekevät kuten käsketään. He irrottautuvat niin paljon kuin mahdollista tunnetasolla, fyysisesti ja sosiaalisesti.



Esimerkiksi lapselle on luvattu uusia vaatteita syntymäpäiväksi. Myöhemmin, kun isä keksii tekosyyn, ettei osta uusia vaatteita, hän yksinkertaisesti hyväksyy tekosyyn ja sopeutuu tilanteeseen. Lapsi on oppinut, että paras tapa säilyttää rauha perheessä on hyväksyä toisten määräykset kyselemättä.



He oppivat, että kaikki tunteiden osoittaminen on väärin, ja kohtaa paheksuntaa, vihamielisyyttä tai torjumista. Välttääkseen tällaisen rangaistuksen, he oppivat tukahduttamaan tunteensa.



Heidät luullaan usein olevan "hyvin sopeutuneita" sanan todellisessa merkityksessä tai ettei perheen kaaos vaikuta heihin. Keinotekoisen käyttäytymisen omaksuminen ei ole edullista täyden emotionaalisen kehityksen kannalta, näyttipä se kuinka hyvältä tahansa.



Kun tällaiset lapset kasvavat, heistä tulee ympärillään olevien manipuloivien ihmisten uhreja. He eivät voi puolustautua silloinkaan, kun huomaavat tulevansa hyväksikäytetyiksi. Siksi he joutuvat uhrin asemaan monin tavoin kotona, työssä ja sosiaalisissa suhteissaan.





SOVITTELEVA LAPSI



Sovittelija menee askelta pidemmälle kuin sopeutuja. Hän ennakoi ympärillään olevien ihmisten ongelmat ja yrittää auttaa heitä, välittämättä siitä, että joutuu itse kärsimään näin tehdessään.



Tämä lapsi on aina touhussa huolehtien kaikkien muiden tunne-elämän tarpeista. Lapsi auttaa veljeään olemaan tuntematta itseään loukkaantuneeksi tai pettyneeksi. Tämä lapsi puuttuu tilanteisiin ja varmistaa, ettei kukaan muu lapsi ole liian kauhuissaan kodin "karjumiskohtauksen" jälkeen. Tämä on lämmin, herkkä, kuunteleva ja välittävä lapsi, joka osoittaa määrätöntä muiden auttamiskykyä. Sovittelijalle selviytymisen ydinkysymys on toisten pelkojen, surullisuuden ja syyllisyyden poistaminen.



PURKAUTUVA LAPSI



Muutaman alkoholistiperheiden lapsista tulevat hyvin vihaisiksi ja hyvin varhain. He ovat epävarmoja ja peloissaan, ja he purkavat epävarmuutensa tavoilla, jotka aiheuttavat heille paljon kielteistä huomiota. He joutuvat tavallisesti vaikeuksiin kotona, koulussa ja jopa naapureidensa kanssa. Nämä lapset huutavat jatkuvasti "jotakin on vialla kaikkialla". Nämä lapset päätyvät kapinallisiksi,- osoittavat rikollisia taipumuksia, saavat kiukunpurkauksia ja keskeyttävät koulunsa.



ALKOHOLISTIKODIN KOLME KIRJOITTAMATONTA SÄÄNTÖÄ



Alkoholistien lapsia hallitsee kolme kirjoittamatonta sääntöä



- Älä puhu

- Älä luota

- Älä tunne



Älä puhu



Nämä lapset eivät koskaan kerro eivätkä puhu vapaasti mistään, mitä tapahtuu kotona. Mistään kaoottisesta tilanteesta kotona, kuten huutamisesta, itkemisestä tai vieläpä fyysisestä pahoinpitelystä ei koskaan keskustella ystävien, opettajien tai sukulaisten kanssa.



Älä luota



Alkoholistien lapset eivät koskaan kehitä luottamusta, koska heidän vanhempansa ovat epäjohdonmukaisia ja ennalta arvaamattomia. He kuulevat aina vain valheita ja rikottuja lupauksia. Ei ole mitään näkyvää luottamuksen mallia. Ei ole mitään käsitystä luottamuksesta arvona. Toisaalta luottamus nähdään aina temppuna tai ansana.



