Ateisti, miten suhtaudut tunnustavaan kristittyyn?

rukouksen voi lukea hiljaa, ja ateisti voi sietää sen.

Mutta kuitenkin, minun puolestani jokainen saa pitää uskonsa, kunhan ei tule sitä minulle tuputtamaan. Monille usko tekee hyviä asioita, vaikkei mun juttu olekaan.

tottunut, suvussa on jehovia.



En tee numeroa asiasta eivätkä fiksuina ihmisinä hekään.

Meillä kylässä ollessaan eivät lue rukouksiaan mitä arvostan.

mihin muut uskovat. Jos olen vieraana ja joku lausuu ruokarukouksen pöydässä, ihan ok, ei haittaa. Mutta jos minua pyydettäisiin lausumaan se rukous, kieltäytyisin.



Ja muutenkin sellaiset uskovaiset jotka vaan ovat uskovaisia eivät haittaa. Mutta jos alkavat tuputtamaan uskontoaan muille, se ärsyttää.



Ja sekin ärsyttää jos on "harras uskovainen" jonka jutuista kuulee läpi että on uskonnollisen propagandan uhri. Esim. yksi tuttu joka vihaa (ihan kirjaimellisesti) sairaalloisesti palestiinalaisia ja paasaa aiheesta kaikille. Ja sattumalta tuo sama tuttu ei tiennyt kuka on kirjoittanut jouluevankeliumin... Liekö siis edes lukenut raamattua? ;)



Mutta tosiaan, jokainen saa olla oma itsensä ja uskoa mihin tahansa, pääasia että suo muille sen saman. Minusta politiikka, uskonto jne. ovat ihmisen omia asioita, niistä ei ole fiksua alkaa keskustelemaan/tekemään numeroa jos aihe loukkaa jotaikin/useampia paikalla olijaa/olijoita.

Jos ei mene muuten jakeluun että kiitos ei. "Ateisti"

Jos hän yrittää minua käännyttää, välttelen koko tyyppiä. Jos ei yritä, suhtaudun häneen kuin muihinkin. Missään tapauksessa en rupea uskon asioista kinaamaan, sillä se on toivotonta. Tieto ei mahda vahvalle uskolle yhtään mitään.

En kuitenkaan kerro sitä heille. Annan elää ja uskoa miten haluaa, kunhan eivät tule minulle tuputtamaan. Ruokarukoukseen en osallistuisi, siis en laittaisi käsiä ristiin, laskisi katsetta tms. Mutta voisin kyllä eleettömästi istua samassa pöydässä sen hetken. Jos haluaisi minun kotonani alkaa rukoilla, pyytäisin jättämään väliin.

ruokarukous, jos se on sellainen ihan tavallinen pieni ruokarukous. Jos se on joku minuutteja kestävä ylistyspuhe, on tilanne kiusaannuttava.



Mua ei todellakaan haittaa kristityn tai kenenkään muunkaan usko, mutta en tykkää siitä, että seurassa aletaan evankelioida. Mun mielestä keskustelu uskonnosta muuta kuin yleisellä tasolla ei myöskään sovi seuraan, jossa ihmisillä on erilaisia vakaumuksia.



Mä en tuo ateismiani mitenkään ilmi, harva varmaan edes tietää mun olevan ateisti, toivon samaa hienotunteisuuttaa muiltakin.

En kuitenkaan kerro sitä heille. Annan elää ja uskoa miten haluaa, kunhan eivät tule minulle tuputtamaan. Ruokarukoukseen en osallistuisi, siis en laittaisi käsiä ristiin, laskisi katsetta tms. Mutta voisin kyllä eleettömästi istua samassa pöydässä sen hetken. Jos haluaisi minun kotonani alkaa rukoilla, pyytäisin jättämään väliin.

