Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveysongelmia, mihin niistä jää merkintä/mihin voi vaikuttaa tulevaisuudessa?
08.01.2013 |
Nyt on tapahtunut niin paljon että en enää voi hyvin. Päivittäin monta kertaa ahdistus/paniikkikohtauksia. Tälläkin hetkellä pää ihan pökkelö.
Kävin jo kerran tk:ssa juttelemassa asioista, viikon päästä olisi lääkäriaika.
Mietin vain että uskallanko sanoa mitään mistään, oma olo on aivan kauhea nyt ja tuntuu ettei tästä ilman lääkkeitä selviä. Mutta mihin se merkintä voi vaikuttaa? Näkeekö esim. neuvolan puolella asian, meillä on kaksi pientä lasta.
Tai jonkun työpaikan saantiin voiko vaikuttaa?
Oon ihan kahden puun välissä tän asian kanssa.
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:10"]
Vokuutuksiin vaikuttaa.. Miehelle ja hänen lähipiirilleen en kertoisi käynneistä jotta hän ei voisi nostaa niitä esille myöhemmin sinua vastaan esim. huoltajuuskiistassa. Ainakaan lastenneuvolassa tietosi eivät ole käytössä.
[/quote]
Kylläpäs ihmiset luokittelevat moisen suhteen kumppaniin normaaliksi. Että oletetaan että kumppani voi joskus nostaa syytteen tai ryhtyä riitelemään. Miten tälläisen ihmisen kanssa edes voi elää ilman stressiä, jos moinen skenaario käy mielessä.
[/quote]
Kyllähän avioerot aika tavallisia ovat, ja likainen peli alkaa usein sen jälkeen. Sen takia avioehtokin usein tehdään, että avioero saattaa joskus olla edessä, vaikka miten itse uskoisi ikuiseen rakkauteen. Kyllähän on ongelmista kannattaa puhua, mutta itse en sitä paljastaisi, että niistä on viralliset merkinnät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kilpirauhasen toimintahäiriö diagnosoitiin pitkään masennukseksi, ja siksi en saa henkivakuutusta kuin kalliimmalla ja "rajoitetuin ehdoin". Kukaan ei tietenkään ota vastuuta väärästä diagnoosista, yritän saada poistatettua sen mutta varmaan kirjoittavat papereihin vaan seuraavaksi että mulla on vielä pakko-oireinenkin häiriö, jos en anna periksi.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2013 klo 18:22"]
mun psykiatri sanoi mulle viime viikolla, että et sitten ikinä yhdessäkään työhaastattelussa kerro, että sekosit.
Eli sun sairaudet ovat sinun ja LÄÄKÄRISI välisiä asioita. Niistä ei kerrota muille.
[/quote]Niinpä! Tällä palstalla jotkut pelottelee että ei ikinä voi enää saada työpaikkaa kun työnantaja näkee kaiken :D Fakta on se, että potilashistoria ei näy muille kuin lääkärille. Jos käyt yksityiselläkin niin julkisen puolen lääkäri ei näe mitä olet siellä käynyt. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus.
Joku sanoi, että joidenkin sairauksien hoitoon tarvitsee kaivaa vanhat MT-lausunnot kaapista ja ne vaikuttavat potilaan hoitoon vielä kymmeniä vuosia tapauksen jälkeen.
TÄHÄN TARVITAAN KANSALAISALOITE!
Ei kenenkään pitäisi kärsiä vanhoista jutuista.
Vangit kärsivät tuomionsa ja ovat vapaita sen jälkeen. Rikosrekisteri säilyy, mutta ei kukaan terveydenhuollossa sitä näe.
On väärin, että kenelläkään on oikeus katsella potilaan mt historiaa pitkälle taaksepäin.
Joskus tehdään virhediagnooseja. Tutulla kävi niin, että sukulainen oli mukana vääristelemässä tietoja.
On väärin, että sairastettu masennus varjostaa elämää kauan siitä tervehtymisen jälkeen. On väärin, että virhediagnoosit varjostavat elämää, eikä niitä saa korjautettua.
mun psykiatri sanoi mulle viime viikolla, että et sitten ikinä yhdessäkään työhaastattelussa kerro, että sekosit.
