Oletko eronnut lapsipuolen takia?

Kaikki lapset kiukuttelee ja jos ei, jotain on pielessä.

Exäsi oli siis lapseton? Ja kun lapset olivat lapsia eivätkä vaan istuneet sohvalla pyhävaatteissaan somasti, tämä nainen ei jaksanut sitä - lapsia, perhe-elämän arkea, sitä ettei pääse minnekään jne jne ??

Ovatko lapset viikonloppulapsia vai lähilapsia?

Osaatko itse katsoa taaksepäin ja miettiä sinun ja lasten välistä suhdetta ulkopuolisen silmin? Pääsikö siihen "väliin" tai mukaan kukaan toinen aikuinen, tämä exä siis? Vai oliko suhde niin tiivis, ettei siihen haluttu, kyetty, osattu ottaa kumppania - rinnalle? Siis aikuisena rinnalle.

Meillä oli tilanne, että miehen ja lastensa suhde oli niin tiivis, ettei lapset minua huolineet vaan pitivät kilpailijana. Alun hyvän jälkeen mies ei siten enää osannut tai halunnut tehdä työtä sen suhteen, että minä olisin ollut toinena ikuinen hänen kanssaan, rinnalla.

Ymmärrän ikävän, mutta toisaalta eipä mieskään kahdekeskeisiä reissuja tehnyt lastensa kanssa, vaan halusi että olemme yhdessä aina.

Eikä sitten toisaalta kait tajunnut, että sitä kuviota olisi pitänyt hänenkin työstää koko ajan, eikä kuvitella, että omalla painollaa jne.

Minä olisin toivonut, että siitä asetelmasta tulee toimiva. Minä olin siis ainoa, joka sitä toivoi. Miehen lapset eivät, heille minä olin paitsi yhdentekevä, myös välissä, este, poistettava.

Mies taas ei nähnyt asiassa ongelmaa, eikä tehnyt mitään sen eteen, että asetelma olisi muuttunut. Hän valitsi lapsensa. Samalla hän hylkäsi pienemmät lapsensa. Minusta aika vastuutonta. Ex-liiton lapsi on kuitenkin jo 18 v. ja nämä pienet vielä pieniä.

Mies osoittautui kyllä vuosien varrella, kun tilanteita ja muutoksia tuli, aivan joksikin muuksi kuin siksi ihmiseksi, jonka kanssa yhteen muutin. Sekin, että hänestä on helpompi luovuttaa, kuin kääriä hihat ja alkaa tehdä töitä joidenkin hankalien asioiden eteen. Eli ero oli parempi kuin se, että alettaisin työstää asetelmia ja asenteita, se kun vaatisi itseltäänkin enemmän.

Vaan että yhteiselo ei muuten lähtenyt sujumaan.. Ei siis tottunut lapsiin. T: yh-iskä

oma suhteeni meni osin tästä syystä kiville tovi sitten! Eli ei taida kannattaa haaveilla suhteesta n. 8-10 vuoteen...

Se on varsin pitkälle oma vikasi ellei suhde sellaisen naisen kanssa onnistu joka on itse valmis tulemaan vastaan. Se on sen oikean vanhemman tehtävä pistää rajat kiukuttelevalle lapselle ja ilmoittaa että tuollaista käytöstä ei siedetä. Oikeudenmukainen ja kohtuullinen täytyy tietenkin olla, ihan jokaisen osapuolen.

Onneksi vaara alkaa olla ohi, koska lapsi on jo 17-vuotias. Eiköhän tuo menisi omaansa lähelle kouluaan, jos äitinsä ei pystyisi pitämään luonaan. Jossain on raja. Lapsi on ok pieninä annoksina. Isoa, vierasta teiniä en talouteen kaipaa asumaan. Onneksi mies on samoilla linjoilla, että tuntuisi vaikealta asua lapsen kanssa samassa taloudessa, jota hädin tuskin tuntee ja kaikki käytöksestä lähtien on vierasta.

Siinä vaiheessa kun miehen varhaisteini muutti meille, meillä oli jo kaksi lasta, leikki-ikäinen ja aivan vauva.

Eikä mies suostunut ratkaisuun, että lapsi muuttaa takaisin äidilleen,v aikka minä olin aivan romuna ja uupunut tilanteeseen. Lapsen käytös oli erilaista silloin kun isänsä oli paikalla, joten miten voin kertoa, miten voi uskoa, mitä hän on kun isi on pois?

Ja sitten olimme tilanteessa, että äiti katkaisi välit lapseensa joten ei voinut palauttaakaan enää.

Minun vikani oli vain se, etten lähtenyt heti kun ensimmäisen kerran oli mahdollisuus. Asunto olisi ollut tosi pieni, makkariin ei olisi 3 sänkyä sopinut. Ja vauva oli siinä vaiheesa vasta 1 kk ikäinen. Sanoin miehelle ja keskustelmmme, hän lupasi sitä ja tätä, mutta koskaan näihin kesksuteluihin ei otetu mukaan ongelman ydintä, tätä teiniä itseään.

