Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa, mitä tekisin elämälläni
07.01.2013 |
Ikää 30 vuotta. Ei miestä, ei lapsia. Ei työtä: korkeakoulutus alalle jolle työllistyminen tällä hetkellä vaikeaa ja josta en oikeastaan ole edes kiinnostunut. Koska olen liian koulutettu, mua ei huolita hanttihommiinkaan.
Makaan vaan kaikki päivät kotona ja tunnen itseni äärimmäisen tarpeettomaksi. Oikein mikään ei kiinnosta. Ei ole mitään syytä nousta aamulla sängystä ylös. Hyvät aikeet aloittaa liikunta, vapaehtoistyö tai joku muu uusi harrastus jotenkin jää päivästä toiseen juurikin kun aitoa innostusta ei löydy mihinkään. Tai sit menen jonnekin, mutta kotiin palattua putoan samaan tyhjyyteen taas. Tuntuu, että ketä varten minä mitään ja ettei kukaan tässä maailmassa tarvitse minua.
Olen miettinyt uudelleenkouluttautumistakin, mutta en oikein keksi alaa. Psykologia kiinnostaisi paljon opiskelualana ja ilmeisesti työllistäisikin, mutta en tiedä, olisinko liian herkkä ja sisäänpäinkääntynyt työskentelemään tuolle alalle ja opiskelu kestäisi tajuttoman kauan + vaikea päästä. Oikein mitään muuta kiinnostavaa en keksi sellaisista aloista, joilta olisi mahdollista saada töitäkin.
Ehkä ainoat hyvät puolet nykytilanteessa on se, että olen fyysisesti suht terve ja rahan kanssa ei ole ongelmia.
Vuodet vaan kuluu, mutta mikään elämässä ei tunnu etenevän mihinkään. Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?
Kommentit (59)
muuta en saa nyt sanottua, ehkä huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka hoitajaksi, lääkäriksi, kampaajaksi, suntioksi tms.
Voisin myös miettiä löytyisikö harrastuksista ammattia. Voisitko alkaa liikunnanohjaajaksi vetämään jumppia, pieneläinhoitajaksi oppisopimuksella tai jotain muuta, mikä kiinnostaa edes vähän.
Milloin viimeksi olit innostunut jostakin? Mistä?
sanoa ettei saa työtä! Saa jos tahtoo ja myy itsensä! Oikeasti ne vähemmän koulutetut vaan tahtoo sinua enemmän tehdä työtä. Ajattele vaikka näin että omistat firman ja paikkaa hakee kaksi saman tasoista ansioltaan mutta toinen tahtoo enempi juuri sitä työtä palavammin niin kumman palkkaat? Hyväkin tyyppi, vähempi ansioituneempikin tahdotaan sisään! Sinä et vaan ole sellaisella tulella varustettu että kiinnostaisit työnantajia. Paskaakaan työtä et saa koska asenteesi heijastuu! Miksi kukaan tahtoo ottaa työntekijää jota työ ei kiinnosta. Tai edes osaa selittää työnantajalle miksi tarvitsee rahaa ja sitoutuisi työhön. Olen itse paskatyötä tehnyt ja vaan myin itseni sinne vaikka työnantaja huokaili mahdanko pysyä siellä mutta itse en tahdo maata kotona tekemättä jotain.
Tuo miehettömyys ja lapsettomuus minua kai eniten vaivaa. En ole luonteeltani erityisen kunnianhimoinen ammatillisesti, olen aina haaveillut eniten äitiydestä. Nyt alkaa olla jo ikääkin. Eikä kamala vauvakuume ole kauhean hyvä lähtökohta millekään parisuhteelle (vaikken sitä tietenkään ilmi tuokaan).
