Mikä on huonoin iso museo jossa olet Suomessa käynyt?
Isolla tarkoitan laajoja näyttelytiloja. Miksi oli huono?
Kommentit (28)
Mullekin design museo. En oikein tajunnut, mistä just maksoin parikymppiä.
Riippuu vähän näyttelystä, mutta yleisesti ottaen Suomi on täynnä huonoja museoita eikä voittajan valitseminen tässä kisassa ole helppoa. Kiasma on taidemuseoista mielestäni ehdottomasti paras, hyviä näyttelyitä ja näkemyksellistä kerrontaa. Historia- sun muista erityisaluenäyttelyistä on sanottava, että esim Vapriikki onnistuu vuodesta toiseen tekemään hyvistäkin aiheista todella tylsiä ja mitäänsanomattomia esillepanoja, vaikka koko näyttely olisi tuotettu jossain ihan muualla ja eri voimin. Jotenkin eivät vaan saa toteutettua oikein mitään niin, että vaikuttaisi etäisestikään kiinnostavalta.
Myös Alvar Aalto-museo Jyväskylässä oli kuin joku alakoululaisten kyhäämä kalsa kirjaston kesänäyttely, paitsi että kirjastojen kesänäyttelyt ovat joskus satunnaisesti visuaalisesti mielenkiintoisia.
Siida. Esineiden esittelytekstit olivat niin monella kielellä, että fontti oli todella pientä. En vaan nähnyt lukea. Typerä virhe museon suunnittelussa.
Tekniikan museo. Kulahtanut ja vaatisi jo uudistuksia,
Vierailija kirjoitti:
Siida. Esineiden esittelytekstit olivat niin monella kielellä, että fontti oli todella pientä. En vaan nähnyt lukea. Typerä virhe museon suunnittelussa.
Tämä. Aika usein tekstit ovat todella pienellä tai sitten niin tylsiä, ettei niitä viitsi lukea. Parhaita taideteosten analyyseja taas lukee ilokseen ja ne ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja ihmisjärjellä ymmärrettäviä.
Vapriikista tuli mieleen, että siellä on nyt joku supersankarinäyttely. Videon perusteella seinille on pantu pieniä tauluja, joissa ilmeisesti kuvia sankarihahmoista. Videolta ei oikein erotu. Sitten on patsaita ja hyllyjä, joille on laitettu pienoismalleja ja figuriineja ilman spottivalaistusta. Näyttää tylsemmältä kuin mummon vintillä, jossa todennäköisesti enemmän myös hemaneja ja muita peräsmieshahmoja.
Tampereella on se Finlaysonin homomuseo. Kiertelin siellä enkä yhtäkään homoa nähnyt.
Joskus sitä ihmettelee suomalaisissa museoissa käydessään, että eikö tekniikka ja asiantuntemus oikeasti kuitenkaan ole kehittynyt miksikään edellisen 50 vuoden aikana.
Kiasma. Neljä (vai viisi) kerrosta täyttä tekotaiteellista pskaa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä ihmettelee suomalaisissa museoissa käydessään, että eikö tekniikka ja asiantuntemus oikeasti kuitenkaan ole kehittynyt miksikään edellisen 50 vuoden aikana.
Tekniikka on kallista eikä yleensä ole myöskään museoammattilaisten keskeisintä osaamisaluetta, joitakin isoja museoita lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Tampereella on se Finlaysonin homomuseo. Kiertelin siellä enkä yhtäkään homoa nähnyt.
Siellä ei sitten ollu peiliä? ei vaa, harmi kun oltiin eri aikaan
Museo Militaria. Liikaa kaikkea: esineitä ja tekstejä. Ei kukaan jaksa syventyä kolmessa kerroksessa oleviin lukemattomiin tekstitauluihin, vitriineihin ja esineisiin. Lisäksi piha-alue rakennuksineen. Onneksi on museokortti. Olisi harmittanut maksaa pääsymaksu.
Suomessa aika harvoin hyödynnetään näyttelyissä ääniä ja valaistusta tunnelman luojina. Hyvin luotu äänimaailma kuitenkin jää mieleen ja tekee koko näyttelystä spesiaalimman. Muistan vieläkin kun kävin joskus vuosikymmeniä sitten Rovaniemellä Arktikum-museossa, jonne oli tehty muka jonkun saamelais- tai muun natiivikansan teltta, jonka pimeydessä sai makoilla. Kattoreiästä näkyi revontulet ja ääninä kuului nuotion rätinää ja epämääräistä sähköistä surinaa (muka revontulet, oletan). Muistan vieläkin, että oli hieno installaatio.
En tykkää kuin luonnonhistorian museoista ja kotimuseoista. Semmoisista, jotka kertovat jostain.
Ns. taideteosmuseot on ihan ajan- ja rahanhukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiasma. Neljä (vai viisi) kerrosta täyttä tekotaiteellista pskaa.
Kiasmassa tulee kyllä helposti ähky. Silloin tuli erityisesti, kun oli Tom of Finlandin näyttely. Loppumaton määrä kuvia seisovista miehen sukupuolielimistä. Haukotus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä ihmettelee suomalaisissa museoissa käydessään, että eikö tekniikka ja asiantuntemus oikeasti kuitenkaan ole kehittynyt miksikään edellisen 50 vuoden aikana.
Tekniikka on kallista eikä yleensä ole myöskään museoammattilaisten keskeisintä osaamisaluetta, joitakin isoja museoita lukuunottamatta.
Tekniikan pitäisi kyllä minusta olla museoammattilaisen keskeisintä osaamisaluetta. Kuka niitä näyttelyistä suunnittelee, ellei sitten museoammattilaiset?
Boikotoin Kiesmaa, koska esitti eläinrääkkäystä 'taiteena'.
Kiasmaan olen pettynyt melkein joka kerta. Vapriikki kosiskelee maakuntien suuria massoja ja siksi päänäyttely on nykyään aina ihan hanurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiasma. Neljä (vai viisi) kerrosta täyttä tekotaiteellista pskaa.
Kiasmassa tulee kyllä helposti ähky. Silloin tuli erityisesti, kun oli Tom of Finlandin näyttely. Loppumaton määrä kuvia seisovista miehen sukupuolielimistä. Haukotus
Kiasmassa on usein hyviä näyttelyitä. Nykyisin parhaat jutut ovat monesti videoteoksia, joita on aika vaikea suomalaistenkaan museoammattilaisten varsinaisesti pilata. Toisaalta jos taideteokset oikeasti ovat aivan erityisiä, ne voi vain laittaa vierekkäin saliin ja siinä se. Esim. Grayson Perryn näyttely vuosia sitten juuri Kiasmassa oli juuri tällainen, että ihan hirveästi ei ollut varmasti käytetty aikaa eikä aivoja näyttelyn järjestelyyn, mutta taideteokset puhuivat puolestaan, jopa huonossa valossa.
Design-museo H.gissä oli jotenkin kulahtanut ja jämähtänyt. Pettymys.