Mies sanoi, ettei ole onnellinen, ja lyö masentelullaan raskaan ilmapiirin meillekin

Eikä olisi realistista roudata pieniä lapsia isän perässä ympäri maapalloa, olla joitain kuukausia jossain, sitten jossain muualla. Olot vielä noissa kohteissa usein aika heikot ja mies itse tekee pitkää päivää. Ei siis ole mikään johtotehtävissä toimiva, joka saisi perheelleen hyvät asunnot ja oltavat, vaan duunari.

Kun miehellä oli viikon loma, hän oli koko ajan jotenkin todella vetämätön ja teki kaiken pitkin hampain. Sanoi syyksi, ettei ollut hyvät fiilikset tuolloin. Harmittaa valtavasti, että mies on tuollainen ja tottakai se heijastuu lapsiin. Vaikka isä heidän kanssa puuhailee, niin kyllähän lapset ymmärtävät että mies on tyytymätön.

ilmoita miehellesi, että SINÄ et ole onnellinen ja haluat lähteä puoleksi vuodeksi hiihtopummiksi alpeille. Jos mies hoitaisi lapset ja arjen sillä aikaa. Ja sitten olisi sun miehen vuoro käydä jossain...



Tuskimpa noin itsekeskeinen mies pystyisi edes käsittelemään koko asiaa, siltä kannalta että se ei olisikaa hän joka lähtisi...

Tokaisisi varmasti vaan että no sitte lähdet. Eipä jaksaisi funtsia miten hommat menee.

Tiedän paljon miehiä, jotka tulivat ja menivät miten sattuu ennen lapsia, mutta lasten jälkeen eivät halua enää, kun eivät halua olla pois lasten luota. Outoa, että lapset eivät ole miestäsi rauhoittaneet. Outoa, että pystyisi häipymään heidän elämästään kuukausiksi. Hän ei taida olla ihan normaaleilla tunteilla varustettu tapaus.



Lapsesi tarvitsevat isää ja hän on heistä vastuussa. Hänen on pakko unelmistaan luopua tällä hetkellä ja toteuttaa niitä taas sitten, kun lapset ovat isoja.

Se minuun niin sattuukin. Mies on tässä, minä ja lapset ympäirillä, lapset kaipaavat isiä, nauravat, ovat valloittavia isä sanoo olevansa onneton, kun ei saa mennä ja reissata, kun ei elä sellaista elämää mitä kaipaisi! Ihan hirveää kuuneltavaa. Tekisi mieli potkaista samantien pihalle, mutta mietin koko ajan noita lapsia.. Miten se sama ihminen voi halia, sanoa rakasvansa, viedä uimaan ja sitten marmattaa mulle että kun ei ole onnellinen?!

minä en lähtisi tuohon kierteeseen mukaan vaan sanoisin miehelle, että näin ei voi jatkua.



joko hän jää ja hyväksyy sen että hän itse teke päätöksen elää elämäänsä näin, hankkia perheen ja kieltäytyä tietyistä omista nautinnoista pikkulapsiajaksi. ja seisoa oman päätöksensä takana kuin mies, eikä vyöryttää sitä sinun niskaasi



tai



lähteä sinne ulkomaille ja hyväksyä myös se että hänen suhteensa lapsiin tule kärsimään eikä ole takeita siitäkään miten liittonne voi, kun hän päätti nyt muuttaa suuntaa niin totaalisesti.



minä en miestä pidättelisi. pakottaisin tkemään päätöksen ja eläisin sitten sen kanssa. ksoka mikään- ei mikään ole niin paha kuin että puoliso jankuttaa sinulle vuosia ehkä loppuikänsä miten hän joutui kamalasti uhrautumaan ja sivulauseessa syyttää sinua siitä että yhteisten lasten takia joutuisi uhrautumaan näin.



näytä hänelle tämä teksti. homman ydin on se, että hänen kuuluu tehdä se oma päätöksensä kuten ihminen jolla on selkäranka ja lopettaa ton ihmeellisen valtapelin. sillä sitähän se loppujenlopuksi oikeasti on- sinun syyllistämistäsi hänen itsensä tekemistä ratkaisuista. jos hän haluaa tehdä toisen valinnan ja mennä, niin menköön. tehköön sen tietoisesti minkä riskin ottaa.



vierestä olen seurannut ystäväni perhettä jossa mies pitkillä komennuksilla. ei ole helppoa, vaikka rakastavat toisiaan ihan hirvittävästi. se ei ole oikeasti ihan vaan piece of cake. ja miehellesi saattaa se reissun todellisuus valjeta kun hän oikeasti kokee mitä se arki on kaukana perheestä ja kun nuorin ei enää isää tunnista.

kolmenkympin ikäkriisissä. Ihan näitä samoja asioita tällä palstalla naisetkin valittavat.

mutta meillä mies lähti töihin ulkomaille, kun lapsi oli pieni. Hän oli aina kuukausia poissa yleensä sellaisissa kohteissa, joihin ei voinut pienen lapsen kanssa muuttaa mukaan. Meillä tilanne johti valitettavasti eroon, koska tyytymättömyys heijastui kaikkeen, oli mies paikalla tai ei.



Jos hän teki töitä ja oli poissa arjesta, hän valitti. Jos hän taas oli hetken aikaa mukana arjessa, hän valitti silti. Tyytymättömyys ja kyvyttömyys asettua aloilleen on kamalan raskasta toiselle osapuolelle ja lapselle. Sitä paitsi, monet miehet lähtevät ulkomaankomennukselle kolmannen maailman maihin nimenomaan pitääkseen vähän hauskaa työn lomassa ja ottaakseen "vapaata" perhe-elämästä. Karu totuus. Huorat ja halpa viina.



Minusta voisit keskustella miehesi kanssa ihan kunnolla. Ehkä hänellä on joku kriisi tai sitten ei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Onhan hän kuitenkin saanut jo ennen lapsia ja perhettä matkustella ja asua ulkomailla. Itse hän valitsi perheen,ja valinnoista pitäisi kantaa vastuu.

Olen puhunut näitä asioita miehelle, erittäin rauhallisesti ja selkeäsanaisesti. Mutta ei se häntä kypsytä. Joku henkisen puolen heikkous tuossa on, elämä vain koettelee häntä ihan kuin hän ei itse olisi elämässään aktiivinen tekijä. Puhunut näin jo pitkään.



Mun puheista huolimatta hän on tässä, hoitelee lapsia, mutta huokailee, on tyytymättömän ja vetämättömän oloinen, välillä sitten kiukkusempi ja kiroilee ja marmattaa elämän huonoutta. Mutta yleensä vaan sellainen, josta huokuu että tässä nyt on kun muuta ei voi ja tekee asioita (välillä hyvin iloisesti lasten kanssa), mutta sellainen aitous ja tahto puuttuu.

Miehelläsi on ikäkriisi tai identiteettikriisi, miksi sitä nyt haluaa sanoa. Ei ole itseensä tyytyväinen ja heijastaa oman pahan olonsa sinuun. Tämä reissuun pääseminen on ihan vaan oire ja hän kuvittelee sen parantavan kaiken. No eipä paranna. Kyllä ikäkriiseistä pitää selvitä jotenkin muuten. Aika usein ne purkautuvat pettämisen kautta ja liitot hajoaa. Voi olla mahdollsita, että miehelläsi onkin joku ihastus lähipiirissä ja perhe-elämän sitovuus ahdistaa.