Teini oli todella inhottava pienille lapsillemme ja samaan aikaa sukulaiset ja ystävät suitsuttivat miten ihana tämä nuori on, niin sitä hyvää ja tätä upeaa ja miten mukavan helppoa minulla on kun on apua tästä isommasta. Harmittaa, etten sanonut kellekään suoraan, että paskat siitä mitään apua ole, kun ei osaa edes kuppiaan tiskialteeseen laittaa itse. Pelkkä riesä se on!

Olisi pitänyt sanoa, kaikkien kuullen.

Mutta ehkä olisins aanut kuulla, miten MINUN pitää opastaa... kuten anoppi sanoi. Miksi ei isänsä itsensä? Minulla oli jo kaksi ihan pientä lasta siinä, toinen vauva.

Meidän ratkaisu oli ero.

Teini on nyt 18 v ja asuvat isin kanssa kahden (ja nyt niitä sydämiä sitten kamalasti tähän perään) ja samalla pienet lapset jäivät ilman isää.

Meillä on ero tulossa. Mulla nousee verenpaine jo tätä tilannetta ajatellessa ja teksti on nyt varmaan sekavaa. Miehen lapsi on 7 vuotias ja elää täysin vapaalla kasvatuksella. Lapsi piereskelee, röyhtäilee ja kertoo ah niin ihania pissakakkavitsejä ruokapöydässä ja niillehän toki kuuluu nauraa tai olen paska mutsipuoli. Tälle lapselle laitetaan kaikki ruoat valmiiksi pilkottuina lautaselle ja välillä melkeinpä syötetään, en tiedä sitten miten eskarissa pärjää? Ei osaa vieläkään kusta pöntön sisään vaan eritteet on pitkin vessan lattiaa. Ulos mennessä puetaan vaatteet kun ei itse "osaa". Suihkussa ei voi käydä yksin vaan aina miehen kanssa. Ja lisää voisin toki myös kertoa.



Lapsen vieressä pitää olla koko ajan joku, ei pärjää esim. puolta tuntia itsekseen omassa huoneessaan. Lasta tulee myös koko ajan kehua. Lautapelit yms pelataan tietysti hänen säännöillään ja kun lapsi huijaamalla voittaa kehutaan kovaan ääneen ja ihmetellään kuinka onkin niin taitava.



Jokainen toki kasvattaa miten tahtoo, mutta tämä olisi vaikuttanut mahdollisesti tuleviin yhteisiin lapsiimme. Tällä lapsella on niin ihmeellinen kasvatus ja muutenkin on yksi ärsyttävimmistä muksuista jota olen tavannut. Olisi ollut hankalaa koittaa saada yhteisille lapsille edes jotain käytöstapoja, omatoimisuutta jne. Mä olen itse saanut aivan erilaisen kasvatuksen ja toivoisin omille lapsille samaa. Tämän miehen kanssa en niitä voisi koskaan hankkia.



Olen koittanu sopeutua tilanteeseen, ymmärtää, viettää aikaa lapsen kanssa ja olla puuttumatta. Ei ole auttanut. Niin joo ja miehellä on myös lapsen äidin kanssa kiistoja, homma ei toimi sitten yhtään. Välillä soi vaan ovikello ja lapsen äiti on tuomassa muksua meille yhtäkkiä hoitoon. Mies ei koskaan kysy minulta sopiiko, tai kerro etukäteen milloin tämä tulee. Eipä välttämättä mies aina tiedäkään. Jouduin esim. synttäri-iltaman perumaan, kun tää lapsi tupsahti oven taakse..



Täytyy vaan nyt lähteä tästä tilanteesta, mies ehkä löytää jonkun joka tykkää tästä meiningistä!

Onneksi vaara alkaa olla ohi, koska lapsi on jo 17-vuotias. Eiköhän tuo menisi omaansa lähelle kouluaan, jos äitinsä ei pystyisi pitämään luonaan. Jossain on raja. Lapsi on ok pieninä annoksina. Isoa, vierasta teiniä en talouteen kaipaa asumaan. Onneksi mies on samoilla linjoilla, että tuntuisi vaikealta asua lapsen kanssa samassa taloudessa, jota hädin tuskin tuntee ja kaikki käytöksestä lähtien on vierasta.

Ansaitsisi varmaan "Vuoden Isä"-palkinnon.

Onneksi ei niin käynyt ja olemme hyviä ystäviä nyt jo yli parikymppisen mieheni lapsen kanssa. Ensimmäiset vuodet olivat tosi vaikeita.

kyse ei ollut siitä erosta vaan siitä miten tuo isä oli kasvattanut sitä lastaan. Myönnän toki että lapsettoman miehen kohdalla noita kasvatustaitoja on vaikeampi havainnoida, mutta teillähän kaikilla on ollut ihan elävä esimerkki siinä katseltava edessä. Ei käynyt mielessä oppia siitä jotain?



