Lue keskustelun säännöt.
Kun oma äiti on energiasyöppö...
21.12.2012 |
Olen yrittänyt pitää etäisiä välejä omaan äitiini, mutta nyt yhden perhettämme kohdanneen tragedian myötä olemme olleet enemmän yhteyksissä. Sillä tuloksella, että nyt puhelin soi jopa 10 kertaa päivässä - kaikki mieleen juolahtaneet asiat pitää soittaa ja ilmoittaa, mukaan lukien kaikki kauheat uutiset (aivan kuin en itse seuraisi tiedotusvälineitä ollenkaan). Viimeisin soitto koski sitä, kuinka hän oli tavannut jonkun henkilön, joka oli kuulema ollut ihan samanlainen kuin minä - sillä erotuksella, että tuota täysin vierasta henkilöä oli ollut helpompi ymmärtää kuin minua.
Miten löytäisin jonkun kultaisen keskitien hänen kanssaan (vai onkohan se edes mahdollista)? Meillä on jo vuosia ollut muutenkin haastava suhde, mutta nyt tuntuu, että hän tukehduttaa minut täysin ja jotenkin ymmärtämättömyyttään (vai tieten tahtoen) vielä soittaa ja kertoo asioita, jotka voi helposti tulkita loukkauksena.
Kommentit (14)
Äitini ei ymmärrä sanomalla ja näkee vain oman näkökulmansa. Ei häntä kannata yritä muuttaa, samahan se on alkoholistienkin kanssa. Ainoa vaihtoehto että pitää välimatkaa. Eli käyn äidilläni silloin kun minulle sopii, äitini tulee meille vain kutsuttuna ja äitini puheluihin vastaan kun on aikaa tai soitan myöhemmin (voi mennä useampi päivä) takaisin.
Kuuntelen äitiäni vain puolella korvalla, niin että voin kommentoida tai kysyä lisäkysymyksiä. Muuten puuhailen aina samalla jotain muuta tai ajattelen ihan jotain muuta. Joskus johdattelen puheenaiheita johonkin muuhun, kun jää liikaa junnaamaan johonkin aiheeseen. Mutta ei tuo negatiiviseen asenteeseen auta...
Äitini ei elämääni määräile, sen verran jo on oppinut että se ei toimi. Jos yrittää, niin kivetyn (en vastaa, en ota kontaktia ja lähden pois). Tämä taisto on tosin jo käyty lapsuudessani ja kun raja on selvä, niin siitä ei ole tarvinnut vääntää. En tosin anna yhtään joustoa, helpompi että siinä ei ole epäselvyyksiä. Eli ihan sama toiminta kuin uhmaikäisen lapsen kanssa.
Jutut äidilläni ovat paljolti joidenkin ihmisten mustamaalaamista ja toisten ylistämistä. Hän varmaan näkee maailman mustavalkeana ja oikeasti uskoo itse juttuihinsa. Hän perustelee kaiken häntä kohtaan huonon käytöksen kiusaamiseksi siitä syystä että muut ovat kateellisia. Ja huonoa käytöstä häntä kohtaan on jos antaa hänen käytöksestään palautetta.
Eli ei siinä jää paljoa vaihtoehtoja toimia äitini kanssa kuin että ei välitä ja ottaa omaa etäisyyttä. Kyllä hänen sukunsa jo hänet tuntee, joten oikeasti mustamaalausta ei usko kukaan läheinen enää. Eri asia on vieraammat ihmiset menevät vielä mukaan ja heidän mielipiteillään ei olekaan väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lukea Anna-Liisa Valtavaaran kirja "Kiltteydestä kipeät"!
Opettele asettamaan raja myös äidillesi.Kannattaa lukea Anna-Liisa Valtavaaran kirja "Kiltteydestä kipeät"!
ja ei tosiaan auttanut muu kuin pitä etäisyyttä sillä tavalla että ei aina edes vastannut puheluhin tai sitten jos vastasikin piti usein olla hieman tyly. Henkisesti tavattoman raskasta. Äitiäänhän haluaisi rakastaa ja hänen kanssaan viettä hauskoja hetkiä. Mutta kun se johtaa älyttömään puhelinrumbaan niin ei sitä pysyt normaalisti elämään. Ja ymmärsikö kukaan muu, jonka äitisää normaalit kontaktirutiinit. No ei tietenkään. Jatkuvasti sai kokea huonoa omaatuntoa. Ristinsä kullakin. Mutta nyt kun äitini on jo poismennyt, niin pystyn muistelemaan häntä kuitenkin lämmöllä ja rakkaudella.
Eli se rajojen asettamine ei aina ole niin helppoa. Ei tarvitse olla kiltteydestä kipeä, jos ne on vaikea pitää.
