Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla on mennyt elämä "ranttaliksi" mielialalääkityksellä? Kerron oman kokemukseni..
31.12.2012 |
Kerron kaiken mitä mieleeni nyt tulee, ja mitä ylipäänsä MUISTAN :/ Onneksi ymmärsin lopettaa lääkityksen keväällä, enkä enää edes muista lääkkeen nimeä, niin "sekaisin" olen ollut.. Olen syönyt lääkettä kuitenkin vaikeaan jännittämiseen ja masennukseen, joihin se kyllä auttoikin. Mutta mitä sitten muuten tapahtui... istuin illat apaattisena ja söin. Lihoin vuodessa reilusti :( Tuhlasin rahaa ihan sen kummemmin harkitsematta, ja tätä kadun erityisesti!! Mikään ei tuntunut miltään. Edes erään suht läheisen ihmisen kuolema ei hetkauttanut minua mihinkään. Tuntui pahalta, mutta en itkenyt kuten normaalisti olisin varmasti tehnyt.
Myös tunne-elämässä meni lujaa ja tein typeryyksiä joita kadun. En todellakaan, nyt jo yli puoli vuotta "kuivilla" lääkkeestä olleena, tekisi sellaista enää!
Onko kellään muulla tällaisia kokemuksia? Pahus kun en muista lääkkeen nimeä, mutta lujaa meni, ja annostus oli maksimissaan :(
Kommentit (38)
lääkkeet näkyy ainakin tekevän.
On ikäänkuin koko ajan paniikkikohtaus päällä. Siis vuorokauden ympäri. Mutta kas, kun saa oikean lääkkeen, sairaus saadaan oireettomaksi. Silloin tekisi mieli läimäistä päin pläsiä sellaista lässyttjäjää, joko puhuu lääkkeiden turhasta napsimiesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus, jos mielialahäiriö ei olekaan "yksisuuntainen" eli taipumus "pelkkään" masennukseen, voi mielialalääkkeet laukaista manian.
Silloin siis kyseessä kaksisuuntainen- eli bipolaarihäiriö, johon olemassa muut lääkkeet. Valitettavaa on se, että monilla bipoilla voi kestää melko kauan, ennen kuin manioihin ymmärtää hakea apua, kun silloin olo ei tunnu sairaalta, vaikka elämä menee pahemman kerran uusiksi.
Psyk. sh
On vaikea sanoa kuinka paljon haittaa lääkkeet ovat aiheuttaneet koska mitään suoraa kausaatiota ei voi helposti osoittaa mutta pahimmillaan erittäinkin pahoja ja pysyviä ongelmia.
Vika ei ollut toki suoranaisesti lääkkeiden vaan lääkärien. Viimeisin lääke oli skitsofrenialääke 17-vuotiaana joka väsytti valtavasti ja jonka potentiaalisiin sivuoireisiin kuului mm.kilpirauhasen häiriöt.
Lääkärille se ei koskaan tullut mieleen brutaalin pakkohoitojakson aikana mutta läheiseni ehdotti että menisin kilpirauhastesteihin ja silloin paljastui siinä oleva dramaattinen liikatoiminta.
Näitä aikoja tai pian sen jälkeen minulle kehittyi myös gynekomastia joka heikensi itseluottamustani vuosikymmenen ajan, jolloin minulta evättiin myös mahdollisuus päästä leikkaukseen.
Myöhemmin sisätautiopin erikoislääkäri sanoi melko suoraan että ongelmani johtui vääristä lääkkeistä ja pääsin lopulta leikkaukseen.
Radiojodihoidon jälkeen joudun tosin käyttämään tyroksiinia loppuikäni ja yleisen uskomuksen mukaan lääkkeiden hoitavalla voimalla on rajansa.
Yksi minua vahingoittaneista lääkäreistä alennettiin virasta mutta muut pääsivät helpolla.
Joillekkin ihmisille riskialttiitkin lääkkeet voivat olla paras vaihtoehto mutta tämä on vain yksi tarina joka todistaa potentiaalisista varjopuolista.
dokumentin? Siinä todellakin paljastettiin lääketehtaiden kekseliäisyys keksiä uusia sairauksia, joilla rahastaa. Lääkärit ovat sitten niitä, joita käytetään hyödyksi tässä asiassa.
Täytyy olla sitä omaakin järkeä ja kieltäytyä lääkkeistä jos on perusteet. Itselleni suorastaan tyrkytettiin kolesterolilääkkeitä, joista kieltäydyin. Sanoin jos se on syömällä tullut niin syömällä toisin se myös lähtee. Vain kaksi kuukautta meni ja arvot tippuneet!
parantuneille.....(ja tämä oli, tyhmemmille tiedoksi, sarkasmia).
