Lue keskustelun säännöt.
Kaupassa eilen yksi mies vähän kai kilahti...
23.12.2012 |
... jotain känää se kai kehitti vaimonsa kanssa, ja alkoi heitellä kärrystä sinne kerättyjä tavaroita yltympäriinsä. Siis viskasi salaatin noin vaan pitkin hyllyjä, seuraavaksi lensi semmonen pikkukinkku ja jotain muuta.
Vaimo oli vähän nolon oloinen ja koetti hyssytellä sitä.
Kommentit (47)
ex-mies äitineen oli just tälläsiä heikkopäisiä raivoajia,jotka pimahtivat ihan missä vaan (häissä,kaupoissa jne.)jos joku ei mennyt heidän tahdon mukaan. ja kyllä hävetti sitä huutamista ja meuhkaamista kuunnella!
ja sitten jos tuosta raivoamisesta kehtasi jotain huomauttaa,oli selitys kuinka he ovat niin avoimia ihmisä,eivätkä sisäänpäin kääntyneitä kuten me..!
Tietenkin, miksen heti tajunnut. Jos näkee yhden tuntemattoman ihmisen kerran menettävän hermonsa jossakin, tarkoittaa se automaattisesti, että tämä ihminen on sairas ja agressiivinen, ei tee mitään muuta kuin huutaa. Luonnollisesti. Koska kukaan normaali ihminen ei mitenkään voi kerran pari elämässään olla vain niin väsynyt ja kiukkuinen, että menettää malttinsa julkisella paikalla. Ei. Ei, koska se yksikin tyyppi huusi aina häissä ja kaupoissa = kaikki, jotka joskus menettävät itsehillinnän ovat samanlaisia. Totta kai, totta kai. Kauhistellaan nyt lisää yhdessä tätä sekopäistä hullua. HERRANJUMALA, heitti salaatin! PSykiatrille heti! Vaarallinen yksilö!
Omg. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Temperamentti ei ole mikään oikeutus käyttäytyä huonosti ja huutaminen ja raivoaminen on kyllä aika yksiselitteisesti ahdistavaa ja huonoa käytöstä sitä seuraamaan joutuvista. Yhtälailla helposti tulistuvan temperamentin omaava voi oppia tuoman esille ja käsittelemään niitä negatiivisia tunteita muuten kuin raivoamalla, kuin kuka tahansa muukin.
Ei se ole mitään itsensä kieltämistä tai tukahduttamista, vaan normaalia, aikuista käytöstä.
Ihan samallalailla kuin se, että vaikka olisi miten ujo luonteeltaan, niin sen verran on kuitenkin aikuisen ihmisen tsempattava, että tervehtii naapureita rappukäytävässä. Lapselta, joka harjoittelee vasta muiden ihmisten kanssa elämistä, voidaan sallia huutoraivarit ja äidin selän takana luimistelu hississä mut aikuisella tällaiset sosiaalisen käytöksen perusasiat pitäisi olla jo hallussa.
Suuttua tottakai jokainen saa ja tuntea. Mut niitä tunteita voi ilmaista monella tavalla ja siinäkin voi harjoitella semmoisia tapoja, joista muut eivät joudu kärsimään.
Mun lapsuudenkodissani tapa ilmaista suuttumusta ja muita negatiivisia tunteita oli nimenomaan saada hillittömät raivarit ja heitellä tavaroita, juurikin vapaan tunteiden ilmaisun nimissä. Oli mulle aikuisena todella iso työ opetella tuosta huonosta tavasta (sitähän se on, ei mikään luonteenpiirre) pois, mutta mitenkään mahdotonta se ei kyllä ollut. Toivonkin, et omien lasteni ei tarvitse tässä asiassa jäädä uhmaikäisten tasolle...
Iloista joulua todistettu myös Ideaparkin Toys'r'ussissa, pieni tyttönen ja karjuva isä(?) hyllyjen välissä toissapäivänä. 'Koitas nyt *#" vähän keskittyä ja sano että mitä sää täältä oikein haluat!'
Nice.
On lapsellista joo mutta väsyneenä sitä vaan joskus karjuu ja ärjyy lähimmilleen. Silti voi olla että tämä isä on lempeä vanhempi, oli vaan todella huono hetki.
