Elätkö mielestäsi helppoa elämää?

Tai ainakin keskimääräistä helpompaa, jos otetaan verrokiksi about samanikäiset suomalaiset ja kyse pelkästään taloudellisista ja ajankäyttöön liittyvistä resursseista.



Sen sijaan ihmissuhteissa ja sosiaalisessa arvoasteikossa olen paljon keskimääräistä heikommassa asemassa enkä koe päässeeni helpolla henkisestikään.

Olen onnellisesti naimisissa, minulla on ihana lapsi ja elämme aika yltäkylläisesti. Mutta en ole hirveän sosiaalinen ja hieman kärsinkin siitä. En tutustu enkä ystävysty helposti, ja lapsikin viihtyy muiden lasten sijaan mieluummin perheensä kanssa. On kyllä päiväkodissa, mutta mieluummin olisi kotona. Meillä ei ole terveys- eikä rahahuolia, joten sen puolesta elämäni on hyvinkin helppoa. Mutta toisaalta välillä myös hyvin eristäytynyttä ja yksinäistäkin.

Koen elämäni monesti todella helpoksi monella tapaa. Arki pyörii erittäin hyvin, taloushuolia ei ole, mies on ihana, kunnollinen ja omistautunut perheelleen, olemme kaikki suht' terveitä, lapsi pärjää loistavasti koulussa ja harrastuksissaan ja kaverisuhteensakin näyttävät ihan kivoilta. Työni ei ole ainakaan keskimääräistä raskaampaa tai stressaavampaa (välillä todella löysääkin) ja meininki työpaikalla on ihan fiksua enimmäkseen.



Kokonaisuudessa en silti koe pääseväni elämässä helpolla. Minulla on ollut lapsuudesta lähtien sellainen tietty henkinen taakka. Elämäni "pitääkin" olla tällaista aika huoletonta, koska jos tulee merkittäviä vastoinkäymisiä, stressinsietokykyni puutteet nostavat nopeasti päätään.

mutta itse valitsemaani ja sitä kautta vapaata elämää...

Ihana mies, iso fiksu lapsi. Mulla ja miehellä hyvät työpaikat, hyvät palkat. Kiinnostavaa töissä ja vapaa-ajalla, harrastuksia ja ystäviä. Todella tyyntä ja tasapainoista,rauhallista.



Mutta on elämään mahtunut surua ja sairautta, joten nyt nautitaan.

Olen välillä hyvin stressaantunut ja kiireinen, mutta silti koen elämäni helpoksi, sillä stressi tulee kuitenkin ihan hyvistä asiosta, joista pääasiassa pidän, mutta kaikkea on tällä hetkellä jonkin verran liikaa.



Työ on kiireistä ja välillä stressaavaa, mutta ei ihan kohtuuttomasti ja kuitenkin työyhteisö on mukava ja työ kohtalaisen mielenkiintoista. Minulla on myös mahdollisuus kehittää itseäni lisäkoulutuksen kautta, vaikka kaksi edellistä yhdistettynä perheeseen aiheuttavatkin sen, että jostain joutuu koko ajan tinkimään ja tekemään huonommin kuin haluaisi. Minulla on tavallinen perhe, ei mitään suurempia ongelmia tai sairauksia.



Meillä on myös mukavia sukulaisia sekä kavereita. Kumpiakin ehditään näkemään liian vähän, ja läheiset kaverisuhteet ovat vähissä, mutta onneksi kuitenkin on hyviä ihmissuhteita ja ongelma on lähinnä aika. Parisuhdetta ehditään hoitamaan liian vähän, mutta pidetään kuitenkin toisistamme ja sen harvan kerran kun ollaan kaksistaan, viihdymme yhdessä.



Emme elä leveästi, mutta meillä ei ole myöskään akuutteja taloudellisia huolia.



Meillä on siis kiireistä ja stressaavaa, mutta koska se tulee asioista, jotka ovat pääasiassa positiivisiä, pidän elämäämme kokonaisuutena kuitenkin helppona.

Taloudellisesti tilanteeni on hyvä. Oma palkkani on keskitasoa parempi, miesystäväni antaa minulle rahaa ja lisäksi minulla on ulkomailla oikeastaan entinen rakastaja, joka edelleen auttaa rahallisesti kun pyydän ja ostelee käytännössä kaikki vaatteeni, koruni, laukkuni ja kenkäni. Nykyinen miesystäväni ei tiedä hänestä.

Teen ihanaa työtä, joka on suomen kokoisessa maassa aika poikkeuksellinen.

Lapseni ovat joka toinen viikko luonani, jokaa toinen viikko isällään, joten omaa aikaa jää.