Vai papin aamen ja oman vauvan syntymän jälkeenkö te kaikki uusio rouvat ekan kerran vasta tapasitte tämän hirviölapsipuolenne? Että isän kasvatustaidot tulivat teille ihan puskista?



Ja jos isä ei tuo omaa lastaan aiemmin näytille monella luulisi senkin jo soittelevan sen tyyppisiä kelloja, että ehkä en monista solujani tuon kanssa ainakaan.

Meillä on ero tulossa. Mulla nousee verenpaine jo tätä tilannetta ajatellessa ja teksti on nyt varmaan sekavaa. Miehen lapsi on 7 vuotias ja elää täysin vapaalla kasvatuksella. Lapsi piereskelee, röyhtäilee ja kertoo ah niin ihania pissakakkavitsejä ruokapöydässä ja niillehän toki kuuluu nauraa tai olen paska mutsipuoli. Tälle lapselle laitetaan kaikki ruoat valmiiksi pilkottuina lautaselle ja välillä melkeinpä syötetään, en tiedä sitten miten eskarissa pärjää? Ei osaa vieläkään kusta pöntön sisään vaan eritteet on pitkin vessan lattiaa. Ulos mennessä puetaan vaatteet kun ei itse "osaa". Suihkussa ei voi käydä yksin vaan aina miehen kanssa. Ja lisää voisin toki myös kertoa. Lapsen vieressä pitää olla koko ajan joku, ei pärjää esim. puolta tuntia itsekseen omassa huoneessaan. Lasta tulee myös koko ajan kehua. Lautapelit yms pelataan tietysti hänen säännöillään ja kun lapsi huijaamalla voittaa kehutaan kovaan ääneen ja ihmetellään kuinka onkin niin taitava. Jokainen toki kasvattaa miten tahtoo, mutta tämä olisi vaikuttanut mahdollisesti tuleviin yhteisiin lapsiimme. Tällä lapsella on niin ihmeellinen kasvatus ja muutenkin on yksi ärsyttävimmistä muksuista jota olen tavannut. Olisi ollut hankalaa koittaa saada yhteisille lapsille edes jotain käytöstapoja, omatoimisuutta jne. Mä olen itse saanut aivan erilaisen kasvatuksen ja toivoisin omille lapsille samaa. Tämän miehen kanssa en niitä voisi koskaan hankkia. Olen koittanu sopeutua tilanteeseen, ymmärtää, viettää aikaa lapsen kanssa ja olla puuttumatta. Ei ole auttanut. Niin joo ja miehellä on myös lapsen äidin kanssa kiistoja, homma ei toimi sitten yhtään. Välillä soi vaan ovikello ja lapsen äiti on tuomassa muksua meille yhtäkkiä hoitoon. Mies ei koskaan kysy minulta sopiiko, tai kerro etukäteen milloin tämä tulee. Eipä välttämättä mies aina tiedäkään. Jouduin esim. synttäri-iltaman perumaan, kun tää lapsi tupsahti oven taakse.. Täytyy vaan nyt lähteä tästä tilanteesta, mies ehkä löytää jonkun joka tykkää tästä meiningistä!

Voit yllättyä että ne omat pentusikaan eivät ole niin täydellisiä että istuvat kädet ristissä ja ovat nättejä koristeita.

Meillä on ero tulossa. Mulla nousee verenpaine jo tätä tilannetta ajatellessa ja teksti on nyt varmaan sekavaa. Miehen lapsi on 7 vuotias ja elää täysin vapaalla kasvatuksella. Lapsi piereskelee, röyhtäilee ja kertoo ah niin ihania pissakakkavitsejä ruokapöydässä ja niillehän toki kuuluu nauraa tai olen paska mutsipuoli. Tälle lapselle laitetaan kaikki ruoat valmiiksi pilkottuina lautaselle ja välillä melkeinpä syötetään, en tiedä sitten miten eskarissa pärjää? Ei osaa vieläkään kusta pöntön sisään vaan eritteet on pitkin vessan lattiaa. Ulos mennessä puetaan vaatteet kun ei itse "osaa". Suihkussa ei voi käydä yksin vaan aina miehen kanssa. Ja lisää voisin toki myös kertoa. Lapsen vieressä pitää olla koko ajan joku, ei pärjää esim. puolta tuntia itsekseen omassa huoneessaan. Lasta tulee myös koko ajan kehua. Lautapelit yms pelataan tietysti hänen säännöillään ja kun lapsi huijaamalla voittaa kehutaan kovaan ääneen ja ihmetellään kuinka onkin niin taitava. Jokainen toki kasvattaa miten tahtoo, mutta tämä olisi vaikuttanut mahdollisesti tuleviin yhteisiin lapsiimme. Tällä lapsella on niin ihmeellinen kasvatus ja muutenkin on yksi ärsyttävimmistä muksuista jota olen tavannut. Olisi ollut hankalaa koittaa saada yhteisille lapsille edes jotain käytöstapoja, omatoimisuutta jne. Mä olen itse saanut aivan erilaisen kasvatuksen ja toivoisin omille lapsille samaa. Tämän miehen kanssa en niitä voisi koskaan hankkia. Olen koittanu sopeutua tilanteeseen, ymmärtää, viettää aikaa lapsen kanssa ja olla puuttumatta. Ei ole auttanut. Niin joo ja miehellä on myös lapsen äidin kanssa kiistoja, homma ei toimi sitten yhtään. Välillä soi vaan ovikello ja lapsen äiti on tuomassa muksua meille yhtäkkiä hoitoon. Mies ei koskaan kysy minulta sopiiko, tai kerro etukäteen milloin tämä tulee. Eipä välttämättä mies aina tiedäkään. Jouduin esim. synttäri-iltaman perumaan, kun tää lapsi tupsahti oven taakse.. Täytyy vaan nyt lähteä tästä tilanteesta, mies ehkä löytää jonkun joka tykkää tästä meiningistä!

