Mies eristäytyy muusta perheestä, on koko ajan kärttyinen ja lähes ainoa lähestymistapa

Näin miehenä jolla on vähän taipumusta koneelle eristäytymiseen ja äksyilyyn, tätä tapahtuu silloin kun elämässä ei muutoin mene kovin hyvin ja tekee mieli paeta arkea nettiin. Tunnistan myös äksyilyn kodin siisteydestä ja järjestyksestä.

Paras lääke itselläni on viikon (tai ainakin neljä päivää) reissu ulkomaille uuteen kiinnostavaan ympäristöön, pääsee irti mediapöhnästä ja tulee tehtyä oikeiden ihmisten kanssa kaikkea mielenkiintoista. Tuollaisen jälkeen näkee asiat ihan eri perspektiivistä, on kunnolla energiaa tarttua ongelmiin. Auttaa myös että saa käytyä liikkumassa (siis ei mitään kevyttä hölkkäilyä tai pikku-polskahdusta kerran kuussa, vaan ainakin pari-kolme kertaa viikossa kunnolla hiki pintaan, joku taistelulaji esim.) tai tehtyä jotain uran/harrastuksen/elämänhallinan kannalta oleellista projektia kunnolla eteenpäin. Joku hyvä harrastus aikusten seurassa voisi auttaa niin että tulee säännöllisesti tehtyä jotain mielekästä ja onnistunutta niin ettei nettielämä/tv-pöhnä tunnut jatkuvasti mielekkäämmältä.

että se on teille hyvä. Eristäytyvä mies tehköön omassa elämässään omat valintansa. Te ette ole vastuussa aikuisista ihmisistä!



Miksi ihmeessä kukaan roikkuu tollasissa suhteissa, jotka ei oikeasti edes ole mitään suhteita? Jos ei ole sen vertaa omanarvontuntoa tai edes huolta lasten tasapainoisesta kasvuympäristöstä niin jääkää sitten, mutta älkää helvetissä valittako.

että se on teille hyvä. Eristäytyvä mies tehköön omassa elämässään omat valintansa. Te ette ole vastuussa aikuisista ihmisistä!

Miksi ihmeessä kukaan roikkuu tollasissa suhteissa, jotka ei oikeasti edes ole mitään suhteita? Jos ei ole sen vertaa omanarvontuntoa tai edes huolta lasten tasapainoisesta kasvuympäristöstä niin jääkää sitten, mutta älkää helvetissä valittako.

eroaminen ei ole helppoa, ei koskaan...

vaikka olenkin katsellut asuntoja, silit toivoisin, et mies heräisi ja näkisi meidät, lapsensa ja vaimonsa, jotka kaipaavat sueraa ja yhteistä tekemsitä ja yhdessäoloa.

kun ei ole riitaa tms, niin vaikeaa on muuttaa..lapsilla koulu -kaverit .koti..kaikki vaihtuisi, lapset joutuisivat kahden kodin loukkuun, ehkä ilmestyisi uusi äitipuoli, isasurkisa ...jne jne

eikö se olisi vielä kauheampaa lapsille ????

itseni olen valmis uhraamaan lasten puolesta, eli omat toiveeni ja haluni hyvästä parisuhteesta..

että se on teille hyvä. Eristäytyvä mies tehköön omassa elämässään omat valintansa. Te ette ole vastuussa aikuisista ihmisistä!

Miksi ihmeessä kukaan roikkuu tollasissa suhteissa, jotka ei oikeasti edes ole mitään suhteita? Jos ei ole sen vertaa omanarvontuntoa tai edes huolta lasten tasapainoisesta kasvuympäristöstä niin jääkää sitten, mutta älkää helvetissä valittako.

eroaminen ei ole helppoa, ei koskaan...

vaikka olenkin katsellut asuntoja, silit toivoisin, et mies heräisi ja näkisi meidät, lapsensa ja vaimonsa, jotka kaipaavat sueraa ja yhteistä tekemsitä ja yhdessäoloa.

kun ei ole riitaa tms, niin vaikeaa on muuttaa..lapsilla koulu -kaverit .koti..kaikki vaihtuisi, lapset joutuisivat kahden kodin loukkuun, ehkä ilmestyisi uusi äitipuoli, isasurkisa ...jne jne

eikö se olisi vielä kauheampaa lapsille ????

itseni olen valmis uhraamaan lasten puolesta, eli omat toiveeni ja haluni hyvästä parisuhteesta..

