En minä oppinut monilapsisessa perheessä jakamista, päin vastoin.

Meitä oli neljä sisarusta, minä keskimmäisiä. Ei meistä kukaan halunnut jakaa mitään! Kaikesta oli aina hirveä tappelu. Vanhemmat ei puuttuneet mihinkään riitoihin ikinä, joten ne jäi aina tavallaan ratkaisematta, oltiin vihoissa ja riidat jatkui, aiheet vaan vaihtui. Me mm. mitattiin viivottimella, että jokainen sai saman verran limsaa tai mitä millonkin. Epäreiluuden kokemuksia oli tosi paljon. En todellakaan halunnut antaa omastani toisille, eivätkä he minulle.

Itselläni on yksi lapsi ja lisää ei tule. Opetan hänelle, että omasta pitää jakaa, mutta ei pidä olla hyväksikäytettävänä. Neuvon tilanteen mukaan ja oppi on mennyt perille! Esim. kun koulussa ennen joulua sai viedä karkkia ja lelun kouluun ja yhdellä tytöllä ei ollutkaan mitään herkkuja mukana, niin poikani oli ainoa, joka jakoi hänelle omistaan. Hänelle tuli siitä tosi hyvä mieli ja luokkakaverikin ilostui.

Kirjoitin tämän siksi, kun täällä aina jauhetaan, että lapsella pitää olla sisaruksia että oppii jakamista jne. jne. Ei se ihan niin ole. ;)

Ja me jaettiin joka himputin jäätelö viivottimella, limulasit tasattiin just tasan jne. Ja se johtui VAIN SIITÄ että vanhemmat oli niin hemmetin pihejä että meille ostettiin kaikkea ajatuksella että tytöt sitten puolittavat. Mitään omaa ei koskaan saatu, ei edes sitä omaa limupulloa.

Mulla on nyt 5 lasta, ja arvaa tarviiko niiden jakaa limupulloja tai jäätelöä. Sitä vietävän jätskiä ostetaan niin paljon että jokainen saa syödä napansa ähkyyn ilman viivotinleikkejä.

itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.

Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...

ap

Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.

Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.

ap

Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta.

Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.

Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;)

ap

seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein.

Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa

Kaksi heistä on liiankin höveleitä mutta kun se ei heitä haittaa, ei se haittaa minuakaan. Nuo kaksi paria jotka ovat pienimmillä ikäeroilla, kehittävät välillä riitaa asiasta mutta poikkasen sen heti. Ja silloin kukaan ei saa mitään. Isossa perheessä lasten on pakko tottua siihen että joku saa aina jotakin, vaatteen, kengät, soittimen, urheiluvälineen kun tarvitsee ja siitä ei voi tuntea kateutta. Pari kertaa olen joutunut selittämään että sinäkin saat sitten kun tarvitset, että en huvikseni osta kaikille samaa koska yksi tarvitsee sellaisen.

Antaminen ja jakaminen on kyllä ihan perheen arvoissakin, teemme paljon vapaaehtoistyötä ja kaikki auttavat kavereitaan, pienestä pitäen.

Jos tiedostat jonkun piirteen itsessäsi, voit muuttaa sen. Piste. Eli sinä et vain halua muuttaa, koska tuosta on niin paljon enemmän sinulle, SINULLE hyötyä. Ällöä.

Itse olen edelleen hyvin tarkka tavaroistani, en halua että muut "kuluttavat" niitä. Lapsellista kyllä, mutta en voi sille mitään :D

Mieheni on ainoa lapsi ja sen kyllä huomaa. Ei osaa jakaa edelleenkään mitään. Aina pitää muistuttaa ettet sitten rohmua kaikkea.Mihelle olis sisarukset tehneet hyvää, vituttaa nyt sitä opettaa.

itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.

Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...

ap

Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.

Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.

ap

Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta.

Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.

Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;)

ap

seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein.

Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa

ainokaisista. Ovat niin omaan napaan tuijottajia, tottuneet saamaan kaiken kun vähänkin vain älähtää. Yksi lapsuuden ystävä on edelleen ainokainen lapsi, veti hirveät pultit aina, jos hänet voitti jossain pelissä. Alkoi potkia ja lyömään, hänen piti aina saada voittaa ja olla oikeassa, hänen piti saada kaikki mitä hän halusi ja vanhemmat totta kai ostivat kaiken, ettei tarvitse kuunnella toisen huutoa ja riehumista. Sääliksi kävi. Toinen lapsuuden kaveri sai pikkuveljen itselleen, kun oli melkein 10, oli tottunut siihen asti saamaan kaiken ja veti sitten hirveät pultit, kun ei ollutkaan enää huomion keskipiste. Vieläkään eivät tule toimeen, koska on pikkuveli vie kuulemma enemmän huomiosta kuin hän.



Olen kiitollinen, että on sisaruksia, koska vedämme yhtä köyttä ja arvostamme toisiamme :) En vaihtaisi siskoani ja veljeäni yhtään mihinkään! He ovat paras lahja, mitä olen koskaan saanut, olen nuorin eikä meillä ole kovinkaan suurta ikäeroa heidän kanssa. Jaoimme, koska halusimme jakaa. Emme suuttuneet, jos toinen sai isomman palan jäätelöä. Onko vähän tyhmää suuttua jostain niin pienestä? :D Pelasimme yhdessä, kävimme uimassa, jaoimme omistamme muillekin. Ja tästäkös jouduimme kaikki kiusatuiksi, koska pelasimme niin hyvin yhteen hiileen.

ei ole olemassa mitään sellaista, minkä jakaminen normaalioloissa olisi pakollista tai tarpeen. Jos on saanut karkkia, kannattaa pitää ne karkit itsellään eikä ryhtyä muille antamaan.



Toisaalta olen myös opettanut, että toiselta ei saa pyytää mitään sellaista, mitä ei ole ansainnut eli kun toisella on karkkia, ei ole mitään oikeutta pyytää jakamaan sitä.



Ja omastaan saa antaa, jos tahtoo ja siitä tulee itselle hyvä mieli ja se antaminen lähtee itsestä, ei toisen ruikutuksesta.



Miksi lapsi pitää opettaa jakamaan? Kun maailmassa se ei toimintatapana ole kovinkaan järkevä.

itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.

Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;) ap

seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein. Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa

Nämäkin tapakasvatusasiat sisältyy piilo-opetussuunnitelmaan. Opettajan ei tarvitse vaatia, vaan ehdottaa. Mutta MIKSI sinä et hyväksyisi sitä, että lapsesi jakaisi omastaan? Toiminnassasi ei ole mitään järkeä ja vahingoitat sillä eniten omaa lastasi. Tämä olkoon viimeinen kommentini tähän asiaan, koska ketjun aiheena on yksilapsisen/monilapsisen perheen väitetyt erot, ei sinun väärät käsityksesi opettajien erottamissyistä. ;) ap

Omille lapsilleni olen opettanut, että jos joku (lapsi tai aikuinen) ehdottaa, että he antaisivat mitä tahansa omaansa (karkkia, vaatteita, fillarin jne.) jollekin toiselle, niin tätä käskyä ei tarvitse totella! Ei edes silloin, kun sen sanoo opettaja, ryhmänjohtaja tms. auktoriteetti.

Lapseni ei vahingoitu, jos hän kieltäytyy antamasta karkkeja toiselle. Miten voi edes ajatella, että opettajan määräysvalta ulottuu lasten hallussa oleviin, muiden kuin koulun omistamiin tavaroihin?

itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.

Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan... ap

Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.

Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste. ap

Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta. Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.

Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;) ap

seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein. Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa

Se että ohjaaja/opettaja rupeaa painostamaan lapsia antamaan omaa omaisuuttaan pois on rikos. Se on laitonta.

mutta en mielestäni itsekäs. Tosin lapsena kyllä kavereiden kanssa jaettiin jäätelöpaketti tasan viivottimen avulla...