Temperamentti ei ole mikään oikeutus käyttäytyä huonosti ja huutaminen ja raivoaminen on kyllä aika yksiselitteisesti ahdistavaa ja huonoa käytöstä sitä seuraamaan joutuvista. Yhtälailla helposti tulistuvan temperamentin omaava voi oppia tuoman esille ja käsittelemään niitä negatiivisia tunteita muuten kuin raivoamalla, kuin kuka tahansa muukin.
Ei se ole mitään itsensä kieltämistä tai tukahduttamista, vaan normaalia, aikuista käytöstä.
Ihan samallalailla kuin se, että vaikka olisi miten ujo luonteeltaan, niin sen verran on kuitenkin aikuisen ihmisen tsempattava, että tervehtii naapureita rappukäytävässä. Lapselta, joka harjoittelee vasta muiden ihmisten kanssa elämistä, voidaan sallia huutoraivarit ja äidin selän takana luimistelu hississä mut aikuisella tällaiset sosiaalisen käytöksen perusasiat pitäisi olla jo hallussa.
Suuttua tottakai jokainen saa ja tuntea. Mut niitä tunteita voi ilmaista monella tavalla ja siinäkin voi harjoitella semmoisia tapoja, joista muut eivät joudu kärsimään.
Mun lapsuudenkodissani tapa ilmaista suuttumusta ja muita negatiivisia tunteita oli nimenomaan saada hillittömät raivarit ja heitellä tavaroita, juurikin vapaan tunteiden ilmaisun nimissä. Oli mulle aikuisena todella iso työ opetella tuosta huonosta tavasta (sitähän se on, ei mikään luonteenpiirre) pois, mutta mitenkään mahdotonta se ei kyllä ollut. Toivonkin, et omien lasteni ei tarvitse tässä asiassa jäädä uhmaikäisten tasolle...
ei suuttumuksesta ole mitään haittaa kenellekään. ei siitä kukaan kärsi. se on tunne.
toki olen samaa mieltä siitä, että jos ihminen on jatkuvasti vihainen ja vain huutaa ja raivoaa niin, että työntää luotaan kaikki ja on jopa pelottava ja agressiivinen, ei kaikki ole kunnossa. mutta jos joskus hieman tulistuu, niin ei siinä mitään pahaa ole. ei edes jos se joskus sattuu tapahtumaan kaupassa. en alkais huutaa häissä tms. tilaisuudessa, kyllä mulla ihan normikäytöstavat on. mutta olen tosiaan joskus suuttunut kaupassa. eihän se mun pikku huudahdus siellä ketään loukkaa.
mutta antaa ihmisten kauhistella. on olemassa niitä ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta edes suuttua. (tiedän, olen naimisissa sellaisen kanssa). (noh, mua taas ärsyttää hänen tyylinsä, että ei riidellä ollenkaan millään tavalla ja ikävät asiat pitää vaan unohtaa. :D) sellaiset eivät tietenkään ymmärrä huutamista yhtään. mutta ei se tee suuttumisesta väärää.
taidamme puhua aidasta ja aidanseipäästä. rautalangasta: jos ihminen JOSKUS hermostuu, ei se ole mielenterveysongelma, ei ongelma ollekaan. se ei tuhoa kenenkään elämää eikä psyykettä, ei taoa. se ei ole vaarallista, ei haitallista. ei kerro jälkeenjäämisestä ja kehittymättömyydestä. se on inhimillistä ja ihan ok.
Temperamentti my ass. Huonoa käytöstä ei voi puolustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että älä ota sitä perunaa, ota tuo peruna. Otit liian monta tomaattia, olisit ottanut vähemmän. Ja väärää sinappia, ota sitä miedompaa. Korppujauhoissa on liian isoja muruja, hae sitä toista merkkiä. Maitoa väärän kokoisissa purkeissa. Älä semmosta ota! menisi hermot minullakin.
tavaroita ympäriinsä? Jep jep, todella aikuismaista.
Jos alkaa ahdistaa ja ärsyttää eikä kestä omia tunteitaan niin fiksumpaa olisi vaikka poistua tilanteesta hetkeksi sen sijaan, että taantuu uhmaikäisen tasolle ja saa itkupotkuraivarin.
En kutsuisi tuollaista mieheksi vaan mikki hiireksi.