Eli sun sairaudet ovat sinun ja LÄÄKÄRISI välisiä asioita. Niistä ei kerrota muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun psykiatri sanoi mulle viime viikolla, että et sitten ikinä yhdessäkään työhaastattelussa kerro, että sekosit.
Eli sun sairaudet ovat sinun ja LÄÄKÄRISI välisiä asioita. Niistä ei kerrota muille.
Jos menee tunnustamaan, jää ilman työtä. Osoitus riittävästä terveydestä on se, että pystyy teeskentelemään tervettä. Olen kuullut tämän muualtakin. Itselleni ei tulisi mieleenkään kertoa omista sairauksistani muille kuin kaikkein lähimmille ihmisille.
Tulevaisuudessa voi vaikuttaa esim. lasten huoltajuuskiistoissa, vakuutuksiin ja adoptio-oikeuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla lävähti just papereihin "määrittämätön dissosiaatiohäiriöepäily" ja "määrittämätön pitkäaikainen mielialahäiriö" :(
Se ei ole mikään mielisairaus, vaan normaali inhimillinen reaktio raskaaseen elämäntilanteeseen. Tuollaisista ei tarvitse kertoa kenellekään, työhöntulotarkastuksessa periaatteessa tulisi kertoa, jos on pitkäaikaisempaa ongelmaa esim. masennus. Työnantajalle ei tarvitse kertoa yhtään mitään. Itsellä masennus ja ahdistuneisuus myös jo vuosia, kerroin työterveydessä, sain silti melko vaativan työpaikan.
Oireesi kuulostavat sen verran elämää haittaavilta, että älä yhtään epäröi hakea niihin apua. Muuten ne saattavat oikeasti suistaa sinut raiteiltasi ja tarvitaan raskaampaa puuttumista esim. osastohoitoa psykoottiseen masennukseen. Ei tule mitään "merkintää" mihinkään jota pitäisi pelätä. Järkevä ihminen hakee apua kun ei kestä enää omin voimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosiaan, henkivakuutusta minäkään en saa, saisin, jos ei olisi voimassaolevia reseptejä mielialalääkkeisiin. Paradoksaalista kyllä, se joka ei saa hoitoa ongelmiinsa, voi vakuutuksen saada. Mutta enpä hetkeäkään miettisi tuhlaavani ainoata elämääni kituen ahdistuksessa pelkän henkivakuutuksen takia. Ei todella olisi sen arvoista.
Tulevaisuudessa voi vaikuttaa esim. lasten huoltajuuskiistoissa
Olen yllättynyt tästä. Siis yhteiskunta kannustaa siihen, että hoitaa lapsiaan mieleltään vähän sairaana ja yrittää mahdollisimman pitkään kestää, sen sijaan että hoitaisi itsensä kuntoon? Luulisi, että terve vanhempi olisi lapsille paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta millään tasolla kantaa hoidon tarpeeseesi enkä halua millään tavalla vaikuttaa hoitoon hakeutumiseesi toteaisin kuitenkin että mielenterveysdiagnoosit saattavat vaikuttaa muun muassa tulevaan terveydenhoitoosi periaatteella kerran hullu aina hullu.
Yleltä tuli juuri tuo MOT: Potilas tietojasi urkitaan dokumentti (löytyy vielä Areenasta). Siinä eräs nainen kertoi kuinka hänen 15 vuotta vanha ja epäajankohtainen masennusdiagnoosi katsottiin jollain tapaa oleelliseksi tekonivelen hoidossa ja tieto siirtyi myös kolmannelle osapuolelle kirjoitettuun lääkärintodistukseen (oliko tuo kolmas osapuoli sitten työnantaja, KELA tms).
Nuo hoitotiedot kun eivät käytännössä katoa koskaan. Itselläni samantapaisia kokemuksia kun ko naisella.
