Olipa taas inhottavaa laittaa lapsi koulutielle, kun bussipysäkillä on kiusaajia :(

Mahtavia aikuisia täällä...jatkoksi vielä, tiedän että jopa ala-asteikäiset ovat saaneet lähestymiskiellon, kun kiusaamiset tarpeeksi pahenee. Siis mahtava nykyaika, vanhemmista puhumattakaan..

voi pientä. omakin lapseni on niin herkkä eikä vielä tosin ole onneksi koulutiellä.mutta pelottaa juuri tuo että joutuu kiusatuksi.sinuna kyllä tekisin jotain. etkövoi ottaa töistä esim kerran vapaata että voisit mennä mukaan ja näpäyttää näitä ilkeitä kakaroita?? kai se lapsi nyt kuitenkin edelle menee..? tai sitten menisit kiusaajien kotiimn asiaa selvittämään

sama täällä, aika harva tulee ryppyilemään toista kertaa minun lapsilleni.. sanon ihan suoraan, että jos päälle käydään saa lyödä takaisin ja niin kovaa kun kädestä lähtee. Ja VARMASTI lähtee puhelu reksille joka kerta. Mutta samoin kun meidän poika jäi kiinni kiusaamisesta niin kyllä siinä tuli palautetta silloinkin, ja tämän kiusatun kuullen. Samoin juttelin asian selväksi tämän kiusatun vanhempien kanssa.

Ehdottomasti aikuinen mukaan niin kauan kuin on tarve, jotta näkee tilanteet. Aivan sama onko se lapselle noloa, se nolostuminen ei ole niin vaarallista kuin jatkuva kiusaamisen kohteena olo ja pelko.



Kun on faktat, niin sitten yhteyttä poikien vanhempiin ja jossei auta niin sitten kouluun. Asenne kannattaa olla ystävällinen, mutta tiukka ja kerrot miksi otat yhteyttä (perusteluineen) ja myös sen että kiusaamisen pitää loppua. Anna toiselle aikaa reagoida ja jätä yhteystietosi, sekä pyydä yhteydenottoa ja kerro että lapsenne odottaa toisilta lapsilta anteeksipyyntöä.



Eli nyt jämäkkyyttä ja näytät omalla esimerkillä ettei kiusaaminen ole sallittu. Sinä olet se aikuinen, jonka pitää opettaa asioita lapselle. Vaikka lapsi ei jostain asiasta tykkäisikään, niin se ei ole syy jättää asiaa tekemättä jos ja kun asia on lapsen parhaaksi.



Kiusaamistilanteet on aina ikäviä, mutta varmasti lapsen kasvaessa voi tulla muitakin lapselle hankalia tilanteita eteen. Ota tämä vaikka oppimismahdollisuutena itsellesikin, ihan samoin kuin lapsellesi.



Meillä muuten yksi kolmesta lapsesta kuuluu muuten tuohon herkkä, mutta päättäväinen periksiantamaton jästipää -kategoriaan. Ei myöskään liikoja kerro ikävistä asioista. Hän ei ollut kovin hyvä aloittamaan mitään harrastuksia, ainoastaan kaverin kanssa suostui. Sitten kun tuli tilanne eteen että kaveri oli lopettamassa, niin lahjoin lapsen jatkamaan (ja osittain ehkä kiristinkin).



Keinot on siis monet. Suostuttelin kokeilemaan ensin yhden kerran ja lupasin palkinnon osallistumisesta. Kerroin että saa itse kuitenkin päättää jatkaako. Itse lupasin istua harrastussalin reunalla katsomassa koko ajan, niin etten jättänyt lasta sinne. Sitten kun eka kerta oli takana, niin seuraavalla kerralla oli hitusen helpompi suostutella lapsi taas yhdeksi kerraksi osallistumaan. Näin mentiin yksi kerta kerrallaan, kunnes alkoi sopeutua harrastukseen. Nyt samaa lajia jo useita vuosia takana ja lapsi tykkää siitä - äidin sitkeys siis palkittiin.



Meilläkin jokainen lapsi on erilainen ja jokaisen lapsen kanssa olen opetellut miten kannattaa toimia ja mistä narusta vetää. Pikkuhiljaa sitä oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Lapsi myös kasvaa ja oppii uusia asioita, sekä muuttuu. Tsemppiä ihanan kuuloisen lapsesi kanssa, hän tulee varmaan opettamaan sinulle vielä monia asioita (kantapään kautta);)