Omat lapseni ovat aika läheisiä keskenään, toki tappelevat välillä, ja välillä jotakuta kadettaa, kun joku muu saa jotakin. Toisin kuin joku edeltävistä kirjoittajista sanoi, minun mielestäni kateutta saa tuntea. Kunhan sen sanoo julki, ja sitten voidaan yhdessä miettiä asiaa. Ei tunteita voi kieltää, mutta ei niihin kannata jäädä märehtimäänkään.



Tiedän lähisuvusta ison sisarusparven, jo iäkkäämpiä, jotka eivät tule ollenkaan keskenään toimeen. Kilpailevat joka asiassa, kenellä ollut parempi työ, paremmat lapsenlapset jne. Isänsä haavoittui aikanaan sodassa, ja perheessä oli aika tiukkaa lasten ollessa pieniä, mikä varmaan sitten on jättänyt jälkensä, tai siis se, ettei vanhemmilla ollut voimia kasvattaa lapsia.



Tiedän myös perheitä, joissa sisarukset ovat hyviä ystäviä keskenään. Toivon, että omista lapsistani kasvaa sellaisia, ainakin vielä näyttää siltä.

itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.

Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan... ap

Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.

Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste. ap

Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta. Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.

Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;) ap

seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein. Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa

Mutta jos ohjaaja/opettaja rupeaa painostamaan lapsia antamaan omaansa pois niin se on rikos. Jo tuollaisen ehdottaminen on sairasta.

Tuolla sanottiin että ryhmäkuri kyllä pakottaa lapsen antamaan. Opettajan tehtävä on estää tälläistä ryhmäkuria muodostumasta. Kenenkään ei tarvitse antaa toiselle mitään.

Meitä oli neljä sisarusta, minä keskimmäisiä. Ei meistä kukaan halunnut jakaa mitään! Kaikesta oli aina hirveä tappelu. Vanhemmat ei puuttuneet mihinkään riitoihin ikinä, joten ne jäi aina tavallaan ratkaisematta, oltiin vihoissa ja riidat jatkui, aiheet vaan vaihtui. Me mm. mitattiin viivottimella, että jokainen sai saman verran limsaa tai mitä millonkin. Epäreiluuden kokemuksia oli tosi paljon. En todellakaan halunnut antaa omastani toisille, eivätkä he minulle. Itselläni on yksi lapsi ja lisää ei tule. Opetan hänelle, että omasta pitää jakaa, mutta ei pidä olla hyväksikäytettävänä. Neuvon tilanteen mukaan ja oppi on mennyt perille! Esim. kun koulussa ennen joulua sai viedä karkkia ja lelun kouluun ja yhdellä tytöllä ei ollutkaan mitään herkkuja mukana, niin poikani oli ainoa, joka jakoi hänelle omistaan. Hänelle tuli siitä tosi hyvä mieli ja luokkakaverikin ilostui. Kirjoitin tämän siksi, kun täällä aina jauhetaan, että lapsella pitää olla sisaruksia että oppii jakamista jne. jne. Ei se ihan niin ole. ;)

Ja me jaettiin joka himputin jäätelö viivottimella, limulasit tasattiin just tasan jne. Ja se johtui VAIN SIITÄ että vanhemmat oli niin hemmetin pihejä että meille ostettiin kaikkea ajatuksella että tytöt sitten puolittavat. Mitään omaa ei koskaan saatu, ei edes sitä omaa limupulloa. Mulla on nyt 5 lasta, ja arvaa tarviiko niiden jakaa limupulloja tai jäätelöä. Sitä vietävän jätskiä ostetaan niin paljon että jokainen saa syödä napansa ähkyyn ilman viivotinleikkejä.

Mitän ei saa ostaa niin paljon kuin menee. Lapsethan vetäisi 5 litraa jäätelöä päivässä per henkilö jos he itse saisi päättää

Meillä miehellä sisaruksia ja ei juurikaan jakele ja ottaa mielellään viimeiset ruoat, karkit ym.



Minä ainoa lapsi ja annan toisten aina ottaa viimeiset ja tarjoan toisille.



Olen tätä monet kerrat itsekseni naureskellut kuinka miehestäni varsinkin nuorempana huomasi kuinka oli tottunut "nopeat syövät hitaat" kilpailuun.

