Pitäisi soittaa neuvolaan, mutta en "uskalla"

Laitan aina miehen soittamaan. Tai jopa lapset.



Alan aina änkyttää puhelimessa ja sekoilen sanoissani.



Jos on ihan pakko soittaa johonkin, kirjoitan A4-arkille suorat lauseet, jotka sanon. Kirjoitan myös osoitteen ja sosiaaliturvatunnuksen, sekä puhelinnumeron, jos niitä kysytään.



Kirjoitan ihan suoraan sanasta sanaan puhekielisenä puhelun, esimerkiksi "No tässä on Maija Meikäläinen hei. Kävin teillä papakokeessa viime viikon tiistaina ja mua pyydettiin soittamaan tuloksista tänään." -- ja sitten kysytään varmaan sosiaaliturvatunnusta tai kysytään nimeä uudestaan -- ja lopuksi "Okei. No, kiitos hei!"



Ei tästä jännittämisestä tunnu pääsevän millään. Olen 32v.

inhoan ylikaiken soittamista virallisiin paikkoihin. (Harvoin kyllä soitan kavereillenikaan). Hoidan mahdollisimman monta virallista asiaa sähköpostilla, vaikka tällä tavoin vastauksen saaminen kestääkin yleensä pidempään. Soittaessa mullakin on tukisanalista, mietin tarkkaan mitä sanon, siirrän soittamista mahdollisimman viime tippaan jne.



Syytän tästä "traumastani" lapsuuttani ja ylipihiä äitiä, joka kielsi soittamasta puhelimella, ettei tule laskua! Äidin mielestä soittelu oli jotenkin pahaa ja paheksuttavaa. En siis ole "oppinut" soittamaan ja edelleenkin jännitän jostain syystä miehelle/parhaalle kaverillekin soittamista. Kännykkälaskut pysyy ainakin kurissa, huoh..