Äkillisesti pintaan noussut lapsuudentrauma- miten käsitellä?

No, myönnetään, että hassua tämmöistä kysellä mutta eihän sitä tiedä jos jollain olisi hyviäkin neuvoja. Mulla ollut melkoisen karmaiseva lapsuus. Lyhyesti ja tiiviisti täysin välinpitämätön ja henkisesti sairas äiti jolta ei saanut minkäänlaista rakkautta, tukea tms. Isä joka oli impulsiivinen ja hakkasi meitä lapsia riippuen äidin mielialoista.



Toki oireilin eri tavoin jo nuorempana ja kävin vuosia psykologilla. Olen syönyt masennuslääkkeitä ym. Viimeiset vuodet on ollut tasaista ja hyvää aikaa ilman ongelmia.



Nyt olen eronnut ja aloittanut uuden suhteen ja kas- omituinen mutta lapsuudella hyvin selitettävä ongelma on ilmennyt. Nimittäin riippuvuus ja menettämisen pelko. Muistan lapsuudesta samoja tunteita. Olen jotenkin riippuvainen tästä uudesta miehestä. Haluaisin hänen asuvan täällä jotta hän olisi koko ajan luonani. Hänen lähdettyä oloni muuttuu hetken päästä levottomaksi ja ahdistuneeksi. Tekisi mieli koko ajan kysellä tekstiviestillä, että onko kaikki hyvin. Pelkään, että hän katoaa tai ilmoittaa, ettei enää tahdo olla mun kanssa. Välillä on vaikeuksia tajuta, että mulla ei ole mitään hätää ja että elämäni ei todella ole kiinni kenenkään muun menoista tai tekemisistä. Joudun syömään ahdistuneisuuteen lääkettä koska jos en ota lääkettä se muuttuu todella pahaksi. Lääkkeen jälkeen jää vai levoton ja epämiellyttävä olo.



Kyselenkin keksiikö/tietääkö joku mitään tapaa millä lähtisin purkamaan tätä asiaa? Yksityiseen terapiaan ei olisi varaa ja kunnallisen saamiseen menee kuukausia ja sekin on epävarmaa.