Isompien lapsien ei kuulu vahtia nuorempia sisaruksia!!
mitä jos jotain käy, sehän on sitten sen vahtijan vika.. loppuelämän trauma.
Kommentit (65)
Minulle itselleni se oli aikoinaan luonnollista ja näyttää olevan myös omille lapsilleni. Sitä ei ole edes tarvinnut "opettaa" tai mainostaa. Mahtaa olla myös luonnekysymys.
Minulle itselleni se oli aikoinaan luonnollista ja näyttää olevan myös omille lapsilleni. Sitä ei ole edes tarvinnut "opettaa" tai mainostaa. Mahtaa olla myös luonnekysymys.
Itse jouduin jo ala-asteikäisenä vahtimaan viisi vuotta nuorempaa pikkuveljeä, kun vanhemmat ryyppäsivät kapakassa aamuyölle saakka. Muistan edelleen äitini sanat ovelta, kun kapakkaan lähtivät " katsokin perkele, että mitään ei pääse sattumaan!" Ja tuo ei ollut mikään yksittäinen kerta, samaa helvettiä sain sietää joka ikinen viikonloppu.
Nyt mulla on kaksi pientä tytärtä. Koskaan en laita esikoista vahtimaan pikkusiskoaan.
10v on voinut vahtia siskoaan 3v, kun olen käynyt lähikaupassa. ovea ei saa avata kenellekään, se on riittänyt neuvoksi.
nelos- tai kolmasluokkalaista vahtimaan pienempiä sisaruksia (pienin 1½ v) ulkona hetken, jotta saan esim. perunat kuorittua. On sovittu, että tarvii vaan katsoa, kun pienempi leikkii ja heti pitää tulla sanomaan, jos tulaa ongelmia.
lapsi ei vaan voi olla toisen lapsen vastuulla. Itse en koskaan joutunut vahtimaan pienempää siskoa, ei se ollut minun hommani. Oman lapseni ei tarvitse hoitaa pienempiä jos niitä tulee. Kyllä se on vanhempien vastuulla lapsiaan vahtia, tai sitten palkkaa siihen hommaan jonkun.
Miten selität 14vuotiaalle kun talo palaa ja pienemmät sen mukana että no eihän se sun vika ollut vaikka sä niistä vastuussa olitkin??
Miksi vanhemmat eivät voi hakea pikkuveljeä iltapäiväkerhosta, miksi siihen laitetaan 6luokkalainen isoveli. Pikkuveli jää isoveljen vahdittavana auton alle, kenen vika?
ja vastuu, niin on annettava myös oikeudet. Eli jos ei vanhempana ole kykenevä vanhemmaksi ja kantamaan vastuuta, niin silloin sillä omalla "isommalla" lapsella on oikeus sanoa, että en jaksa minäkään.
nelos ja kolmosluokkalaiset jäävät omiin ajatuksiin leikeissään ja se 1v karkaa sillä välin.. kenen vika?
Jos äiti käy sisällä vaikka vessassa tai hakemassa nenäliinan, pyykkikorin, kompostiämpäri tms, voi mielestäni meillä ainakin 10v tai 12v katsoa sen hetken 2v pikkuveljeä hiekkalaatikolla.
Samoin jos käyn postilaatikolla, voi mielestäni 10v tai 12v olla pikkuveljen seurana sen minuutin.
Sen sijaan, jos lähden kauppaan parin kilsan päähän, on se 2v otettava mukaan. En myöskään jättäisi ketään noita lapsista yöksi ilman vahtia.
Miksi vanhemmat eivät voi hakea pikkuveljeä iltapäiväkerhosta, miksi siihen laitetaan 6luokkalainen isoveli. Pikkuveli jää isoveljen vahdittavana auton alle, kenen vika?
No ei kai siinä silloin syyllisiä etsitä. Tiesitkö että ekaluokkalaiset aika usein liikkuvat ihan itsekseenkin?
Tahallinen teko on jonkun vikaa ja syytä.
Se että lapsi vahtii lasta ei tarkoita että lapsi ottaa aikuisen vastuun ja velvollisuuden tilanteessa.
Jos vaikka kaatuu ja lyö päänsä ja saa aivoverenvuodon tai tukehtuu niin ei se ole kenenkään syytä. Se on jos lapsi tunkee rotanmyrkkyä toisen lasiin ja tietää että se on vaarallista.
