Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En minä oppinut monilapsisessa perheessä jakamista, päin vastoin.
19.01.2013 |
Meitä oli neljä sisarusta, minä keskimmäisiä. Ei meistä kukaan halunnut jakaa mitään! Kaikesta oli aina hirveä tappelu. Vanhemmat ei puuttuneet mihinkään riitoihin ikinä, joten ne jäi aina tavallaan ratkaisematta, oltiin vihoissa ja riidat jatkui, aiheet vaan vaihtui. Me mm. mitattiin viivottimella, että jokainen sai saman verran limsaa tai mitä millonkin. Epäreiluuden kokemuksia oli tosi paljon. En todellakaan halunnut antaa omastani toisille, eivätkä he minulle.
Itselläni on yksi lapsi ja lisää ei tule. Opetan hänelle, että omasta pitää jakaa, mutta ei pidä olla hyväksikäytettävänä. Neuvon tilanteen mukaan ja oppi on mennyt perille! Esim. kun koulussa ennen joulua sai viedä karkkia ja lelun kouluun ja yhdellä tytöllä ei ollutkaan mitään herkkuja mukana, niin poikani oli ainoa, joka jakoi hänelle omistaan. Hänelle tuli siitä tosi hyvä mieli ja luokkakaverikin ilostui.
Kirjoitin tämän siksi, kun täällä aina jauhetaan, että lapsella pitää olla sisaruksia että oppii jakamista jne. jne. Ei se ihan niin ole. ;)
Kommentit (59)
Totta kai lapsi tekee kotitöitä, se nyt on itsestäänselvää. Kasvatan hänestä toimintakykyistä, omillaan pärjäävää, aloitekykyistä ja rehtiä miestä. Miksi helkkarissa aiheuttaisin ongelmia hänen elämäänsä tekemällä kaiken hänen puolestaan? Ja eikö tuo aloituksen esimerkki jo osoita, että aloitekykyä löytyy.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukavereistani kaikkein tarkimpia siitä, etteivät jää koskaan huonommalle kuin toiset, olivat ne, joilla oli sisarus pienellä ikäerolla. Mä olin ainut lapsi enkä oppinut pitämään puoliani. Mitä tahansa koululla/kerhoissa jaettiin, vaikka vaatteita näytelmään tai erivärisiä lankoja kässäntunnilla jne jne, niin kyllä ne röyhkeämmät, sisarukselliset veivät aina parhaat päältä. Vanhemmiten mun on pitänyt oikein opetella sitä, etten anna liian kiltisti periksi.
Jäin biologisesti lapsettomaksi osittain siitä syystä, että oma lapsuuteni oli täynnä osattomuutta, kilpailua, huonommuuden tunnetta, syrjimistä ja sisaruskateutta. Aina oli paikalla joku, jolla oli terävämmät kyynärpäät ja enemmän voimaa, eikä aikuisia kiinnostanut pätkääkään. Koin olevani täysin toisten armoilla, enkä halunnut kenenkään joutuvan kokemaan samaa.
Koulukavereistani kaikkein tarkimpia siitä, etteivät jää koskaan huonommalle kuin toiset, olivat ne, joilla oli sisarus pienellä ikäerolla. Mä olin ainut lapsi enkä oppinut pitämään puoliani. Mitä tahansa koululla/kerhoissa jaettiin, vaikka vaatteita näytelmään tai erivärisiä lankoja kässäntunnilla jne jne, niin kyllä ne röyhkeämmät, sisarukselliset veivät aina parhaat päältä. Vanhemmiten mun on pitänyt oikein opetella sitä, etten anna liian kiltisti periksi.
Monilapsisessa perheessä se puoliensa pitäminen tulee ehkä vähän liiankin hyvin opittua. Siksi itse panostan myös tuohon, ettei lapseni anna muiden käyttää itseään hyväksi ja pitää myös puolensa. Lapsena on jo hyvä oppia, ettei asiat ole mustavalkoisia, vaan useimmiten joutuu tasapainottelemaan.
ap
ainoa, joka ei ole oppinut jakamaan, on vanhin. Hänellä ja toisiksi vanhimmalla on ikäeroa vain n. 1,5 vuotta ja kuvittelee olevansa täydellisin, koska on esikoinen. Me muut opimme jakamisen taidon, ja tulemme toimeen erittäin hyvin keskenämme, mutta vanhin ei halua tulla toimeen kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin biologisesti lapsettomaksi osittain siitä syystä, että oma lapsuuteni oli täynnä osattomuutta, kilpailua, huonommuuden tunnetta, syrjimistä ja sisaruskateutta. Aina oli paikalla joku, jolla oli terävämmät kyynärpäät ja enemmän voimaa, eikä aikuisia kiinnostanut pätkääkään. Koin olevani täysin toisten armoilla, enkä halunnut kenenkään joutuvan kokemaan samaa.