Juuri näin.

uskovaisia hieman yksinkertaisina. Ei voi mitään. Miehen perhe on oikein tosiuskovaista sakkia, sisko päivittelee aina Facebookiinkin kaikkia Jeesus-juttuja, jotka kuulostavat ihan jo vitsiltä ellei tietäisi paremmin.



Annan silti uskovaisten pitää hömpötyksensä ja lukea ruokarukouksensa. Kunhan eivät tule mulle tyrkyttämään ajatuksiaan, niin kaikki on ok. Mies sen sijaan jaksaa aina vääntää kättä perheensä kanssa näistä uskonasioista, hohhoijaa. On kuin päätä hakkaisi seinään.

mutta en minä ikinä mitään ilkeätä ole sanonut. Kohteliainta olisi tietysti ateistin pitää mölyt mahassaan ja kristityn puolestaan valita se lyhyempi versio rukouksistaan jos toisuskoisia tai uskonnottomia on läsnä.



Paras duunikaverini muuten on uskonnonopettaja (minulla m.m. et) emmekä me keskustele uskonasioista muuten kuin yleisellä tasolla.

Minulla ei ole mitään pöytärukouksia vastaan, voin hyvinkin ristiä kätenikin. Se vain ei merkitse minulle mitään.



Minulla ei ole mitään sellaista erityisesti ateismiin kuuluvaa tapaa, joka kaipaisi uskovan kunnoitusta.

MUTTA. Tuputus ja käännyttäminen on todella, todella ärsyttävää ja epäkunnioittavaa toisen maailmankuvaa kohtaan, joten sitä en siedä ollenkaan! Tämä pätee siis ihan mihin tahansa ideologiaan ja uskontoon. Sellaisten ihmisten kanssa en halua olla juurikaan tekemisissä.



Rauhallinen keskustelu ja ajatustenvaihto erilailla ajattelevien kesken on sitten taas toisaalta elämää rikastuttavaa ja mukavaa. Kunhan ei tuputeta mitään "totuuksia" puusilmäisinä ja aivot narikassa.

Minä en usko jumalaan.Siis kaipaan todisteita,toistaiseksi ei

ole jumalaa näkynyt.



Meillä ei ole mitään ongelmia.



Todistajat ovat erittäin ystävällisiä minulle, eivätkä tuputa.

En kyllä jaksa kokouksissa istua, mutta ei minulta sitä

vaaditakaan.

Yksi parhaimmista ystävistäni on tunnustava kristitty, itse olen ateistija sosialisti. Kunnioitan kaverini vakaumusta tietenkin. Hän on hyvin lämmin ja huumorintajuinen henkilö ja meillä on usein mielenkiitoisia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Uskon, että molempien maailmankuva laajenee suvaitsevaisuuden suuntaan ystävyytemme myötä. Perusnäkemyksemme asioista on yllättävän samansuuntainen, eikä suuria ristiriitoja välillämme ole.

olen kristityn itsensä pöydässä niin ruokarukous on ihan ok. Mutta se on mielestäni urpoa jos kristitty menee toisen ihmisen pöytään ja kyläillessään järjestää ruokarukous-spektaakkelin.

niiku ylipäänsä kaikkeen ja kaikkiin.

jotenkin suhtautua. : D



Isäni on sellainen uskoviin vähän ylimielisesti suhtautuva vakaumuksellinen ateisti. Kuitenkin toinen hänen parhaista ystävistään on aktiivinen (tunnustava?) kristitty, ja ovat yli 40 vuotta olleet "bestiksiä". Kyllä siinä on vaadittu hienotunteisuutta puolin ja toisin, ehkä vähän paksua nahkaakin.



En kyllä allekirjoita sitä, että suvaitsevaisuutta oletetaan lähinnä vain ateisteja kohtaan. :D Itse en aktiivisesti tunnusta mitään uskontoa, mutta olen kyllä vahvasti buddhalaisuuteen kallellaan. Ja aika moniin kiusallisiin tilanteisiin olen joutunut esim. siksi, että en syö lihaa.



