Onko lähipiirissäsi lasta, jota et voi sietää?

Mutta oma lapseni tykkää leikkiä hänen kanssaan, joten aikuisena vain siedän tilannetta (ja kohtelen epämiellyttävää mukulaa tietenkin kauniisti).

Yksi lapsiemme serkku.

Kaamee tyttö ja kiero kuin äitinsä. Tulee meille ja kiusaa meidän pienempää tyttöä.

Ja paljon luonteenpiirteitä joita en voi sietää. Onneksi ei ole minun :). tai eihän se voiskaan...

Miehen siskon lapsi. Ihan järkyttävä riiviö. Tuntuu siltä, niin kuin häntä ei olisi kasvatettu ollenkaan. Miehen sisko on kiva ja hänen miehensäkin vaikuttaa ihan järkevältä, mutta eivät kyllä osaa komentaa kersaa lainkaan. Voi tietty olla, että tilanteet ovat vain olleet sellaisia, että lapsi on ollut jotenkin levoton, mutta mun on kyllä todella vaikeaa pitää kys. pojasta. Yritän taas seuraavalla kerralla.

naapurin tenava, joka on myös lastemme serkku. Pienestä pitäen ollut kamala päällepäsmäri ja määräilijä. Lisäksi vanhempansa kuvittelevat kotimme olevan jokin hoitopaikka, jonne voivat tenavan lykätä tuntikausiksi joka ikisenä lomana ja vapaapäivänä. Ja yrittävät myös tunkea tytön samoihin harrastuksiin meidän lasten kanssa, jotta välttyisivät itse kuskaamisilta, kun "kyllähän te viette kun teidänkin lapset menevät"... Oikeastaan ei ole kyse vain lapsesta, kun en voi sietää koko perhettä.

Miehen siskon poika myös täällä.

Tyhmä, sosiaalisesti taidoton, ruma, ym.. En siedä häntä, enkä kohtele häntä samoin kuin muita lapsia, paitsi jos äitinsä on näkemässä.. tämä lapsi pilaa usein muiden leikit ja kiusaa, koska hänen kanssaan ei muut halua leikkiä.. en myöskään pakota omaan lastani hänen kanssaan leikkimään koska siitä tulee aina vaan kurja olo omalle lapselle.



toivoisin myös että voisin jotenkin välttyä kutsumasta tätä lasta meille syntymäpäiväjuhliin, koska hän aiheuttaa vaan kaaosta..

Siedän lasta joten kuten, mutten pidä hänestä. Kyseessä tyttären kaveri. Kasvaa ihan pellossa, ostelee karkkia ja sipsejä joka päivä, on epärehellinen.. Kaikin puolin huonoa seuraa.

mutta en inhoa niinkään häntä, vaan hänen typeriä vanhempiaan. Naureskellaan vaan kuinka tyttö on "tulinen luonne" ja "temperamenttinen"

kun hakkaa ja puree muita lapsia, vie lelut pienempiensä käsistä, kiusaa eläimiä ja rääkyy aamusta iltaan, jos ei heti saa mitä haluaa.

Hyi hemmetti mikä perhe.

Olen opettaja. Vaikka työn puolesta minun on kohdeltava jokaista tasapuolisesti, en voi sille mitään, että siihen 200 lapseen mahtuu jokunen, jota vaistomaisesti inhoan heti ensinäkemältä. Kieroja pikku paskoja. Se on aina ihana helpotus, kun keväällä pitää viimeisen tunnin jollekin porukalle ja ajattelee, että enää KOSKAAN ei tarvitse nähdä tuota naamaa.



Ja nyt tietysti sata moralistimammaa tulee tänne valittamaan, että olen väärällä alalla. Voinpa kuitenkin väittää, että yksikään pph, päiväkodin hoitaja tai neuvolan tätikään ei rakasta ihan jokaista lasta, jonka kanssa joutuu olemaan työnsä puolesta tekemisissä, vaikka muuten työstään pitäisikin.

Olen opettaja. Vaikka työn puolesta minun on kohdeltava jokaista tasapuolisesti, en voi sille mitään, että siihen 200 lapseen mahtuu jokunen, jota vaistomaisesti inhoan heti ensinäkemältä. Kieroja pikku paskoja. Se on aina ihana helpotus, kun keväällä pitää viimeisen tunnin jollekin porukalle ja ajattelee, että enää KOSKAAN ei tarvitse nähdä tuota naamaa.

Ja nyt tietysti sata moralistimammaa tulee tänne valittamaan, että olen väärällä alalla. Voinpa kuitenkin väittää, että yksikään pph, päiväkodin hoitaja tai neuvolan tätikään ei rakasta ihan jokaista lasta, jonka kanssa joutuu olemaan työnsä puolesta tekemisissä, vaikka muuten työstään pitäisikin.

Ei kai opettajaltakaan voi vaatia että pitää kaikista oppilaistaan, kunhan tosiaan kohtelee kaikkia tasapuolisesti.

Sitten vasta on väärällä alalla, jos ei tuohon pysty.

