Miksi, oi miksi näitä uusperhekuvioita???

olen uusperheen lapsi. Ainoana lapsena minulle uudet sisarukset olivat ja ovat rakkaita. Lapseni kummeja, minun siskojani :) (vaikka biologisesti eivät sukua olekkaan)



Itse olen myös eronnut, koska lapseni isä oli väkivaltainen ja valehteleva ihminen. Minulla on uusi mies, jonka kanssa olen ollut yhdessä pian 5 vuotta. Mies on lapselleni hyvä, meillä menee hyvin. Biologista isäänsä lapsi näkee silloin tällöin kun miestä kiinnostaa. Vaari on lapselle maailman tärkein ihminen. (siis minun isäpuoleni) toiseksi tärkein on minun mieheni (siis oma isäpuolensa)



Piirtää tämän uusperheensä kun puhe on perheestä. Meillä on iso kiva omakotitalo ja tehdään ulkomaanmatkoja perheen kesken. Mieheni harrastaa lapseni kanssa. Meille on tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi, josta ollaan kaikki innoissaan.



Uusperheissä on varmasti paljon ongelmia, mutta yleistäminen on inhottavaa. Ja uskoisin, että tämä meidän kuvio toimisi, vaikka miehelläni olisikin lapsia myös. Mutta eihän sitä voi tietää. Me ollaan onnekkaita, että tää on toiminu näin hyvin. :)

Turha vaahdota asioista joista ette mitään tiedä. Niin kuin joku tuolla jo kysyi, KUINKA MONI TEISTÄ ON UUSPERHEEN KASVATTEJA?? Niinpä, niin ja taas ihminen jolla oikeasti oli kokemusta toimivasta uusperheestä jäi täysin vaille vastauksia. Itse olen monessakin ketjussa kertonut miten itse olen tykännyt ja viihtynyt elää uusperheessä, kuten myös sisarukseni. Äitini exmies, eli isäpuoleni on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni edelleen, vaikkei enää ole edes äitini kanssa yhdessä. Minun synttäreilläni oli aina äitini ja isäpuoleni lisäksi isäni ja äitipuoleni (joka on myöskin edelleen osa elämääni, vaikkei isäni kanssa enää olekaan), oli isovanhemmat sekä äitini, että isäni ja myöskin isäpuoleni puolelta. Isäpuoleni isän eli vaarini kanssa olen myöskin edelleen tekemisissä, hänet on tyttärellemme esitelty isovaarina jnejne. Minulle uusperheessä eläminen on antanut vain suuren sydämen ja paljon rakkautta ja ihania "sukulaisia" ja näin ollen myöskin valmiúden toimia kunnollisena äitipuolena mieheni pojalle. Mutta koska av-mammat on av-mammoja, niin ei nämä oikeat positiiviset kokemukset koskaan saa ainuttakaan vastausta..

Turha vaahdota asioista joista ette mitään tiedä. Niin kuin joku tuolla jo kysyi, KUINKA MONI TEISTÄ ON UUSPERHEEN KASVATTEJA?? Niinpä, niin ja taas ihminen jolla oikeasti oli kokemusta toimivasta uusperheestä jäi täysin vaille vastauksia. Itse olen monessakin ketjussa kertonut miten itse olen tykännyt ja viihtynyt elää uusperheessä, kuten myös sisarukseni. Äitini exmies, eli isäpuoleni on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni edelleen, vaikkei enää ole edes äitini kanssa yhdessä. Minun synttäreilläni oli aina äitini ja isäpuoleni lisäksi isäni ja äitipuoleni (joka on myöskin edelleen osa elämääni, vaikkei isäni kanssa enää olekaan), oli isovanhemmat sekä äitini, että isäni ja myöskin isäpuoleni puolelta. Isäpuoleni isän eli vaarini kanssa olen myöskin edelleen tekemisissä, hänet on tyttärellemme esitelty isovaarina jnejne. Minulle uusperheessä eläminen on antanut vain suuren sydämen ja paljon rakkautta ja ihania "sukulaisia" ja näin ollen myöskin valmiúden toimia kunnollisena äitipuolena mieheni pojalle. Mutta koska av-mammat on av-mammoja, niin ei nämä oikeat positiiviset kokemukset koskaan saa ainuttakaan vastausta..

