6-vuotiaan valehtelua suositaan

Uskotaanko valhtelijaa jonkun tottapuhuvan kustannuksella, vai miten?



Mikä suhde sinulla on lapseen?



Kuka on ulkopuolisena yrittänyt puuttua ja millä keinoin?



Millaisia ongelmia on muiden lasten kanssa?

Tai miksi tuonikäisen juttujen keksiminen on mielestäsi niin hirveän paha juttu.



Nuoruudessaan mielikuvitusta omaavat menestyvät yleensä hyvin esim. kirjoittamisessa. ja kirjoittamistahan on paljon koulussa.

nimittäin kyllähän sitten kouluun mennessä törmää maailmaan, jossa ei enää fantasiajuttuja uskota, ja niiden kertoja joutuu epäsuosioon ja porukassa naurunalaiseksi. Kyllä Siperia opettaa sitten että ainakaan kovin paksuja valheita ei kannata päästellä.



Jos lapsella on tosiaan kyse lähinnä miellyttämistaipumuksesta ja haluaa sanoa jotain kivaa, uskon että ongelma poistuu iän myötä. Sen sijaan jos tuo taipumus onkin patologinen valehtelutaipumus ensi asteissaan niin sitten se ei välttämättä katoa, ja siihen on aika vaikea kasvatuksellakaan vaikuttaa. SErkullani meinaan on lapsi jolla on tuollainen taipumus ja häneltä sitä ei ainakaan ole saatu ammattilaistenkaan avulla pois.

tavalla, että ei kerrota valehtelun olevan huono juttu, mutta satujen kertomisen olevan hyvä. Minusta mielikuvitus on hyvä asia, sitähän kannattaa vain ruokkia. Eri asia se, että lapsen annetaan kertoa juttuja itsestään ja muista jotka täysin keksittyjä eikä niitä korjata vaan jätetään asia sikseen aivan kuin se olisi totta. Ehkä kyse enemmän myös välinpitämättömyydestä tai asenteesta? Mietin myös erottaako lapsi itsekään totuutta ja keksittyä toisistaan. Ehkä tässä asiassa ikä tekee tehtävänsä

maata mullistaviin asioihin hirveästi puutu.

yleensä tuo menee aikanaan ohitse.