Lue keskustelun säännöt.
Taas anoppiasiaa...Teille joilla huonot väilit anoppiin!
05.12.2005 |
Miten teillä miehenne suhtautuu asiaan? Oletteko olleet rehellisiä? Yritättekö pitää välejä kunnossa miehen/lasten takia?
Meillä on sellainen tilanne, että en tykkää anopista. Tai sanotaan nyt suoraan, että halveksun häntä. En voi arvostaa. Ja arvostus on minusta sellainen asia, että sitä pitää olla, jotta suhde henkilöiden välillä voisi toimia. Taustatietona sellainen, että olemme mieheni kanssa olleet pian 9 vuotta yhdessä. Ekat 7 vuotta yritin tulla anopin kanssa toimeen, mutta ei siitä mitään tullut. Odotin kai liikoja, odotin kiinnostusta, kuulumisten kyselyä tai edes tervehtimistä kun heille menimme. Vaan mitään ei tullut. Pidin asiaa sisälläni monta vuotta, tuskailin ja syytin itseäni. Miksi en kelpaa, vaikka tosissaan yritin?
Noin kolme vuotta sitten annoin sitten tulla kaiken ulos miehelle. Itkin, raivosin. Sanoin, että enää en yritä! Annoin kaiken vihan ja halveksunnan tulla pintaan. Enkä saa noita tunteita enää syrjään. Ahdistun anoppilan pakkovierailuista. Ahdistun, kun tiedän että se on aina sitä samaa paskaa. Ahdistun, että minun pitää ylipäätään puhua anopin kanssa mitään. Tai yrittää puhua. Ja koska tuo halveksunta on niin kovin pinnalla nyt, niin en osaa enää edes sivistyneesti jutella, jos joskus jotain puhumme. Sanon pahasti, sanon töykeästi.
Miksi sitten halveksun anoppia? Hän on saamaton. Hänellä ei ole mitään elämää, ei työtä, ei kolutusta, ei ystäviä, ei harrastuksia. Hän on 46-vuotias. Istuu kotona kaiket päivät. Tekee mitä? En tiedä. Ikinä ei ole itsestään mitään puhunut, en tunne häntä. En osaa olla tuollaisen saamattoman ihmisen kanssa missään tekemisissä. Hän ei edes elä lastensa kautta, koska ei pidä juuri mitään yhteyttä mieheenikään. En tiedä, mitä tarkoitusta hänellä on elämässään. Juorulehtien tapahtumia hän kommentoi. Ainoa keskustelun aihe hänen kanssaan voisi siis olla viime viikon seiska. Vaan kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa!! Kertaakaan ei ole kysellyt esim. minun töistäni, koulutuksestani (en usko että hän edes tietää, mikä olen kolutukseltani), työtilanteestani tms.
Anoppi itse ei tunteistani kai tiedä, tai en siis ole hänelle mitään puhunut. Mutta mies tietää. Silloin alkuun hän oli ymmärtäväinen. Mutta nyt tilanne on muuttunut ja tunnen, että mies ei enää tilannetta hyväksy. Hänen mielestään vika on tavallaan minussa, siis siinä etten enää viitsi yrittää. Hänen mielestään minun pitäisi. Eilen sanoin ihan rehellisesti, että en ikinä tule viihtymään anoppilassa, että vierailut tulee aina mun puoleltani olemaan pakkopullaa. Että en nauti enkä oikeastaan haluakaan. Että ainoa syy siellä käydä on lapsemme. Muuten en menisi sinne ikinä. Tuntuu, että nyt asia jäi meidän välillemme ongelmaksi. Asia muka sovittiin, mutta tiedän että se vaivaa miestäni. Nyt tuntuu pahalta. Ja vain siksi, että sanoin mielestäni liian hyvin anopista, tavallaan vähättelin itse pahaa mieltäni.
Onko kenellään mulla samaa tilannetta? Siis että ikinä ette edes halua tulla anopin kanssa toimeen, mutta kuitenkin " kulissit" pitää pitää kunnossa? Miten olette tilanteen ratkaisseet? Entä miten miehenne suhtautuu?
Kommentit (36)
Onko sinusta kaikki ok kunhan anoppi ei suoraan päin naamaa hauku?