koska en yksinkertaisesti voinut jättää toista pois. Ja tuo "ex"isäpuoleni edelleen esittelee minut tyttärenään jos sellainen tilanne tulee eteen. Isäni myös soittelivat keskenään että kumpi pitää puheen häissäni jne. Ja itse tulen loistavasti toimeen mieheni exän kanssa.

Tuttavaperheessä nainen naimisissa kolmatta kertaa ja mies toista kertaa, tosin miehellä on myös kaksi pitkää avoliittoa takana. Kummallakin lapsia kahdesta aiemmasta suhteesta ja nyt myös yksi yhteinen. Lienevätkö itsekään selvillä kuka on kenenkin sisarus...

Perheskandaali taisi olla kappaleen nimi. Oliko siinä jotain sinne päin, että isäs ei oo isäs vaikka luuleekin niin. :)

siis, olen nyt ollut lasteni kanssa keskenään 7 vuotta. Tapailin yhtä miestä yhdessä vaiheessa, mutta niin, että lapset eivät tienneet hänestä mitään. Tää mies sitten alkoi puhua, että jos hän esittäytyisi lapsilleni. En tahtonut sitä. Tuli heti semmoinen olo, etten tahdo sekoittaa lasteni elämää omien mieskuvioiden takia.



Lapsilla oli (ja on) ihan tarpeeksi jo vanhempiensa erossa, en tahdo heille mitään uusia kuvioita tämän lisäksi. Itsellenikin on helpompaa tämä kuin kuvitella, että tähän meidän elämään, meidän kotiin tulisi joku "ulkopuolinen". Olen varsin onnellinen näin :)

Lapsen toiseksi nimeksi voi valita sellaisen mistä muistaa helposti, kenen lapsi se nyt olikaan, tyyliin Antinpoika.

Kiivaimpia uusperheiden puolustajia ovat aina ne hor.. anteeksi, naiset, joilla on lapsia ainakin kahden-kolmen eri miehen kanssa... ; )

Turha vaahdota asioista joista ette mitään tiedä. Niin kuin joku tuolla jo kysyi, KUINKA MONI TEISTÄ ON UUSPERHEEN KASVATTEJA?? Niinpä, niin ja taas ihminen jolla oikeasti oli kokemusta toimivasta uusperheestä jäi täysin vaille vastauksia. Itse olen monessakin ketjussa kertonut miten itse olen tykännyt ja viihtynyt elää uusperheessä, kuten myös sisarukseni. Äitini exmies, eli isäpuoleni on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni edelleen, vaikkei enää ole edes äitini kanssa yhdessä. Minun synttäreilläni oli aina äitini ja isäpuoleni lisäksi isäni ja äitipuoleni (joka on myöskin edelleen osa elämääni, vaikkei isäni kanssa enää olekaan), oli isovanhemmat sekä äitini, että isäni ja myöskin isäpuoleni puolelta. Isäpuoleni isän eli vaarini kanssa olen myöskin edelleen tekemisissä, hänet on tyttärellemme esitelty isovaarina jnejne. Minulle uusperheessä eläminen on antanut vain suuren sydämen ja paljon rakkautta ja ihania "sukulaisia" ja näin ollen myöskin valmiúden toimia kunnollisena äitipuolena mieheni pojalle. Mutta koska av-mammat on av-mammoja, niin ei nämä oikeat positiiviset kokemukset koskaan saa ainuttakaan vastausta..

ja sen takia vastustan sitä. Oli todella kiusallista ja häiritsevää, kun 15-vuotiaana joutui ottamaan omaan kotiinsa asumaan itselleen täysin vieraan miehen.

