Haluatko kysyä erityislapsiin erikoistuneelta lastenhoitajalta?
Vastaan mielelläni lapsien käytöshäiriöihin yms. kohdistuneisiin kysymyksiin.
Olen ulkosuomalainen, asun Euroopassa, enkä oikein tiedä miksi Suomessa voisi tuota ammattia kutsua. Kuitenkin autan perheitä, joissa lapsen ja aikuisen välillä on ongelmia.
Kommentit (24)
Onko erityislapsi syntyjään vammainen vai olosuhteiden vaikutuksesta erityinen?
et ole oikein sisältänyt oikein hänen kasvatusmetodiaansa, kannattaa varmaan katsoa sarja uudestaan.
Voiko erityislapseen käyttää ihan samoja metodeja kuin normaaliin lapseen?
Mielestäni lapsi pitää saada kuriin muillakin tavoin, kuin tiukasti kiinni pitämisellä. Enemmän kannatan sitä, että esim. raivokohtauksen sattuessa lapsi voi rauhassa vaikka vähän aikaa potkia ja mesota (kunhan siitä ei ole vaaraa muille) kun että häntä väkisin pidetään kiinni. Kun lapsi on pahalla päällä, toki hänet voi ottaa syliin (ja kannattaakin) rauhoitella siinä, mutta joillekkin lapsille tekee hyvää kun saavat päästää höyryjä pihalle.
Kiitos selvennyksestä autistiasian suhteen. Jos autisti (tai kuk tahansa lapsi) on ns. vaaraksi ympäristölle, pitää siihen puuttua. Jokainen lapsi on yksilöllinen, ja pitää löytää se paras keino saada lapsi tottelemaan.
Kun omassa työssäni vastaan tulee autistinen lapsi, jolla on taipumusta väkivaltaiseen käytökseen, yleensä pelkkä hengähtäminen ja ala istuminen on tarpeen. Kun lapsi rauhottuu, istutaan alas miettimään, mitä hän teki väärin, miksi niin ei saa tehdä jne.-ap-
Tuo vastauksesi holdingiin kertoin aika paljon, ja tuo, että lapsi pitää saada KURIIN muutenkin.
Ei kai holding ole tarkoitettu varsinaiseen KURINPITOON, vaan tilanteisiin, joissa lapsi menee niin hysteeriseksi, että muu ei auta.
Väkisin kiinni pitäminen terveen ja tavallisen lapsen kohdalla on mielestäni todella ahdistavaa, mieheni teki sitä jossian vaiheessa lapsillemme, ja pakotin hänet luopumaan siitä.
Mutta esim. kaverillani on lapsi, joka pienempänä sai aivan käsittämättömiä raivareita milloin mistäkin syystä ( = ei oikeaa syytä), ja se raivoaminen meni niin överiksi päivittäin, että lasta oli pakko pitää holdingissa, koska muuten hajotti paikkoja ja vahingoitti itseään. Siis esim puri itseään monta kertaa käsivarresta.
Ei tuo lapsi mun mielestäni mitään kuria tuossa tilanteessa tarvinnut, kun kyse ei selvästikään ollut siitä, vaan lapsesta, jolla ei ollut mitään toleranssia minkäänlaisille vastoinkäymisille, ei oikeille eikä lapsen kuvittelemille.
Niin ja nykyään kyseessä on reipas ja kiva koululainen vailla käytöshäiriöitä.
erityistä koulutusta ainakin päiväkodeissa.