Voit yllättyä että ne omat pentusikaan eivät ole niin täydellisiä että istuvat kädet ristissä ja ovat nättejä koristeita.

Joo no en sellaista vaadikaan. Oletko ajatellut, että siinä välissä ois joka keskitie mahdollisesti? :D Sen verran on kuitenkin tullut lapsien kanssa oltua tekemisissä, että tiedän tämän muksun olevan sieltä pahimmasta päästä. Ja johtuu ihan vaan vanhempien välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta kasvatuksen suhteen.

Lapsen käytös oli erilaista silloin kun isänsä oli paikalla, joten miten voin kertoa, miten voi uskoa, mitä hän on kun isi on pois?

Ja sitten olimme tilanteessa, että äiti katkaisi välit lapseensa joten ei voinut palauttaakaan enää.

...

Teini oli todella inhottava pienille lapsillemme ja samaan aikaa sukulaiset ja ystävät suitsuttivat miten ihana tämä nuori on, niin sitä hyvää ja tätä upeaa ja miten mukavan helppoa minulla on kun on apua tästä isommasta.

Tuon lapsen ja hänen lähipiirinsä tulevaisuus ei tule olemaan hyvä. Hän on narsisti. En ihmettele, jos sen oma äitikin oli katkaissut välit lapseensa.

Mutta se kiukuttelu on kuitenkin vähäistä, normaalia sanoisin.

Lapset ovat lähilapsia eli arjessa mukana n.28 vrk/kk , pari viikonloppua äidillään kuukaudessa.

Minun ja lasten suhde ei todella ole niin tiivis ja ehdoton että muita ei olisi mahtunut.

Tämä nainen ei vaan saanut lapsiin minkäänlaista kontaktia, eikö kiinnostanut yhtään lapseni vai mikä siinä sit oli. MIstään kilpailuasetelmasta ei varmasti ollut kyse.

Ja tokihan sitä itsekin teki virheitä eikä nähnyt kaikkia tarpeita missä toinen olisi kaivannut enemmän tukea. Mutta tilanne oli minullekin uusi, en hoksanut ja osannut siinä hetkessä sen paremmin. Mutta nyt on taas opittu roimasti!

T: yh-iskä

Kaikki lapset kiukuttelee ja jos ei, jotain on pielessä. Exäsi oli siis lapseton? Ja kun lapset olivat lapsia eivätkä vaan istuneet sohvalla pyhävaatteissaan somasti, tämä nainen ei jaksanut sitä - lapsia, perhe-elämän arkea, sitä ettei pääse minnekään jne jne ?? Ovatko lapset viikonloppulapsia vai lähilapsia? Osaatko itse katsoa taaksepäin ja miettiä sinun ja lasten välistä suhdetta ulkopuolisen silmin? Pääsikö siihen "väliin" tai mukaan kukaan toinen aikuinen, tämä exä siis? Vai oliko suhde niin tiivis, ettei siihen haluttu, kyetty, osattu ottaa kumppania - rinnalle? Siis aikuisena rinnalle. Meillä oli tilanne, että miehen ja lastensa suhde oli niin tiivis, ettei lapset minua huolineet vaan pitivät kilpailijana. Alun hyvän jälkeen mies ei siten enää osannut tai halunnut tehdä työtä sen suhteen, että minä olisin ollut toinena ikuinen hänen kanssaan, rinnalla. Ymmärrän ikävän, mutta toisaalta eipä mieskään kahdekeskeisiä reissuja tehnyt lastensa kanssa, vaan halusi että olemme yhdessä aina. Eikä sitten toisaalta kait tajunnut, että sitä kuviota olisi pitänyt hänenkin työstää koko ajan, eikä kuvitella, että omalla painollaa jne. Minä olisin toivonut, että siitä asetelmasta tulee toimiva. Minä olin siis ainoa, joka sitä toivoi. Miehen lapset eivät, heille minä olin paitsi yhdentekevä, myös välissä, este, poistettava. Mies taas ei nähnyt asiassa ongelmaa, eikä tehnyt mitään sen eteen, että asetelma olisi muuttunut. Hän valitsi lapsensa. Samalla hän hylkäsi pienemmät lapsensa. Minusta aika vastuutonta. Ex-liiton lapsi on kuitenkin jo 18 v. ja nämä pienet vielä pieniä. Mies osoittautui kyllä vuosien varrella, kun tilanteita ja muutoksia tuli, aivan joksikin muuksi kuin siksi ihmiseksi, jonka kanssa yhteen muutin. Sekin, että hänestä on helpompi luovuttaa, kuin kääriä hihat ja alkaa tehdä töitä joidenkin hankalien asioiden eteen. Eli ero oli parempi kuin se, että alettaisin työstää asetelmia ja asenteita, se kun vaatisi itseltäänkin enemmän.