Mutta ei ikinä tervehdi. Ei ikinä kysy kuulumisia. Ei kiitä lahjoista. Ei siis kohtele minua mitenkään. Onko se ok?
Tiedän, että anoppi on mieheni äiti ja että mun pitäisi tulla hänen kanssaan toimeen. Mutta minusta ihmissuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Ja jos toinen ei tee suhteen eteen mitään, niin miksi toisen pitäisi?
Enkä tosiaan haluaisi haukkua anoppia miehelle, tiedän että se on väärin. Mutta toisaalta koen niinkin, että mieheni pitäisi ennen kaikkea asttua minun tilanteeseeni ja miettiä, miltä minusta, siis hänen _vaimostaan_ tuntuu. Kyllä minun onneni pitäisi olla miehelleni tärkeämpi kuin anopin onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja samalla kiitän kaikkia kohtalotovereita... Löytyihän teitä muutama! On tää vaikeaa. Paljon mieluummin ottaisin hyvät välit anoppiin!!! Olisi tämä elämä huomattavasti helpompaa kaikin puolin.
t.ap
Ongelmaa mutkistaa vielä se, että hän ei ole mieheni äiti. Tosin hän on ollut perheessä jo silloin, kun mieheni oli pieni. Olen yrittänyt ja yrittänyt. Kymmenen vuotta sitten meillä oli suuri välien selvittely. Anoppi antoi tulla täydeltä laidalta, onneksi itse en mennyt henkilökohtaisuuksiin.
Anopillani on heikko itsetunto, hän istuu seurassa aina hiljaa, hän uskoo ihmisistä yleensä pahaa, hän on melko älykäs, hän on omasta mielestään aina joutunut kärsimään. Tunnistatteko tyypin?
Tosi kiusallista, kun on isot sukujuhlat ja me ei oikeastaan jutella. Appiparka sitten sukkuloi siinä välissä.
Itse en ainakaan sietäisi, jos olisi vähänkään hankaluuksia. Jos mieheni haluais käydä, sen kun kävisi, voi olla etten lapsiakaan käyttäisi anoppilassa, jos oikein vittumaiseksi heittäytyisi.
Se on miehellä uusi perhe, kun on omia lapsia ja SEN on tultava silloin ykkösenä. Piste.
Esim. kävimme perhekuvassa kuvaamossa, anopin mielestä se oli turhaa, että meistä vanhemmistakin otettiin kuvat. Lapsemme kyllä ovat kovin tervetulleita anoppilaan, mutta me vanhemmat emme. Joskus harmittaa mieheni puolesta, appi on kuitenkin hänen isänsä vaikka anoppi ei olekkaan hänen äitinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anoppi on aika lailla minun anopin lainen. Ollaan sen verran vähemmän aikaa tunnettu, että tunteeni eivät vielä ole niin voimakkaita kuin sinun, mutta eiköhän ajan kuluessa. Hyvänä pidän sitä, että anoppini asuu hyvin kaukana ja tapaamme vain muutaman kerran vuodessa. Nyt jouluna hän on kuitenkin tulossa meille ja sitä en todellakaan kovin odota. En ole kertonut miehelleni kovinkaan paljoa näistä anoppiin liittyvistä tunteistani ja joskus todella tekisi mieli päästää kaikki pihalle.
Ja nyt kun anoppi ja hänen miehensä saavat vielä iltatähden, meillä 1-vuotias, ja tulee myöskin poika, niin vaatteet kiertoon, sängyt kaikki kun meillä siirrytään jo normaaliin. Mahtava ihminen! Ja myös anopin mies samanlainen.
Ihania..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi siis ärsyttää ja vaivaa miestä enemmän kuin minua. Me olemme kyllä ihan väleissä anopin kanssa eikä välillä ole tapahtunut mitään kovin kummoista. En tappele anopin kanssa enkä ole epäkohtelias, koska ei ole mitään syytä, vaikka välimme ovatkin " vailla syytä" viileät ja väkinäiset. En hauku anoppia miehelle enkä muillekaan, koska se tuntuu jotenkin moukkamaiselta. Toki jutellaan miehen kanssa äidistäänkin, mutta kunnioitan sitä, että vaikka meistä kumpikaan ei juuri nyt ole hyvissä väleissä anopin kanssa, on anoppi kuitenkin miehen äiti.
