Onko sinulle sattunut jostakin syystä "hirveä" huonekaveri synnärille?

mitään soittokelloa soittaa tai millään tavalla puuttua tuohon sekstailuun!

Eli minä olisin sellainen, joka vaan kuuntelisin (tai siis yrittäisin olla kuulematta) sekstailua verhon takana! Olisin nimittäin niin nolo sen naisen puolesta! Ja olisi jotenkin noloa myös pyytää kätilöä paikalle ja käräyttää sekstaavapari: "Noi tossa harrastaa seksiä, voitko pyytää lopettamaan..."

noloa keskeyttää raiskaustakin...?

Tottakai se nainen varmaan oli seksiä halunnut heti synnytyksen jälkeen....

varmaan ihan mukavia ihmisiä olivat, mutta siinä pienessä tilalla hirveitä huonetovereina. Olin kolmen hengen huoneessa ja toinen äideistä sai kuudennen lapsensa. Ja jostain syystä se koko konkkaronkka, eli 5 lasta ja isä vieraili sairaalassa melkein koko ajan ja pitkiä aikoja kerrallaan. Kauheeta kälätystä koko ajan ja puhuivat kovalla äänellä jotain maalaismurretta.

Toinen äiti oli siitä kurja huonekaveri, että hänen vauvaparallaan oli solisluu murtunut synnytyksessä ja itki lähes koko ajan. Vierihoidossa oli koko ajan, joten eipä siinä nukuttu. Otti kyllä päähän kun oma vauva sattui olemaan niin rauhallinen, että piti herättää välillä syömään. Laskin vain tunteja kun sieltä hermohelvetistä pääsisi kotiin....

Tosi kuuma. Mulla lavuaarin viereinen sänky. Olin tosi kipeä. Vieressä ties monetta lasta synnyttävä nainen joka puhui KOKO ajan puhelimessa. Soitti kaikki kumminkaimatki läpi ja kertoi uudestaan ja uudestaan synnytyksensä kulun. Vauva nukkui päivällä ja valvoi yöllä. Ja kakkasi koko ajan. Äiti höpötti vauvalleen, pesi vauvan pyllyn siinä sänkyni vieressä ehkä kymmenen kertaa yössä. En saanut lähteä ku kolmen yön jälkeen jolloin olin tosi uupunut rankan synnytyksen ja valvottavan naapurin takia.



Toisessa synnytyksessä taas sattui tosi mukava huonekaveri ja yöt nukuttiin.



ihan tuurista kii siis

Pyysin etten samaan huoneseen joutuisi afrikkalaisten kanssa.

Olin synnyttänyt kolmannen lapseni. Kätilö vei minua hissillä osastolle ja kysyi, että sopiiko, jos menen huoneeseen, jossa valmiiksi oleva potilas ei ole synnyttänyt. Sanoi, että tietenkin sopii.



Jotenkin ajattelin, että hänet on joko keisarileikattu tai sitten hän vasta odottaa synnytyksen alkamista. Osastolla oli siis myös naistentautipotilaita.



Huoneessa makasi nainen litteän vatsan kanssa ja vedin hormonihöyryissäni johtopäätöksen, että hänet on sitten keisarileikattu. Esittäydyimme ja hän kysyi, kumpi tuli. Minä kerroin ja kysyin saman kysymyksen. Hän kertoi, että ei kumpikaan, vaan häneltä on poistettu kohtu keskenmenon seurauksena. Hän oli lisäksi muutama kuukausi aiemmin synnyttänyt kuolleet kaksoset, ainoansa.



Kuitenkin hän jaksoi ihastella minun vauvaani ja jutella tilanteestaan, miehensä adoptiovastaisuudesta ja lapsettomasta loppuelämästään. Minun kävi häntä niin sääli. Tuntui pahalta jutella omalle pikkuiselle, kun tiesi, että hän ei saa koskaan tehdä niin. Kuitenkin tuo ihminen sanoi, että älä hänestä välitä, nauti vauvastasi! Voi, miten paljon olisin halunnut, että hänellä olisi ollut samanlainen onni.



Hän ja tuo tilanne jäi mieleeni todella vahvasti. Tuo vauvani on nyt 24-vuotias. Joskus ajattelen tuota naista, mitenköhän hänen elämänsä on mennyt.

kuorsaava rv 36 synnyttänyt. Pitkin yötä hoitajat laittoivat valot päälle huoneeseen ja kyselivät "onko hän syönyt" ja kiistelivät ulkomaalisen naisen kanssa huonolla suomella siitä saako vauvalle antaa lisämaitoa. Mulla oli korvatulpat niin sain joten kuten nukuttua.