Vaan että yhteiselo ei muuten lähtenyt sujumaan.. Ei siis tottunut lapsiin. T: yh-iskä

oma suhteeni meni osin tästä syystä kiville tovi sitten! Eli ei taida kannattaa haaveilla suhteesta n. 8-10 vuoteen...

Se on varsin pitkälle oma vikasi ellei suhde sellaisen naisen kanssa onnistu joka on itse valmis tulemaan vastaan. Se on sen oikean vanhemman tehtävä pistää rajat kiukuttelevalle lapselle ja ilmoittaa että tuollaista käytöstä ei siedetä. Oikeudenmukainen ja kohtuullinen täytyy tietenkin olla, ihan jokaisen osapuolen.

Lapsipuolet 4- ja 5v elävät aivan pellossa. Ei mitään sääntöjä, ei velvollisuuksia. Omia jälkiä ei kumpikaan joudu koskaan siivoamaan - ulkoa tullessa vaatteet jäävät tasan siihen, ruokapöydästä ei korjata omia astioita, leluja ei ikinä raivata paikalleen, likapyykit jäävät tasan siihen mihin ne riisutaan jne. Mielestäni tällaisia asioita voi jo odottaa tuon ikäisiltä tai ainakin niitä heille opettaa.

Edes miestä ei kiinnosta pyytää lapsia siivoamaan jälkiään. Minä olen täällä ainoa, ketä kiinnostaa talon siisteys. Tuon ikäisistä tulee muutenkin sotkua, niin voisi aivan hyvin velvoittaa heidät tekemään osansa, mutta ei. Kun "ei ne kuitenkaan tee mitään" ja "ei se auta vaikka pyytää/komentaa". Minä olen pyytänyt ja pyydän edelleen lapsia siivoamaan. Vanhempi sentään joskus tekee jotain, nuorempi ei ota kuuleviin korviinsa. En kuitenkaan haluaisi tehdä tästä epämiellyttävää asiaa joten en ala lapsille räyhätä.

Monta kertaa olen ajatellut, että tänä viikonloppuna en siivoa ainuttakaan lapsen aiheuttamaa jälkeä, mutta en kestä itse sitä sekasotkua. Mies ei tietenkään tee juuri mitään, kaatuneet maidot pyyhkii ja sen sellaista mutta ei ikinä vaadi lapsilta mitään.

Samoin lapset ovat tottuneet pelkkään roskaruokaan. Kotonaan syövät einestä, käyvät harva se päivä Hesellä/pitsalla (tiedän tämän, koska mies puhuu säännöllisesti heidän kanssaan puhelimessa), jätskit ja karkit kuuluvat joka päivään. Normaali ruoka on pahaa, jopa ihan perusruoat kuten makaronilaatikko ja perunamuusi on yök. Makkara kelpaa ja puuro, kunhan siinä on kilo sokeria ja hilloa. Koskaan ei voi juoda vettä, vaan aina pitää saada maitoa tai mehua, josta jää sitten puolet juomatta.

Mies jatkaa tätä älytöntä roskaruoan tarjoamista, vie lapset lähes joka kerta Heselle, "kun ne pyytää" ja "siellä ne syö". Minä olen jo luovuttanut enkä jaksa puuttua iänikuisiin karkkipusseihin, tikkareihin ym. Kauppareissulta mukaan lähtee ainakin ne tikkarit jos ei muuta.

Hampaitakaan lapset eivät ole tottuneet pesemään. Toinen lapsi hihkuu aina riemusta kun mennään hammaspesulle ja hokee, että "kai me pestään illalla hampaat". Toinen ei suostu edes koskemaan hammasharjaan, joten jää sitten pesemättä. En jaksa tästäkään enää välittää, siinähän mätänevät suuhun jos ei miestä huvita toimia.