Suutun mäkin aika usein. Puren hammasta ja lasken kymmeneen, en anna periksi vihan tunteelle koska tiedän että muuten helposti menetän malttini ja sanon jotain pisteliästä, alan huutaa, oonpa joskus jotain rikkonutkin suutuspäissäni ja häpeäkseni läpsäissytkin kerran kevyesti miestä enkä todellakaan pidä mitään näistä sellaisena käytöksenä, mitä kenenkään pitäisi joutua multa katselemaan. Jos sekään ei riitä, yritän jotenkin päästä tilanteesta pois, käyn vaikka viemässä roskat, lähden lenkille tai menen muuten toiseen huoneeseen. Jos asiassa nyt on mitään selvittelemistä (oon siis aiheesta suuttunut enkä vaan siksi että oon esim. nälkäinen ja väsynyt ja kaikki ottaa päähän) niin siitä voi puhua sitten kun oon rauhoittunut. Vihan tilassa mitään harvemmin saa selviteltyä kuitenkaan.
Musta kyllä se, et joku alkaa kaupassa karjua ja heitellä tavaroita, on ihan hiton pelottavaa ja aggressiivista. Vaikka tapahtuisi tyyliin vaan kerran vuodessa.
Jos kerta jossain häissä osaa käyttäytyä, niin miksei sitten muutenkin? Eikö ne omat läheiset ole niin tärkeitä, että niiden takia viitsisi samalla tavalla tsempata, kuin häävieraiden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eräässä pk- seudun Tarjoustalossa perjantaina. Sellanen iso, korston kokonen suomalaismies huusi kurkku suorana Thaimaalaiselle (?) vaimolleen ja paiskoi myös tavaroita pitkin ostoskärryjä. Tää nainen itkuaan pidätteli, tuli tosi paha mieli tuosta :(.
Naisen syytä kaikki. Niin kuin aina täällä.
että älä ota sitä perunaa, ota tuo peruna. Otit liian monta tomaattia, olisit ottanut vähemmän. Ja väärää sinappia, ota sitä miedompaa. Korppujauhoissa on liian isoja muruja, hae sitä toista merkkiä. Maitoa väärän kokoisissa purkeissa. Älä semmosta ota! menisi hermot minullakin.
Ja muutenkin tekee ruoan ja siivoukset ja ostaa miehen sukulaisille lahjat.. Ja jos mies koko jouluna mitään kommentoi, niin se ainoastaan valittaa ku sinaappi onkin liian tulista kun ei vaimo pitänyt huolta ettei oteta vääränlaista, vaikka itse oli kaupassa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mä ainakin olen semmonen ihminen, että kun suutun, suutun todella nollasta sataan hetkessä. saan purettua paineet ja voin taas jatkaa normaalisti. jos en antaisi raivon purkautua... hirvittää ajatuskin.Ootko ikinä sattunut kokeilemaan? Kyllä kaikkia ihmisiä vituttaa joskus. Kaikilla aikuisilla ihmisillä on ihan varmasti ollut elämässään stressiä, surua, paineita, murheita ja ahdistuksia.
En mä silti tunne kuin muutaman tuollaisen riehujan ja aika hitosti tunnen kyllä ihmisiä. Ja täytyy sanoa, että nämä riehujat eivät kyllä muutenkaan ole niitä henkisesti parhaiten voivia ihmisiä lähipiiristäni, joten ei kauhean hedelmälliseltä tavalta purkaa ahdistusta vaikuta tuo raivoaminen. Oman tunne-elämän hallinta on katsos laji, jossa voi kehittyä. Useimmilla aikuisilla se on hallussa, mutta lopuillekin se on ihan harjoiteltavissa oleva asia. Ja siis tosiaan, tunteita ja raivoa voi oppia käsittelemään. Se, ettei riehu kuin joku raivotautinen apina, ei tarkoita sitä että tukahduttaisi tunteensa, päinvastoin.
Kaikista vittumaista näissä kilahtelijoissa on just tuo, että raivottuaan rauhoittuvat ja sitten muidenkin ihmisten pitäisi olla silmänräpäyksessä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Unohtaa kaikki kauheat asiat, mitä toinen on just karjunut ja se pelko ja paha mieli, mitä toisen aggressionpurkaus on aiheuttanut. Ikäänkuin vain sillä raivoajalla saisi olla oikeus tuntea negatiivisia tunteita, kellään muulla ei.
