Onko "täydellinen lapsi" vieläkin hiljainen, vaalea, laiha tyttö

Nykyään tuollaista lasta pidetään helposti jopa ongelmallisena ja häntä yritetään "rohkaista". Ujot lapset ei ole enää olleet suosiossa pitkään aikaan. Nykyajan ihanne on semmoinen vilkas, sosiaalinen ja aurinkoinen luonne. Saa olla aktiivinen ja kysellä.



Itse en kannata mitään ihannelapsen käsitettä, koska minusta kaikille erilaisille tempeamenteille ja luonteille on paikkansa maailmassa.

ihannelapsi on tuollainen ollut? Niin no, en tiedä siitä tilanteesta 100v sitten, mutta luulisin, että silloinkin oli epäkohteliasta jos ei katsonut silmiin. Ikinä ei musta ainakaan ole tuntunut, että tuollainen olisi kenenkään pitänyt olla.

roteva, tummahiuksinen (ihonvärikin on tummempi), äänekäs, kovapäinen, tottelematon ja villi, mutta katsoo sentään aina tiiviisti silmiin!

ihannelapsi on tuollainen ollut? Niin no, en tiedä siitä tilanteesta 100v sitten, mutta luulisin, että silloinkin oli epäkohteliasta jos ei katsonut silmiin. Ikinä ei musta ainakaan ole tuntunut, että tuollainen olisi kenenkään pitänyt olla.

on pidetty varsinkin tytöltä kovin viehättävänä ja kunnioittavana, jos vain ujosti välillä vilkaisee toista silmiin, mutta pääosin "osoittaa kunnioitusta" aikuista kohtaan katselemalla vaikka varpaitaan. Sanotaanko vaikka 50 vuotta sitten oli hyvinkin yleistä että sellaista ihannoitiin. Ja vielä 1970-luvulla kun itse kasvoin, moni vanhempi ihminen arvosti sellaista nimenomaan tytöltä, poika sai olla puheliaampi, suoraan päin katsovampi ja vilkkaampikin.

Ehkä ap on katsonut vanhoja elokuvia tai valokuvia, joissa kaikki suomalaislapset ovat olleet vaaleita ja laihoja. Suorastaan rasistinen tuollainen yleistys, jonka on tarkoitus ilmeisesti kyseenalaistaa laihojen ja vaaleiden arvoa, että nämä saavat jotain "ilmaiseksi".

se on ulospäinsuutautunut, itsevarma, rohkea, osaava, kantaaottava ja kaikkien kaveri.

hiljainen, mutta riehaantuu kun on siihen aihetta ja oikea paikka ja aika.

On todella rohkea, muttei rohkeantyhmä, kysyy jos on kysyttävää, antaa myös muille tilaa olla ja elää, ei ole esillä ja äänessä koko ajan, on todella hyväkäytöksinen, kohtelias ja osaa käytöstavat, pitää myös hyvin puolensa ja puolustaa heikompaansa.

Itsevarma hän on, hän uskaltaa olla juuri se oma itsensä eikä sellainen, kuin muut odottaa.

Siinä on minun rakas ihannelapseni.

Kun olin lapsi, koin, että juuri tällaiset tytöt olivat meilläpäin aikuisten suosikkeja. Silmiin katsominen = epämiellyttävä toljottaminen, jos erehtyi katsomaan aikuista pidempään, sai huutoa. Olin roteva (en läski) ja tummempitukkainen, koin olevani ihan vääränlainen lapsi. Luin vasta jonkun näyttelijän haastattelun, jossa hän sanoi, että aina vaaleat, pitkät ja hiljaiset tytöt saivat koulun näytelmissäkin pääroolit, hän ei kuulunut joukkoon. Myös eräs taiteilija joskus tilitti, että tunsi olevansa syntinen lapsi, kun hiukset eivät olleet tarpeeksi vaaleat, vaalealla tukalla sai ihailua.



Huom! Tarkoitin vähän ujoa lasta, en sellaista, joka säikkyy varjoaan.

Ja äänekkäitä. Eivät ilkeitä! Mutta heistä piisaa volyymiä, varsinkin kun innostuvat. Minusta usein vaikuttaa, että muut vanhemmat katsovat heitä inhoten ja paheksuen, vaikka emme anna heidän varsinaisesti riehua, missään nimessä emme ainakaan väärässä paikassa ja katson aina, ettei kenenkään ulkopuolisen tarvitse tyttöjen takia kärsiä.



Esim. minusta lasten allas on ihan OK paikka polskimiseen ja vaikka kiljahteluun, nauramiseen ja hihkumiseen. Leikkipuisto on sopiva juoksenteluunkin samoin kuten pallokenttä, nurmikkoalue ja niin edelleen.