Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajanako muka rankkaa??
15.01.2013 |
Jäin vuosi sitten yksinhuoltajaksi niin että lapsi 4-v näkee isäänsä joka toinen viikonloppu, jos silloinkaan. Isä saattaa perua tapaamisen viimetingassa, joten mitään suurempaa ei voi suunnitella.
Vanehempani asuvat ulkomailla, joten tukiverkko koostuu lähinnä kavereistani.
Päivämme menee niin että lähdemme päiväkotiin/töihin klo 7.15 ja olemme takaisin kotona klo 16.45, jonka jälkeen touhuilemme, leikimme, pelaamme, siivoilemme, kokkailemme.. Eikä mua ahdista tippaakaan. Mä oikein odotan että pääsen kotiin touhuamaan muksuni kanssa. Otan lapsen mukaan kaikkeen mitä teen. Jos käyn kahvilla kavereideni kanssa, lapsi tulee mukaan. Jos teen ruokaa, lapsi on mukana. Jos tiskaan, lapsi huuhtelee astiat. Viihdymme kaksistaan ja yhdessä mitä parhaiten. En kaipaa lainkaan omaa aikaa. Taloudellisesti tulemme hyvin toimeen vaikka tuloni eivät mitkään korkeat ole ja vuokrat täällä pääkaupunkiseudulla ovat korkeita. Autoakin on pakko pitää.
Olen oikeasti vähän huvittunut siitä kun etukäteen mua peloteltiin kuinka rankkaa yksihuoltajuus on ja kuinka kovilla äidit on. Paskan marjat mä mitään kovilla olen.
Kommentit (49)
ongelmia esim päiväkodissa tai koulussa ja olet ainoa vanhempi vastuussa. Jos kaikki menee hyvin on ihan ok olla yh.
Ikinä ei ole mitään ongelmia ollut. Ainoa mitä kadun on etten ryhtynyt yksihuoltajaksi paaaaljon aiemmin vaan sinnittelin ydinperheenä kusipäämiehen kanssa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jos niillä on enemmän ongelmia esim. erosta johtuen. Pienellä lapsella on vielä pienet murheet. Yksilapsisilla perheillä nyt muutenkin on aika helppoa se elämä.
...ja aika kultaa muistot. ;)
Ja vuoden nyt seisoo vaikka päällään.
Noh, omasta asenteestahan se kiinni loppujen lopuksi on.
Maailma kun ei ole mustavalkoinen, kaikilla se ei vaan ole noin ruusuista.
Ehkäpä yhden helpon kanssa on hieman erijuttu...
Itse jäin vastoin tahtoani yksinhuoltajaksi neljälle lapselle, joista pienin oli vasta vauva. Sakki piti elättää, joten äitiyslomalta suoraan töihin, kaupunki osoitti kolmelle lapselle hoitopaikat kahdesta eri päiväkodista, isoin koulussa yli kahden kilometrin päässä. Nuorimmalla korvakierre putkituksineen, esikoinen masentui... Juu. Ihan kamalan helppoa.
Samaan aikaan ystäväni päättivät asioiden tapahtuvan elämässäni liian nopeasti, ja jättivät minut totaalisen yksin. Kukaan ei käynyt kylässä ja kenenkään luo ei kutsuttu ja aina tarjoutuessani tulemaan kutsumatta oli porukalla parempaa tekemistä.
ja jos niillä on enemmän ongelmia esim. erosta johtuen. Pienellä lapsella on vielä pienet murheet. Yksilapsisilla perheillä nyt muutenkin on aika helppoa se elämä.
Vaikka yhdellä on pahoja ongelmia. Viihdyn lasteni kanssa, saan päättää elämästäni ja kukaan ei yritä henkisesti litistää minua (paitsi tämä ongelmateini :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun huomaa olevansa todella yksin lapsen kanssa.
Kaikki sitä ei ole tai huomaa olevansa.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun tekee 8 tuntisia työpäiviä tunnin matkan päässä.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun tekee iltatöitä ja lapsi on koululainen.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun on paskataudissa ja lapsi on ruokintaikäinen.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun rahat eivät riitä.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun tekee mieli seksiä eikä ole lapsenvahtia, tai miestä.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun toivoo perheenlisäystä ja/tai romanttista rakkautta.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun on suku-/kaverijuhlat ja kaikki lapsenvahdit ovat siellä juhlissa.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, kun on kahden lapsen juhlat yhtä aikaa eri paikoissa.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, jos ei ole lastenhoitoapua ikinä.