Ilmeisesti te "lääkkeitä napsineet" semi-masentuneet ette ikinä ole olleet todellisessa montussa, jonne päädyttyään ihminen pelkää kaikkea, kaikkia ja vielä seiniä ja ovia siihen päälle. Siellä se kyhjöttää komerossa viltti korvissa ja pelkää, kun yläkerrasta kuuluu kerrostaloasumisen luonnonlain mukaan pientä ääntä.
Haistakaa iso sanonko mikä.
Nimimerkillä normaalia elämää jo vuodesta 2008, iso kiitos sille lääkärille, joka tajusi yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja läksi sitä taltuttamaan Seronilillä. Johan taas parin kuukauden päästä potilaskin tuli sieltä komerosta ja alkoi kuntoilemaan, syömään ja nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulle määrättiin mirtsapania, otin ensimmäisen tabletin ja menin aivan sekaisin siitä: päässä humisi, oli epätodellinen olo, olin pari päivää aivan turta ja väsynyt.
myöhemmin selvisi että sairastin kilpirauhasen vajaatoimintaa, en masennusta.
ystäväni käyttää jotain mielialalääkitystä ja sen jutut on välillä ihan sekavia, vaikea tietää mikä on totta ja mikä keksittyä. sen silmät näyttää oudoilta, ihan kuin olisi huumeissa.
varmasn joillakin lääkkeet auttaa mutta kannattaa olla varovainen noiden kanssa.
Se toimii varsinkin unilääkkeenä ja monelle kokonainen tabletti on liikaa. Kai otit sen illalla niinkuin pitää, etkä aamulla? Suurin osa mielialalääkkeistä on kuitenkin piristäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mirtazapin oli lääke, otin puolikkaan ohjeen mukaan ja siitä seurasi sekavuus. alkoi hiipiä paniikki kun vaikutus ei mennyt ohi, outo epätodellisuuden tunne jatkui vain.
mutta Cipramil oli pahin, vaikka auttoi minua eniten ongelmissa joihin sitä söin.
Sain raivokohtauksia joita en voinut ennalta arvata ja jälkeen päin en näistä muistanut mitään.
Olin tappaa mieheni, kaverini, itseni jne.
Itsemurhayritykseen ei tosin liittynyt raivareita, eikä muistamattomuutta.
Jos käytin alkoholia tapahtui mm. seuravaa:
Saatoin kilahdella, ahdistella muita seksuaalisesti, riisua itseni yleisilläkin paikoilla.
En nyt juuri muista muita haittoja. Näitä ei ollut ennen cipramilia ja nämä loppuivat lopetettuani cipramilin.
Lääkkeen lopettaminen oli yhtä tuskaa. Vaikka lopetin vähitellen kärsin sekä fyysisistä että psyykkisistä oireista. Onneksi selvisin pahimmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus, jos mielialahäiriö ei olekaan "yksisuuntainen" eli taipumus "pelkkään" masennukseen, voi mielialalääkkeet laukaista manian.
Silloin siis kyseessä kaksisuuntainen- eli bipolaarihäiriö, johon olemassa muut lääkkeet. Valitettavaa on se, että monilla bipoilla voi kestää melko kauan, ennen kuin manioihin ymmärtää hakea apua, kun silloin olo ei tunnu sairaalta, vaikka elämä menee pahemman kerran uusiksi.
Psyk. sh
Koska diagnoosi oli aluksi "vain" vaikea masennus, minulle määrättiin masennuslääkkeitä. Lisää, kun ne eivät tuntuneet toimivan. Ihmettelin että mikä hemmetti mua oikein vaivaa. Voinko oikeasti olla muka masentunut kun juoksen ympäri kaupunkia bilettämässä, olen kuitenkin sosiaalisesti tavallaan täysin eristyksissä, ostan asunnon, uusin sen koko kaluston, kuitenkin samalla saattaa olla etten jaksa tehdä _mitään_. Siivota. Ruokaa. Yleensäkään mennä ulos. Istuin kotona itsetuhoisin ajatuksin ja suunnittelin itsemurhaa.
Yritinkin, ja jouduin sairaalaan. Onnekseni. Sain oikean diagnoosin. Mutten vielä oikeita lääkkeitä, ne olen saanut vasta nyt, ja vasta nyt olen itsekin ottanut kunnolla vastuun itsestäni ja sairaudestani. Tosin tilanteetkin vaihtelevat niin että oikeat lääkkeet/annokset vaativat myös rukkausta aika ajoin.
Mä lopetin tosin kaikkien lääkkeiden syömisen ja nyt vaan odotellaan, että aika parantaa haavat ja pää selkiää jotta saisi jonkinlaisen kosketuksen tähän hetkeen.
On ihme, että olen elossa
Rakkaalle läheiselle on määrätty jotain mielialalääkettä ja hän sanoi, ettei uskalla/halua alottaa niitä.