Jotenkin tuntuu, että todella vaikea vain löytää mistään ikäisiään vapaita miehiä. Pari kertaa vuodessa ehkä kohtaan jonkun oikeasti kiinnostavan ihmisen, jolta jopa saan jotain vastakaikuakin, mutta jotenkin juttu aina kariutuu siihen, että ollaan liian erilaisia tai jotain. Ja olen noista aina tosi rikki pitkään, koska kiinnyn nopeasti ihmisiin, joten olen vähän varuillani edes tutustumaan kehenkään enää (vaikka tiedän, ettei tässä muukaan auta). Olen kyllä ihan ok näköinen, joten pillunvonkaajia pyörii ympärillä riesaksi asti, muttei valitettavasti ketään oikeasti kiinnostunutta ja täyspäistä miestä, joka herättäisi myös oman kiinnostukseni :(
Ja siis mulla on kyllä deitti-ilmoitus (johon tosin ei vastauksia juurikaan tule, koska en rehellisesti kuvailtuna vastaa varmasti ihan keskivertomiehen unelmanaista - tuntuu silti jotenkin inhimillisemmältä, että saan vastauksia vain harvoilta kuin kirjoittaa myyvä ilmoitus ja sitten saada miljoonittain pakkeja kun viimeistään ekoilla treffeillä "totuus" paljastuu) ja haku päällä ja silmät auki ja olen oikeasti yrittänyt avoimesti tutustua tosi erilaisiinkin tyyppeihin miettimättä, että täyttääkö hän nyt pilkulleen joka kohtaa jostain unelmieni mies -listasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala vaeltaan jossain alueella ja ottaa kännykuvia. Laita niistä joku galleria nettiin. Keksi joku aihe, jota jahtaat, vaikka kuvaatkin kaikkea sitä mikä tulee vastaan.
Ota tietsika mukaan ja mene jonnekin kahviloihin istuskelemaan sen tietsikasi kanssa ja katso jos siellä tutustuisi joihinkin ihmisiin. Saattaisivat olla kanssasi samassa elämäntilanteessa. Kävele ja käytä fillaria.
Jos löydät samassa tilanteessa olevia ihmisiä, niin miettikää voisitteko yhdessä tehdä jotakin alueellanne, mikä voisi poikia jotakin, vaikka siihen ei just mitään tai ei mitään rahaa investoisikaan. Mä en nyt kaikkea viitsi tähän kirjoittaa.
Mä ajattelin just tänään (liikun pääkaupunkiseudulla), että täällä tarttis valokuvata kaikki puusta tehdyt talot olivat ne sitten mitä tahansa pieniä tönöjä tai suurempia ränsistyneitä mitä lie taloja. Olisi kiva seurata, että mitä niille tulee tapahtumaan. Yllätyin, että sellaisiahan on ihan kaikkialla ja olin aivan ihmeissäni.
Voisi opetella joku sellainen juttu kuin kokkaaminen, ompeleminen, kutominen, leipominen, hevosenhoito, ruokakasvien kasvattaminen, eläintenhoito, maanviljely - siis joku käsityöala eikä mitään teoreettisia opintoja jossain yliopistossa. Löytäisitkö jonkun joka voisi opettaa tai ryhmän, jossa tommoisen oppiminen onnistuisi? Perusta paikkakunnallesi joku tommoinen ja katso saatteko jotakin aikaiseksi.
sanoa ettei saa työtä! Saa jos tahtoo ja myy itsensä! Oikeasti ne vähemmän koulutetut vaan tahtoo sinua enemmän tehdä työtä. Ajattele vaikka näin että omistat firman ja paikkaa hakee kaksi saman tasoista ansioltaan mutta toinen tahtoo enempi juuri sitä työtä palavammin niin kumman palkkaat? Hyväkin tyyppi, vähempi ansioituneempikin tahdotaan sisään! Sinä et vaan ole sellaisella tulella varustettu että kiinnostaisit työnantajia. Paskaakaan työtä et saa koska asenteesi heijastuu! Miksi kukaan tahtoo ottaa työntekijää jota työ ei kiinnosta. Tai edes osaa selittää työnantajalle miksi tarvitsee rahaa ja sitoutuisi työhön. Olen itse paskatyötä tehnyt ja vaan myin itseni sinne vaikka työnantaja huokaili mahdanko pysyä siellä mutta itse en tahdo maata kotona tekemättä jotain.
Mussa ei ole asennetta eikä tulta. Sehän mun elämäni perimmäisin ongelma kai on.
Ihan rehellisesti myönnettynä, mun on todella vaikeata motivoitua hakemaan mitään ns. paskatyötä ja antaa semmoista kuvaa, että muka kiinnostaisi milläänlailla sitoutua siihen, kun mitään taloudellista pakkoa tai muutakaan oikeaa kiinnostusta ei ole. En siis osaa itsestäni tämmöisiä näyttelijänsuoritusta repiä. Ymmärrän hyvin, ettei mua palkata.