Kaikilla mittapuilla mitatussa rankassa elämänvaiheessa tarvitsin apua mielenterveysasioissa ja ainoa keino saada hoitoa julkisella oli jopa liioitella omia vaivoja. Jälkeenpäin katsottuna diagnoosit olivat pelkkää hakuammuntaa ja perustuivat pitkälti siihen mitä satuin vastaanotolla selittämään päästäkseni terapiaan.
(Niille jotka tässä vaiheeessa toteavat että joku päänsisäinen ongelma on jos tuollaista tarvitsee tehdä niin olen näistä ongelmista hyvinkin tietoinen, lääkäri tosin näytti olevan 'mikä vain diagnoosi on hyvä diagnoosi' asenteella eli myöhemmin olen sitten vasta omat ongelmani todella ymmärtänyt.)
Myöhemmin sitten mennessäni terveyskeskukseen fyysisissä vaivoissa lääkäri näki tiedoistani että olen ollut mielenterveyspuolella asiakkaana ja vaikutti lähestulkoon jopa riemastuneelta tästä "löydöksestä". Alkoi etsiä kaikesta sanomastani viitteitä siihen että olen masentunut tms, ei enää muistanut tuota fyysistä vaivaa lainkaan kirjotellessaan lähetettä psykologille ja kieltäytyipä sitten kirjoittamasta reseptiä peruslääkkeisiin joita tuohon vaivaan yleensä määrätään järkyttävien kipujen vuoksi. Ilmeisesti oletti että olen lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Terveyskeskuksella ei siis hirveästi muuta tietoa ollut kuin että olen käynyt mt puolella. Hoitohistoria on "lukkojen takana" peruslääkäreiltä sentään niin kauan kuin en anna lupaani noiden vanhojen tietojen kaiveluun (eli hamaan hautaani asti). Yli-innokas lääkäri toki olisi siihen historiaan tutustunut todella mieleellään ja neuvoi minut allekirjoittamaan paperin jolla tiedot saataisi ihan terveyskeskuksen käyttöön. Luojan kiitos joku kello tuossa vaiheessa soitti ja muistaakseni tiskillä lappu edessäni taisin vain sanoa että taidan hetken aikaa miettiä ennen kuin allekirjoitan tämän.
Toki monesti innokas lääkäri on parempi kuin sellainen joka ei välitä mistään mitään mutta niin kauan kuin mielenterveysongelmien kompleksisuudesta tajuta perus terveydenhuollossa juuri mitään (hormoneiden / ravinnon / ympäristön vaikutus aivotoimintaan, mt ongelmat sekoitetaan neurologisiin ongelmiin, ei ymmärretä ihmistä kokonaisuutena, hoidetaan monesti vääriä diagnooseja väärillä lääkkeillä, suremista pidetään luonnottomana ja lääkittävänä asiana, hoidetaan syitä eikä seurauksia, kustannuspaineiden vuoksi hoitamatta jättäminen jne) niin vähän varpaillani olen sen suhteen että itse haluaisin enää mennä juuri asioistani mitään vatsatautia kummempaa mennä terkkariin kertoilemaan.
Ottamatta millään tasolla kantaa hoidon tarpeeseesi enkä halua millään tavalla vaikuttaa hoitoon hakeutumiseesi toteaisin kuitenkin että mielenterveysdiagnoosit saattavat vaikuttaa muun muassa tulevaan terveydenhoitoosi periaatteella kerran hullu aina hullu.
Yleltä tuli juuri tuo MOT: Potilas tietojasi urkitaan dokumentti (löytyy vielä Areenasta). Siinä eräs nainen kertoi kuinka hänen 15 vuotta vanha ja epäajankohtainen masennusdiagnoosi katsottiin jollain tapaa oleelliseksi tekonivelen hoidossa ja tieto siirtyi myös kolmannelle osapuolelle kirjoitettuun lääkärintodistukseen (oliko tuo kolmas osapuoli sitten työnantaja, KELA tms).
Nuo hoitotiedot kun eivät käytännössä katoa koskaan. Itselläni samantapaisia kokemuksia kun ko naisella.