Vanhemmat eivät koskaan suo fyysistä, tunne-elämän tai psykologista tukea lapsilleen. He eivät koskaan tee, mitä lupaavat. Lupauksia on paljon, mutta ne eivät koskaan toteudu.- Ne oli kaikki vain valheita. Selitys seuraavana aamuna on aina "Teen sen myöhemmin, en nyt!".



"Myöhemmin" ei tullut koskaan, sanoma lapselle on, "unohda koko homma- älä usko enää kehenkään - älä luota kehenkään!".



Älä tunne



Näillä lapsilla ei ole mallia tunnistaa tunteita. Vanhemmat tukahduttavat tunteensa ja lakkaavat keskustelemasta niistä eikä lapsilla ole mahdollisuutta kehittää riittävää sanavarastoa "tunne- sanoista" kuvatakseen tunteitaan.



Ei ole ylipäätään mitään mallia sopivaan tunteiden ilmaisuun, ja itse tunteisiin liittyy kielteinen näkemys. Usein, kun paine kotona kasvaa, tämä asenne tulee avoimeksi. Lapsia neuvotaan olemaan puhumatta isänsä juomisesta ja sen ongelmista ja seurauksista. Suorat nuhteet tunteiden ilmaisemisesta ovat myös tavallisia.



Näitä nuhteita edeltää aina tunnekuohu ja ne eivät ainoastaan rajoita lapsen tunteiden ilmaisua, vaan leimaavat tunteet vääriksi, sopimattomiksi ja tuhoisiksi. Alkuun lapsi oppii, että tunteiden ilmaisu on väärin. Lopulta lapsi päätyy uskomaan, että itse tunteminen on väärin.



Lapsi oppii vaistomaisesti, ettei hän voi jakaa tunteitaan alkoholistisen isänsä tai yliväsyneen äitinsä kanssa.



Lapsi oppii myös, että tunteiden ilmaiseminen kohtaa paheksuntaa, vihamielisyyttä tai torjumista. Välttääkseen sitä, mitä voidaan pitää vain rangaistuksena, lapsi oppii peittämään tunteensa.



Meidän on muistettava, että alkoholismi tuottaa tietynlaista käyttäytymistä, ei tietynlaisia ihmisiä.



- Alkoholistien lapset hautautuvat niin paljon toisten ihmisten ongelmiin, ettei heille jää aikaa huomata omia ongelmiaan ja ratkoa niitä.



- He välittävät niin syvästi, ja usein tuhoisasti, ympärillään olevien ihmisten ongelmista, että he aina unohtavat kuinka huolehtia itsestään.



- He tuntevat vastuuta niin paljosta, koska ihmiset heidän ympärillään tuntevat niin vähän vastuuta.



- Alkoholistien lapset ovat alkoholismin säälittäviä uhreja. He eivät juo, mutta ovat alkoholin uhreja. He kokevat kivun ja tuskan ilman alkoholin puuduttavaa vaikutusta.



- Nämä lapset ovat uhreja, jotka rimpuilevat epätoivoisesti päästäkseen eroon tuskastaan ja epävarmuudestaan. Nämä viattomat uhrit tarvitsevat suunnattoman määrän ymmärtämystä, lohdutusta, huolenpitoa, tietoa ja ennen kaikkea tukevaa psykologista hoitoa.





Juva 4.1.90 Matti Rossi

Site: Reijo Paunonen



KIRJALLISUUTTA:



1. Cathlene Brooks, The secret everyone knows, Kroc Foundation, San Diego, 1981.



2. Janet Geringer Woititz, Adult Children of Alcoholics, Published by Health Communication, USA, 1983.



3. Claudia Black, repeat after me, MAC Printing and Publications, Colorado, 1985.



4. Jael Green Leaf, Co-Alcoholic/Para Alcoholic, New Orleans, 1987."

mulla

-huono itsetunto

-läheisriippuvuus

-kömpelyys (tutkittu, että alkoholistien lapset ovat normilapsia kömpelömpiä)

-suhtautuminen alkoholiin ongelmallista. En juuri juo. jos juon lasin viiniä, tunnen hirveää morkkista, enkä halua, että omat lapseni näkevät minun juovan sitä yhtä lasia viiniä. Pelkään tulevani alkoholistiksi.

