Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teoria masennuksesta ja itsetuhoisuudesta
11.01.2013 |
Olen ollut itsekin joskus todella masentunut ja ahdistunut erinäisissä elämäntilanteissa. Luultavasti en ole ollut kuitenkaan niin masentunut, että se olisi täyttänyt sairauden merkkejä. Mitään terapiaa en ole saanut ikinä. En oikeastaan usko terapiaan. Lääkkeet ovat ihan ok ja joskus niistä on ollut apua pahimman yli pääsemisessä, mutta oikeastaan en antaisi niillekään mitään kunniaa piristymisestäni.
Minulla on tullut masennuksesta ihan oma teoriani sen perusteella, mitä olen seurannut itseäni ja joitain muita minua pahemmin masentuneita.
- Virhe nro 1 on se, että masentunut henkilö lähtee hakemaan masennukseensa lääketieteellistä apua. Sen seurauksena henkilö saa parhaimmillaan/pahimmillaan? vain diagnoosin eli sopivan ympäripyöreän nimen omalle vaivalleen. Diagnoosin perusteella masentunut ihminen ottaa itselleen sairaan ihmisen roolin ja alkaa elää sen mukaisesti. Sen sijaan, että masennus ja alakulo olisi vain osa ihmisen elämää siitä tulee hänen koko elämänsä. Hän näkee itsensä vain masentuneena ja passivoituu joksikin uhriksi.
- Sitten tärkeä kysymys: Kenellä on varaa masentua? Olen huomannut senkin, että syvään masennukseen on varaa sellaisilla ihmisillä, jotka voivat saada muilta ihmisiltä jotain empatiaa valittamalla omaa oloaan. Jos on sukulaisia tai muita ihmisiä, joita he voivat syyllistää omasta kurjasta olostaan ja nämä ihmiset jaksavat ylläpitää toisen masennusta kuuntelemalla toisen huolia, niin tottakai masentunut ihminen jatkaa masentuneen ihmisen rooliaan, koska saa sillä tavalla huomiota. Kyllä masennuksen ruikuttaminen on oikeasti huomionkipeyttä!
- Olen aivan varma, että jos masentuneen ihmisen ympärillä olevat ihmiset eivät passaisi masentuneita ihmisiä piloille tekemällä heidän puolestaan kaikki elämän kannalta välttämättömät toiminnot (ruokahuolto, siivous, raha-asiat), niin näillä ihmisillä ei olisi oikeasti varaa jäädä rypemään itsesääliin vaan he jatkaisivat elämässään eteenpäin vaikka hampaat irvessä, koska heidän olisi pakko. Tai sitten he tosiaan luovuttavat ja kuolevat nälkään ja hukkuvat omaan paskaansa.
- Jos masentuneet ihmiset tietäisivät sen, ettei ketään kiinnosta paskan vertaa heidän huono olonsa ja asennevammansa, jos elämä ei ole kivaa ja että he joutuisivat itse tsemppaamaan edes sen verran että huolehtisivat itse itsestään, niin uskon, että tosi moni masentunut kokisi pikaparantumisen ihan omin avuin ilman lääkkeitä ja terapioita.
Kommentit (27)
että ap:n teoria ei oikeastaan toimi, koska se ei päse kovinkaan moneen diagnoosin saaneeseen masentuneeseen.
Minulla on ollut parikin tuttua joista ei olisi ikinä arvannut että ovat masentuneita ihan diagnoosin kanssa. Ei todellakaan päde ainakaan heihin tuo että asettuvat uhrin rooliin ja läheiset passaa.
Aika harvoin pitkäaikaisesti masentuneet huutelee masennuksestaan, varsinkin jos ovat lääkityksellä tai terapiassa. Sen sijaan monikin ihan perusterve puhuu hetkittäisistä masennuksen tunteista, joita varmasti tulee itse kullekkin (jonkin tietyn tapahtuman vuoksi tullut lyhytkestoinen masennuksen tunne).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilapäinen alakulo joka menee itsestään ohi ei ole masennus. masennusta on monentasoista, pahimpaan voi kuolla. masennustyyppejä on erilaisia. et pysty millään eitieteellisellä mutu-teorialla aiheuttamaan kuin pahennusta täällä.
ja masennuksesta samasta lauseesta. esimerkiksi avioerosta johtuvaan ahdistukseen tarjotaan masennuslääkkeitä, tätä en ymmärrä. jos mitenkään selviää ilman lääkitystä on hienoa. minusta ei koskaaan kannattaisi kevein perustein määrätä aineita joiden vaikutustapaa ei tunneta eikä kaikki sivuvaikutuksia pitkäaikaiskäytössä. ne eivät tod ole mitään "happypills". on eriasia olla vähän down tai hieman ahdistunut kuin olla oikeasti niin sairas ettei selviä ilman apua..