Ja muutenkin uskomattoman kilpailuhenkinen, jopa vaimonsa kanssa!!

Meitä oli neljä sisarusta, minä keskimmäisiä. Ei meistä kukaan halunnut jakaa mitään! Kaikesta oli aina hirveä tappelu. Vanhemmat ei puuttuneet mihinkään riitoihin ikinä, joten ne jäi aina tavallaan ratkaisematta, oltiin vihoissa ja riidat jatkui, aiheet vaan vaihtui. Me mm. mitattiin viivottimella, että jokainen sai saman verran limsaa tai mitä millonkin. Epäreiluuden kokemuksia oli tosi paljon. En todellakaan halunnut antaa omastani toisille, eivätkä he minulle. Itselläni on yksi lapsi ja lisää ei tule. Opetan hänelle, että omasta pitää jakaa, mutta ei pidä olla hyväksikäytettävänä. Neuvon tilanteen mukaan ja oppi on mennyt perille! Esim. kun koulussa ennen joulua sai viedä karkkia ja lelun kouluun ja yhdellä tytöllä ei ollutkaan mitään herkkuja mukana, niin poikani oli ainoa, joka jakoi hänelle omistaan. Hänelle tuli siitä tosi hyvä mieli ja luokkakaverikin ilostui. Kirjoitin tämän siksi, kun täällä aina jauhetaan, että lapsella pitää olla sisaruksia että oppii jakamista jne. jne. Ei se ihan niin ole. ;)

Ja me jaettiin joka himputin jäätelö viivottimella, limulasit tasattiin just tasan jne. Ja se johtui VAIN SIITÄ että vanhemmat oli niin hemmetin pihejä että meille ostettiin kaikkea ajatuksella että tytöt sitten puolittavat. Mitään omaa ei koskaan saatu, ei edes sitä omaa limupulloa. Mulla on nyt 5 lasta, ja arvaa tarviiko niiden jakaa limupulloja tai jäätelöä. Sitä vietävän jätskiä ostetaan niin paljon että jokainen saa syödä napansa ähkyyn ilman viivotinleikkejä.

Mitän ei saa ostaa niin paljon kuin menee. Lapsethan vetäisi 5 litraa jäätelöä päivässä per henkilö jos he itse saisi päättää

Meillä jäätelöä saa syödä ihan niin paljon kuin tahtoo, sitä on aina pakastimessa ainakin 10 litraa ja lisää hankitaan sitä mukaan kun sitä syödään.

Silti yksikään lapsista ei syö edes litraa päivässä, ei edes välttämättä viikossa.

Meitä oli neljä sisarusta, minä keskimmäisiä. Ei meistä kukaan halunnut jakaa mitään! Kaikesta oli aina hirveä tappelu. Vanhemmat ei puuttuneet mihinkään riitoihin ikinä, joten ne jäi aina tavallaan ratkaisematta, oltiin vihoissa ja riidat jatkui, aiheet vaan vaihtui. Me mm. mitattiin viivottimella, että jokainen sai saman verran limsaa tai mitä millonkin. Epäreiluuden kokemuksia oli tosi paljon. En todellakaan halunnut antaa omastani toisille, eivätkä he minulle. Itselläni on yksi lapsi ja lisää ei tule. Opetan hänelle, että omasta pitää jakaa, mutta ei pidä olla hyväksikäytettävänä. Neuvon tilanteen mukaan ja oppi on mennyt perille! Esim. kun koulussa ennen joulua sai viedä karkkia ja lelun kouluun ja yhdellä tytöllä ei ollutkaan mitään herkkuja mukana, niin poikani oli ainoa, joka jakoi hänelle omistaan. Hänelle tuli siitä tosi hyvä mieli ja luokkakaverikin ilostui. Kirjoitin tämän siksi, kun täällä aina jauhetaan, että lapsella pitää olla sisaruksia että oppii jakamista jne. jne. Ei se ihan niin ole. ;)

Ja me jaettiin joka himputin jäätelö viivottimella, limulasit tasattiin just tasan jne. Ja se johtui VAIN SIITÄ että vanhemmat oli niin hemmetin pihejä että meille ostettiin kaikkea ajatuksella että tytöt sitten puolittavat. Mitään omaa ei koskaan saatu, ei edes sitä omaa limupulloa. Mulla on nyt 5 lasta, ja arvaa tarviiko niiden jakaa limupulloja tai jäätelöä. Sitä vietävän jätskiä ostetaan niin paljon että jokainen saa syödä napansa ähkyyn ilman viivotinleikkejä.