-en ole työelämässä

-pelkään sosiaalisia tilanteita

-pelkään humalaisia

Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän isäni alkoholismi leimaa minua. Tai sitä vähemmän annan sen määritellä sitä, kuka minä olen. Jollain tasolla olen pystynyt antamaan isäni juomisen anteeksi vaikken sitä vieläkään hyväksy.



Olin tosi pikkuvanha lapsi, mikä johtui siitä että äidin poissa ollessa jouduin "vahtimaan" isää. Siivosin, laitoin ruokaa ja katsoin ettei isä sammu omaan oksennukseensa. Kaadoin salaa viinoja viemäriin ja laitoin tilalle vettä...



Nyt aikuisenakin näkee liiallisena huolehtimisena ja "äiteilynä" parisuhteessa. Työelämässä olen ollut melko vähän ja sielläkin tulen helposti hyväksikäytetyksi liiallisen kiltteyteni takia. Isäni lyttäsi minua koko lapsuuteni, olin aina paksa kaikessa mitä tein. Tämä on seurannut huonona itsetuntona aikuisikään ja minun on edelleen vaikea ottaa positiivista palautetta vastaan tai uskoa että osaan jotain.



Oma suhteeni alkoholiin on ollut ristiriitainen: nuorempana join liikaa ja käsitän, että alkoholi on minulle addiktoiva aine. Ei välttämättä niin että alkoholisoituisin, mutta juon helposti suruuni ja liikaa, jos en tietoisesti päätä että "tänä iltana juon kaksi siideriä ja that's it". Olen myös liian humalassa aggressiivinen ja itsetuhoinen, joten en juo juuri laisinkaan.

Olen ikuisesti kiitollinen äidille, että hän erosi isästäni. Tämä tapahtui kun olin alle kouluikäinen.



En muista juuri mitään isän juomisesta. Eikä minulle ole jäänyt mitään traumoja.

Isä oli/on viikonloppujuoppo, joka kuitenkin pystyi hoitamaan työnsä ja oli muutenkin ns. menestyvä. Asuin teinivuodet hänen kanssaan, vanhempieni erottua. Se oli oma valintani.



Kesti jonkun aikaa tajuta, että tietyllä tavalla olen ihan isäni kaltainen: jos otan, otan helposti liikaa. Toisaalta minulle ei ole mikään ongelma olla ottamatta, vaikka muut joisivat. Holittomat kaudet saattaa olla kuukausien mittaisia, vaikka olen melko nuori ja lapsia ei ole. Omalla kohdallani olen pitänyt huolta siitä, että "nollaan" muilla keinoin kuin viinalla ja koskaan en ota muiden painostuksesta, jos ei huvita. En myöskään tyrkytä muille viinaa ikinä. Ja osaan myös juhlia ilman, enkä liitä viinaa automaattisesti vappuihin, juhannuksiin ja uusiinvuosiin.

Itse olen pärjännyt hyvin, valmistuin yliopistosta ajallaan ja töissä olen ollut opiskeluiden ohella ja nyt opiskeluiden jälkeen. Itsetunto on kohdallaan ja tuntemattomat tuskin huomaavat mitään poikkeavaa. Sisäisesti oma tausta on kuitenkin mielessä päivittäin. En oikein luota uusiin tuttavuuksiin tai osaa sitoutua kunnolla. Alkoholia maistoin vasta täysi-ikäisyyden jälkeen ja käytän nykyään todella vähän. Suhteet vanhempiin on etäiset, mutta asialliset.

Luettuani pitkän lainauksesi ymmärsin paremmin miksi perheterapeutti passitti minut psykoterapiaan.