Sinällään kyllä olen nuorempana tehnyt todella paljon ns. suorittavan tason hommia ja pitänyt niistä jopa enemmän kuin koulutustani vastaavasta työstä. Pelkään vaan, että nyt jos menen jonnekin siivoojantöihin, niin siellä olen vielä 10 vuoden kuluttuakin. Se ei varmasti edistä yhtä ainutta niistä tavoitteista, mitä minulla nyt on elämälleni. Ja tiedän, että silloin en olisi tasan yhtään sen tyytyväisempi elämääni kuin nytkään. Luultavasti vielä vähemmän, koska silloin mulla ei olisi samanlaista mahdollisuutta kuin nyt esim. paneutua huolella pääsykokeisiin valmistautumiseen ja opiskella itselleni uutta ammattia.
Nyt tämä töiden haku on "haluaisin vaan saada jonkun syyn päästä sängystä ylös" -henkistä. Ei mulla mitään palavaa intoa todellakaan ole kaupan kassaksi, rutiinitoimistotyöntekijäksi tai porrassiivoojaksi. Ja se ihan varmasti näkyy päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja löydä sieltä elämäsi mies. Niin mä tekisin.
nin olisikohan aihetta alkaa hakea elämänkumppania toisesta sukupuolesta:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo miehettömyys ja lapsettomuus minua kai eniten vaivaa. En ole luonteeltani erityisen kunnianhimoinen ammatillisesti, olen aina haaveillut eniten äitiydestä. Nyt alkaa olla jo ikääkin. Eikä kamala vauvakuume ole kauhean hyvä lähtökohta millekään parisuhteelle (vaikken sitä tietenkään ilmi tuokaan).
Jotenkin tuntuu, että todella vaikea vain löytää mistään ikäisiään vapaita miehiä. Pari kertaa vuodessa ehkä kohtaan jonkun oikeasti kiinnostavan ihmisen, jolta jopa saan jotain vastakaikuakin, mutta jotenkin juttu aina kariutuu siihen, että ollaan liian erilaisia tai jotain. Ja olen noista aina tosi rikki pitkään, koska kiinnyn nopeasti ihmisiin, joten olen vähän varuillani edes tutustumaan kehenkään enää (vaikka tiedän, ettei tässä muukaan auta). Olen kyllä ihan ok näköinen, joten pillunvonkaajia pyörii ympärillä riesaksi asti, muttei valitettavasti ketään oikeasti kiinnostunutta ja täyspäistä miestä, joka herättäisi myös oman kiinnostukseni :(
Ja siis mulla on kyllä deitti-ilmoitus (johon tosin ei vastauksia juurikaan tule, koska en rehellisesti kuvailtuna vastaa varmasti ihan keskivertomiehen unelmanaista - tuntuu silti jotenkin inhimillisemmältä, että saan vastauksia vain harvoilta kuin kirjoittaa myyvä ilmoitus ja sitten saada miljoonittain pakkeja kun viimeistään ekoilla treffeillä "totuus" paljastuu) ja haku päällä ja silmät auki ja olen oikeasti yrittänyt avoimesti tutustua tosi erilaisiinkin tyyppeihin miettimättä, että täyttääkö hän nyt pilkulleen joka kohtaa jostain unelmieni mies -listasta.
koska niin pieni osa niistä kunnon miehistä esim. pörrää yöelämässä tai yrittää ottaa sinänsä kiinnostaviinkaan naisiin romanttista kontaktia arjessa. Sellainen ei -valitettavasti- oikein Suomessa kuulu aikuisten ihmisten kulttuuriin, mikä tekee parinlöytämisestä aika haastavaa.
Ei deitti-ilmoituksessa epärehellinen kannata olla, mutta toisaalta ei inhorealistikaan pidä olla, ja kirjoittaa siihen syvimpiä pessimistisiä kuvauksia itsestään. Minusta kannattaa kirjoittaa ilmoitus optimisisessa valossa, ja luottaa että sitten joku Oikea vastaa, ja ihastuu sitten livenä itseen vaikka ehkä kaikki "speksit" ei täytykään mitä hän oli ajatellut.