Ja mikäpä siinä sitten. Älä kuitenkaan perustele sitä lasten parhaalla. Ahdistunut ilmapiiri ja etäinen isä eivät todellakaan ole hyväksi lapsille. Kuuluuko tässä yhdessä elämässä, joka meille on annettu, uhrata itsensä, jos ei sillä uhrauksellakaan voita mitään hyvää?

Jos mies vastaa komenteluun ja äksyilyyn, avaudu sille suorapuheisesti ja komenna se salille. Tyyliin "en jaksa sun möhnäystä, haluan sen miehen mitä olit aiemmin ja tiedän että osaat olla enemmän kuin mitä teet nykyään. Nyt menet ja teet jotain ittesi saamiseksi kuntoon, salille / kävelylle siitä tuulettumaan, parempi se että oot oikeasti muualla tekemässä jotain ittes eteen kuin mukaläsnä melkein samassa tilassa. Keskustellaan sitten kun tuut mistä tuulee tai tehdään jotain kivaa (mitä ootte tehneet aiemmin yhdessä, tai jotain jostan hän pitää - jotain hyvää ruokaa, pelaatte yhdessä, seksiä jotain, kuitenkin jotain aktiivista, ei mitään leffankattomista." Tiedän että työttömyys pitkittyessään syö miestä ja omanarvontuntoa on hankala löytää. Ja mieli voi olla aika synkissä mietteissä joita ei haluta tuoda pintaan. Vituuntuahan se tuosta voi, mut todennäkysesti arvostaa jälkikäteet et pistät sen tekemään jotain ja ravistelet irti, tough love jne.

Ongelma on ettei kerta auta vaan pitäisi saada joko hyvään draiviin liikunnan kanssa, tai sitten kerralla kunnon irtiotto kuvioista, - jos pystytte järkkämään pitkän viikonlopun aktiiviloman jossain, vielä jos saa lapset hoitoon. Mökillä löhöily tai sukulointi ei mulla auta, mut esim. yhdessä laskettelu, maastopyöröily, kiipeilykurssi, projektin rakentaminen tai vaikka Lontoon museoiden tehotarkistus toimii tosi hyvin ja tekee niin hyvää parisuhteelle.

Irrottaa taatusti pöhnästä jonka jälkeen on helpompaa nähdä mistä ongelmat johtuvat, sit niistä voi keskustella ja tehdä jotain asian eteen. Vielä kun sovitte ettei lomalla tv:tä/nettiä, mut tuo voi vaatia et mies osaa nähdä et arjessa voisi tehdä paremminkin. Nyt on vähän huono ajoitus, joululomat meni just, silloin tällaista olisi voinut miettiä parhaiten.



Älä nyt eroa ala miettiä ainakaan ennenkuin kunnolla yritätte ratkaistan ongelman. tää on vaan työttömyydestä ja liiasta laakereillaan makaamisesta johtuvaa alakuloa. Kun saat miehen potkittua liikkelle, kyllä se vielä terään pääsee ja sit kun tulee jotain menestystä ja tietään saaneensa oikeasti jotain aikaiseksi, kyllä se arkikin alkaa taas maistumaan. Varatkaa vaikka nyt yhdessä aikuisten makta kesälle, nyt lennot saa halvalla niin on jotain odotettavaa ja aikaa järjestää lapset hoitoon.

Jokaisella on tarve yksinoloon. Itse oikein Hanian yksinoloa. Se tarve ei monesti täyty lapsiperheessä.

Ekan lapsen kanssa yritti kovasti olla mukana, mutta aika nopeasti alkoi keksiä harrastuksia itselleen, ja olikin sitten pitkien työpäivien jälkeen yhä vähemmän kotona.



No toisen ja kolmannen lapsen kohdalla ei ole enää viitsinyt edes yrittää. On isä erittäin valikoidusti. Välillä halaa ja tekee jotakin kivaa lasten kanssa (kun lapset rauhallisia, kilttejä, syötetty, puettu ja miehellä itselläänkin kerrankin sellainen hetki, että ei pysty keksimään mitään tekosyytä puuhailla muuta).



Normaalisti tultuaan töistä suht myöhään, on ärtyisä, valittaa omia vaivojaan/unettomuuttaan/väsymystä/miten paska maa Suomi on/tuttavia jotka vaan puhuvat lapsista tai muusta arkipäiväisestä/arkiruuasta/ym ym (lista on loputon).



Minun mielestäni on masentunut, mutta omasta mielestään ei ole. Välillä on aiheeseen liittyvän keskustelun jälkeen marttyyrinä tokaissut, että kai se on pakko käydä kallonkutistajalla, että mä uskon, ettei ole hullu. Ei ole kuitenkaan käynyt lääkärillä tms. Ja vaikka menisi, niin tiedän, että kaunistelisi tilannetta ja selittäisi asian niin, että minä olen vaikea, lapset on vaikeita ja työ on niin rankkaa.