Fiksusti kirjoitettu!
se varmaan halus ostaa pekonia ja hk:n sinistä, mutta emäntä valitti kuten tavallista. pihdannutkin oli taas pari kuukautta ja lomalla ei ehdi vieraissakaan käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mä ainakin olen semmonen ihminen, että kun suutun, suutun todella nollasta sataan hetkessä. saan purettua paineet ja voin taas jatkaa normaalisti. jos en antaisi raivon purkautua... hirvittää ajatuskin.Ootko ikinä sattunut kokeilemaan? Kyllä kaikkia ihmisiä vituttaa joskus. Kaikilla aikuisilla ihmisillä on ihan varmasti ollut elämässään stressiä, surua, paineita, murheita ja ahdistuksia.
En mä silti tunne kuin muutaman tuollaisen riehujan ja aika hitosti tunnen kyllä ihmisiä. Ja täytyy sanoa, että nämä riehujat eivät kyllä muutenkaan ole niitä henkisesti parhaiten voivia ihmisiä lähipiiristäni, joten ei kauhean hedelmälliseltä tavalta purkaa ahdistusta vaikuta tuo raivoaminen. Oman tunne-elämän hallinta on katsos laji, jossa voi kehittyä. Useimmilla aikuisilla se on hallussa, mutta lopuillekin se on ihan harjoiteltavissa oleva asia. Ja siis tosiaan, tunteita ja raivoa voi oppia käsittelemään. Se, ettei riehu kuin joku raivotautinen apina, ei tarkoita sitä että tukahduttaisi tunteensa, päinvastoin.
Kaikista vittumaista näissä kilahtelijoissa on just tuo, että raivottuaan rauhoittuvat ja sitten muidenkin ihmisten pitäisi olla silmänräpäyksessä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Unohtaa kaikki kauheat asiat, mitä toinen on just karjunut ja se pelko ja paha mieli, mitä toisen aggressionpurkaus on aiheuttanut. Ikäänkuin vain sillä raivoajalla saisi olla oikeus tuntea negatiivisia tunteita, kellään muulla ei.
Fiksusti kirjoitettu!
näitä "kun suutun kiihdyn nollasta sataan" ihmisiä ihan lapsesta asti. Niitä ihmisiä saa pelätä ihan vaikka he suuttuisivat vain vähän. Kun pari kertaa tuollaisen tielle joutuu silloin kun he ovat ns. täydessä vauhdissa, siitä jää pelko persiiseen vaikka tyyppi ei väkivaltaiseksi äityisikään.
Noiden raivoajien takia pelkään oikeastaan kaikkia ihmisiä kun he suuttuvat. Siksi olen sitä mieltä että jos ihminen suuttuessaan ei osaa olla raivoamatta kuin uhmaikäinen, on hänen poistuttava tilanteesta ja raivottava sitten siellä missä muita ihmisiä ei ole. Mielestäni aikuiset itkupotkuraivareita harrastavat ovat jääneet lapsen tasolle. Aikuinen ihminen osaa hillitä itseään edes sen verran että lähtee rauhoittamaan itsensä jonnekin muualle ettei saa sitä uhmakohtausta muiden nähden.
Ja tosiaan kaikkein ärsyttävintä noissa ihmisissä on se, että he olettavat että "Kaikki on hyvin" sen heidän uhmakohtauksensa jälkeen. Ensimmäinen poikaystävänä oli/on tuollainen aikuinen uhmaikäinen ja hän saattoi suuttua siitä uudestaan jos minä pahoitin mieleni hänen purkauksistaan.
Sukulainen, jota olen pelännyt lapsesta asti on haukkunut kaikki lapsista aikuisiin asti, olevan "heikkohermoisia" kun joku on pahoittanut hänen uhmakohtauksistaan mielensä.
siis kärryssä EI ollut VAIN sipsejä enkä näin kirjoittanutkaan.
Oli kerätty osa mun listaamia ruokia, osa jotain oman mielensä mukaisia, ja ihmettelin vähän noita kolmea sipsipussia - niitähän nyt ei jouluna perinteisesti välttämättä syödä.
Lisäksi tavoitteena molemmilla pudottaa hieman painoa ja tästä puhuttu, mihin sipsit ei oikein sovi. Ostettiin sitten se sipsipussi josta oletin että mies tykkää, ja ne kaksi muuta (joista tiedän että MIES ei niitä syö), jätin lopulta pois, koska en kaivannut houkutuksia itselleni turhaa kaappiin.