Te jotka ette saaneet nukuttua? Kokeilitteko korvatulppia? Mä en ilman niitä nyt lähtis ollenkaan sairaalaan tätä toista synnyttämään? Ja ehkä silmä"lapun" otan myös tällä kertaa...

Esikoisen jälkeen (=pihalla ja kuutamolla) aamulla kärrättiin huoneeseen täti,joka teki seiskansa ja kärsi kroonisesta puheripulista. Oma vauva huuteli vierihoidossa pitkin yötä ja ne huutojen välit ois ollu kiva ees yrittää nukkua, ellei tätsy ois aina innostunu rupattelemaan joka kerta vauvan inahdettua.

Kolmantena päivänä huoneessa oli jo neljä naista ja minä läksin kotio nukkumaan kätilöiden imetysvaroittelusta huolimatta.

huonekavereihinsa? Mä olin synnärillä sen perus kolme päivää (su-aamusta to-aamupäivään) synnytyksen jälkeen. Olin ainoa, joka oli huoneessa niin kauan. Mun vieruskaveri taisi vaihtua kolmeen kertaan ja reunimmainenkin pari kertaa. Olivat siis uudelleensynnyttäjiä.



Ei tullut mieleenkään alkaa niiden kanssa jutustella. Niillä tuntui olevan niin kiire pois sairaalasta, itse ihmettelin vauvaa...

onnellisessa asemassa sikäli, että mulla ei kauheesti ollut huonekavereita. Ekana yönä mut kärrättiin synnytyssalista huoneeseen, jossa soitin äidilleni ja kirjoitin pari tekstaria. Mua vähän hävetti siihen aikaan vielä puhua puhelimessa, mutta huonekaveri sanoi, ettei tarvii pyydellä anteeksi, totta kai pitää soittaa. Sitten simahdin ja heräsin joskus aamuyöllä, kun vauvaa tuotiin vauvalasta tissille. Huonekaveri lähti (vaikutti kivalta ihmiseltä, muuten, vähän juttelimme) aamupäivällä ja seuraavan yön olin yksin. Kahtena viimeisenä yönä mies sai tulla mulle huonekaveriksi.



Viimeisenä aamuna mut siirrettiin eri huoneeseen odottamaan lastenlääkärin tuloa osastolle. Siellä kämppis katseli jotain hirveää paskaa telkkarista ja mä yritin nukkua. Hän myös puhui jatkuvasti puhelimessa. Onneksi ei tarvinnut olla siinä huoneessa kuin aamupäivä!

en tosiaan olis sen koitoksen jälkeen jaksanut mitään ärsyttäviä vierustovereita...

Mun äiti tutustui huonekaveriinsa niin hyvin pikkuveljeäni synnyttäessä, että he olivat tekemisissäkin monta vuotta. Samoin hän auttoi toista huonekaveriaan, joka oli vanhemmalla iällä lapsen saanut äiti, joka oli tosi kipeä (oli äitini itsekin jo silloin vanhempi, mutta alle 40 kuitenkin).

Tavattiin vielä synnytyksen jälkeenkin. Erityisesti kuopuksen syntyessä tämä oli tärkeää, olimme äskettäin muuttaneet toiselle paikkakunnalle ja minusta oli kiva saada "äitikaveri", kun siellä muuten ei hirveästi kavereita vielä ollut. Ja esikoisen syntyessä oli ihana kun oli lenkkeilykaveri, jonka kanssa ihmetellä vauvan kehittymistä ja vaihtaa kokemuksia.

Jonnekkin muualle nukkumaan? Miten siitä raaskii luopua? Ihan melkein itkettää ajatus jo nyt.

Eräs kerta oli, kun huonekaverina oli joku sosiaalitapaus tms. Huuteli isoon ääneen hoitajalle käytävällä mielialalääkkeensä ja ettei voi sitten imettää, saahan hän sitten jotain lääkettä maidonnousun estämiseksi. Samoin selosti heikot raha-asiansa isoon ääneen. Oli sektioon menossa, joka yllättäen peruuntui, ja siitäkö meteli nousi. Viis siitä, että edelle kiilasi kiireellinen hätätapaus. Sitten leikkauksen jälkeen tämä lähti melkein heti tupakalle! Hoitajat yrittivät toppuutella monen henkilön voimin, ettei se ole järkevää niin pian leikkauksen jälkeen, mutta rouva piti päänsä. Illalla sitten itki kipujansa isoon ääneen.