Muutenkin käytös on aivan mahdotonta. Jatkuvaa huutamista, tappelua, kiljumista. Emme ole keksineet rangaistusta, joka auttaa jatkuvaan tavaroiden/sisaruksen terrorisointiin. Positiivinen huomio ei auta, ei mitään vaikutusta.

En jaksa enää yrittää olla se ainoa kasvattaja. Lasten äiti ei tee varmaan yhtään mitään, koska jos niitä lapsia kasvatettaisiin, ei tällaista älytöntä toimintaa olisi. Mies taas on luovuttanut, levittelee vain käsiään että ei mikään auta.

Siinähän ovat, kunhan eivät tule meille kokoaikaisesti asumaan.

Paitsi se, että meilläkin jää tuon ikäisiltä lapsilta kaikki tavarat juuri siihen missä niitä on käytetty tai missä vaatteet on riisuttu jos ei erikseen pyydä, käske, komenna viemään niitä omille paikoilleen. Ja siihen pyytämiseen ja asiasta neuvotteluun voi mennä päivän aikana ihan tolkuttomasti aikaa. Tuon ikäiset myös huutaa, tappelee ja riehuu lähes kaiken ajan. Näihin vaikuttaa myös lasten luonne.

Hampaidenpesullekin saan kiristää 4-vuotiaani, vaikka vauvasta asti on pesty. Hänen on vaikea olla paikoillaan ja usein yrittää päristellä naamalleni vaahtoa.

Ja siitä kärsii sitten äitipuolikin. Olisiko aikaisempaan eroon syy sittä isän laiskassa ja huonossa kasvattajan roolissa ja perhe-elämään panostamisessa.



Toisaalta moni äitipuoli, jolla itsellä ei ole lapsia, odottaa parempaa käyttäytymistä lapsilta kuin mitä se hyvin kasvatetuilla ydinperheen lapsillakaan on. Jos ydinperheessäkin elämä on todella raskasta, päivät koostuu arjen pyörittämisestä, ruuan laitosta, lasten riitojen selvittelystä, ulkoilusta ja jatkuvasta siivoamisesta, niin mitä muuta voi uusperheenkään elämä olla.

Yhtä asiaa jaksan ihmetellä: Miksi niitä lapsia pitää sellaisen isän kanssa väsätä joka ei osaa kasvattaa niitä edellisiäkään?



Sitten erotaan ja surkutellaan kun pienet lapset on ilman isää (taas). Ehkä se oli syy ekaankin eroon?

Yhtä asiaa jaksan ihmetellä: Miksi niitä lapsia pitää sellaisen isän kanssa väsätä joka ei osaa kasvattaa niitä edellisiäkään? Sitten erotaan ja surkutellaan kun pienet lapset on ilman isää (taas). Ehkä se oli syy ekaankin eroon?

Ei ne kaikki asiat levähdä eteen edes ensimmäisen vuoden tai kolmen aikana. Ja ne ongelmat mitä oli, ajattelin että ne ovat sellaisia, että ajank anssa menvät ohi. Lapset tottuvat minuun, olen siinä ja me olemme siinä, minä ja mies. Lapset kasvaa, he tajuaa, etten ole ilkeä, inhottava, tutustemme toisiimme jne ja lasten äiti tajuaa tahollaan, etten ole leikkimässä äitiä hänen lapseillee, en ole uhka.

Mikään näistä ei toteutunut vaikka olimme yhdessä noin 10 vuotta. Lasten äiti jatkoi tahollaan edelleen minun mollaamista ja mustamaalaamista. Lapsille ei kasvanut omaa tajua tai ymmärrystä, Mies muuttui sen jälkeen kun lapsensa muutti meille, en olisi ikinä uskonut, että hän on niin luuseri loppujen lopuksi, niin sokea. Niin saamaton.

Hänestä tuli jotain aivan muuta sen jälkeen kun se hänen lapsensa meille muutti, en minä sellaisen ihmisenk anssa naimisiin mennyt, lapsia tehnyt.

Yhtä asiaa jaksan ihmetellä: Miksi niitä lapsia pitää sellaisen isän kanssa väsätä joka ei osaa kasvattaa niitä edellisiäkään?

Sitten erotaan ja surkutellaan kun pienet lapset on ilman isää (taas). Ehkä se oli syy ekaankin eroon?

Minä esitin sellaisen ajatuksen, että ongelmat voivatkin johtua lapsen kasvattamisesta narsistiksi eli silloin lapsi kärsii empatiakyvyn puutteesta. Tällaisessa perheessä on ongelmia enemmänkin eikä päätyminen avioeroon ole mikään ihme. Mutta ongelmista ei päästä eroon uudessa avioliitossakaan vaikka lapsi päätyisi terveemmän vanhemman luo. Lapsi voi esim. olla mustasukkainen vanhempansa uudesta puolisosta ja lapsista ja kohdella heitä kaltoin silloin kun oma vanhempi ei ole läsnä.