Ystäviä on paljon ja kavereita. Olen pidetty ja suosittu, omissa piireissäni tunnettu. Tunnen paljon tunnettuja ihmisiä työni ja sosiaalisten verkostojeni kautta.

Olen hoikka ja kaunis, miehiä pyörii ympärillä. Matkustelen paljon.



Mutta, Olen kokenut aiemmin elämässäni pahaa. Siis todella brutaalia ja absoluuttista pahaa. Olen onnellinen, että elämäni on nyt sellaista kuin se on. Kaiken sen menneen vastapainona olen oikeutettu tähän kaikkeen ja nautin siitä mitä minulla on.



En kerro ulkopuolisille juuri mitään. Äitini ja parhaimmat ystäväni tietävät. Töissä ihmettelevät joskus alati kasvavaa laukkukokoelmaa, mutta mitäs se kellekään kuuluu :D Mulla on paljon salaisuuksia.



Ja ei ole unta tai kuvitelmaa, olen ihan oikeasti olemassa. Tarinani kokonaisuudessaan on tarua ihmeellisempi.

- Erosin lasteni isästä 11kk sitten ja muutin 2kk sitten uudelle paikkakunnalle 200km:n päähän sukulaisista ja exästä



- Minulla on uusi mies ja saan tästä paljon henkistä paheksuntaa osakseni



- Kaikki kolme lasta ovat minulla, menevät isälleen sopimuksen mukaan joka 3. viikonloppu to-su ja lisäksi kesällä ovat 5 viikkoa isällään



- Teen pääasiassa yötyötä (3-vuorotyö, mutta olen sopinut esimieheni kanssa että teen 80% yötä ja loput sitten aamuvuoroja)



- Minulla on pakkomielle pitää itseni helvetin hyvän näköisenä, joten kuntoilen päivittäin, katson tarkasti mitä suuhuni työnnän ja en lähde mihinkään ilman laittautumista



Helppoa on ainoastaan taloudellisesti, koska elän suht mukavasti isäni jättämän perinnön turvin

Vaikeuksia on ollut mutta nyt on helppoa.



Lapsia kolme (3v, 6v, 8v) ja neljäs tulossa. Asumme itse rakentamassamme ihanassa omakotitalossa. Työ on mielenkiintoista minulla ja miehelläni. Kavereita näemme joka viikonloppu, sosiaalista elämää siis riittää. Taloudellisesti olemme hyvin toimeentulevia, meillä on siivooja, käymme usein ulkona syömässä eikä perushankintoja tarvitse miettiä rahalliselta kannalta. Suhde voi hyvin, pääsemme kahdestaan irroittautumaan tarvittaessa ( keväällä olimme viikon etelässä kahdestaan). Lapsilla on kavereita. Arki sujuu hyvin, asioista ei ei tarvitse tapella lasten kanssa esim. nukkumaan menosta yms.



Enpä keksi mistä voisi valittaa :)

Olen vielä vajaan vuoden kotona lasten kanssa. Lapset ovat hiukan jo isompia (nuorin täytti juuri 2v), heräilevät vähemmän eli saan enemmän unta, vanhin on päiväkodissa osa-aikaisesti. Mies sai palkankorotuksen eli rahat riittävät jotenkuten, aiemmin jouduin käyttämään säästöjä joka kuukausi.



Sitten kun palaan töihin, alkaa varsinainen hulabaloo, joten pitää nyt nautiskella tästä ajasta :)

Meillä on hyvä parisuhde ollut jo 12v., ihanat helpot lapset, kiva talo ja mökki. Rahalliseti pärjäämme hyvin, vaikka en olekkaan ollut muutamaan vuoteeen töissä. Aion vaihtaa alaa, mutta aloitan kunhan jaksan vaibautua opiskelemaan. Pärjäämme ilmankin. Tukiverkostot voisivat olla lähempänä meitä, mutta emme me ihan ilmankaan ole. Kaikki on siis hyvin. En voi valittaa.

Lapsi on suht kiltti ja aina ollut hyväuninen. Ei ole ollut mitään suuria ongelmia vaikka muuttamaan jouduttiinkin pari kertaa peräkkäin. Mies on kiltti ja huomaavainen ja auttaa kotitöissä. Aloitin opiskelut mutta onneksi saan tukia ja menot eivät nykyisessä asunnossa ole suuret eikä opiskelu korkeakoulussa ole vielä toistaiseksi raskaalta tuntunut.

