Juotatteko lapsillenne RASVATONTA maitoa??
Kommentit (34)
jos esim. tahtoo välttää lapsen allergioita oman ruokavalionsa kautta imetysaikana? Siitä tulee just sitä kovaa rasvaa mikä altistaa allergioille. Tulee myös transrasvoista, mutta niiden saanti on niin pientä tyydyttyneiden rinnalla ettei sillä taida olla juuri merkitystä.
Vierailija:
Eli kevytmaitoa tai täysmaitoa voi juoda ihan huoletta, kunhan jättää nuo teollisesti valmistetut rasvahapot pois!
Levitteenä on kasvisrasvaa, paistamiseen käytän öljyjä ja harvoin muutama pala juustoa leivän päälle. Mielestäni eläinrasvojakin pitää saada, ainakin kohtuudella. Siitä on muistaakseni tehty jonkinlainen tutkimuskin.
Ei eläinrasva ole ainut lihavuuden ja verisuonitautien aiheuttaja. Vaikka ennen syötiin paljon enemmän eläinrasvoja ovat liikalihavuus ja muut sairaudet, kuten vs-taudit kasvamaan päin. Sanoisin, että kohtuudella kaikkea on hyvä periaate varsinkin pienille lapsille. Ei lapsille ole varmaan terveellistäkään light-ruokavalio, lapset ovat vielä kasvavia ja paljon energiaa tarvitsevia toisin kuin aikuiset. Paras taito olisi opetella syömään kohtuudella nälkäänsa ei mielihaluun:)
Sorry kun meni ohi aiheenkin, mutta innostuin vähän;)
Eli mielestäni on parempi juoda täysmaitoa ja jättää se pulla syömättä.
Miksi kaikkialla muualla maailmassa juodaan täysmaitoa tai vähintään kevytmaitoa (ja sitä suositellaan myös lapsille) ja Suomessa juodaan lähestulkoon vain rasvatonta (KTL:n sivuilta löytyy tilastot) ja silti olemme sekä lihavinta että sairainta kansaa melkeinpä? Kuka kertoo vastauksen tähän? TIlastot nayttää, että hienosti käytämme kevyttuotteita, vaan sairastavuus senkun lisääntyy. MIKSI??
Tyydyttynyttäkin rasvaa on niin monenlaista. Sitäkin tarvitaan monenlaista. Ei se kovin fiksulta minusta kuulosta, jos muksu saa jostakin roskasta teollisesti tyydytettyä rasvaa ja sen takia jätetään rasvainen maito pois, kun " tyydyttynyttä saa normaalista ravinnosta jo liikaa muutenkin" . Nykyruokavaliossa on surullisen vähän käsittelemättömiä ja luonnollisia aineksia...
että kevyt tuotteita syödään kaksinkertainen määrä verrattuna jos syötäisiin normaalirasvaisia tuotteita. Ei vähärasvainen tuote ole välttämättä tosi kevyttä, muuten kuin verratuna saman tuotteen normaali rasvaiseen vaihtoehtoon.
käytiin allergian vuoksi ravitsemusterapeutin puheilla... Hän sanoi että voi huoletta juoda 1-v alkaen rasvatonta maitoa, kunhan saa sen lisäksi rasva lisää 1tl/vrk esim öljyä...
Ja kaikkihan meistä tietää sen tutkimuksen että lapsena saadut rasvasolut ei koskaan poistu, että kunnon ruokaa mutta pois ylimääräinen ja turha rasva. Toki vauvat/lapset tarvitsee myös rasvaa...
Rasvatonta juodaan koko perhe.
Lapsille kaadan puuroon aamulla ja illalla teelusikallisen öljyä. On mun neuvolan ohje.
Lihavuutta jos ajatellaan niin voidaan lähteä ihan siitä ajatuksesta miten maailma on muuttunut; muutetaan kaupunkiin, liikutaan autoilla, ei harrasteta liikuntaa, arkiliikuntakin on vähäistä! Lapset pelaa koneilla ja tuijottaa telkkaa (täälähän me av-äiditkin istutaan ja perse sen kun leviää) eikä hyppele ulkona hyppynarulla, ruoka on valmista (pizzaa, hampparia, kebabia) tai valitaan väärin ruokaympyrä, liian vähän kasvista, liikaa vaaleeta leipää..
Musta tosi hyvä mittari on joka vuotiset armeijan kuntotestit; ei suomalaiset nuoret osaa enää uida tai hiihtää! Silti, joka hesalainen osaa lasketella ja kehtaa syyttää lumenpuutetta -ettei pääse hiihtään.. ;)
Lapsi ei saa juoda maito, on sille allerginen!
Jos antaisin maitoa, antaisin kevytmaitoa, ykkösmaitoa tai rasvatonta sen mukaan mitä kaapissa on, mä tykkään niistä kaikista ja ostelen vaihdellen eri laatuja
Rasvatonta ei...sit joutuis kuitenkin antamaan rasvalisän.
Meillä juodaan kevyt maitoa. Ostaisimme 1% maitoa, jos sitä myytäis 1,5 litran purkissa. Jotenkin vaan on helpompi ostaa maito 1,5l purkissa, en tiedä miksi.
Eli just niiden kasvirasvajäätelöiden, liemikuutioiden, mikropoppareiden ja valmisleivonnaisten välttäminen olis olennaista..
Niiden sisältämä transrasva (kovetettu/osittain kovetettu kasvirasva) on sitä kaikista huonointa.
Eli kevytmaitoa tai täysmaitoa voi juoda ihan huoletta, kunhan jättää nuo teollisesti valmistetut rasvahapot pois!