Keinot vähissä..

Mies on masentunut, muttei hae apua. Itse mietin vain että miten kauan omat rahkeet riittää. Yritän olla ajautumatta samaan syöveriin, mutta helposti ne ärjymiset ja silmiinkatsomattomuudet lopulta ottaa itseensä ja ajattelee että mies ei enää jaksa mua. Tai sit mä en jaksa enää sitä hoitamattomana masentuneena.



Ite pyysin jo asumuseroa, että mies lähtisi jos ei pysty muuttumaan eli hoitamaan itseään ja miettimään mitä itse haluaa ja tavoittelemaan sitä.



Mut on pitänyt järjissäni vetäytyminen miehestä. Elän elämääni ikään kuin miestä ei olisi. Käyn harrastamassa, olen lasten kanssa. Olen jopa ajatellut että niin kauan vielä sinnittelen, että oma talouteni tulee kuntoon (hoitovapaa loppuu ja menen töihin). Jos ei mikään muutu, haluan sen asumuseron. Tosi surullista. Mutta en voi olla mieheni hoitaja ja roskasanko.

Milläs siihen voi vaikuttaa? Harvassa on keinot. Meillä on myös ollut tuollainen piiiitkä kausi, eikä mies myöntänyt silloin mitään. Jälkeenpäin myönsi jotain epämääräistä, ja olen itse tehnyt diagnoosini.



Joskus sitä käy parisuhteessakin niin, että ihastuu toiseen tai löytää uuden. Joskus silloin onkin parempi erota, koska tunteita voi olla myös mahdotonta tappaa. Vaimokin voi löytää paremman kuin miehen, joka ajattelee toista eikä enää ole hyvä aviomies.

Aivan sairasta miettiä onko mies masentunut vai rakastunut toiseen.



Sais vaan tietää totuuden, ois sit mikä vaan! Tää epätietoisuus tekee hulluksi :(

Aivan sairasta miettiä onko mies masentunut vai rakastunut toiseen.

Sais vaan tietää totuuden, ois sit mikä vaan! Tää epätietoisuus tekee hulluksi :(

jo niin, että jättäisin miehen, jos tuota kauan jatkuisi. Paskamaisen käytöksen aikoihin eroaminen tuntui niin vaikealta ja turhaan myös etsin itsestäni syitä miehen käytökseen.

Tietysti jotain osviittaa voi antaa se, että onko miehellä jotain syytä olla masentunut. Uskoisin, että aika harvoin masennus iskee ihmiseen, jonka elämä on täysin mallillaan eikä lapsuudessakaan ole ollut suurempia traumaattisia kokemuksia tai suvussa masennusta.

- se, jonka miehellä oli vastaavaa kauan aikaa sitten

[quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 00:40"]

Ap:n kirjoitus oli kuin mun suusta syksyllä ennen kuin paljastu miehen salarakas.

tätä mäkin oon epäillyt, mut en saa kiinni...

no mä taas en usko salarakkaaseen. Kuulostaa enemmän masenukselta. ei oo helppo autettava. Sitäpaitsi oli syys mikä vaan, niin hankala olo on aikuisilla tuossa. Voisiko jutella kahdenkesken. Mennä vaikka kävelylle tai johonkin istumaan?

[quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 00:36"]

on nykyään negatiivissävytteinen ja komenteleva.


Hän ei tunnu jaksavan / sietävän lainkaan ns.normaalia lapsiperheen arkea; esim lasten leikit olohuoneessa häiritsevat (tulee sotkua).

Olen aka neuvoton. Olen koittanut keskustella aiheesta, mutta mies vetäytyy omiin oloihinsa. Saattaa koko illan katsoa yksin huoneessa telkkaria, ei siis ota muhun tai lapsiin mitään kontaktia.

Elää omaa elämää meidän perheemme sisällä. Minä teen lasten kanssa asioita, hän tekee yksin.

kirjoittama :(


pahalta tuntuu , kun luen tuon :(

meillä täysin sama tilanne, ollut jo useamman vuoden


enää en jaksa tehdä asialle yhtään mitään, annan miehen elää haluamallaan tavalla.

kärsin itse, lapsi on jo tottunut.

kaipaan niin aikuisen ihmisen läheisyyttä, tukea, keskustelua...kaikkee normaali suhteeseen kuuluvaa.

en siis osaa auttaa sinua ap. olen itsekin voimaton ja neuvoton

josko joku psytyisi auttamaan meitä ???