Yksinhuoltajuus on rankkaa, jos ei ole aikuiskontakteja.
Olen sun kanssa samaa mieltä. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapsi oli ihan vauva, nyt on yläkoulussa ja olen erittäin tyytyväinen elämääni - niin hänkin. Lapsi on joka toinen viikonloppu isällään, jolloin mulla on vapaa-aikaa, tilaisuus hengähtää ja tehdä mitä ikinä huvittaa. Mitä luksusta! Lapsella on hyvä suhde myös isäänsä eikä hän kärsi tilanteesta mitenkään. Meillä asuessaan isänsä ei viettänyt lapsen kanssa hetkeäkään, mutta eron jälkeen hoitaa vanhemmuuttaan kuten kuuluu.
Olen onnellisempi kuin koskaan. Elämä on tasaista ja rauhallista. Tyyntä myrskyn edellä, koska kohta taitaa murrosikä painaa päälle, mutta siitäkin selvitään, koska perusturvallisuus ja välit lapsen ja vanhempien välillä ovat parhaalla mahdollisella tolalla.
Raha on ainoa asia, joka on aiheuttanut huolta, kun olin vuoden työttömänä. Nyt työssäkäyvänä sekin helpottui. En todellakaan valita! - Enkä muuten halua miestä enää nurkkiini perheeni onnea pilaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin huomaan kaksi vuotiaasta miten hänelle on rankkaa, kun ei näe isäänsä silloin, kun haluaisi ja ikävöi tätä.
Itse jäin puoltoista vuotta sitten yksinhuoltajaksi. Ei tämä nyt niin sanotusti rankkaa ole ollut mutta raskasta. Lähinnä henkisesti, mutta muutenkin. Tuo lista jonka joku laittoi oli aika hyvä.
Ja uskaltaisin väittää, että yksinhuoltajuus yhden lapsen kanssa on huomattavasti helpompaa, kuin monen lapsen kanssa.
Ja helppoahan se on, jos ei ole mitään erikoista elämässä mikä vaatisi erikoisjärjestelyjä.
Ja lapsi 4v.
Ja nyt sitten tiedät yksinhuoltajuudesta kaiken?!
Olet huvittunut, kun vietät esim. arjessa lapsen kanssa aikaa n. 3h päivässä, jos sitäkään.
Katsotaan vuoden päästä uudelleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsi 4v.
Ja nyt sitten tiedät yksinhuoltajuudesta kaiken?!
Olet huvittunut, kun vietät esim. arjessa lapsen kanssa aikaa n. 3h päivässä, jos sitäkään.
Katsotaan vuoden päästä uudelleen...
Tottakai kaikilla on rankkaa jos on erityislapsi, mutta mä olen edelleen sitä mieltä että pelottelu ja puheet siitä kuinka HIRVEEN RANKKAA yksinhuoltajana on, on näiden heikkojen mammojen tapa kerjätä sääliä. Joo, en yleistä. Jos on monta lasta ja sairauksia yms, niin onhan se rankempaa, mutta ei se herkkua olis vaikka olisi mies.
Pitäisi varmaan jäädä työttömäksi ja itkeä sitten kun rahat ei riitä, jotta voisi viettää enemmän kuin tuon 3 h päivässä jotta TODELLA TIETÄISIN KUINKA RANKKAA TÄMÄ ON.. Eiköhän se ole omista valinnoista kuule kiinni. Ja siitä valitseeko ryhtyä uhriksi ja marista. Vai valitseeko sen että pärjää ja elämä kantaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun isompi lapseni on 4v ja voin kuvitella, että hänen kanssaan kaksintana olo olisi oikein letkeää menoa. Mutta kun siinä on yksikin nuorempi lapsi, onkin jo erilaista. 4v on mitä sujuvin itsekseen, vaan kun pitää kisailla ja kilpailla pikkuisen kanssa niin johan käyttäytyykin erilailla. Ja sitten se pieni on aivan oma työsarkansa. Kahden kanssa elämä on aivan erilaista kuin yhden. Onko sun nelivuotiaasi paljon terveenä? Meillä kaksi lasta jotka sairastelevat herkästi, valvottavat paljon, syövät huonosti. Yksin kahden tällaisen kanssa olisi varmasti tosi rankkaa. Mutta yksin vaan tuon nelivuotiaan kanssa olisi aikalailla sujuvaa ja kivaakin.