Minä pidin/pidän lääkitystä hyvänä mutta sekö ei ole?
Ihmiselle syödä mitään turruttavaa myrkkuainetta päivästä toiseen; kuormittuu maksa, menee pää sekaisin ja hukkaa oman persoonansa viimeisetkin rippeet.
Elämä on joskus vaikeaa, se voi olla TODELLA vaikeaa. Mutta ilman lääkkeitä on mahdollista kuntoutua; ja mikäli yhä useampi kieltäytyisi niitä syömästä, olisi pakko panostaa enemmän ei-lääkkeellisiin hoitomuotoihin kuten esimerkiksi terapiaan.
Suomalaiset eivät vaan keskimäärin ymmärrä, että lääkäri (kyllä myös se psykiatri) toimii lääketeollisuuteen kytköksissä - ihmisten terveyden tai hyvinvoinnin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei vain ole haavoja, joita parantaa. Ne, jotka laukaisivat alkuperäisen masennuksen, on käsitelty, mutta tämä bipo on ja pysyy. Ainakin minun tapauksessani se taisi olla oikea diagnoosi, ja se alun masennuslääkekavalkaadi syöksi mielen sekamuotoiseen helvettiin.
Nykyään olen sen verran masennukseen taipuvainen, että vaikka kognitiivisessa terapiassa käynkin, en uskalla olla ilman lääkkeitä. Tai edes yrittää siis.
Toivon todella että sinulla toimii lääkkeettömyys! Vilpittömästi uskon että saattaa toimiakin!
En itse muista tuosta ajasta paljoakaan, kun lääkettä söin (n. 1,5v) :( Elämä meni vaan aika lailla sekaisin, ja osittain jäi ns päälle eli vieläkin on elämänhallinta kadoksissa osittain :( Vaikka lääkkeen jätin viime keväänä.
ap
Ja jätit toimimattoman lääkityksen!
Hienoa, hyvä sinä! Saat olla ylpeä itsestäsi ja kiittää itseäsi, teit oikean ratkaisun.
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen kokeillut useamman kymmentä psyykelääkettä. Mikään ei auttanut mutta ainoastaan muutamasta tuli sivuoireita.
olen kokeillut useamman kymmentä psyykelääkettä. Mikään ei auttanut mutta ainoastaan muutamasta tuli sivuoireita.
Luojan kiitos mä pääsin niistä irti, mutta vaikeaa se oli. Aivan uskomatonta mitä myrkkyjä ihmispoloille syötetään.
Ja todellakin, jos olet neuroleptejä vetänyt vaikka muutamankin kuukauden ja niistä irti päässyt, olet todellakin rauta-aivo
En itse muista tuosta ajasta paljoakaan, kun lääkettä söin (n. 1,5v) :( Elämä meni vaan aika lailla sekaisin, ja osittain jäi ns päälle eli vieläkin on elämänhallinta kadoksissa osittain :( Vaikka lääkkeen jätin viime keväänä.
ap
Joskus, jos mielialahäiriö ei olekaan "yksisuuntainen" eli taipumus "pelkkään" masennukseen, voi mielialalääkkeet laukaista manian.
Silloin siis kyseessä kaksisuuntainen- eli bipolaarihäiriö, johon olemassa muut lääkkeet. Valitettavaa on se, että monilla bipoilla voi kestää melko kauan, ennen kuin manioihin ymmärtää hakea apua, kun silloin olo ei tunnu sairaalta, vaikka elämä menee pahemman kerran uusiksi.
Psyk. sh
Koska diagnoosi oli aluksi "vain" vaikea masennus, minulle määrättiin masennuslääkkeitä. Lisää, kun ne eivät tuntuneet toimivan. Ihmettelin että mikä hemmetti mua oikein vaivaa. Voinko oikeasti olla muka masentunut kun juoksen ympäri kaupunkia bilettämässä, olen kuitenkin sosiaalisesti tavallaan täysin eristyksissä, ostan asunnon, uusin sen koko kaluston, kuitenkin samalla saattaa olla etten jaksa tehdä _mitään_. Siivota. Ruokaa. Yleensäkään mennä ulos. Istuin kotona itsetuhoisin ajatuksin ja suunnittelin itsemurhaa.
Yritinkin, ja jouduin sairaalaan. Onnekseni. Sain oikean diagnoosin. Mutten vielä oikeita lääkkeitä, ne olen saanut vasta nyt, ja vasta nyt olen itsekin ottanut kunnolla vastuun itsestäni ja sairaudestani. Tosin tilanteetkin vaihtelevat niin että oikeat lääkkeet/annokset vaativat myös rukkausta aika ajoin.
Heti kun pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle!
Nyt voin hyvin, kun pääsin kyykyttäjistä eroon:))