Ala vaeltaan jossain alueella ja ottaa kännykuvia. Laita niistä joku galleria nettiin. Keksi joku aihe, jota jahtaat, vaikka kuvaatkin kaikkea sitä mikä tulee vastaan.
Ota tietsika mukaan ja mene jonnekin kahviloihin istuskelemaan sen tietsikasi kanssa ja katso jos siellä tutustuisi joihinkin ihmisiin. Saattaisivat olla kanssasi samassa elämäntilanteessa. Kävele ja käytä fillaria.
Jos löydät samassa tilanteessa olevia ihmisiä, niin miettikää voisitteko yhdessä tehdä jotakin alueellanne, mikä voisi poikia jotakin, vaikka siihen ei just mitään tai ei mitään rahaa investoisikaan. Mä en nyt kaikkea viitsi tähän kirjoittaa.
Mä ajattelin just tänään (liikun pääkaupunkiseudulla), että täällä tarttis valokuvata kaikki puusta tehdyt talot olivat ne sitten mitä tahansa pieniä tönöjä tai suurempia ränsistyneitä mitä lie taloja. Olisi kiva seurata, että mitä niille tulee tapahtumaan. Yllätyin, että sellaisiahan on ihan kaikkialla ja olin aivan ihmeissäni.
Voisi opetella joku sellainen juttu kuin kokkaaminen, ompeleminen, kutominen, leipominen, hevosenhoito, ruokakasvien kasvattaminen, eläintenhoito, maanviljely - siis joku käsityöala eikä mitään teoreettisia opintoja jossain yliopistossa. Löytäisitkö jonkun joka voisi opettaa tai ryhmän, jossa tommoisen oppiminen onnistuisi? Perusta paikkakunnallesi joku tommoinen ja katso saatteko jotakin aikaiseksi.
Valokuvaus ei ole oikein mun juttu...olen kyllä kameran kanssa jossain metsissä haahuillut, mutta en missään vaiheessa innostunut tuosta touhusta mitenkään kunnolla. Kuvat on edelleen jossain muistikortilla, en ikinä saanut aikaiseksi edes siirtää niitä koneelle.
En oikein tiedä, mitä pointtia olisi opetella mainitsemiasi käytännön taitoja noin niinkuin työllistymisen kannalta. Tunnen siis tosi paljon kyseisenlaisten juttujen opiskelijoita ja he ovat kaikki työttömiä, tai sitten jollain on jonkinlaista kituvaa yritystoimintaa sivubisneksenä, varsinaiset ansiotulot tulee sitten jostain liukuhihnahommista tehtaalta tai mäkkärin kassalta. Ja he ovat oikeasti lahjakkaita ja taitavia ihmisiä, joilla on todella ideoita. Mulla taas on ollut aina kässä kutonen ja peukalo keskellä kämmentä.
Ruokaa kyllä osaan ja tykkään laittaa, se muodostaakin päivieni keskeisimmän sisällön. Toki homma tuntuisi mielekkäämmältä, jos sitä ei tekisi vain itselleen...
Ajattelin kesäksi kyllä hommata viljelypalstan ihan koska olisi kiva oppia juurikin viljelemään ruokakasveja. Tai ei nyt mitenkään kivalta tai kiinnostavalta sekään tunnu, mutta koen että se olisi hyödyllinen taito kuitenkin ja nyt tuntuu olevan aikaa. Pessimisti / realisti minussa tosin näkee jo nyt miten taimet hukkuvat rikkaruohoihin tai nuutuvat helteessä, kun en sitten saakaan potkituksi itseäni niitä hoitamaan tarpeeksi usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja löydä sieltä elämäsi mies. Niin mä tekisin.
Kävin vähän reissailemassakin kun nyt aikaa ja rahaa kerrankin oli, mutta ei se tuntunut oikein mun jutulta. Ikävöin vaan tuttuja suomesta enkä oikein osannut nauttia mistään, vaikka tosi hienoja paikkoja tulikin nähtyä. Itkin suunnilleen joka ilta yksinäisyyttäni ja sit päätinkin että parempi tulla takaisin suomeen, vaikka olin suunnitellut olevani paljon pidempään. Oli siellä jotain kivoja tyyppejä kehen tutustuin, mutta oli aika vaikeaa kun ei ne tajunneet mun puheesta mitään niin ei kauheen syvälliselle tasolle tuttavuudessa päästy. Oon siis tosi tosi huono kaikissa vieraissa kielissä, vaikka oon niitä yrittänyt opiskella.