Virhe nro 1: Masennus tunteena on eri asia, kuin sairaus nimeltään masennus.
2.No joo, trollihan tämäkin sitten oli.
3. Ks. edelliset.
4. Ks. edelliset
Esim. mä en ole juuri puhunut läheisilleni masennuksesta - virhe! Lääketieteellistä ja muuta apua olen kyllä saanut.
Mieheni ei ole aikoinaan masennusta sairastaessaan puhunut asiasta kenellekään eikä hakenut siihen apua.
Kumpikaan ei ole kokenut pikaparantumista, mieheni sairasti kaksi vuotta, minä olen sairastellut on-off kauan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Olen aivan varma, että jos masentuneen ihmisen ympärillä olevat ihmiset eivät passaisi masentuneita ihmisiä piloille tekemällä heidän puolestaan kaikki elämän kannalta välttämättömät toiminnot (ruokahuolto, siivous, raha-asiat), niin näillä ihmisillä ei olisi oikeasti varaa jäädä rypemään itsesääliin vaan he jatkaisivat elämässään eteenpäin vaikka hampaat irvessä, koska heidän olisi pakko. Tai sitten he tosiaan luovuttavat ja kuolevat nälkään ja hukkuvat omaan paskaansa.
- Jos masentuneet ihmiset tietäisivät sen, ettei ketään kiinnosta paskan vertaa heidän huono olonsa ja asennevammansa, jos elämä ei ole kivaa ja että he joutuisivat itse tsemppaamaan edes sen verran että huolehtisivat itse itsestään, niin uskon, että tosi moni masentunut kokisi pikaparantumisen ihan omin avuin ilman lääkkeitä ja terapioita.
[/quote]
Yritätkö nostaa itsesi yli muiden? Mitä pelkäät? Miksi sinulla on noin voimakas tarve tuoda omaa "paremmuuttasi" (???) esille? Kerro mitä mikä tekee sinusta paremman ihmisen, joka katsoo olevan etuoikeutettu arvioimaan ja arvostelemaan muita?
Varo, ettet itse huku omaan erinomaisuuteesi ja paskaasi.
Jokainen eläköön ja hoitakoon masennustaan omalla tavallaan. Mitä se sulle kuuluu, huolehdi omista asioistasi.
Itse et ole näköjään edes sairastanut oikeaa masennusta (oli se sitten minkä tasoinen tahansa). Kunhan yrität loistaa omilla arvostelevilla teorioillasi.
Itselläni 12 tuskan vuotta takana ja loppua ei näy. Itse olen selvinnyt tähän asti lääkkeillä ja terapioilla. Ilman niitä en tässä olisi. En edes yritä hakea keneltäkään empatiaa, sääliä tai huomiota. Miksi hakisin? Tämähän on minun sairauteni, se ei kuulu muille. Ei masentunutta edes saa sääliä! Siinä vastapuoli tekee ison virheen.
Ja vielä kerron, ettei masennuksessa tapahdu pikaparanemista - ei milloinkaan! Se on pitkä tie nousta kohti aurinkoa ja "kuiville" päästyään elämänarvot ovat muuttuneet niin paljon (ainakin itselläni), että osaa arvostaa elämää ja siinä olevia pieniä asioita, jotka tuovat iloa ja naurua! Elämä koostuu pienistä asioista. Elämän näkee aivan uudelta kantilta. Katsos, paranemisen aikana kasvaa aikuiseksi ihmiseksi, joka osaa arvostaa elämää ja että on hengissä.
Muista: ahneella on paskainen loppu!
Teet itsesi naurunalaiseksi!
Alue: Aihe vapaa
Keskivaikea masennus, enkä ole edes lähimmilleni (puolisoa lukuunottamatta) sitä kertonut. Aika paljon näen vaivaakin sen eteen että salaan sen. En minä halua muita kuormittaa, ja varmaan kuten moni muukin, koen häpeää masennuksestani.
Mutta nyt itsekkin terapiassa (ei lääkitystä) ja pikkuhiljaa alan minäkin varmasti parantua. Uskon että aika iso osa masentuneista myös sinnittelee työssä/opinnoissa, hakematta sairaslomaa vasta kun on pakko. Itse kykenen työskentelemään onneksi.