Mieti nyt itsekin, jos omaan kotiisi muuttaisi ihan vieras ihminen. Mieti, niin tiedät, miltä lapsestasi tuntuu.

halusivat, että muodostetaan yhteinen perhe ja asutaan kaikki yhdessä. Erityisesti lapsilla oli mukavaa yhdessä.



Mistäkö tiedän? Siitä, että olin itse perheessä yksi niistä lapsista, jotka halusimme muuttaa yhteen isoon perheeseen.

Minun lapseni asuvat vuoroviikoin isänsä uusperheessä. Heitä häititsee se, että kodissa on vieraita ihmisiä. Aina kun he tulevat minun luokseni he hokaavat, että ihanaa päästä rentoutumaan.

Mieti nyt itsekin, jos omaan kotiisi muuttaisi ihan vieras ihminen. Mieti, niin tiedät, miltä lapsestasi tuntuu.

on muutettu liian nopeasti yhteen. Siksi puhut, että teille muutti IHAN VIERAS ihminen. Et ehtinyt tutustua häneen. Ehtikö äitisikää tutustua mieheen kunnolla?

Minä en kovin nopeasti muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa missään elämänvaiheessa.

Minun exäni otti toisen naisen lapsineen saman katon alle vain 8 kk eromme jälkeen. Nyt tästä on aikaa jo 1,5 v, mutta lapset kokevat heidät vieläkin vieraina.

Jos joskus ero tulee, uutta äijää EN OTA saman katon alle. Tapailtaisiin ainoastaan kun lapset ovat isällä.

teinipoika, joka ei halunnut meille muuttaa. Eli isäpuolen mukana tuli muutamaa vuotta vanhempi poika, joka kiusasi minua ja yritti puristella tisseistä ja haukkui ja oli tosi inhottava.

Tilaa meillä oli tosi vähän ja minua pelotti mennä suihkuun ja saunaan, kun velipuoli saattoi pyörähtää tirkistelemään ja kourimaan.

Äitini ja isäpuoleni aina hehkuttivat, kuinka hyvin meillä menee ja kuinka hyvin lapset ovat sopeutuneet. En uskaltanut puhua äidille, koska äidillä oli ollut eron takia muutenkin raskasta ja tuntui nyt niin onnelliselta.

Pääsin onneksi muuttamaan pois ja koko paikkakunnalta 19 vuotiaana kun kirjoitin ylioppilaaksi. Velipuoli on alkoholisoitunut pummi nykyään.

Turha vaahdota asioista joista ette mitään tiedä. Niin kuin joku tuolla jo kysyi, KUINKA MONI TEISTÄ ON UUSPERHEEN KASVATTEJA?? Niinpä, niin ja taas ihminen jolla oikeasti oli kokemusta toimivasta uusperheestä jäi täysin vaille vastauksia. Itse olen monessakin ketjussa kertonut miten itse olen tykännyt ja viihtynyt elää uusperheessä, kuten myös sisarukseni. Äitini exmies, eli isäpuoleni on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni edelleen, vaikkei enää ole edes äitini kanssa yhdessä. Minun synttäreilläni oli aina äitini ja isäpuoleni lisäksi isäni ja äitipuoleni (joka on myöskin edelleen osa elämääni, vaikkei isäni kanssa enää olekaan), oli isovanhemmat sekä äitini, että isäni ja myöskin isäpuoleni puolelta. Isäpuoleni isän eli vaarini kanssa olen myöskin edelleen tekemisissä, hänet on tyttärellemme esitelty isovaarina jnejne. Minulle uusperheessä eläminen on antanut vain suuren sydämen ja paljon rakkautta ja ihania "sukulaisia" ja näin ollen myöskin valmiúden toimia kunnollisena äitipuolena mieheni pojalle. Mutta koska av-mammat on av-mammoja, niin ei nämä oikeat positiiviset kokemukset koskaan saa ainuttakaan vastausta..

ja sen takia vastustan sitä. Oli todella kiusallista ja häiritsevää, kun 15-vuotiaana joutui ottamaan omaan kotiinsa asumaan itselleen täysin vieraan miehen. Mieti nyt itsekin, jos omaan kotiisi muuttaisi ihan vieras ihminen. Mieti, niin tiedät, miltä lapsestasi tuntuu.