Tämä nainen istui aluksi, ennen sektiotaan, vieressäni juttelemassa kaiket hetket, kun yritin hoitaa ja imettää vauvaani. Sanoin kyllä sitten, että minua häiritsee, saanko olla rauhassa. Sain olla, koska hän loukkaantui.



Säälitti kovasti tämä mamma ja olen monesti miettinyt, miten ovat pärjänneet. Niin, ja tästä on jo vuosia aikaa..

Viedäänkö lapsi pois yöksi? Jonnekkin muualle nukkumaan? Miten siitä raaskii luopua? Ihan melkein itkettää ajatus jo nyt.

vauva on vierihoidossa, mutta mä olin niin huonossa kunnossa, etten voinut hoitaa vauvaa.

#4

Minun huonekaverini oli ensinsynnyttäjä, joka oli suunnitellut synnyttävänsä alakautta ja imettävänsä heti ja onnellisesti ongelmitta. Perhehuonetta olivat toivoneet. No, huonekaverin synnytys olikin mennyt hätäsektioon, imetys ei onnistunut ja me kaksi olimme siis huoneessa, joka oli suunniteltu yhden hengen huoneeksi, sänkyjen päädyt olivat vastakkain ja just sopi verho välistä kulkemaan. Huonekaverin mies tuli aamulla ja oli koko päivän ja koko päivän he olivat siellä huoneessa.



Minun lapseni oli neljäs Sektio oli minullakin. Olin väsynyt ja olisin kaivannut omaa rauhaa. Oma intimiteettisuojakin oli niin ja näin kun huoneessa oli koko ajan se aviomies.



Huonekaverin puhelin soi koko ajan ja hän otti vastaan onnitteluita ja kertoi miten synnytys sektioineen meni. Hän imetti kaiken aikaa, imetys ei lähtenyt sujumaan joten hän soitti yöllä hoitajan paikalle, sitten siellä ihmeteltiin ja imetettiin ja taas soitettiin hoitajaa paikalle. Nainen myös PUHUI ihan koko ajan sille vauvalleen. Ihan taukoamatta, myös yöllä. "no niin, pikku Ii... lättyntää pikku-Ii. " terveisiä vaan sinulle, armas huonekaverini viiden vuoden takaa mutta kyllä, se oikeasti häiritsi: se, että miehesi oli koko ajan aamusta iltamyöhään asti siinä huoneessa, se että imetit ja puhuit ääneen läpi yön..

eipä siinä juuri nukuttua saanut. Olin aivan helvetin väsynyt. Olin jo ennen sektiota / synnytystä ollut väsynyt, vointi ollut huono ja unet surkeat, ja kotona odotti paljon tekemistä isomman sisaruksen ym muodossa, ja sitten en saanut edes levätä kunnolla, en edes nukkua.



Vatsa ei toiminut joten pyysin lääkitystä, sain pienen peräruiskeen . Hoitaja ehdotti, että menisin ja hoitaisi asian omassa huoneessa. Sanoin, ettei se käy; huonekaverin mies on siellä koko ajan. Sain onneksi ottaa käyttööni jonkun toimenpidehuoneen ja hoitaa ummetusongelmani siellä. Mutta minusta tilanne oli aivan väärin. Ymmärrän, ettei perhehuoneita ole kaikille niitä haluavaille, mutta äideille pitäisi samalla sanoa, että myös huonekaveri kaipaa lepoa ja jos haluaa että mies on kaiken aikaa paikalla, perhetapaamista voidaan pitää oleskeluhuoneessa. Ei voi olla niin, että se toinen osapuoli joutuu lähtemään oleskelutilaan, eikä hänellä ole mahdollisuutta levätä päivällä, kun huoneessa käy koko ajan kuhina, mutta eipä ole mahdollisuutta nukkua yölläkään, kun äitimamma imettää - eikä onnistu. Ja puhuu koko ajan, ääneen, taukoamatta.



Henkilökunta oli tietoinen. Kerroin heille, Minun olisi pitänyt olla hankala ja vaatia toinen huone itselle ja vauvalle. Mutta en jaksanut, olin väsynyt ja kipeä.

jonka kaikki sukulaiset tulivat vierailulle ja pomppivat siellä huoneessa koko päivän. Ei minkäänlaista rauhaa, kun istuskelivat ympäri huonetta munkin pedin vieressä. Hirveempi oli kyllä tyhmä kätilö, joka uskoi että olivat mun vieraitani, kun istuivat juuri siinä mun pedin vieressä ja väitti et en anna vauvalle rauhaa. Ei näyttänyt kovin uskovan, kun kerroin että eivät olleet mun vieraita, ehkä sillä oli ennakkoluuloja, näytin ehkä itä-eurooppalaiselta(emme olleet Suomessa siis)

Toisen kun sain, yöllä sitten tuli ensisynnyttäjä huoneeseen. Hänellä synnytys oli ilmeisesti mennyt vähän penkin alle, että ymmärrystä kuitenkin löytyy.