Miettikääpä!

Minä esitin sellaisen ajatuksen, että ongelmat voivatkin johtua lapsen kasvattamisesta narsistiksi eli silloin lapsi kärsii empatiakyvyn puutteesta. Tällaisessa perheessä on ongelmia enemmänkin eikä päätyminen avioeroon ole mikään ihme. Mutta ongelmista ei päästä eroon uudessa avioliitossakaan vaikka lapsi päätyisi terveemmän vanhemman luo. Lapsi voi esim. olla mustasukkainen vanhempansa uudesta puolisosta ja lapsista ja kohdella heitä kaltoin silloin kun oma vanhempi ei ole läsnä. Miettikääpä!

Meillä on se tilanne että jo aikuinen lapsipuoli ei hyväksy minua, vaikka olen jo useamman vuoden ollut isänsä vaimo. Miehen ex on ilmeisesti mustamaalannut minut niin kunnolla, että 'lapsi' kostaa edelleen puhumattomuudella. Ei kiva.

Meillä on ero tulossa. Mulla nousee verenpaine jo tätä tilannetta ajatellessa ja teksti on nyt varmaan sekavaa. Miehen lapsi on 7 vuotias ja elää täysin vapaalla kasvatuksella. Lapsi piereskelee, röyhtäilee ja kertoo ah niin ihania pissakakkavitsejä ruokapöydässä ja niillehän toki kuuluu nauraa tai olen paska mutsipuoli. Tälle lapselle laitetaan kaikki ruoat valmiiksi pilkottuina lautaselle ja välillä melkeinpä syötetään, en tiedä sitten miten eskarissa pärjää? Ei osaa vieläkään kusta pöntön sisään vaan eritteet on pitkin vessan lattiaa. Ulos mennessä puetaan vaatteet kun ei itse "osaa". Suihkussa ei voi käydä yksin vaan aina miehen kanssa. Ja lisää voisin toki myös kertoa.

Lapsen vieressä pitää olla koko ajan joku, ei pärjää esim. puolta tuntia itsekseen omassa huoneessaan. Lasta tulee myös koko ajan kehua. Lautapelit yms pelataan tietysti hänen säännöillään ja kun lapsi huijaamalla voittaa kehutaan kovaan ääneen ja ihmetellään kuinka onkin niin taitava.

Jokainen toki kasvattaa miten tahtoo, mutta tämä olisi vaikuttanut mahdollisesti tuleviin yhteisiin lapsiimme. Tällä lapsella on niin ihmeellinen kasvatus ja muutenkin on yksi ärsyttävimmistä muksuista jota olen tavannut. Olisi ollut hankalaa koittaa saada yhteisille lapsille edes jotain käytöstapoja, omatoimisuutta jne. Mä olen itse saanut aivan erilaisen kasvatuksen ja toivoisin omille lapsille samaa. Tämän miehen kanssa en niitä voisi koskaan hankkia.

Olen koittanu sopeutua tilanteeseen, ymmärtää, viettää aikaa lapsen kanssa ja olla puuttumatta. Ei ole auttanut. Niin joo ja miehellä on myös lapsen äidin kanssa kiistoja, homma ei toimi sitten yhtään. Välillä soi vaan ovikello ja lapsen äiti on tuomassa muksua meille yhtäkkiä hoitoon. Mies ei koskaan kysy minulta sopiiko, tai kerro etukäteen milloin tämä tulee. Eipä välttämättä mies aina tiedäkään. Jouduin esim. synttäri-iltaman perumaan, kun tää lapsi tupsahti oven taakse..

Täytyy vaan nyt lähteä tästä tilanteesta, mies ehkä löytää jonkun joka tykkää tästä meiningistä!

Mun mielestä kuulostaa ihan normaalilta muksulta. Kaikilla lapsilla on usein vaihe, jolloin pissa- ja kakkajutut naurattaa, ei se tarkoita etteikö niitä olisi yritetty kitkeä pois. Meidän poika harrastu tuossa iässä samaa, ja vaikka napakasti asiasta huomautettiin joka kerta niin kesti aikansa ennenkuin meni perille.

Ei meidänkään eskarilainen käy yksin suihkussa, miksi pitäisi? Ja tuon ikäinen lapsi ei tosiaan viihdy yksikseen huoneessaan ellei sitten ole kavereita kylässä,näin se vaan menee.

Lapsi ei saisi tulla parisuhteen väliin. Lapsi voi ja lapsen täytyykin olla OSA parisuhdetta. Ei niin, että toinen aikuinen syrjäytetään ja työnnetään sivuun vastuuasioissa mutta samaan aikaan tältä odotetaan lapsen huomioimista samanarvoisesti ja "suhdetta " siihen lapseen, vaikka lapsi itse ei ole kiinnostunut ja osoittaa sen selkeästi.