Ei se ole lapsen koko loppuelämän traumaa vaan aikuisen, joka laittoi lapset tuohon tilanteeseen keskenään.
vähän siitä millaista vahtimista.. Nykyään nuorilla on suuria vaikeuksia sitoutua ja ottaa vastuuta, ohittaa oma mukavuudenhalu velvollisuuksien edessä- joka on esimerkiksi työelämässä pärjäämisen perusedellytys. Mistäköhän johtuu... ehkä siitä että koko elämä on pelkkiä omien halujen seuraamista. ja tietysti lasta pitää hoitaa hyvin ja tarpeet täyttää, ekä menneeseen miss' aikuisuutta ei pahemmin ollut, pidä palata. Mutta pieni vastuu silloin tällöin iän mukaan on mun mielestä tosi tärkeää. Kun meille hankittiin lemmikki- lapsille mutta aikuiset tietysti ottivat sen päävastuun- alkuinnostus laantui nopeasti. Oma äitini oli aivan kauhuissaan kun vaadin lapsia kantamaan vastuun, vaikka ei just huvita, viitsi tms. Ja pikku hiljaa ovat hieosti oppineet, ettei sitä eläntä voi laiminlyödä vain siksi että tv:stä tulee jotain tai peli on kesken. Enkä ole yhtään huolissani heidän tulevaisuudestaan näiltä osin- enää. Aikaanaan perheen perustaminenkin sujunee paremmin kun tietää että toisen vuoksi pitää joskus tehdä kompromisseja, eikä kaikki ole vaan välitöntä tyydytystä. Ja mitä tulee sisaruksen hoitamiseen, isompi on hetkittäin "pitänyt pienemmistä huolta", mutta vastuu on ollut mulla, tai jollakin muulla joka on puhelimen päässä. Tosin lapset eivät ole enää ihan pieniä. Lasten koulussa rehtori sanoi, että nykyään painopiste on jo siirtynyt itsetunnon tukemisesta ja rohkaisusta (joita kyllä tarvitaan myös) toisten huomioonottaiseen- että siinä ne varsinaiset puuteet ja ongelmat nykylapsilla on.
Vatuu on silti sinun vaikka silmäsi on perunassa lapsesi sijasta!
Se jos pienempi karkaa seinän taakse kun vanhempi lapsesi ihan vaan hetken tekee jotain mahdollistaa sen että lapsesi lähtee etsimään sitä taaperoa väärästä suunnasta ja lapsi hukkuu jokeen. Näitä meinaan tapahtuu aikuisellekin!
Minua oksettaa että joku laittaa pienen lapsen siihen tilanteeseen, ei sillä että se lapsi olisi vastuussa vaan se että se vastuunkantaja ei ole turvana.
Lapsesi ehkä olisi se jonka sietäisikin hukkua?
Vanhemman lapsen velvollisuus ei todellakaan ole kaitsea nuorempaa/nuorempia vanhempien baarireissujen ajan. Tai olla kolmea tuntia ulkona vahtimassa, että pikkuinen ei karkaa.
Mutta kyllä mielestäni lapsen ikään sopiva vastuunkanto on ehdottomasti paikallaan. Omia ei jätetä. Alle kouluikäinen voi aivan hyvin olla "apuäitininä" nuoremmille sisaruksilleen esim. äidin suihkun ajan, tai lehdenhakureissun ajan, jopa sen aikaa, että äiti saa ruoan alulle (ja tämä koskee tietysti sellaisia talouksia, jotka asuttavat lähinnä omakotitaloa ja pihapiiri on turvallinen).
Ja tietysti, jos lapsi ei halua juuri siinä hetkessä ottaa isompaa roolia, niin sitten ollaan sisällä niin kauan, että ne perunat on kuorittu. Ei siinä sen kummempaa. Pakottamalla ei synny hyvää ja aina voi sanoa, jos ei jaksa tai juuri nyt huvita. Ainakin meillä on homma toiminut hyvin näin.
Esikoinen on ilmeisen ylpeä, että osaa ja kykenee huolehtimaan lyhyitä aikoja sisaruksistaan. Aina ei huvita, eikä hänen ole silloin mikään pakko. Mutta pääsääntöisesti lapset ottavat vastuuta toisistaan ilman, että siihen on edes opetettu.
Kaikissa tilanteissa se ei tietenkään onnistu, vaikka esikoinen haluaisikin. Mutta pienin askelin ja isommin rasittamatta. Ja edelleen painotan luonteen merkitystä. Toiseksi vanhimmainen ei esimerkiksi ole aivan niin luotettava, eikä innokaskaan, mutta on silti ihana isoveli ja huolehtivainen.