Ulkomaille töihin tai opiskelemaan lähteminen tuntuu tuon kokemuksen jälkeen lähinnä painajaiselta. Ellei olisi jotain läheistä, jonka voisi ottaa mukaan ja jonka kanssa voisi yhdessä ihmetellä kaikkea jännää. No semmoista ei ole, joten taitaa jäädä lähtemättä.
Kävin vähän reissailemassakin kun nyt aikaa ja rahaa kerrankin oli, mutta ei se tuntunut oikein mun jutulta. Ikävöin vaan tuttuja suomesta enkä oikein osannut nauttia mistään, vaikka tosi hienoja paikkoja tulikin nähtyä. Itkin suunnilleen joka ilta yksinäisyyttäni ja sit päätinkin että parempi tulla takaisin suomeen, vaikka olin suunnitellut olevani paljon pidempään. Oli siellä jotain kivoja tyyppejä kehen tutustuin, mutta oli aika vaikeaa kun ei ne tajunneet mun puheesta mitään niin ei kauheen syvälliselle tasolle tuttavuudessa päästy. Oon siis tosi tosi huono kaikissa vieraissa kielissä, vaikka oon niitä yrittänyt opiskella.
Ulkomaille töihin tai opiskelemaan lähteminen tuntuu tuon kokemuksen jälkeen lähinnä painajaiselta. Ellei olisi jotain läheistä, jonka voisi ottaa mukaan ja jonka kanssa voisi yhdessä ihmetellä kaikkea jännää. No semmoista ei ole, joten taitaa jäädä lähtemättä.
Olen ollut sinkku tosi pitkään, yli 10 vuotta, ja päätin että en voi antaa elämän valua hukkaan siksi että olen yksin. Aloin käydä matkoilla esimerkiksi yksin, mutta siellä vasta yksinäistä olikin. Olen itkenyt itseni uneen yksin hotellihuoneessa niin Firenzessä, Kap Verdellä, New Yorkissa kuin Phuketissakin. Sitten lopetin yksin matkustelun kun se oli niin hiton ankeaa.
Olen myös ollut ulkomaan komennuksella töistä (Espanjassa) ja sekin oli kovin surullinen kokemus tällaiselle vähän ihmisaralle tapaukselle, joka ei helposti saa uusia tuttavuuksia. Pelkäsin joka ikistä työpäivää ja sitä että minun piti puhua englantia, ja kohdata niitä pelottavia ihmisiä. Ja vapaa-ajan vietin aina yksin, kaljatölkit ja viinipullot seuranani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt juuri on elämäsi tilaisuus. Kun mies (jos suomalainen) ja lapset tulevat kuvioihin on liian myöhäistä reissailla, yleensä. Muutoinkin näin vanhempana tätinä annan viisaan neuvon: hoida ensin työ- ja ura-asiat kuntoon. Kun ne ovat reilassa voit alkaa silmäillä sitä tulevaa siippaa. Ja siipan suhteen ole vaativa ja kranttu. Puolison valinta määritää pitkälle millaista elämää tulet elämään perheinesi.
Nyt juuri on elämäsi tilaisuus. Kun mies (jos suomalainen) ja lapset tulevat kuvioihin on liian myöhäistä reissailla, yleensä. Muutoinkin näin vanhempana tätinä annan viisaan neuvon: hoida ensin työ- ja ura-asiat kuntoon. Kun ne ovat reilassa voit alkaa silmäillä sitä tulevaa siippaa. Ja siipan suhteen ole vaativa ja kranttu. Puolison valinta määritää pitkälle millaista elämää tulet elämään perheinesi.
Ap on jo kolmekymppinen, aika vanhaksi menee perheen perustaminen jos ensin alkaa vaikka uusia kouluja käydä ja uraa rakentamaan ennen kuin voi miestä ja lapsia miettiä...
