Mieheni ihmettelee, miksi en kerro raskaudestani äidilleni.

Ja siitä loukkaantuu puolestaan äitisi. Onko se hyvä juttu teidän suhteellenne, mietipä.



Millä äitisi muuten silloin kolme vuotta sitten perusteli kommenttiaan? Miksi sinun ei hänen mielestään kannata hankkia enempää lapsia? Tunnut uskovan, että hän arvosteli äidin taitojasi, mutta entäpä jos hän sivusta teki ihan yleisanalyysin jaksamisestasi ja perheenne tilanteesta?



Sinun ei aikuisena ihmisenä kyllä kannata pelätä äitiäsi. Kerro hänelle olevasi raskaana ja onnellinen siitä. Jos äiti on mölö ja loukkaava, varaudu jo etukäteen SANOMAAN siitä heti ja saman tien: "Äiti, sinä loukkaat minua tuolla todella pahasti!"



Riidellä ei kannata, mutta aikuismaiseen kanssakäymiseen kuuluu se, että pahastumiset sanotaan suoraan ja kysytään perusteluja, jos toisen kommentti tuntuu loukaavalta. Eikä jäädä kyräilemään ja hautomaan jotain heittoa vuosikausiksi.



Onnea raskaudellesi, ole onnellinen tulevasta lapsesta ja vaadi, että äitisi kunnioittaa sitä.

On totta, että äidilläni on tapana puhua pahaa kaikista. Hän voivottelee perheitä, jotka tekevät monta lasta ja arvostelee muiden valintoja. Sain ensimmäisen lapseni nuorena ja yksinhuoltajuuden ja yo-opiskelujen vuoksi jouduin turvautumaan äidin apuun lapsenhoidossa. Äiti pitää minua avuttomana.



Nyt olen huomattavasti vanhempi, vakituisessa työssä ja miehen kanssa, jota rakastan. Siltikin tuntuu, että äitini on koko elämänsä etsinyt minusta vikoja ja lyönyt lyttyyn. Miksi minulla ei äitiä, joka arvostaa minua? Raskaudesta on kerrottu miehen äidille, ystäville, joillekin työkavereille. Omalle äidille on vain ahdistavaa kertoa.

On totta, että äidilläni on tapana puhua pahaa kaikista. Hän voivottelee perheitä, jotka tekevät monta lasta ja arvostelee muiden valintoja. Sain ensimmäisen lapseni nuorena ja yksinhuoltajuuden ja yo-opiskelujen vuoksi jouduin turvautumaan äidin apuun lapsenhoidossa. Äiti pitää minua avuttomana. Nyt olen huomattavasti vanhempi, vakituisessa työssä ja miehen kanssa, jota rakastan. Siltikin tuntuu, että äitini on koko elämänsä etsinyt minusta vikoja ja lyönyt lyttyyn. Miksi minulla ei äitiä, joka arvostaa minua? Raskaudesta on kerrottu miehen äidille, ystäville, joillekin työkavereille. Omalle äidille on vain ahdistavaa kertoa.

Otan osaa, äitisi kuulostaa hyvin ikävältä ihmiseltä. Hän varmaan rakastaa sinua, mutta ei osaa arvostaa, eikä kunnioittaa. Tuollaisia ihmisiä on valitettavasti olemassa...

Kaipa sinun täytyy nyt vain alkaa itse vaatia itsellesi reviiriä. Kerro äidillesi, mutta varaudu jo valmiiksi niihin mahdollisiin ikäviin kommentteihin - ja ALA PITÄÄ PUOLESI. Yritä pysyä rauhallisena, mutta älä kuuntele kritiikkiä. Sano, että loukkaannut siitä, ja tarvittaessa sano vieläpä, että "lähden nyt kotiin, ja odotan, että sinä soitat ja pyydät anteeksi - tuollaista mitätöintiä ja nujertamista et enää minua kohtaan saa harrastaa!"

Tsemppiä. Äitisi natkuttaa ja on ikävä juuri niin pitkään kuin sinä sen sallit. Jos ei muu auta, vähennä yhteydenpitoa.

-2-

että naisten täytyy aina tehdä se nuoruudenvahinko ennen kuin tajuavat, että sitä ehkäisyä pitää ihan oikeasti käyttää? Sitten vuosia myöhemmin tehdään ne rakkauslapset "sen oikean" kanssa ja se esikoinen tuntee olonsa ulkopuoliseksi.

Mun oma äitini on alkoholisti ja täysi kusipää. Aina ensimmäisenä lyttäämässä ja jauhamassa paskaa. Mulla tai kellään muullakaan ei saisi olla mitään hyvää elämässä. Jatkuvasti mitätöi, arvostee ja haukkuu. Jos sanon vastaan, alkaa karjumiskonsertti. Erehtyi tuossa kesällä karjumaan minulle kuorossa isäni kanssa, joka ihan samanlainen mulkku...No jokatapauksessa omat pienet lapseni joutuivat sitä karjumista kuuntelemaan ja säikähtivät todella pahasti. Siitä paikasta lähti välit poikki. Mua ei mitätöidä mun omille lapsilleni, eikä mun lapsia säikytellä tuolla tavalla.



Josei ap muu auta, niin välit jäihin on joskus hyvä vaihtoehto. Itsekin olen jo 34v aikuinen, äiti ja vaimo. Mun ei todellakaan tarvitse kuunnella kenekään arvostelua, mitätöimistä ja karjumista.

t, ap

Olemme ihan eri planeetalta äitini kanssa, hän ei ole koskaan ymmärtänyt ja hyväksynyt useimpia ratkaisujani eikä hän erota omia tunteitaan ja halujaan minun tunteistani. En itse koskaan ota häneen yhteyttä mutta hän ei siitäkään ymmärrä tai suostu ymmärtämään, että ei kiinnosta. Jos hän olisi kuka tahansa muu sukulainen, pistäisin välit välittömästi poikki. Nyt se ei valitettavasti onnistu. Niin makaa kuin petaa ja jos on huono äiti, saa huonon tilaisuuden olla isoäiti.

vaikka hän luuleekin tietävänsä. Hän on ollut ns. hyvä äiti lapsuudessa: vienyt uimaan ja hössännyt. Ongelma on, että hän hössää yhä ja luulee, että voi päättää elämästäni vieläkin. Minä olen täysin erilainen kuin äitini, tahdon eri asioita, rakastan erilaisia ihmisiä kuin hän enkä ole sellainen paskantärkeä marttyyri kuin hän. Minä haluan vain elää omaa elämääni ilman syytöksiä.

Olemme ihan eri planeetalta äitini kanssa, hän ei ole koskaan ymmärtänyt ja hyväksynyt useimpia ratkaisujani eikä hän erota omia tunteitaan ja halujaan minun tunteistani.



En itse koskaan ota häneen yhteyttä mutta hän ei siitäkään ymmärrä tai suostu ymmärtämään, että ei kiinnosta. Jos hän olisi kuka tahansa muu sukulainen, pistäisin välit välittömästi poikki. Nyt se ei valitettavasti onnistu.



Niin makaa kuin petaa ja jos on huono äiti, saa huonon tilaisuuden olla isoäiti.

että naisten täytyy aina tehdä se nuoruudenvahinko ennen kuin tajuavat, että sitä ehkäisyä pitää ihan oikeasti käyttää? Sitten vuosia myöhemmin tehdään ne rakkauslapset "sen oikean" kanssa ja se esikoinen tuntee olonsa ulkopuoliseksi.