Anoppi itse on ihminen, joka nimittelee ja päivittelee kovin toisia ihmisiä, pistää sillat palaen ja kovaa meteliä pitäen " välit poikki" milloin kenenkin kanssa, ja minä tavallaan haluan tarkoituksella olla itse syyllistymättä samanlaiseen. Myönnän, että tahdon jotenkin osoittaa olevani " parempi" käyttäytymällä sivistyneemmin...
En minäkään erityisesti perusta anopistani. Eikä tämä osoita kiinnostusta minua kohtaan. Mitä siitä? Voin hyvin käyttäytyvänä aikuisena käydä kylässä, juoda teetä, ja rupatella anopin asioista. Eikä tee heikkoakaan, ettei meidän välille mitään syvää ystävyyttä kehity. Anoppi on mieheni äiti, eikä tulisi mieleenkään haukkua häntä miehelleni, mikäli ei tekisi jotain aivan kamalaa minua kohtaan.
Kasvakaa vähän ja opetelkaa käyttäytymään. Ei se, että toinen ei mielestänne hallitse käytöstapoja, ole mikään syy mennä samalle tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, oliko virhe kertoa tunteista vai ei. Ei se ainakaan asiaa miksikään muuttanut. Tiedän, ettei mies ole vastuussa anopin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, mutta ehkä silti toivoisin mieheltä jotain konkreettista tekoa.
Kysyisi vaikka suoraan anopilta, että miksi hän ei osaa käyttäytyä. Että missä vika. Tai jotenkin muuten ilmaisisi, että homma kusee. Ahdistaa, kun pitäisi sietää pakkovierailut (ja pilata esim. joulu) anoppilaan. Ja mies vielä on suruissaan, kun emme ole tasapuolisesti molempien isovanhempien luona, siis minun vanhempieni luona ja hänen vanhemmillaan... Joopa joo, varmaan kiinnostaa vielä lisätä anoppila-aikaa!
t.ap
Vierailija:
En tiedä, oliko virhe kertoa tunteista vai ei. Ei se ainakaan asiaa miksikään muuttanut. Tiedän, ettei mies ole vastuussa anopin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, mutta ehkä silti toivoisin mieheltä jotain konkreettista tekoa.Kysyisi vaikka suoraan anopilta, että miksi hän ei osaa käyttäytyä. Että missä vika. Tai jotenkin muuten ilmaisisi, että homma kusee. Ahdistaa, kun pitäisi sietää pakkovierailut (ja pilata esim. joulu) anoppilaan. Ja mies vielä on suruissaan, kun emme ole tasapuolisesti molempien isovanhempien luona, siis minun vanhempieni luona ja hänen vanhemmillaan... Joopa joo, varmaan kiinnostaa vielä lisätä anoppila-aikaa!
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
En minäkään erityisesti perusta anopistani. Eikä tämä osoita kiinnostusta minua kohtaan. Mitä siitä? Voin hyvin käyttäytyvänä aikuisena käydä kylässä, juoda teetä, ja rupatella anopin asioista. Eikä tee heikkoakaan, ettei meidän välille mitään syvää ystävyyttä kehity. Anoppi on mieheni äiti, eikä tulisi mieleenkään haukkua häntä miehelleni, mikäli ei tekisi jotain aivan kamalaa minua kohtaan.Kasvakaa vähän ja opetelkaa käyttäytymään. Ei se, että toinen ei mielestänne hallitse käytöstapoja, ole mikään syy mennä samalle tasolle.
Miten rupattelen? Kun minua ei edes tervehditä, saati että mitään puhuttaisiin!!! Tyhjästä on paha nyhjästä. Ennen lapsen syntymää anoppi ei edes tullut eteiseen (jos oli toisessa huoneessa silloin kun me tulimme kylään, tiedettynä ajankohtana), vaikka kuuli äänemme. Tai jos oli viereisessä huoneessa selkä eteiseen, niin ei edes kääntynyt. Nyt tulee lasta vastaan, mutta ei edes katso minun päälle.
