Taapero ei tiedä, mitä haluaa

vielä tiedä. Mä toimin ristiriitatilanteissa niin, että sanon lapselle, että joo, sua harmittaa, kun äiti ei antanut sun tehdä sitä tai tätä (tms.). Se on toistaiseksi auttanut.



Lapsi ei osaa vielä tunnistaa omia tunteitaan, vanhemman pitää auttaa. Mä teen lapsen puolesta päätökset vielä.

Oisko kellään vielä konkreettisia vinkkejä, miten toimia raivareiden kanssa? Joskus riittää kun vaihtaa puheenaihetta ja on huomioimatta, joskus halaus ja juttelu auttaa. Usein ei vaan auta mikään...

Yrittää ottaa syliin aina välilltä, jos syli kelpaisi. Lohduttaa, halii, sanoo lopuksi, että on ihana lapsi. Sanoo, että nyt sua harmittaa, mutta se menee ohi. Haluaisit sitä ja sitä, mutta nyt ei niin voi tehdä...

tehty vaikka näin. Lapsi sanoo haluavansa esim. sitä maitoa lisää, jolloin kaadan lasiin maitoa. Sitten ei haluakaan. Kysyn lapselta, otatko maitoa, sinähän pyysit maitoa. Jos lapsi vastaa "joo", annan maidon, ja jos ei sittenkään halua juoda, maito menee jääkaappiin ja pysyy siellä. Tällöin sanon lapselle, että sinä et halunnut juoda maitoa, joten maito meni kaappiin, seuraavalla kerralla sitten saat taas juoda.



Nää on vähän tällasia. Ei oikein itsekään tiedä, mitä tehdä. 3v:llä vieläkin tuota joo-ei-joo-taistoa...

Oisko kellään vielä konkreettisia vinkkejä, miten toimia raivareiden kanssa? Joskus riittää kun vaihtaa puheenaihetta ja on huomioimatta, joskus halaus ja juttelu auttaa. Usein ei vaan auta mikään...

Meinaan että pääseekö käymään niin, että lapsi on liian nälkäinen, väsynyt, ylienerginen, tylsistynyt... ja se sitten purkautuu ylimitoitettuna turhautumisena tuollaisissa valintatilanteissa. Mutta vaikka rutiinit olisi kunnossa niin tuotahan se vähän tuppaa olemaan, kun tahtoa on mutta puhetta ei niin paljon, ja toisaalta raivostuttaa kun joka asiasta ei saakaan päättää.

Lapsi vaan testaa sitä omaa valtaansa ja tahtomista. Mitä tapahtuu kun sanon joo tai jos sanonkin ei. Ei se välttämättä liity siihen mitä lapsi haluaa, esim. tuossa suihkutilanteessa hän ehkä olisi halunnut päättää että isi ei mene suihkuun ollenkaan, muttei osannut sitä sanoa tai ehkä edes itse tiedostaa, ja siitä hermostui, kun huomasi että tämä ei nyt mennyt oikein, eikä aikuiset sano sitä mitä hän haluaisi kuulla. Ja jos lapsella on jostain muusta syystä jo ärsytyskäyrä koholla, niin raivoamiseksihan se menee. Lohduttaminen "sinulla on nyt paha mieli koska...", muuhun puuhaan eleettömästi houkuttelu (ikään kuin ei huomaisikaan sitä huutoa vaan olisi vain tullut mieleen alkaa tehdä jotakin lasta kiinnostavaa), halaus ja tarvittaessa siitä paikalta pois vieminen varmaan on hyviä tapoja.

Selkeät tavat ja oma johdonmukaisuus auttaa, yksittäisissä turhanpäiväisissä asioissa voi minun mielestä antaa lapsen päättää joo-ei-joo-ei, jos haluaa, mutta jos siitä alkaa tulla tapa tai ongelma, niin ottaisin vähäksi aikaa tavaksi että ei edes kysellä, vaan vanhemmat päättää milloin lapsella on suihkuaika ja milloin aikuisilla, mitä juomaa on tarjolla jne. Silloin ei sanota että "haluaisitko" tai "menisitkö", vaan "nyt mennään". Ja usein pääsee kannustamalla aika pitkälle, vaikka nyt sitten sen maidon kanssa, jos lapsi pyytää maitoa, sitä voi "pikkasen" hehkuttaa, että oi aivan oikein, minähän meinasin kokonaan unohtaa että totta kai Sinulle maitoa, maitohan on kyllä tosi hyvää, hieno valinta, hyvä että muistit, osaatkos juoda itse mukista, näytäpä, ohhoh ootpa taitava, olikos hyvää maitoa, minäpä otan vähän itsellekin, mikäs oli minun lasi jne... saattaa auttaa siinä että lapsi oikeasti alkaa haluta sitä maitoa, huomio kiinnittyy siihen ja unohtaa että ehkä olisi voinut vaatia jotain muutakin.