Muutama fakta:

1) Uusperheet päätyvät eroon reilusti useammin kuin ydinperheet ja järkyttävän tässä tekee sen, että näillä uusperheen lapsilla on jo vähintään yksi ero takana.Ero on aina iso juttu ja monessa mielessä traumaattinen. MIten ihmeessä yksikään äiti tai isä voi tässä vaiheessa olla ylpeä itsestään, tuli ero sitten mistä syystä tahansa?



2) Työskentelen ongelmanuorten parissa, ja iso osa näistä nuorista on uusperheiden lapsia tai uusperheessä asuneita. Arvatkaapa, moniko on kokenut tämän perhemuodon onnistuneena? Arvatkaapa, moniko vanhemmista on kokenut? Nuorten ja vanhempien käsitykset ovat täysin erilaiset.



Usein ihmettelen, mitä mahtaa tälläkin palstalla miettiä ne, jotka hehkuttavat ihanaa uusperhettään ja sen toimivuutta. Ovatko kysyneet lapsiltaan? Riittääkö se, että lapsi vakuuttaa asian olevan ok? Moni näistä nuorista ei voinut kertoa mitään ahdistuksestaan ja ongelmistaan vanhemmalleen, kun vihdoinkin se äiti/isä hymyilee ja on onnellinen. Lapset uhrasivat mieluummin oman onnensa, jotta vanhempi olisi onnellinen. Tämäkö on tarkoitus lapsi-vanhempi-suhteessa?



En ole väittämässä, että kaikki uusperheet ovat järkyttäviä. 30% ei hajoa ja näistä varmaan yli puolet ovat onnellisia eli ehkä 15%. Niin, sen vanhemman mukaan. Ehkä se oikea totuus kulkee sitten näistä puolesta eli noin 8% uusperheistä on todella toimivia. Ei ole iso luku. Kuinka moni todella on valmis noin pienen prosentin takia pelaamaan riskipeliä?



Minä en. En ainakaan tuosta vaan. VAatisi vuosikausien totuttelua, mietintää ja vakuuttelua, ennen kuin voisin tuoda lasteni elämään pysyvästi uuden ihmisen. Toisaalta jos tällä olisi omia lapsia, en vaivautuisi lainkaan, ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Omat lapseni ovat 6v ja 3v, eikä tekisi minulle tiukkaa edes luopua perhehaaveesta. Minullahan on se jo näiden lasten kanssa.

Muutama fakta:

1) Uusperheet päätyvät eroon reilusti useammin kuin ydinperheet ja järkyttävän tässä tekee sen, että näillä uusperheen lapsilla on jo vähintään yksi ero takana.Ero on aina iso juttu ja monessa mielessä traumaattinen. MIten ihmeessä yksikään äiti tai isä voi tässä vaiheessa olla ylpeä itsestään, tuli ero sitten mistä syystä tahansa?

2) Työskentelen ongelmanuorten parissa, ja iso osa näistä nuorista on uusperheiden lapsia tai uusperheessä asuneita. Arvatkaapa, moniko on kokenut tämän perhemuodon onnistuneena? Arvatkaapa, moniko vanhemmista on kokenut? Nuorten ja vanhempien käsitykset ovat täysin erilaiset.