Isoista linjoista pitäisi päättää oman puolison kesken. Ei lapsen, exän eikä oman äidin kanssa - minä sain kuulla vasta jälkeen päin että joitakin asioita oli sopinut lapsiinsa liittyen äitinsä kanssa, ei siis edes jutellut minulle... mikä minun roolini siinä kuviossa siis oli? Samainen anoppi, joka tuli vahvasti perheemme keskiöön, ohjeisti minut milloin mitäkin asiaa vastaamaan miehen lapsista.

En saanut itse luoda sitä roolia suhteessa miehen lapseen vaan ulkopuoliset määritteli sen minulle, Minun piti ottaa vastuuta, mutta esim. suuttua tai komentaa ei saanut. Piti olla kuin äiti, mutta ei saanut olla kuin äiti. Omiin lapsiin saa väsyä ja tympääntyä, lapsipuoleen ei.

Parisuhde voi olla hyvä ja toimiva, vaikkei siinä aletakaan perhettä leikkimään saman katon alla.

Kuulostaa minun elämältäni. Itselläni ei tosin ole lapsia, miehellä on 1. Minun pitäisi olla täysin mukana, henkisesti, ja taloudellisesti mutta minun mielepiteelläni ei ole painoarvoa. Vika ei ole lapsessa, meillä on itse asiassa ihan hyvä suhde, mutta itse väsyn tähän muuhun soppaan ja tapaan hoitaa asioita. Meillä on hyvin niukasti rahaa, mutta lapselle pitää silti hankkia kaikki mitä keksii haluta. Tai äitinsä ilmoittaa että tämä hankitaan, hän on sen lapselle luvannut ja te maksatte puolet. Mitään velvollisuuksia ei lapsella ole, on kuitenkin jo teini ja mielestäni pitäisi osallistua edes jollain tasolla kotitöihin. Koko ajan on lapanen ojossa pyytämässä rahaa ja imuroidakaan ei voi ellei siitä makseta. En jaksa kotonani ravaavia teinejä, tänne saa tulla kavereita mutta ei joka päivä. Jotenkin kummasti kaikki jälkien siivoaminen jää aina minulle. Kuten kaikki muukin lapseen liittyvä pyykinpesu, huoneen siivoaminen, petivaatteiden vaihto yms. Äitipuolen osa on todella kiittämätön, koska lapsi osaa kyllä manipuloida tilanteet edukseen, isän luonä minä olen inhottava ja äidillänsä hänen miehensä muka kiusaa. Olen todella miettinyt omaan asuntoon muuttamista, varaa siihen ei tosin ole. Pelkään että joku kerta vielä tosissaan napsahdan.

Noin 50% palstan vastanneilta äideiltä pitäisi omatkin lapset viedä pois. Sellaista paskaa koko lardin täydeltä.



Naiset aina luulee, että uusioperhe voisi olla jokin korjattava "projekti." - ei ole. Lapsi ei tule KOSKAAN näkemään vierasta naista jotain äitinsä korvikkeena.



Erominen toisen perheen lapsen takia on mitä säälittävin syy, mitä aikuinen ihminen voi eronsa syyksi nimetä. Toisin sanottuna henkilö ei ole koskaan halunnut sitoutua suhteeseen täysillä tai on niin henkisesti epäkypsä, että ei kykene selviämään parisuhteeseen kuuluvista vastoinkäymisistä. - En tiedä miten omien lapsienne kanssa meinaatte teini-iän alkaessa selvitä? Turvakotiin sosiaalihuollon elätettäväksi?



Se, että ette kykene pitämään uusioperhettänne kasassa johtuu yksinkertaisesti omasta kyvyttömyydestänne. Kyllä - uusioperheessä on aina kaksi aikuista. Mutta se osapuoli, joka ei ole biologinen ei voi milloin vain ja miten vain määrätä lasta - joka ei tunne mitään auktoriteettia aikuista kohtaan. Lopettakaa aikuiset ihmiset ne "projekti" luontoiset ajattelumallit ja opetelkaa puhumaan miestenne kanssa.



Ja niin, miestenne suhde lapseen on hyvin toisenlainen kuin normaalissa lapsiperheessä - mies voi olla ylisuojelevainen lastaan kohtaan aikaisemman suhteen erokriisin takia. ja teidän tupsahtamisenne suhteeseen ei millään tavalla poista näiden kahden ihmisen välistä henkilökemian historiaa.



näin

Ei lapsi tule parisuhteen väliin vaan perheeseen tulee joka toinen viikonloppu lapsi joka on kasvatettu hyvin erilaisilla säännöillä kun meillä asuvat. Dynamiikka hakee muotoaan joka kerta erikseen.



Yhdessä ollemme edelleen, vuosi ja lapsi on täysi-ikäinen.