Rupattele siinä sitten ja juo teetä. Itseksesi.
t.ap
Vierailija:
En minäkään erityisesti perusta anopistani. Eikä tämä osoita kiinnostusta minua kohtaan. Mitä siitä? Voin hyvin käyttäytyvänä aikuisena käydä kylässä, juoda teetä, ja rupatella anopin asioista. Eikä tee heikkoakaan, ettei meidän välille mitään syvää ystävyyttä kehity. Anoppi on mieheni äiti, eikä tulisi mieleenkään haukkua häntä miehelleni, mikäli ei tekisi jotain aivan kamalaa minua kohtaan.Kasvakaa vähän ja opetelkaa käyttäytymään. Ei se, että toinen ei mielestänne hallitse käytöstapoja, ole mikään syy mennä samalle tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa sairaalta yksilöltä. Sitä suuremmalla syyllä sopeudu, äläkä ota itseesi. Äläkä ainakaan hauku miehellesi, ja lakkaa kyläilemästä. Äläkä itse käyttäydy huonosti. Eiköhän itsetuntosi kestä satunnaiset vierailut? Jos ei, niin ei hyvin mene.
Vierailija:
Miten rupattelen? Kun minua ei edes tervehditä, saati että mitään puhuttaisiin!!! Tyhjästä on paha nyhjästä. Ennen lapsen syntymää anoppi ei edes tullut eteiseen (jos oli toisessa huoneessa silloin kun me tulimme kylään, tiedettynä ajankohtana), vaikka kuuli äänemme. Tai jos oli viereisessä huoneessa selkä eteiseen, niin ei edes kääntynyt. Nyt tulee lasta vastaan, mutta ei edes katso minun päälle.Rupattele siinä sitten ja juo teetä. Itseksesi.
t.ap
Poikansa esikoisen yksivuotispäiville siis mammana, kun häntä sattui VITUTTAMAAN koko v-lopun. En aio kyllä kutsua 2v. synttäreillekkään. Ja en kyllä aio sielä enää käydäkkään. Hänella on monta lasta ja yhteyttä pitää vain yhteen, ja lapsensa perheeseen. Muutkin on perheellisiä, mutta koskaan ei soita ja kysy mitä kuuluu!!! Mun mielestä aikuinen ihminen voisi opetella käyttäytymään ja ottamaan vastuunsa..
ja todellakin haluaisin pitää...
anoppini on hiukan " tyhmä" eikä omaa minkäänlaisia käytöstapoja.50-vuotiaan ihmisen mielestäni pitäisi osata tervehtiä ihmisiä, sanoa kiitos ja ole hyvä...eikä tutkia kaapeja ollessaan vierailulla.
vaikeinta tilanteessa on se että olemme ns. uusperhe, tosin miehelläni ja minulla ei ole vielä lapsia (km rv15 ja rv7). miehelläni on tytär.
mieheni vanhempien mielestä hänen olisi pitänyt pysyä liitossaan, ja syyttävät minua erosta vaikka en edes tuntenut miestäni silloin.
jos komennan mieheni tytärtä (keskusteltu sekä mieheni että ex:n kanssa että asia on täysin ok) niin jopas saan pahoja katseita osakseni...ja monta kertaa on " erehdyksessä" kutsunut minua miehen ex:n nimellä.
nytpä olen saanut tilaantesta tarpeekseni ja puhuimme asiasta mieheni kanssa, joka totesi että hänen mielestään minun kuuluu ja täytyy sanoa aina vastaan kun näitä tilanteita tulee ja tarvittaessa mies puuttuu asiaan.jos nämä keinot eivät toimi niin en tule heidän kanssaan olemaan tekemisissä, ja samalla vähenee miehen mielenkiinto heihin.
alustavasti mies on jo sinne soittanut ja ilmoittanut että minua kohdellaan kunniottavasti, aivan kuin minäkin kohtelen heitä.
en halua vaatia miestäni liikoja sekaantumaan asiaan, koska haluan tietenkin hänellä olevan hyvät välit vanhempiinsa, mutta tottakai hän siihen väkisinkin joutuu puuttumaan...
no ehkä tämä joskus selviää!
itse olen suoran puheen kannalla, näin ainakaan ei tule väärinkäsityksiä!
voimia, tiedän kyllä tunteen...