Olen aikuisena monesti ihmetellyt, miksi meilläkään vanhemmat ei puuttuneet jatkuvaan riitelyyn mitenkään. Hokivat vain, että meidän pitää itse oppia sopimaan riitamme. Miten muka, kun kukaan ei koskaan siihen ohjannut? Lopputulos oli se, että mitään ei ikinä sovittu ja isommat päätti leikit jne. pienempien kustannuksella.
Jännä juttu on se, että meillä vanhimmat sisaruksetkin on katkeria lapsuudestaan. Se tuntuu oudolta, kun he saivat useammin tahtonsa läpi. Heidän muistojensa mukaan meitä pienempiä lellittiin ja he jäi aina ilman.
Jos asioita olisi vaivauduttu selittämään ja neuvomaan jakamista ja sovinnollisuutta, niin ehkä meidän kaikkien muistot olisi vähän positiivisempia.
ap
Katselin kun pihalla leikki muutaman perheen sisaruspari ja voi elämä sitä tappelun määrää. Kamala sota, kun isoveli söikin yhden karkin enemmän jne. Omani meni paikalle ja jakoi koko karkkipussinsa viiden lapsen kesken!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin tein niin että jos jostain tapeltiin tai jotain mittailtiin niin sitten kukaan ei saanut mitään.
Meidän pojat ovat kivoja. Ovat ihan välinpitämättömiä tavaran suhteen. Muuta eivät tarvi kuin tietokoneen ja sitäkin lainaavat. Ovat siis 14-18v nyt.
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä oli "vain" kolme. Meidän äiti oikein yllytti meitä toisiaan vastaan mikä johti lopulta siihen ettei meistä yksikään ole läheinen nyt aikuisina. Ollaan kaikki neljänkympin korvilla ja tavataan joskus kerran vuodessa ja joskus on ollut vuosia et ollaan tavattu parin vuoden välein.
Asutaan kuitenkin kaikki alle 60 kilsan päässä toisistamme joten välimatka ei ole se syy.
Me ollaan kaikki hiukan katkeria ja surullisiakin siitä et meidän lapsuus oli pelkkää tappelua johon kukaan aikuinen ei puuttunut.
Ei asian ymmärtäminen näin jälkeenpäin ole tehnyt meistä ystäviä.=(
Meitä oli "vain" kolme. Meidän äiti oikein yllytti meitä toisiaan vastaan mikä johti lopulta siihen ettei meistä yksikään ole läheinen nyt aikuisina. Ollaan kaikki neljänkympin korvilla ja tavataan joskus kerran vuodessa ja joskus on ollut vuosia et ollaan tavattu parin vuoden välein.
Asutaan kuitenkin kaikki alle 60 kilsan päässä toisistamme joten välimatka ei ole se syy.
Me ollaan kaikki hiukan katkeria ja surullisiakin siitä et meidän lapsuus oli pelkkää tappelua johon kukaan aikuinen ei puuttunut.
Ei asian ymmärtäminen näin jälkeenpäin ole tehnyt meistä ystäviä.=(
Vanhemmista ja kasvatuksestahan nimenomaan on kyse, kuten joku jo sanoikin, ei siitä miten monta sisarusta on vai onko yhtään. Jos on monta lasta niin tulee helposti kilpailua ja riitaa.
Sisarusvälit on meilläkin aika etäiset. Niiden lähentyminen vaatisi sitä, että useampi haluaisi niitä lähentää. Yhden haluamiset ei siinä riitä, tämän olen saanut karvaasti kokea.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Päin vastoin, hän on oppinut kateelliseksi hamstraajaksi.
Tästäkin usein sanotaan, kuinka köyhä oppii olemaan kiitollinen vähemmästäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.