Kaikilla mittapuilla mitatussa rankassa elämänvaiheessa tarvitsin apua mielenterveysasioissa ja ainoa keino saada hoitoa julkisella oli jopa liioitella omia vaivoja. Jälkeenpäin katsottuna diagnoosit olivat pelkkää hakuammuntaa ja perustuivat pitkälti siihen mitä satuin vastaanotolla selittämään päästäkseni terapiaan.
(Niille jotka tässä vaiheeessa toteavat että joku päänsisäinen ongelma on jos tuollaista tarvitsee tehdä niin olen näistä ongelmista hyvinkin tietoinen, lääkäri tosin näytti olevan 'mikä vain diagnoosi on hyvä diagnoosi' asenteella eli myöhemmin olen sitten vasta omat ongelmani todella ymmärtänyt.)
Myöhemmin sitten mennessäni terveyskeskukseen fyysisissä vaivoissa lääkäri näki tiedoistani että olen ollut mielenterveyspuolella asiakkaana ja vaikutti lähestulkoon jopa riemastuneelta tästä "löydöksestä". Alkoi etsiä kaikesta sanomastani viitteitä siihen että olen masentunut tms, ei enää muistanut tuota fyysistä vaivaa lainkaan kirjotellessaan lähetettä psykologille ja kieltäytyipä sitten kirjoittamasta reseptiä peruslääkkeisiin joita tuohon vaivaan yleensä määrätään järkyttävien kipujen vuoksi. Ilmeisesti oletti että olen lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Terveyskeskuksella ei siis hirveästi muuta tietoa ollut kuin että olen käynyt mt puolella. Hoitohistoria on "lukkojen takana" peruslääkäreiltä sentään niin kauan kuin en anna lupaani noiden vanhojen tietojen kaiveluun (eli hamaan hautaani asti). Yli-innokas lääkäri toki olisi siihen historiaan tutustunut todella mieleellään ja neuvoi minut allekirjoittamaan paperin jolla tiedot saataisi ihan terveyskeskuksen käyttöön. Luojan kiitos joku kello tuossa vaiheessa soitti ja muistaakseni tiskillä lappu edessäni taisin vain sanoa että taidan hetken aikaa miettiä ennen kuin allekirjoitan tämän.
Toki monesti innokas lääkäri on parempi kuin sellainen joka ei välitä mistään mitään mutta niin kauan kuin mielenterveysongelmien kompleksisuudesta tajuta perus terveydenhuollossa juuri mitään (hormoneiden / ravinnon / ympäristön vaikutus aivotoimintaan, mt ongelmat sekoitetaan neurologisiin ongelmiin, ei ymmärretä ihmistä kokonaisuutena, hoidetaan monesti vääriä diagnooseja väärillä lääkkeillä, suremista pidetään luonnottomana ja lääkittävänä asiana, hoidetaan syitä eikä seurauksia, kustannuspaineiden vuoksi hoitamatta jättäminen jne) niin vähän varpaillani olen sen suhteen että itse haluaisin enää mennä juuri asioistani mitään vatsatautia kummempaa mennä terkkariin kertoilemaan.
olen ammatiltani sh ja todentotta tajusin juuri, että mm hoitosuunnitelmia tehdessämme jouduimme kaivelemaan sinne sairaudet kohtaan potilaan papereista irti kaikki viat, käynnit ja diagnoosit. Tuntui alkuksi hullulta kirjata mielenterveystaustaa, kun käynneistä mt-puolelle oli 15 vuotta. Ja jos et hoitajana noita tietoja saanut papereista iri, niin viimeistään loppulausuntoa tekevä lääkäri tuollaiset löysi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse kyllä olen saanuit apua lääkkeistä ja kelan terapiasta ja olen saanut aina hyvin töitä. minulla on lapsi. ikinä ei ole lastensuojelu minuun yhteydessä ollut. vakuutus on varmaan ainoa mitä en itselleni saa, luulisin. älä ap pelkää asiat järjestyvät ja paniikki menee ohi ja sitä oppii kestämään. siihen ei kuole. voit saada masennuslääkkeen joka vähentää paniikkioireita jopa lopettaa ne plus univaikeuksiin tarvittaessa lääkkeen plus sairaslomaa ja muutakin apua. ole rophkea. tää on sun elämäsi.
mt-ongelma yksityisellä puolella, niin siitä ei sitten terveyskeskuksen papereissa olisi merkintää. Ja hoidossakin olisi enemmän omaa valtaa, jos kohdalle ei osukaan hyvää lääkäriä, niin voi vaihtaa.