Usein ihmettelen, mitä mahtaa tälläkin palstalla miettiä ne, jotka hehkuttavat ihanaa uusperhettään ja sen toimivuutta. Ovatko kysyneet lapsiltaan? Riittääkö se, että lapsi vakuuttaa asian olevan ok? Moni näistä nuorista ei voinut kertoa mitään ahdistuksestaan ja ongelmistaan vanhemmalleen, kun vihdoinkin se äiti/isä hymyilee ja on onnellinen. Lapset uhrasivat mieluummin oman onnensa, jotta vanhempi olisi onnellinen. Tämäkö on tarkoitus lapsi-vanhempi-suhteessa?

En ole väittämässä, että kaikki uusperheet ovat järkyttäviä. 30% ei hajoa ja näistä varmaan yli puolet ovat onnellisia eli ehkä 15%. Niin, sen vanhemman mukaan. Ehkä se oikea totuus kulkee sitten näistä puolesta eli noin 8% uusperheistä on todella toimivia. Ei ole iso luku. Kuinka moni todella on valmis noin pienen prosentin takia pelaamaan riskipeliä?

Minä en. En ainakaan tuosta vaan. VAatisi vuosikausien totuttelua, mietintää ja vakuuttelua, ennen kuin voisin tuoda lasteni elämään pysyvästi uuden ihmisen. Toisaalta jos tällä olisi omia lapsia, en vaivautuisi lainkaan, ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Omat lapseni ovat 6v ja 3v, eikä tekisi minulle tiukkaa edes luopua perhehaaveesta. Minullahan on se jo näiden lasten kanssa.

mä työskentelen koirien parissa

Onhan ne niitä musta-valkosia räpyläjalkasia jotka kävelee hassusti?

1) Ydinperhe hajoaa vain kerran.



2) Tunnen ydinperheitä, jotka ovat lastensuojeluasiakkaita. On päihde- ja mielenterveysongelmaa. Varmaankin näidenkin lapset voivat huonosti, vaikka vanhemmat kuinka vetoavat siihen, että ydinperhe on se perkeleen hyvä asia, josta lapset voimaantuvat ja kasvavat aina ja ehdottomasti hyviksi ja onnellisiksi ihmisiksi. Ja sama, mitä lapset kertovat, eihän he voi kertoa mitään ahdistuksestaan ja ongelmistaan, kun se äiti/isä hymyilee ja on onnellinen tästä perheestä näin. Lapset uhraavat mieluummin oman onnensa, jotta vanhempi olisi onnellinen.



Myös ne uusperheiden lapset ovat yleensä entisistä ydinperheistä. Mistähän näiden huonovointi sitten johtuukaan...



Vitut.

Miksi, oi miksi näitä ahdasmiesisiä tätejä, jotka katsovat asiakseen julistaa tietävänsä ainoan oikean tavan elää???



Miksi, oi miksi näitä???

perhemuoto jos ei ydinperhe pysynyt kasassa??



Täällä tuntuu olevan tabu se, että moni äiti ( suurin osa yksinhuoltajista on naisia edelleen ) ei meinaa jaksaa yksin kasvatusvastuuta.



Itse olen olen uusperheen äiti ja meillä asuvat mieheni ja kaksi lastani entisestä avioliitosta. Mieheni teinitytär tulee meille välillä lataamaan akkujaan omien sanojensa "skitson äidin" luota. Äiti on kuulemma superväsynyt ja edelleen katkera avioliittonsa hajoamisesta ( mieheni erosi hänestä noin 12v sitten ja me menimme yhteen 7v sitten, joten en edes tuntenut heitä eron aikaan ). Ex rouva ei kuitenkaan halua tytön muuttavan meille kokonaan, koska joutuisi a) tunnustamaan tappionsa b) tukien ja elatusmaksujen vastaanottamisen sijaan joutuisi itse maksajaksi. Syyttää meitä tietysti kaikista elämänsä vastoinkäymisistä. Se on niin helppoa kun ei halua katsoa peiliin.