Ollaan kaikki oltu terveinä :)

käytän nimenomaan sitä sanaa "onnekas", koko elämäni olen ihmetellyt, miksi asiat tuntuvat minulla kääntyvän aina parhain päin, vaikka välillä näyttääkin pahalta (esim. lapsen sairaus, taloudelliset vaikeudet, parisuhteen vaikeudet). Yhtäkkiä kaikki onkin taas hyvin ja elämä helppoa. Enkä mitenkään ponnistele sen eteen. Vältän stressiä kaikin keinoin. Apujoukot ovat hyvät, taloudellisesti menee mainiosti, työ on kiva ja sitä on kohtuullisesti. Eli olen maailman onnekkaimpia ihmisiä.

Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, palkka ei nyt päätä huimaa, ei omaa taloa ja autokin vanha. meillä on 10 vuotias asperger-tyttö.



Helppoa tekee elämästä sen, että rahaa on ihan kivasti- ei velkaa. Voimme mennä kauppaan ilman, että pennosia tarvitsee laskea. Ja lapsemme on jo sen verran iso, ettei hänestä enää ole erityisyydestään ongelmia tai vaivaa muutamia esiteinijuttuja lukuun ottamatta.



Meidän parisuhteessamme ei ole suurempia ongelmia, riitelemme, huudamme ja sitten taas vietämme kainalohetkiä.

Minulla on ollut todella vaikeita ja haastavia ajanjaksoja. Mutta nyt olen äärimmäisen kiitollinen.

Minulla on lapset, kaikki ovat terveitä, ihana koti, hyvä työ, mahtavat ystävät, auto, taloudellisesti pärjäämme.

Mieheni kuoli vuosi sitten ja on ollut todella vaikeaa. Mutta asiat voisivat olla paljon huonommin ja olen kiitollinen kaikista hyvistä asioista elämässäni.

Olen vuoroviikkoäiti. Jok toinen viikko olen äiti satasella, joka toinen vko keskityn itseeni. Tämä on luksusta.



Työssä on itsenäisyyttä, eikä kukaN hengitä niskaan.



Kaikki on hyvin.

koen että on helppoa. Teen helppoa osa-aikatyötä, lapset isoja ja helppoja, mies ihana ja suurituloinen.



En ole sosiaalinen, joten en edes halua nähdä ihmisiä :) Toisille tämä varmaan näyttää huonolta, mutta tärkeintä että on itse onnellinen :)

asun helsingin keskustassa ihanassa uudessa asunnossa pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. opiskelen kiinnostavaa alaa yliopistossa ja valmistuttuani minulla on loistavat työllistymisnäkymät. poikaystävälläni on opintoja jäljellä enää pari vuotta ja hänellä on kiva työpaikka, joskin oman alan hommia ei vielä tuossa vaiheessa ole löytynyt. minulla opintoja on kuitenkin vielä jonkin verran jäljellä, mutta se ei juurikaan masenna minua. en ole kovin intohimoinen opiskelija mutta etenen ihan hyvää vauhtia. enimmäkseen teen kuitenkin töitä, mikä mahdollistaa monia sellaisia asioita, joihin opiskelijalla usein ei ole varaa. käymme usein teatterissa ja baletissa, muutaman kerran kuussa ulkona syömässä ja kotona teemme hyvistä raaka-aineista alusta saakka itse ruokaa. kotimme on kaunis ja olen saanut sisustaa sen juuri kuten olen halunnut, rahaa ei ole tarvinnut miettiä. minulla on monta hyvää opiskelukaveria sekä lauma lukiokavereita, joiden kanssa olen yhä paljon tekemisissä. meillä on myös loistavia naapureita. harrastan erästä minulle suhteellisen uutta urheilulajia sm-tasolla ja sitä kautta olen saanut myös monta kaveria. siskoni ja veljeni ovat minulle tärkeitä ja vanhempani auttavat meitä kodin remppahommissa yms. vietämme paljon aikaa koko perheen kesken. ainoa, jonka koen puuttuvan, on lapsi, mutta uskon sille olevan oma aikansa valmistumisen jälkeen.



monen ikäiseni elämä ei ole näin helppoa, minä olen onnistunut tekemään omastani sellaista. välillä ahdistaa joku tentti, lyhyet yöunet pitkän työputken välissä tai kinat poikaystävän kanssa, mutta nautin silti joka päivä monista asioista.

On hyvä mies, ihanat lapset, vakituinen ja haastava työpaikka. Taloudellisesti asiat on kunnossa (omakotitalo, pari autoa ja muuta härpäkettä).



Ei ole mitään erityisiä vastoinkäymisiä (jossei rikki mennyttä polvea lasketa). Saadaan koko perhe nauttia hyvästä elämästä, joka siis on mielestäni myös helppoa moneen muuhun verrattuna.