Kiusaa pienempiään, on huono häviäjä ja kiroilee estoitta. Ikää on 6 vuotta, asuu samassa taloyhtiössä. Vielä enemmän inhoan äitiänsä, joka ei puutu touhuun mitenkään.

tiedän NIIN, mistä puhut. Minäkin odotan, että pääsen taas jonkin ajan kuluttua muutamasta pirunpoikasesta eroon. Olen saanut kestää vaikka mitä *****ilua kuluneen syksyn aikana, yläkoulun ope kun olen.

Se on ehkä kaikista ihanin. Mutta sillä onkin fiksut vanhemmat.



Hankalia ja työläitä lapsia löytyy kyllä. Mutta kun se ei ole lapsen vika, että on hankala.Kun kerta mhen siskon lapset pitävät tämän tilaston keulaa, niin epäilen että lapsen inhottavuus heijastuu jostain muusta:



Tyttären lapset ovat usein anopille läheisempiä, kai se on ihan biologiaa? Äiti on tyttärelle yleensä tosi tärkeä tuki ja neuvonantaja pikkulapsiaikana, kun taas anoppiin suhde on yleensä aina arempi.



Itse tajuan jo, että tyttäreni lapset tulevat olemaan minulle tärkeitä. Poikani ovat tosin vielä pieniä, mutta en usko että heidän lapsiaan tulen kaipaamaan niin kovasti elämääni. Nyt saan olla poikieni elämän tärkein nainen, mutta aikanaan sen paikan ottaa puoliso. Tyttäreni elämässä saanen pitää tärkeimmän naisen roolin, jos en kovasti töpeksi...

En voi paljastaa enempää...

klassinen tapaus eli toinen miehen lapsista. On jotenkin kiero, kiusaa jatkuvasti veljeään, lällättelee. Utelee jatkuvasti jotain, mitään ei saa tehdä rauhassa (tiedän, kuuluu ikään mutta ärsyttää silti). Puhuu huutamalla eikä myöskään kuule (kuuntele?), kun hänelle vastataan normaalilla äänellä. Ei yksinkertaisesti osaa olla hiljempaa, saati sitten kokonaan hiljaa jos esim. herää keskellä yötä vaikka juomaan niin alkaa pölistä kovaan ääneen.



Ei osaa odottaa omaa vuoroaan, puhuu aikuisten päälle vaikka tästäkin mainitaan joka kerta. Ikää mukulalla 5v eli luulisi jo vähitellen jotain menevän kaaliin.



Eniten kuitenkin v-tuttaa se kierous, jota en nyt tässä jaksa alkaa selittää.



Toinen lapsista on pahassa uhmassa ja muuten vain rasittava, mutta häntä on jotenkin paljon helpompi sietää.

Eikä se nyt varsinaisesti se lapsi, vaan se lapsen äiti! Ylisuojeltu, hemmoteltu lapsi, joka ei saa leikkipuistossa kiivetä liukumäkeen ilman että selän takana seisotaan vahtimassa, mutta käytöstä ei ohjata mitenkään, vaan kaikki lapsen tekemä on ihanaa ja upeaa ja sallittua.

joka edessäpäin hymyilee kuin enkeli, mutta selän takana tekee kaikki mahdolliset ilkeydet. Mutta vaikeampaa on sanoa ääneen, etten oikein jaksa sukulaisperheen cp-vammaista lasta... hän on jo 12-vuotias isokokoinen poika ja hänen läsnäolonsa vain on raskasta... ei leiki normaalisti, hajottaa lelut, on poissaoleva ja puhelee outoja. Tappelee meidän lasten kanssa ja yritän parhaani mukaan ojentaa omiani mutta häneen en saa mitään kontaktia. Ja omia lapsiani voin rankaista vain tiettyyn rajaan saakka. Tiedän että erilaisuuteen tottuminen on omille lapsilleni hyvä juttu, mutta pakko tunnustaa, että itseäni lapsen vierailut väsyttävät :(

Sinun lapsesi ovat hyvin ärsyttäviä ja kaiken lisäksi hyvin rumia.

Joka ei vieläkään osaa sanoa ärrää tai ässää ja huutaa aina kovalla äänellä. Puhuu myös usein tosi töykeästi. Niin ja pyytää joka ikinen kerta ruokaa meillä, vaikka olisi juuri kotona tai hoidossa syönyt välipalan... Niin ja on aina tulossa meidän sisälle, heille ei ilmeisesti oikein koskaan saa mennä.



Olenko ihan kauhea ihminen kun ärsyynnyn tästä lapsesta? Sitä olen tässä pohtinut.

Omiani toki rakastan ja muutama muu lähipiiriin kuuluva lapsi on ihan nasta, mutta ylipäätään en ole mitenkään lapsirakas. Lähes kaikki lasteni kaverit ovat mielestäni sietämättömiä, mutta ei kai tässä auta kuin kestää :) Rumaksi en kyllä haukkuisi ketään, lasta varsinkaan...

Olen potenut monesti huonoa omaa tuntoa, enkä edes itsekkään tiedä miksi lapsi ärsyttää minua. Jotenkin pelkkä ulkonäkö on ärsyttävä, niin kamalalle kuin se kuulostaakin.

Leikin lapsen kanssa, höpöttelen ja pidän sylissä ja lapsi on oikeastaan ihan mukava, mutta joku vaan ärsyttää.