Tai sitten joutuu varautumaan siihen, että jos lääkäri sen vanhan diagnoosin sieltä tiedoista kaivaa, niin mahdollisiin tuleviin fyysisiin vaivoihin voi olla vaikea saada apua. Erityisesti, jos kyse on kivuista, joiden syy ei päältä katsoen vielä selviä. Tietysti tällöinkin voi mennä sinne yksityiselle hoitoon, ja silloin asia yleensä hoituu.
eihän siinä muu auta kun hakea niihin apua. Minä ainakin olin siinä tilanteessa, että olisin suurin piirtein tappanut itseni, jos en olisi hakenut apua. En ollut psykoosissa tms, mutta todella masentunut ja uupunut. Resepti kouraan terkkarista ja nyt vuotta myöhemmin olo on paljon parempi. Minulla tosin on pitkä terapia takana, sinne hakeuduin opiskeluaikana yths:n kautta.
HAe, ap, ihmeessä apua, kun vielä jaksat!
Nyt sai vaan mun päässä enemmän miettimään tätä asiaa. En taida uskaltaa hakea apua tähän :(
En sitten tiedä miten tästä selviää. Aivan kauhea, jos ihminen tarvitsee apua niin sitä saa mutta se seuraa loppuelämän mukana negatiivisesti.
-ap
mitä tahansa sairautta kannattaa hoitaa jo varhaisessa vaiheessa eikä vasta sitten kun on pakko. Mietipä jos jätät hakematta hoitoa nyt ja sitten saat paniikkikohtauksia tms. sopimattomissa paikoissa ja tilanteissa...? Kummalla tavalla sairaus mahtaa oikeasti tulla ihmisten tietoon? Tosi suuri osa (en muista miten suuri) ihmisistä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä jostain mielenterveysongelmasta. Jos avun hakemisesta oikeasti jäisi ilman töitä ja lapset vietäisi pois niin olisi aika moni täällä ilman töitä ja lapsia. Läheisimmin tuntemani mielenterveysongelmiinsa hoitoa hakeneet ihmiset ovat vaativassa akateemisessa työssä ja perheellisiä. Eikä heidän ongelmistaan tiedä muut kuin he, joille ovat niistä kertoneet. Enkä minäkään levittele sitä tietoa.
Nyt sai vaan mun päässä enemmän miettimään tätä asiaa. En taida uskaltaa hakea apua tähän :(
En sitten tiedä miten tästä selviää. Aivan kauhea, jos ihminen tarvitsee apua niin sitä saa mutta se seuraa loppuelämän mukana negatiivisesti.-ap
oikeestaan saat valita lukeeko sun terveystiedoissa psyykkisistä häiriöistä, joihin oot saanut hoitoa ja elät normaalia elämää. vai kärsitkö hoitamattomista psyykkisistä häiriöistä, jotka pilaavat sun elämän mutta papereissa ei lue mitään. eli kumpi sulle on tärkeämpi näyttää hyvältä paperilla vai voida hyvin? kumpi on sun läheisille tärkeämpää? kumpi on oikeasti tärkeämpää?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:10"]
Vokuutuksiin vaikuttaa.. Miehelle ja hänen lähipiirilleen en kertoisi käynneistä jotta hän ei voisi nostaa niitä esille myöhemmin sinua vastaan esim. huoltajuuskiistassa. Ainakaan lastenneuvolassa tietosi eivät ole käytössä.
[/quote]
Kylläpäs ihmiset luokittelevat moisen suhteen kumppaniin normaaliksi. Että oletetaan että kumppani voi joskus nostaa syytteen tai ryhtyä riitelemään. Miten tälläisen ihmisen kanssa edes voi elää ilman stressiä, jos moinen skenaario käy mielessä.