Eli ihan hyvin olen pärjäillyt tähän asti. Nyt kohta nelikymppisenä olen alkanut oireilla (lievä masennus tai mikä lie uupumus) ja parisuhde on karilla. Moni oire tuosta listasta sopi minuun. En sittenkään ollut selviytyjä.

Ja kyllä sen huomaa. Hänen oma suhteensa alkoholiin on varovaisen kielteinen - hän voi ottaa lasin tai pari joskus, kerran luulen hänen olleen ihan humalassakin, mutta hän ei voi sietää ympärillään, esim töissä, ihmisiä, joilla on tapimusta liialliseen käyttöön tai peräti outkiin. Hän on jopa lähtenyt työpaikasta sen takia ja jättänyt projekteja kesken, kun ei ole kestänyt ajatusta, että hän saattaa joutua katselemaan "sitä" taas. Hän on myös huolissaan meistä lapsista -ihan turhaan - ettei kai me vaan aleta juomaan suruumme, kun tulee vastaan jotain näistä elämän väistämättömistä hankalammista puolista. Luulen, että hänen elämänsä on aika raskasta.

Minunkin suhteeni alkoholiin on ongelmallinen. Toisaalta olen pitkiäkin aikoja kokonaan ilman, silloin kun otan- menee yleensä täysin överiksi. En osaa käyttää kohtuudella. Myös minä kärsin morkkiksesta, vaikka olisin ottanut esim. yhden saunaoluen.



Huono itsetunto vaivaa. Olen opiskellut ja pärjännyt hyvin. Kuitenkaan en ole uskaltanut tähdätä korkealle, koska jokin sisäinen ääni sanoo, etten kuitenkaan pärjää. Kuitenkin uskon, että jos luottaisin itseeni, pääsisin vaikka miten pitkälle.



Työelämässä olen pärjännyt koska olen kova tekemään töitä, tunnollinen suorittaja. Tästä seuraa helposti uupumus, onneksi nykyään alan jo tunnistaa hyvissä ajoin merkkejä ja pystyn niihin koko ajan paremmin reagoimaan. Työyhteisössä pelkään todella paljon arvostelua ja kritiikkiä, jonka takia teen kaiken aina viimeisen päälle ettei kenelläkään olisi mitään huomautettavaa.



Läheisriippuvainen olen toki myös.

Mutta onnekseni asuin sijaiskodissa koko elämäni. En juo itse paljonkaan, minulla on terve itsetunto ja olen onnellinen.

että mun suhde alkoholiin ei ole ollenkaan ongelmallinen. Otan mielelläni kohtuudella, harvoin menee överiksi.

KAIKENNIELEVÄ



VIHA

Sen jälkeen isäni uusperheessä. En tunnista mitään oireita varhaislapsuuden aiheuttamista traumoistani. Käsittelin asiat teini-iässä ja minusta tuli ihan normaali. Valmistuin, menin töihin , perustin perheen, juon alkoholia satunnaisesti, joskus humalaankin (jotain 4 krt vuodessa). Teininä olin ahdistunut kun lapsuuteni oli niin hirveä ja sekopäinen, mutta pääsin yli siitä. En jaksa kantaa kaunaa ja vihaa, olen ystävä nykyisin raitistuneen äitini kanssa.

Isäni on alkoholisti, mutta en tunnista itsessäni yllä kuvattuja piirteitä.

Pärjään elämässä ja suhteeni alkoon on mielestäni hyvä.

Ja juo edelleen. Inhottaa oman lapseni kannalta. Lapseni ei saa kunnollista mummia kun toinenkin on jo kuollut.



Olen aika läheisriippuvainen ja lukion oppimäärä suoritettu. Kirjoitukset jäivät, en uskonut suoriutuvani niistä. Ammatti kuitenkin hankittu. En oikein pärjää.



Nyt olen raskaana, mutta varsinkin raskauksien välillä tuli lipiteltyä iltakaljan useamman kerran viikossa. Övereitä en ole vetänyt moneen vuoteen.