Ja ei tämä nyt ole sitten ainoa kerta kun hän raivoaa, esim. viikko sitten kanssa kaupassa sai kilarit ja alkoi huutaa, kun jäi itse johonkin kännykällä surffailemaan ja odottelemaan, kun ei jaksanut odottaa että valitsemme tavarat tytön kanssa, ja sitten suuttui kun emme löytäneet enää toisiamme kun hänen kännykkä ei toiminutkaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis äidillään todettiin jonkinlainen sydänvika, oli pari pv sairaalassa tutkittavana, ja joutuu alkaa syömään lääkkeitä (mutta aika moni yli 60v. kylläkin syö sydäntautilääkkeitä).
Mutta heti tuollaisista hän saa syyn ruveta juomaan, ja pitää minua - vaimoaan - jonain pahana kun en kauheasti pidä juomisesta.
Minunkin äidillä todettiin ongelmia sydämen/verenpaineen kanssa ja hänkin joutui lääkitykselle - asia ei ollut minulle sellainen että vetäisin koko meidän perhe-elämän ihan sekaisin sen takia.
Mies lupasi pari vk sitten olevansa juomatta loppukuukauden. Kaatoi teatraalisesti pari pulloa viiniä lavuaarista hukkaan (joita olisin itse mielelläni maistanut).
Viikko meni ja oli jo pakko saada jotain - häntä kun ärsyttää aina niin kovasti kaikki. Pyysin jättämään kaljat kauppaan, niin eikö jo tuskissaan ollut matkamuisto-koriste-viinapullot tyhjentänyt yksi yö!
Perjantaina taas joi, en tiedä mitä, omien sanojensa mukaan 3 kaljaa mutta aika sekaisin oli.
Taas lupasi eilen olla selvin päin ja siis tässä tulos että vodkaa vedetty.
Tänään tuli vieraita ja oli tarkoitus jo juhlia joulua yhdessä tänään vähän etukäteen.
No kuusi onkin sitten vielä laittamatta ja odottaa jalan sahaamista. Vaikka oli jo lapsille kovasti eilen puhuttu että se laitetaan jo eilen.
Mies oli nukkumassa eikä tullut edes tervehtimään vieraita (toisaalta ehkä hyvä).
Että olipa hilpeä joulunvietto.
Kornia suorastaa - minä laittanut herkkupöydän, yritän pitää iloista naamaa vaikka itkettäisi, kaveriamme etukäteen vähän varoitin että hän tietää tilanteen, mutta eihän me voitu asiasta oikein lasten kuullen siinä puhua.
Mä en tajua, miksi hällä on niin lyhyt pinna nykyään. Ei hän ihan noin vaikea ollut joskus 20v. sitten kun tavattiin. Nykyään kiroilee paljon, kaikki on aina huonosti, suutahtaa joka asiasta, ärjyy.
Yritin eilen kysyä mikä mättää, ja se olen kuulemma minä. Minä olen niin ärsyttävä. Ei sitten voinut kertoa miten - käski kysymään yhdeltä lapsistamme.
Mietin että mitä olen tehnyt - joo sanon kyllä asiasta esim. jos lapset eivät olet tehneet vaikka omaa siivousosuuttaa kunnolla, pyydän tekemään uudelleen.
Tuntuu että mies vaan hakemalla hakee syitä että voisi ajatella minusta pahaa ja pitää minua kaikkeen syyllisenä.
Itsekin saatan suutahdella jne., mutta en kyllä mielestäni kohdista sitä henkilöön, vaan jos huudan, on siihen aina joku asia ja hetki (esim. huudan lapsille että nyt siivoamaan tai pesulle tms.), ja miehelle olen pahoillani vaan juomisesta.
En ärjy vaan vittuillakseni muille. Hän näköjään kokee sen taas oikeudekseen.
ap
alkaa riehua ja kiukutella julkisella paikalla. Vaikka mua vituttaisi mies kaupassa, en silti ala siellä räyhätä. Epämiellyttävää kaikille.
Katselisi enää toista kertaa. En lähtisi miehen kanssa enää yhdessä kauppaan, so simple. Mies jäisi kotiin ja menisin yksin. Selvästikin teillä on selvittämättömiä asiota tai miehellä omia ongelmia, kun on noin räjähdysherkkä.