Mulla on yksi uskovainen kristitty ystävänä, ja hänen kanssaan mistään uskoa sivuavasta en voi puhua, sillä tämä ystävä hermostuu ja kiihtyy heti. Olen sitten todennutkin, että meidän ei varmaan kannata näistä asioista puhua. Sama "fanaattisuus" tällä ihmisellä on kyllä moneen muuhunkin asiaan, en jaksa ymmärtää miksi joku voi suorastaan pilkata esim. ihmisoikeuksien edistämistä tai eläinten kohtelun parantamista ("lehmät on tehty tapettaviksi"). Tässä nyt ei taida olla kyse uskonnosta, vaan ihmisen mielipiteistä. Kaukaa haettu pointtini oli kuitenkin se, että joudun nieleskelemään aika paljon maailmankatsomustani suorastaan pilkkaajat juttua ihan vaan kohteliaisuuden nimissä.



En ikinä kehtaisi kommentoida ruokarukoukseen, että mä en halua kuulla. Toisaalta fiksu voisi jättää sen rukouksen lukematta tai kysellä etukäteen mielipidettäni sen suhteen.



Maailmassa nyt on erilaisia ihmisiä, ja pohjimmiltaan ihmiset ovat aika samanlaisia. Hienotunteisuus ja sivistynyt asioista puhuminen auttavat monessa asiassa pitkälle. :)

mutta mun kodissa ei tartte ruveta saarnaamaan.



Anoppini on kantanut meille kristillistä rukouskirjallisuutta, kristillisiä parisuhdeoppaita ("kiitos ei tarvitse, emme lue näitä" -kommentti ei mene perille) jne. Mulla on seinällä buddhalaistyylinen kuvakudos, jossa nainen istuu mietiskelyasennossa, siitä olen saanut melko hyökkäävää kyselyä "Mikä tää oikein on? Mitä tää esittää?" Mun vastaus "tää on taideteos, tykkäätkö?" ei ollut anopille se oikea vastaus, mutta muutakaan mulla ei ole. Mä nimittäin tykkään siitä taideteoksesta. Harrastan joogaa ja mietiskelyä, uskonnotonta laatua.



Mä olen ennen ollut tunnustava kristitty - saarnaaja - itsekin, ja mulla on vieläkin ystäviä, jotka ovat uskonsa säilyttäneet. Loukkaavinta on ollut eräs australialainen kaveri, joka tuli käymään Suomessa ja kahvilassa istuessamme purskahti itkuun. Kun mä olen luopio ja se raastaa hänen sydäntään. Mun olisi pitänyt häntä varmaan alkaa lohdutella hänen uskossaan. En kuitenkaan ole koskaan yrittänyt häntä käännyttää uskosta pois, en kommentoi kriittisesti - mutta hän kärsii helvetin tuskia minun sieluni takia. Tämän takia välttelen uskovien kanssa keskustelua, siis yleensä.



(Mulla on kyllä melko uusikin kaveri, joka on teologian tohtori ja pappi, mutta meillä ei ole koskaan ollut mitään keskusteluja uskomisesta tai ei-uskomisesta, vaikka hänkin taustani tuntee. Molemminpuolinen kunnioitus toista kohtaan. Elämä kun on paljon muutakin kuin uskonvarmuutta tai ateismia. Vaikka jotkut toisin väittävätkin.)

...miten paljon suvaitsevampia me ateistit olemme erilaisiin hihhuleihin verrattuna. Uskovaiset harvoin kestävät kyseenalaistamista, jostain syystä. itse puhuisin mielelläni uskonnoistakin, mutta se on vaikeaa, jos toinen on täysin vakuuttunut oikeassa olemisestaan. Itse en ole, vaan kuuntelen mielelläni eriäviä mielipiteitä, koska niistä voi oppia jotain uutta ja saatan jopa muuttaa kantaanikin, jos todisteet sitä puoltavat.