Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin vielä 2 lasta lisää, mutta miten sitä jaksaisi?
26.12.2012 |
Meillä on jo kaksi lasta ja haluaisin ja mieskin haluaisi 2 lasta lisää (jos siis olisi tullakseen), mutta meitä molempia hirvittää, miten jaksaisimme sen pikkulapsiajan. Nyt lapset on 4- ja 2-vuotiaat, ja nyt vähitellen alkaa vähän helpottaa niin, että meillä on vähän omaakin aikaa toisinaan.
Ollaan siis tosi läheisiä oltu lasten kanssa, mutta ei esimerkiksi olla onnistuttu opettamaan heitä nukkumaan kunnolla pieninä, vaan vasta 2-3 -vuotiaina yksin nukkuminen on alkanut sujua. Mä olen myös ollut lasten kanssa kotona, mutta haluaisin hirveästi tehdä jotain muutakin, tämä ei yksin riitä mulle. Lisäksi molemmat ollaan lihottu (ei nyt dramaattisesti, mutta kuitenkin), kun ei ole aikaa urheilla (mies on todella paljon töissä ja minä siis paljon lasten kanssa yksin). Jos tulisi lisää lapsia, rahaakin tarvittaisiin varmaan enemmän.
Me ollaan reilusti kolmenkympin paremmalla puolella, niin ettei mietintä - tai topiumisaikaakaan niin hirveästi enää ole.
Mitä mieltä olette, oletteko pohtineet samoja juttuja ja kuinka olette ratkaisseet asiat? Kuulen mielelläni kaikenlaisia kokemuksia.
Kommentit (23)
Meillä 2 lasta, ja kahteen jäikin, vaikka alkuun haaveena oli 3-4 lasta. Toisen jälkeen heti ei jaksanut, kun oli niin raskaita ne vauvavuodet, ja sitten kun lapset oli vähän isompia ja pääsi vähän oman ajan makuun sekä työelämäänkin, niin ei vain enää tehnyt mieli aloittaa rumbaa alusta.
Nyt samaan aikaan monella ystävällä on 3. tai 4. lapsi "menossa", ja kyllä moni vaikuttaa tosi uupuneeltakin. Harvalla on apua arkeen, sinnillä etenevät päivästä toiseen. Täytyy sanoa, että osalla myös näyttää menneen ihan hyvin vielä 1. ja 2. lapsen kanssa, mutta 3. ja 4. kohdalla jo vähän väsymystä kasvattajanakin, annetaan mennä vähän vasemmalla kädellä kun ei jakseta.
Olen nyt tyytyväinen näistä lapsistani, vaikka välillä mietinkin, että myöhemmin olisi ehkä ollut kiva (lapsista itsestäänkin) jos olisi ollut sisaruksia enemmän - varsinkin tilanteessa jos joku lapsista kuolee nuorena. Mutta nyt vain ei enää jaksa eikä malta, ja elämämme on hyvää näin. Enkä voi olla ajattelematta myös sitä, että puitteetkin on paremmat kahden lapsen vanhempana kuin neljän - kahta voi myös tukea opiskeluaikoina paremmin kuin neljää.
Silti, jos nyt kävisi vahinko, niin saisihan se vauva silti tulla. Pienintäkään aikomusta jättää vahingolle sijaa ei kuitenkaan ole. :)
T: äiti 36v, lapset 4 ja 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsentekoa kannattaisi jättää sinne 30+ vuosiin. Kun alkaa aika loppua kesken ja blääblää. Sitten on monta lasta pienellä ikäerolla ja vanhemmat aivan piipussa. Aloittakaa hyvät ihmiset vaikka 25-vuotiaina, niin ehtii tehdä vaikka ne viisi lasta eikä silti tarvitse tehdä vuoden välein.
Just saying.
Vai kannattaako iskeä joku hämärä baarihemmo 25 -vuotiaana ja hankkiutua raskaaksi?
Miten ihmeessä tämä siis esim. omassa, erittäin laajassa tuttavapiirissäni onnistuisi, kun se aviopuoliso tavataan yleensä noin 27-30 -vuotiaana? Ne ekat suhteet kun ovat päättyneet lähes aina tuossa 25-26 v. Eli siis suosittelisit yhden yön seksimeinikejä, jotta saisi lapsia 25 -vuotiaana?
oli sitten harkinnan alla esikoinen tai viides, talon hankinta tai uusi työpaikka.
Meilläkin on suhteessa ollut tiukkoja hetkiä kun ollaan mietitty olisiko helpompaa erikseen, mutta ollaan todettu tähän asti että yhdessä ollaan tähän tultu, yhdessä mennään yli ja eteenpäin jatkossakin.
Kaikkea voi tapahtua ihan milloin tahansa, sitä voi itse kuolla vaikka huomenna. Elämää ei pidä liiaksi pelätä, mutta toki on hyvä miettiä mihin omat rahkeet riittävät ja millainen on tukiverkko jos esimerkiksi puoliso sattuisi kuolemaan.
Itse koen että lapset olisivat tuossa tilanteessa se voimavara joka pakottaisi nousemaan aamuisin ylös ja näyttämään että elämä jatkuu vaikka sydämeen sattuu.
Jos perustat niin suhteessa kuin taloudellisestikin ovat kunnossa, on tulevien lasten turvallista syntyä sellaiseen perheeseen.
Mahdollisten tulevien lasten kohdalla voi myös aina yrittää eri taktiikkaa kuin aiempien kanssa, esim. yrittää varhain nukuttaa omaan sänkyyn tms. Aina ei uudet kikkailutkaan tietty toimi (meilläkin kolmas oli koliikkivauva) mutta kaikkea voi yrittää ja isommat kasvaa samalla koko ajan omatoimisemmiksi (vessassa käynti, omien leipien tekeminen, syöminen, pukeminen jne).
Elämä on valintoja täynnä ja kukaan tuskin ryntää suuna päänä haaveitaan toteuttamaan. Ap:n pohdiskeluhan osoittaa tervettä järkeä ja asioiden punnitsemista ja päätyy sitten ratkaisuun mihin tahansa niin se on varmasti oikea heidän perheelleen. Mulle tulee ainakin kuva ap:sta lämpimänä ja läheisenä äitinä joka väsyy toisinaan siinä missä muutkin vanhemmat. Sen saa sanoa ääneen ja haaveilla suurperheesä saa vaikkei duracell-pupuna touhotakaan ja uskottele kaikille olevansa super.
6