Mitän ei saa ostaa niin paljon kuin menee. Lapsethan vetäisi 5 litraa jäätelöä päivässä per henkilö jos he itse saisi päättää

eivät vedä kun se ei ole kieletty herkku tai sellainen mitä kadehtia sisarukselta. Meidän porukalle riittää (eli seitsemälle) kun ostaa 3l jäätelöä ja joka kerta siitä jää vähän.

...eikä uskota kaikkia kliseitä sellaisenaan. Yksi näistä mantroista on ollut että ainoat lapset ovat itsekkäitä ja sisarusten kanssa kasvaneet reiluja. Tilanne on joskus päin vastoin. Sisarkateus ja kiistat siitä kumpi on pidetympi ja fiksumpi jne. voivat johtaa oman edun tavoitteluun myöhemmin elämässä. Lapsuuden toimintamalleista voi olla hankala päästä eroon kun ne ovat kasvaneet osaksi persoonallisuutta.

Ainoa lapsi ei välttämättä tunne jakotilanteissa samanlaista kilpailumieltä, vaan voi olla liiankin reilu. Ei välttämättä osaa edistää omaa etuaan tarpeeksi vaan alistuu. Tätä piirrettä korostaa entisestään ympäristön ennakkoluulot siitä, että ainoa lapsi on itsekäs, ja sen pitääkin oppia jakamaan muiden kanssa.

ja minä olin ainokainen.



Miehen on vaikea jakaa, mikä on hänen on hänen, hamstraa, piilottaa, ei lainaa.



Itse annan vaikka paidan päältäni.



Suhteen alussa mies riiteli ruuastakin, kummalle kuinka paljon jne, ruuasta oli miehen lapsuudenkodissa jouduttu riitelemään sisarusten kesken. Sitä oli viivottimella mitattu, ja se oma pala vaadittiin vaikka ei olis tehny mielikään. Ruuasta riitely loppui mieheni kanssa heti kun en suostunut riitelemään ruuasta, annoin kaiken miehelle että syö ja kävin ostaa vielä lisää.



Sama rahasta, en riitele rahasta. Rahaa on niin paljon kun sitä on, ja sillä on vaan tultava toimeen, ei siinä riitely auta. Onneksi oltiin kummatkin yhtä köyhiä (kuin kirkonrotat) kun muutimme yhteen, yhdessä olemme kaiken omistamamme tienanneet. Ei tarvii niistäkään riidellä.

Mitän ei saa ostaa niin paljon kuin menee. Lapsethan vetäisi 5 litraa jäätelöä päivässä per henkilö jos he itse saisi päättää

Jätskiä saavat ottaa aina kun kysyvät (meillä täytyy kuitenkin kysyä ennen kuin ottaa), mutta eivät vissiin kovin usein halua tai muista ottaa. Välillä ei mene litraakaan jätskiä kuukaudessa.

Sama muissakin herkuissa, välillä lapsen tekee mieli keksiä, annan luvan ottaa, hän ottaa kaksi (=ei rohmua kourallista tai koko pakettia)

Mä perustan tän siihen, että kun sitä herkkua on ja sitä saa ottaa, niin sitten ei tule sellaista "sen kerran kun saa ottaa on vedettävä kaksin käsin" -ilmiötä, vaan otetaan maltilla sen verran kun sillä hetkellä mieli tekee.

Samalla jos lapsi ottaa jonkun herkun, sanon myös, että jos ottaa herkun itse, tarjoaa/kysyy siskoltansakin samalla ottaako tämäkin.