Kyllä kahden aikuisen on vaan henkisesti ja taloudellisesti helpompaa pyörittää perhettä. Tämä tietysti edellyttää, että molemmat ovat todella sitoutuneita yrittämään parhaansa.



Ja mulla on pari muutakin uusperheen äitiä ystävänä, joilla sama tilanne, että miehen ex rouva ahdistelee ja vainoaa perheitä ja haukkuu ja mitätöi uusperhekuviota. Ja samaan aikaan ei kykene itse olemaan vastuullinen yksinhuoltaja vaan homma tuntuu hajoavan käsiin aivan totaalisesti. Sitten kun lapset oireilevat, se on tietysti aina sen uusperheen syytä.



Se on niin helppo hurskastella, että jos minä eroan, en ota uutta puolisoa, vaan kasvatan lapseni yksin täyspainoiseksi aikuiseksi ilman toista vanhempaa. On muuten helpommin sanottu kuin tehty...

1) Uusperheissä on useimmiten läsnä myös se aiempien liittojen historia/taakka, onko siis ihme että eroon päädytään useammin? Uusperheellisethän joutuvat monesti käsittelemään "omien" ongelmiensa lisäksi myös niitä ydinperheen hajoamisen mukanaan tuomia haasteita. Aika moni uusperheeseen lähtevä on varmasti alussa ihan vilpittömästi uskonut, että selviää noista haasteista, mutta väsyy lopulta exien, nyxien, lapsien ym. ristitulessa. Olisi hyvin mielenkiintoista lukea tutkimus siitä, mitkä syyt/olosuhteet uusperheen hajoamiseen vaikuttavat.



2) Tuolla nuoret Helsingissä 2011 -tutkimuksessa (s. 8) on tarkasteltu perheen ilmapiiriä eri perhetyypeissä. http://www.hel2.fi/tietokeskus/Nuoret_Helsingissa_2011/Nuorten_perhetil…

Ydinperheissä, joissa on sekä isä että äiti, ilmapiiri on paras. Seuraavana tulevat äidin ja isän kanssa vuorotellen/vuoroviikoin asuvat sekä äidin tai isän ja hänen uuden kumppaninsa kanssa asuvat. Vasta tämän jälkeen tulevat vain joko äidin tai isän kanssa asuvat.

Uusperhe voi hyvin toimiakin, mutta mielestäni se vaatii kaksi lapsiin ja parisuhteeseen hyvin sitoutuneet, empaattiset ja oikeasti lasten parasta vaalivat aikuiset. Lisäksi erosta täytyy olla kulunut pitempi aika kuin vuosi tai pari ja uusi kumppani on tutustunut lapsiin pikkuhiljaa ajan kanssa. Uuden kumppanin tulisi myös pyrkiä muodostamaan oma kahdenkeskinen suhteensa lapsiin. Mitään erotteluja sinun ja minun lapsiin ei saisi tehdä. Aikuisten tulisi tukea toisiaan kasvatustehtävissä ja yhdessä määrittää perheen rajat ja mahdollisuudet.



Minusta on hyvä myös tiedostaa uusperhettä perustaessaan, että sen muotoutuminen toimivaksi kokonaisuudeksi kestää monta vuotta. Edessä voi olla pitkää kapinointia tai se voi alkaa vasta murrosiässä. Kaikki huudot alkaen siitä, että sä et ole mun isä, täytyy olla valmis kestämään. Suhteet eksiin olisi hyvä olla lämpimät, koska yksikin hankala eksä ja hänen pahantahtoiset puheensa lapselle uudesta kumppanista, hankaloittavat todella paljon tilannetta.



Uusperhe voi siis toimiakin todella hyvin ja olla edellistä ydinperhettä parempi. En vain itse tiedä kovin montaa oikeasti hyvin toimivaa uusperhettä, jossa ongelmia pystyttäisiin käsittelemään ratkomaan kypsästi ja fiksusti.