Miltä Tampereen murre kuulostaa muualla asuvan korvaan?
Antaako puhujastaan enemmän älykkään ja sivistyneen vaikutelman vaiko juuri päinvastoin?
Kommentit (8)
Antaa sellaisen rennon rempseän kuvan. Tampereen murre on hauska, mutta ei kovin seksikäs tai romanttinen murre.
Voimakas murre ei anna kenestäkään sivistynyttä vaikutelmaa, koska sivistyneet ihmiset puhuvat hyvää yleiskieltä riippumatta siitä missä asuvat. Eli toki manselainenkin sivistynyt voi olla, mutta murteen käyttämiselle on paikkansa :)
Itse tykkään Tampereen murteesta luultavasti siksi, että ne muutamat tuntemani tamperelaiset ovat mukavia ihmisiä ja käyttävät kieltä elävästi.
Tulee kuva, että henkilö olisi vähän tyhmempi. Vielä pahempi on savon murre, siinä kuulostaa paitsi tyhmältä, myös epärehelliseltä.
mutta minusta tampereen murre antaa rennon ja mukavan mielikuvan ihmisestä.
Käyn Helsingistä Tampereella luennoilla, ja pitkään luulin että mitään Tampereen murretta ei olekaan, enkä kiinnittänyt juuri huomiota siihen että aika monella sikäläisellä luennoitsijalla vaikutti olevan lievä ärrävika ja persoonallinen aksentti :) Tajusin asian vasta kun aloitin siellä erään helsinkiläisen opettajan pitämän kurssin. Hänen puhetyylinsä oli niin kotoinen ja erottui niin selvästi tamprelaisista puhujista.
kovin sivistynyttä vaikutelmaa anna, ainakaan aito tampereen murre. Sellainen, mitä vanhemmat paljasjalkaiset tamperelaiset puhuvat. :) Hauskin sana, jonka olen tamperelaisen suusta kuullut on piirveirata = speedwayrata. S jätetään tuossa tapauksessa lausumatta ja d on aina r.
Vähän nuoremman polven puhumana tampereen murre antaa puhujastaan rennon kuvan.
t. junantuoma manselainen