Mua on aina ärsyttänyt ainoiden lapsien leimaaminen. Mä olen ainokainen jonka lapsuuteen mahtui kovia aikoja ja vanhemman sairautta. Olen luonnostani aina auttanut muita ja jakanut omistani, ilon antaminen on parempaa kun omistaminen.
Äitini kasvoi suuressa perheessä , 5 lasta pienin ikäeroin. Äitini koki sen ahdistavana kun ei ikinä saanut olla yksin. Ovat aikusina hyvä ystäviä mutta välillä se vertaileminen, kateus ja vahingonilo tuntuu mun mielestä vastenmieliseltä, vanhoja naisia jo.
Miehelläni on veli jonka kanssa eivät ikinä ole tulleet toimeen ja veli sitä tyyppiä jonka mielestä hän on aina jäänyt paitsi jotenkin. Perheessä, parisuhteessa, työpaikalla.
Itsellä on kaksi lasta 4v ikäerolla ja olen alusta saakka sanonut että joskus tuntuu epäreilulta eikä meillä mitata ja lasketa. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, toinen on aina empaattinen antaja ja toinen mulle-kaikki-heti.
Mä uskon että paljon on kiinni persoonasta ja kuinka vanhemmat ohjaavat ajattelua. Jos oppii että kaikki pitää mennä tasan niin elämästä tulee kovaa koska mikään ei kuitenkaan voi mennä elämässä tasan. Pitää oppia arvostamaan istä mitä itsellä on.
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.
Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.
ap
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.
ap
Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta.
Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.
ap
Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta.Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.
Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;)
ap
itsekkyyteen. Unohdin ostaa pojalle partioon karkit. Kukaan ei antanut hänelle mitään. Poika tuli itkien kotiin. Poikani on reilu ja hänellä yksi veli. Väittäisin että kyse on pelkästään kasvatuksesta. Poikani jakaa aina omat karkkinsa, mutta kavereilta ei saa koskaan mitään ja niitä kavereita on paljon.
Tuossa tilanteessa ryhmänohjaajan olisi pitänyt hoitaa asia. Jos jokainen ryhmäläinen olisi antanut karkin tai pari niin tilanne olisi korjaantunut sillä. Anna palautette, todella epäammattimaisesti toimittu! Toisaalta, partiossa ohjaajat ei varmaan mitään ammattilaisia olekaan...
ap
Kukaan ohjaaja ei voi mennä muille sanomaan että antaa karkkiaan toisille.Kyllä voi vaatia. Tällaiset tilanteet ovat tärkeä osa kasvatusta, ne pitää ratkaista reilusti. Jos lapset ei ole sitä oppia kotona saaneet (kuten viimeisin vastaaja), niin ammattikasvattaja osaa tarjota lapsille toimintamalleja ja ratkaisuja. Se on hänen velvollisuutensa ja siitä hän saa palkkansa. (tiedostan, että partiossa ohjaajat voi olla ihan lapsia itsekin, mutta silloin voi kysyä neuvoa toisilta ohjaajilta) Piste.
ap
Jos opettaja tuollaista sanoisi niin loppuisi työt hetkessä. Tuo on laitonta.Kukaan ei voi tulla sanomaan ketä kenenkin pitää toisille antaa omasta.
Ei opettajan tarvitse mennä kenenkään karkkipussille. Kokemukseni mukaan suurin osa lapsista kyllä antaa omastaan ihan mielellään, jos sitä ehdottaa. Ryhmäpaine toimii loppuihin. ;)
ap
seuraisi erottaminen. Lapsi antaa jos haluaa, häntä ei siihen saa painostaa tai sanoa että se ja se olisi oikein.
Minä veisin tuollaisen asian oikeuteen asti. En minäkään voi mennä sanomaan toisten lapsille että antakaan nyt sille sitä ja tätä. Mulla ei ole sellaista oikeutta. Ei edes ehdottaa
Alue: Aihe vapaa
Ainokaiset osaavat ehkä jakaa mutta he ovat usein pilalle passattuja, varsinkin miehet. Ei ole koskaan tarvinnut osallistua kotona mihinkään kotitöihin. Suurissa perheissä on usein vähän pakko jakaa kotitöitä tai ainkin velvoitetaan pitämään huolta omasta huoneestaan ja tavaroistaan. Yhden lapsen vanhemmilla on usein "liikaa aikaa" kotitöihin eikä lapselta vaadita mitään.