Myös minä pystyn samaistumaan teihin. Ap:sta sain käsityksen, että lapset on vielä pieniä, mulla on murkku ja esimurkku, mutta ei se tilannetta paranna. Mies puhuu lapsille kun huomaa, että eivät ole tehneet kotitöitä ja minulle ei puhu kuin jos on pakko.

Olen ehdottanut eroa, jos miehen olisi helpompi ilman meitä, mutta sanoo rakastavansa ja että perhe on kaikki kaikessa. Itse en halua erota, rakastan kuitenkin, vaikka huumorintajuinen, arjen harmit vitsiksi kääntävä hellä mies ja isä onkin kadonnut.

Miksi ette eroa? Edes lasten takia?

Tuollainen käytös saa valtavat haavat aikaan. Varsinkin kehittyville lapsille. Tilanne on kaikille huono, mutta silti ei haluta muutosta?

[quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 23:33"]Aivan sama täällä. Epäilin ensin masennusta mutta nyt olen kallistunut toiseen rakastumisen puoleen. Itse en halua olla se k**ipää joka rikkoo perheen.


Välillä mietin että mies haluaa väsyttää minut tekemään ratkaisu. Tehkööt ihan itse!


Odotan enää soittoa tai sähköpostia jossa kerrotaan toisesta naisesta.

:(
[/quote]
Rikkoa perheen? Eikö suuremmat vahingot tule tuollaisesta tilanteesta?

Ja harvemmin petetyille kukaan tulee mitään kertomaan, yleensä vaatii omaa aktiivisuutta, että saa pettäjän kiinni. Jos silloinkaan.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 05:48"][quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 00:40"]

Ap:n kirjoitus oli kuin mun suusta syksyllä ennen kuin paljastu miehen salarakas.

tätä mäkin oon epäillyt, mut en saa kiinni...

no mä taas en usko salarakkaaseen. Kuulostaa enemmän masenukselta. ei oo helppo autettava. Sitäpaitsi oli syys mikä vaan, niin hankala olo on aikuisilla tuossa. Voisiko jutella kahdenkesken. Mennä vaikka kävelylle tai johonkin istumaan?

Eiköhän nuo kävelemiset ja istumiset ole jo tehty. Meinaan vaan tuota aloituksen vuosilukua...

Osa miehistä voi olla masentuneita mutta yksinkertaisesti osa heistä voi olla vaikka kyllästynyt perhe elämään ja haluavat jotain muuta tai pois siitä? Oletteko ajatelleet sitäkin vaihtoehtoa? Ystäväni mies oli aina kärttyisä ja ehkä kerran viikossa teki jotain lasten kanssa. Ystäväni luuli että mies on masentunut ja pitäisi varata aika lääkäriin ja tutkia. Ei mennyt kuin jotain viisi kuukautta ja mies ilmoitti haluavansa erota. Muutti yhteen toisen naisen kanssa ja elää nyt uutta, onnellista elämää eikä hänellä loppujen lopuksi ollut mitään masennusta. Oli vain kyllästynyt siihen perhe elämään. Itse en koskaan ajatellut asiaa siltä kannalta ennen kuin se siis sattui ystävälleni. Ainoa mikä oli harmittaa oli se että lapset jäivät ilman isää.

Olen samoilla linjoilla kuin 39. Perhehän on jo rikki jos yksi sen jäsenistä, varsinkin vanhempi, on vetäytynyt kuoreensa eikä enää ole perheen osa. Sekin on eräänlaista "etävanhemmuutta". Mutta ymmärrän kyllä myös sen, että rakastetun ihmisen mykkyys herättää huolta eikä häntä haluaisi jättää yksin selviämään asian kanssa. 

On ihan asia olla henkisesti poissa ja mykkä kuin vetäytyä välillä yksinäisyyteen, johon kaikilla ihmisillä on oikeus. 

Mua kiinnostaisi tietää mitä miehen elämässä on tapahtunut kun eristäytyminen alkoi. Työttömyys on tietysti selkeä käänne ja varmaan syykin. Mitä muuta on tapahtunut? Se voi olla ulkopuolisen mielestä ihan pikkujuttu, joka sitten repii vetäytyjässä auki vanhoja haavoja tms. Salarakas-jutut on AV:n vakiovastauksia, jotka kai aika harvoin osuu oikeaan. 