Millainen sun miehesi ap oli?
Arki oli 90% ihanaa. Olimme parhaat kaverit ja rakastimme toisiamme ihan mielettömästi. Huomaavainen, hauska, tunteellinen mies, jolla hyvä työ ja isot tulot.
Sitten oli se toinen puoli joka saattoi hetken mielijohteesta lähteä ryyppäämään ja kadota kahdeksi päivää ilmotitamatta mitään. Joka kännipäissään saattoi lyödä silmät mustaksi jos en hyväksynyt näitä kännireissuja. Joka sitten päätyi pettämään mua, kun ei kotona tullut ymmärrystä sille että "välillä tarvii saada vapautta, eikä se ole niin paha jos kännissä lyö".
Mies saattoi hermostua nollasta sataan täysin mitättömästä asiasta, ja puhui järkyttävän rumasti riidellessä. Lisäksi oli sairaalloisen mustasukkainen, vaikka paljastui itse lopulta pettäjäksi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten sun lapsellas on kanssa. Kaikki ei kestä niin hyvin. Mä ite oon sitkee ja jaksan melkeinpä mitä vaan. Mun mies on sairas ja oon käytännös yksinhuoltaja. Teen just ku sie...oon päättänyt, että lapsi kuuluu koko ajan mun elämään ja kaikki tehdään yhdessä. Ei sitä sit muuta kaipaakaan. Meil on hauskaa ja lapsi (yksivuotias) on tosi terve, josta oon kiitollinen.
En kaipaa lainkaan omaa aikaa.
Tuossahan se selitys onkin. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat omaa aikaa. Monilla on keskittymistä ja rauhaa vaativia harrastuksia (vaikkapa jonkun instrumentin soitto, lukeminen tms.) Jos ei ole mitään erityisiä ambitioita työelämän ulkopuolella, niin kaipa se yksinhuoltajuus menee.
olen kahden yksinhuoltaja. Lapset on olleet onneksi terveitä ja aika ongelmattomia, joten ei tämä nyt kovin rankkaa ole, vaikka mulla ei ole ketään aikuista tuttua paikkakunnalla eikä minkäänlaisia ns. tukiverkkoja. Ainoa mikä joskus kaihertaa on se että haluaisin vielä miehen, mutta se taitaa kyllä jäädä haaveeksi kun eihän sitä missään pysty käymäänkään missä miehiä tapaisi, täysin on kiinni kotona ja lapsissa.
Epäilemättä joillain on, joillain ei. Tai jossain vaiheessa on, joissain toisissa vaiheissa ei. Ihmisten elämässä on niin monta muuttujaa. Kivaa että sinulla menee hyvin, mutta älä vähättele muiden kokemuksia.
Mutta teen sen niin ettei se häiritse tai vie yhteistä aikaa multa ja lapselta.
Kun lapsi käy harrastuksessaan kerran viikossa, minä paahdan juoksemassa silloin. Kun lapsi nukkuu, minä kahvakuulailen ja aamuisin meditoin.
Ja niinä viikonloppuina joina lapsi on isällään, juoksen kahta kauheammin ja joogaan.
Musta tuo on riittävää "omaa tekemistä". En siis kaipaa enmpää.
ap
Ehkäpä yhden helpon kanssa on hieman erijuttu...
Itse jäin vastoin tahtoani yksinhuoltajaksi neljälle lapselle, joista pienin oli vasta vauva. Sakki piti elättää, joten äitiyslomalta suoraan töihin, kaupunki osoitti kolmelle lapselle hoitopaikat kahdesta eri päiväkodista, isoin koulussa yli kahden kilometrin päässä. Nuorimmalla korvakierre putkituksineen, esikoinen masentui... Juu. Ihan kamalan helppoa.
Samaan aikaan ystäväni päättivät asioiden tapahtuvan elämässäni liian nopeasti, ja jättivät minut totaalisen yksin. Kukaan ei käynyt kylässä ja kenenkään luo ei kutsuttu ja aina tarjoutuessani tulemaan kutsumatta oli porukalla parempaa tekemistä.
ongelmia esim päiväkodissa tai koulussa ja olet ainoa vanhempi vastuussa. Jos kaikki menee hyvin on ihan ok olla yh.