MEIDÄN esikoisellemme kaitseminen on ylpeyden aihe ja asia, jota tekee oikeasti mielellään. Lisäksi myös on luotettava ja osaa asian. Sen ei tarvi olla sitä kaikille.
t: alkupään kirjoittaja, joka on saanut hoitaa sisaruksiaan.
..ei ole tahtonut omia lapsia ollenkaan. Teinikäytös jää päälle, vaikka osa täyttää pian 30. Kaikki ovat selittäneet että saivat tarpeekseen lasten kaitsemisesta nuorempana, kun äiti lykkäsi nuorimmat aina mukaan kaikkialle eikä kaverinkaan kanssa saanut olla rauhassa missään.
Vatuu on silti sinun vaikka silmäsi on perunassa lapsesi sijasta! Se jos pienempi karkaa seinän taakse kun vanhempi lapsesi ihan vaan hetken tekee jotain mahdollistaa sen että lapsesi lähtee etsimään sitä taaperoa väärästä suunnasta ja lapsi hukkuu jokeen. Näitä meinaan tapahtuu aikuisellekin! Minua oksettaa että joku laittaa pienen lapsen siihen tilanteeseen, ei sillä että se lapsi olisi vastuussa vaan se että se vastuunkantaja ei ole turvana. Lapsesi ehkä olisi se jonka sietäisikin hukkua?
Ei tietenkään mitään viikonloppuja tms. mutta kyllä se minusta isommalle sisarukselle välillä kuuluu.
Meillä esim. kasiluokkalainen joutuu välillä olemaan pihalla 2-vuotiaan kanssa. Tai katsomaan hänen peräänsä, kun käyn kaupassa, tai vien kolmatta harrastuksiin tms. Kyse on max tunnista.
Omassa nuoruudessani isommat sisarukset todellakin hoitivat niitä pieniä. Tunteja. Silloin se oli ihan tavallista. Siihen ei toki mielestäni pitäisi ryhtyä, mutta kyllä tunti silloin tällöin tekee oikein hyvää. Molemmille lapsille.
Itse jouduin jo ala-asteikäisenä vahtimaan viisi vuotta nuorempaa pikkuveljeä, kun vanhemmat ryyppäsivät kapakassa aamuyölle saakka. Muistan edelleen äitini sanat ovelta, kun kapakkaan lähtivät " katsokin perkele, että mitään ei pääse sattumaan!" Ja tuo ei ollut mikään yksittäinen kerta, samaa helvettiä sain sietää joka ikinen viikonloppu.
Nyt mulla on kaksi pientä tytärtä. Koskaan en laita esikoista vahtimaan pikkusiskoaan.
Ihanko oikeasti kuvittelet, että tuo on ainoa mahdollinen tapa sisarusten olla keskenään? Vanhemmat ryyppäämässä ja isompi peloteltuna?
Kyllä sellainen kohtuullinen vastuuttaminen pienemmästä sisaruksesta on ihan ok. Siis niin että vanhemmat käy kaupassa tms. ja isompi on pienemmän kanssa. Se kasvattaa lapsen vastuuntuntoa ja tekee sisaruksia läheisemmiksi keskenään.
Ja ei tietenkään väkisin, mutta aika harvalle lapselle tuollainen silloin tällöin tapahtuvana asiana on millään tavoin vastenmielistä.
vastuunkanto tekee hyvää. Tietysti aina voi jotain sattua, mutta mikä on oikeasti todennäköisyys että jotain sattuu juuri silloin kun isosisarus hoitaa muutaman tunnin pikkusisarustaan? Ei voi koko ajan pelätä elämää ja maalailla mörköjä seinille. Nykyiset perhesurmat johtuvat varmasti osittain siitä, että aikuiset ihmiset eivät vaan pysty sopeutumaan siihen että vauva ja lapset yleensä "vaativat" heiltä hoitoa.
Minulle itselleni se oli aikoinaan luonnollista ja näyttää olevan myös omille lapsilleni. Sitä ei ole edes tarvinnut "opettaa" tai mainostaa. Mahtaa olla myös luonnekysymys.
Esimerkiksi onko sinusta väärin että kuudesluokkalainen huolehtii pikkuveljen kouluun ja hakee iltapäiväkerhosta?