Itse käyttäydyn noin kun masentaa tai yritän välttää jotain elämäni haasteita josta voi tulla pettymyksiä. Pakenen myös ikäkriisiä. Tavallaan märehdin menneitä ratkaisuja elämässä ja pelkään tulevaa että mitä jos mun elämä on pilalla. Parisuhteessa tulee tietty ongelmia kun mua ei huvita muu kuin tv:n katselu, netti ym. ja tulee itselle siitä paha omatunto ja sen sitten peilaa kumppaniin niin, että tulee tiuskittua ja oltua kylmä. Välillä se huutaa mulle että hoida itses kuntoon. Koska itseäni ei huvita useinkaan seksi ja muutenkin tunnen olevani paska avovaimo ja oon syönyt nyt liikaa niin tunnen itseni lihavaksi niin kaikki kumppanin ( myös avovaimo ) lähestymiset ja halu viettää mun kanssa aikaa pelottaa koska on vaikea kohdata toisen pettymystä jos kyse onkin siitä että hän haluaisi seksiä. Eli tulen torjuneeksi kaiken muunkin huomion tai läheisyydentarpeen. Työtilanne stressaa ja tosiaan tuo pettymys itseeni ja elämääni niin tullut uupumusta ja tarve vetäytyä ja eristäytyä. Teidän tilanteita tuntematta neuvon kysymään hellästi mistä on kyse ja mitkä asiat saavat aikaan tarpeen vetäytyä ja samalla tuomaan omia ratkaisumalleja vaikka sähköpostilla tai paperilla esiin. Näin jos kumppani ei pysty keskusteluun hän voi noita ideoita tutkia myöhemmin itsekseen. Näitä ideoita voisi esim. työttömälle olla vapaaehtoistyöt ( ihan konkreettisesti pitää uupuneelle kaivaa projektien yhteystiedot, linkit esiin ), mahdollisten terapeuttien tai muiden auttavien tahojen yhteystiedot, ehkä jotain harrastuspaikkoja, kursseja, kirjallisuutta? Jotain mies miehelle - opuksia? Yks mikä tuli mieleen, voisko olla jokin että tuntee olevansa nalkissa elämässään ja katuu jopa lasten tekoa ja tästä ei sitten kehtaa puhua ja vihaa itseään, on pettynyt? Jos nuokin saisi puhuttua ja jotenkin ilmaistua että ei ole vihainen noista tunteista? Voisi jotenkin osoittaa että omaa elämääkin on vielä jäljellä? Työttömille on matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Monestihan ei haluta mennä mihinkään jossa joku kysyy " Mitä kuuluu? Mitä nykyään teet? " jos siihen vastaus on että paskaa kuuluu ja työttömänä olen. Häpeä lamauttaa kun tämä on suoritusyhteiskunta. Syy voi olla jo pelkästään tuollaisessa suht yksinkertaisessa asiassa mikä ulkoa voi tuntua vähäpätöiseltä. On olemassa auttavia chattejä, keskustelupalstoja ja puhelimia joissa voi olla anonyymi. Ne pitää kaivaa toisen nenän eteen. Yksi mikä auttaa on vaestoliitto.fi/parisuhde josta löytyy apuja teille jotka olette kusessa passiivisen kumppanin kanssa. Omalla kohdalla toivon että saan itseni kerättyä ennen kuin nainen päättää häipyä. Uskon että tarvitsen tämän passiivisuus ja lepokauden mutta ymmärrän etten voi laittaa toista olemaan tällaisen kanssa loputtomiin. Kuntosalille heti kun pahin ärtymys sallii mennä. Se on paha kun on niin uupunut että salillakin kaikki ihmiset ja meteli repii hermot riekaleiksi. Masennus ja muu paska on paha kun se on niin vaikeaa toisen rinnalla. Sanoin juuri eilen että haluaisin laittaa itseni puoleksi vuodeksi johonkin komeroon josta voisin sitten levänneenä ryömiä takaisin sosiaaliseksi. Olen alkanut kirjoittaa vaikka väkisin joka päivä edes pari lausetta päiväkirjaa ja se auttaa. Nyt musta ei ole kenellekään mitään iloa. Se mitä toinen voi tehdä myös on paitsi kannustaa liikuntaan myös tehdä hyvää terveellistä ruokaa. Roskaruoka pahentaa henkistä oloa. Onneksi meillä ei ole lapsia. En tiedä millainen olisin jos olisi. Ehkä olisin lähtenyt pilaamasta. Ehdotus voisi olla asumusero mutta niin ettei uhkaa erolla? Lasten ei tarvis kärsiä ja kumppani vois herätä tekemään itselleen jotain.

nostaisin kissan pöydälle,sanoisin mieelle että SUN täytyy osallistua ja kertoisin miltä se tuntuu minust ja lapsista, sanoisin että aetaan apua yhdessä jos siitä kyse,mul tulee mielee masennus tai sitrn on toinen nainen