Mun mies on joskus erehtynyt tiuskaisemaan jotain minulle nälkäkiukussaan kun oltiin kassajonossa. Eipä ole tiuskinut sen jälkeen, kun sanoin että anna olla viimeinen kerta kun tiuskit mulle tuolla ihmisten ilmoilla. Mielestäni on tärkeää puhua asioista, eikä vaan kiukutella ja purkaa pahaa oloa ilman syiden selvittämistä. Meillä parisuhde toimii hyvin emmekä rajoita toistemme tekemisiä, mutta toista kunnioittava käytös on mielestäni ihan perusasia, joista ei tingitä. Jos on pakko riidellä, niin sitten riidellään, muttei kaupassa, eikä viskota eikä tuhota toisten omaisuutta.
mies ei halua ikinä puhua asioita selviksi.
Hän ei sikäli istu tuohon kuvaukseen, missä muut kuvailee että joku tuiskahtaa ja ärjyy ja sitten on kuin ei mitään... oispa mun mies edes sitä.
Ei, hän pitää vielä päälle pitkän monen päivän tai viikon mykkäkoulun.
Tää eilinenkin oli kai jatketta jostain toisesta hänen aiemmin aloittamasta mielensä pahoituksesta.
Mun pitäisi aina sitten anteeksi pyydellä ja anella mutta aina ei vaan jaksa, jos ei näe itse tehneensä mitään kummempaa - eikä toinen edes kerro kunnolla mikä mättää.
Esim. se että vaihdan jonkun rahkapurkin toiseen ei oikeasti voi olla niin iso juttu.
Jännä että heillä kotona äitinsä ei ikinä kai hermostunut, isäpuolensa taisi taas olla hankala mököttäjä joka alisti perhettä ja oli tuurijuoppo.
Minun äiti taas oli sellainen raivotar joka hermostuessaan huusi niin että kaveritkin pelkäsi.
Itse olen opetellut rauhallisuutta, saatan huutaa jostain asiasta lapsille, mutta muuten pyrin käyttäytymään ihmisiksi.
Jännä että mies on opetellut toisinpäin, on opetellut raivoamaan, mitä heillä kotona ei harrastettu.
ap
Suorastaan nautinnollista tämä av:n ylitulkitseminen. Av ei petä koskaan. Hihi. :D
t: ohis
Mä olisin lähtenyt alta sekunnissa ulos kaupasta.
Eri ihmisillä on erilaiset temperamentit ja itsensä kieltäminen on vain pahempaa. Joku poikeysätävä aikoinaan sanoi, että suuttuminen on lapsellista. siis minkälainen suuttuminen tahansa. tyhmänä teininä yritin sitten olla suuttumatta vaikka suututti. se oli elämäni hirveintä aikaa.
sanoinko, että aina kun vähän suututtaa, raivoan kuin heikkopäinen? ehei. sanoinko, että jos vähän ahdistaa kaupan tungos, alan riehua? ehei. mutta joskus kun vitutuskäyrä nousee kylliksi (monesta pienestä asiasta, pitkään jatkuneesta stressistä tms., yhdestä isosta asiasta...), niin kyllä mä annan sen tulla ulos. en mä huuda mitään kauheita asioita, vaan ne asiat mitkä vituttaa. ja enhän mä halua, että se ihminen jolle suutun on niinkuin mitään ei olis tapahtunut?! mitä ihmettä? tietenkin kaipaan asian selvittämistä?!!! ja mistä keksitte, että vain mulla on mielestäni oikeus purkaa pahaa oloa? annan muiden raivoojatyyppien raivota, annan itkijöiden itkeä, mököttäjien mököttää, keskutelijoiden puida asioita... kuten alussa sanoin, temperamentit ja tavat on erilaisia. en mä ketään sen enempää loukkaa enkä satuta huutamalla. enkä huuda aamusta iltaan päivittäin. todellakaan. harvoin suutun. eli ketään ei tarvitse sääliä.
ja kiitos vain mielenterveysongelmadiagnoosistasi, mutta tällä kertaa ei osunut oikeaan. Voin oikein hyvin (kun saan näyttää tunteenikin...).
Suorastaan nautinnollista tämä av:n ylitulkitseminen. Av ei petä koskaan. Hihi. :D