Vauva oli koko yön meidän huoneessamme, mutta hoitaja soitettiin aina paikalle kun vauva piti saada viereen tai vierestä pois.



Siihen päälle vielä puhelimen naputtelu. Tuli hyvin katkonainen yö.

Tai päivämäärän, kun mietin täällä, olinko se minä.

Kaikki muu täsmää, mutta en muista puhuneeni vauvalle yöllä. Olin aika väsynyt nukutusaineista pitkään.

Kerro, kerro!

Mulla oli ihan kamalista kamalin huonekaveri! Jos jotenkin pitäis määritellä wt niin sitä se tosiaan oli! ENSINNÄKIN se näytti siltä että se olis 17-vuotias, silmälasipäinen nössökkä. Ja sen mies puolestaan näytti viiskymppiseltä. Sen isältä. Mutta sit se olikin sen vauvan isä. Oli kuvottavaa katsoa kun se vanha äijä suuteli sitä nuorta tyttöä. Hyi. Ja se vauva, huh! Sillä vauvalla oli niin kimeä ääni etten oo koskaan ennen sitä tai sen jälkeen kuullut niin raastavan kamalan epänormaalin kuuloista itkua. Ihan kamalaa. Ja sitä vauvaahan itketettiin ihan tarkoituksella kun sitä äitiä ei nyt vaan huvittanut nostaa sitä vaikkapa syliin sieltä akvaariosta missä se itki.

Se äiti itsekin vinkui ja valitti kaikesta, varsinkin siitä vauvasta. Se vauva kattokaas heräs yöllä, ja sekös tällä akalle oli rankkaaa-aaa. Ihan kamalaa! Niin kamalaa että piti jatkuvasti vinkua jokaiselle hoitajalle joka huoneessa kävi että viekää nyt se vauva muualle ja hoitakaa te sitä kun mä en jaksa. Hoitajat ei suostunu ottaan vauvaa vaan yritti selittää että äitien pitäis pitää ihan ite huolta vauvastaan, ettei se mikään lastenhoitopalvelulla varustettu hotelli oo. Ja se valitus. Kamala väsy, yhyy. Vauva heräs kaks kertaa yöllä, yhyy. Ruoka on pahaa. Vierailuajat ei oo mieleisiä. Yhyy vittu.



Ja sen suku! Voi jumankauta mikä suku! Koko saakelin suku täynnä niin stereotyyppistä wt-sakkia ettette varmasti usko. Hyi vee mikä HAJU siitä porukasta lähti kun ne saapasteli sisään huoneeseen selkeästi vierailuajan ulkopuolella, joskus illansuussa! Oksettava läski "pappa" joka haisi kuvottavalle, "mamma" joka oli kans uskomattoman lihava ja likainen, hampaita puuttui jne. Pari läskiä kolme-neljäkymppistä peräkammarinpoikaa joilla päällä tyyliin jotku paidat missä on sarjakuvahahmojen kuvia ja rasvatahroja. Siihen roiskastaan viä pari likaista, haisevaa, tyylitöntä sukulaista sekaan ja lykätään ne samaan huoneeseen HUUTAMAAN (ne ei puhunu normaalilla äänellä hitto ollenkaan) ja naureskelemaan jotain pillun repeämisistä (ja ihan tosi, se "papan" ilme kun höröttivät poikien kans kimpassa jauhelihana olevalle tussulle oli jotain niin kuvottavaa) nii huhhuh.



Sit kun ne vieraat hävis niin tää äiti alkoi soitella puhelimella, ja sitä jatkukin kahteen asti yöllä! Yöllä oli kivasti aikaa juoruta puhelimessa kun hoitajat myöntyi ottamaan sen vauvan yöksi niiden luokse kun oli niin kamalan rankkaa ja kurjaa sillä kun vauva kehtas vaivata ja rassata niin kamalasti jo alle vuorokausi syntymästään. No, ylläri, tää ämmä ei to-del-lakaan halunnut edes yrittää imetystä niin olikin aika helppo kipata vauva jonkun toisen hoiviin jo sairaalassa. Vauvaraukka. Siitä on jo kolme vuotta, tällä hetkellä se vauva on varmaan samanlainen haiseva juntti kun koko se kuvottava porukka, ja näin heikompi aines jatkaa lisääntymistään...