Minusta kyllä parisuhteessa voi oikein hyvin reissata ja tehdä yleensäkin suurimman osan asioista mitä nyt ihminen muutenkin voi. Ei nyt ihan rappiolla elää kuitenkaan. Mutta ulkomaille voi lähteä töihin, voi matkustaa, voi harrastaa.
Nykyään koen kyllä olevani ihan ok. Uskoisin, että johtuu aika paljon elämäntilanteesta tämä ja korjautuisi jos elämäntilanne olisi mitenkään mielekkäämpi. Niin tää oma mielenterveystausta on myös syy, miksi epäilen tuota psykologiksi opiskelua.
Milloin viimeksi olit innostunut jostakin? Mistä?
Kuukausi sitten tapasin (netin kautta) todella ihanan miehen. Silloin olin innostunut ja täynnä suunnitelmia muidenkin asioiden suhteen. Mutta kun tuo juttu lopahti, lamaannuin jotenkin täysin. Tuntuukin pahalle tämä nykyinen tyhjyys, kun hetkeksi muistin taas, miltä tuntuu olla innostunut jostain. Koska mulla ei ole mitään järkevää tekemistä, haikailen edelleen ihan liikaa tuon miehen perään, vaikka tiedän että koko jutusta ei olisi voinut tulla mitään.
Kämpän sisustamisesta olin myös innostunut, mutta nyt täällä on jo nättiä niin ihailen vain työni tuloksia :D
En siis ole mikään sisustusharrastajamaterialisti, vaan multa oikeasti puuttui täältä huonekaluja, ikkunoissa ei ollut verhoja eikä lattioilla mattoja jne. Ajattelin, että jos joku mies tänne eksyisikin, niin ei varmaan antaisi hänelle kauhean hyvää vaikutelmaa. Niin yritin kierrätyskeskuksia ja huonekalukauppoja koluja ja jotain koristusta tänne askarrellakin, että tämä nyt sentään näyttäisi siltä että täällä oikeasti asuu joku.
Suurin virhe on olla tekemättä mitään.
Nyt juuri on elämäsi tilaisuus. Kun mies (jos suomalainen) ja lapset tulevat kuvioihin on liian myöhäistä reissailla, yleensä. Muutoinkin näin vanhempana tätinä annan viisaan neuvon: hoida ensin työ- ja ura-asiat kuntoon. Kun ne ovat reilassa voit alkaa silmäillä sitä tulevaa siippaa. Ja siipan suhteen ole vaativa ja kranttu. Puolison valinta määritää pitkälle millaista elämää tulet elämään perheinesi.
Musta tuntuu että tuo ulkomailla työskentely ei oikeasti vaan olisi mun juttu, tuntuu että mulla tulisi varmasti aika samanlaista kuin tuolla yhdellä toisella kirjoittajalla (oli kyllä uskomattoman lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa!)...Muuten hyviä ehdotuksia, mutta nuo kyllä vaativat sen, että teen lapset keinohedelmöityksellä ensin ja pistän ne jonnekin scifi-cryojäädytyshommeliin odottamaan, koska sit kun nuo ura- ja krantusti valittu mies -asiat on vihdoin kunnossa, oon niin vanha että lapset jäävät kyllä varmasti biologian puolesta saamatta :D
jos löydät miehen ja silti vaivaa tämä sama kysymys, "mitä teen elämälläni"?
Nimittäin minulla on mies, mutta muuten olen samanlaisessa tyhjiössä kuin sinä. Mietin, täyttäisivätkö lapsetkaan tätä tunnetta.
Alue: Aihe vapaa
Eli jos sinua kiusaa eniten se ettei ole miestä ja lapsia, niin sitten hakua päälle miehen suhteen.
Jos taas sinulle akuutimpi hätä on työttömyys, niin miettimään tosiaan uusia koulutusmahdollisuuksia. Herkkyys ja sisäänpäinkääntyneisyys on muuten ihan hyviä ominaisuuksia psykologille - tällaiset ihmiset on tutkineet luonnostaan omaa mieltään jo paljon ja ovat herkkiä vaistoamaan myös toisten eleistä ja sanoista syvempiä merkityksiä. Jos se on ala jolle haluat, niin älä nyt ainakaan jätä yrittämättä siksi että meinaat että on varmaan vaikea päästä sisään.