[ Ei tarvitse olla kiltteydestä kipeä, jos ne on vaikea pitää.
Sitähän se itsenäistyminen on, ein sanomista, omien rajojen asettamista. Oltekos lukenut ko. kirjan ja tiedät mistä siinä puhutaan? Kandeis ehkä kuitenkin lukea se kirja.
oma äitini on samanlainen. Lopulta jätin vastaamatta puheluihin ja olin tyly en vaan jaksanut sitä jatkuvaa yhteydenpitoa enää kun ikää minullkin oli kuitenkin 25-30. Samalla omassa elämässä oli iso kriisi. Nyt olemme jonkinlaisissa väleissä, mut vieläkin kyläilyt on raskaita, kun äitini pitää saada päättää kaikesta ja puuttua joka asiaan .Tulemme kuitenkin juttuun. Nyt olen siis 35.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kamppaillut tämänkaltaisen "energiasyöpön", kontrolloivan äidin kanssa koko ikäni, ja itse asiassa tulin lopulta siihen johtopäätökseen, että kaikista stressaavinta on kinata vastaan, lyödä luuria korvaan, itsenäistyä vaikka väkisin, jne. - toisin sanoen olla ikuisesti kapinoivan teinitytön roolissa, joka kiukuttelee jalkaa polkien, kun äiti ei ymmärrä että olen jo Aikuinen isolla A:lla.
Kaikista vapauttavinta oli tajuta, että äidin ei tarvitse ymmärtää. Minun ei tarvitse kiukutella, kun äiti yrittää neuvoa ja puuttua asioihin. Minun ei tarvitse väkisin osoittaa olevani oikeassa ja äitini olevan väärässä. Minun ei tarvitse provosoitua, kun äiti kritisoi tekemisiäni ja sanoo mahdollisesti loukkaaviani asioita. Minä voin hymyillä ja sanoa, että olet aivan oikeassa äiti. Ja silti voin tehdä oman pääni mukaan, koska olen ihan oikeasti jo aikuinen.
Totuus on, että äitisi ei voi olla energiasyöppö ellet luovuta sitä energiaa hänelle omasta tahdostasi. Aina ei tarvitse vastata puhelimeen, ja silloin kun vastaat, sinä olet vastuussa omista reaktioistasi. Haastava suhde ei stressaa, jos et ota haastetta vastaan.
Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta usko minua, tällaiseen tilanteeseen on täysin mahdollista päästä - minäkin olen päässyt. Siihen tarvitaan vain vähän nöyryyttä huomata oma osallisuutensa, sen haastavan suhteen toisena osapuolena.
Viisaita sanoja, painan mieleen.
Huomasin vain tässä parin päivän aikana, etten pystynyt keskittymään mihinkään, kun puhelin soi jatkuvasti ja olin ihan uupunut. Lisäksi kaikki puheenaiheet koskee _ihan_aina_ kaikkia kauheuksia, mitä maailmassa tapahtuu - mistä lie kertoo hänen keskittymisensä kaikkeen negatiiviseen?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[ Ei tarvitse olla kiltteydestä kipeä, jos ne on vaikea pitää.
Sitähän se itsenäistyminen on, ein sanomista, omien rajojen asettamista. Oltekos lukenut ko. kirjan ja tiedät mistä siinä puhutaan? Kandeis ehkä kuitenkin lukea se kirja.
sata kertaa, tuhat kertaa, miljoona kertaa, niin jossakin vaiheessa siihen vaan väsyy.
Ei auta vaikka sanoo kauniisti, ei auta vaikka sanoo rumasti, ei auta vaikka huutaa ja karjuu, ei auta vaikka muuttaa pois maasta 10 vuodeksi (sama paska jatkuu heti kun palaa takaisin).
Se on jännä juttu, että lapsiin johdonmukainen 'ei' toimii hyvin, mutta ei äitiin >:(
Se on helppo huudella puskista, että aseta rajat, sano ei. Se vaan ei toimi ihmiseen joka ei kuuntele tai ei välitä kuulemastaan.
Vaikeita ihmisiä on oikeasti olemassa.
on sinänsä ihan lämpimät välit äitiini, mutta hänellä on kanssa näitä jotain omituisuuksia. Vanhempieni avioliitto oli onneton (isäni on jo kuollut) ja pienestä pitäen sain kuulla, kuinka kaikki oli isäni vika. Nyttemmin äitini on saanut päähänsä, että mieheni ja hänen sukunsa ovat jotenkin Pahoja, ja hän on kovin närkästynyt, kun en ala kuorossa heitä haukkua :D Eli juuri niin kuin tuossa joku viisaasti kirjoitti: joka haasteeseen ei tarvitse vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin vain tässä parin päivän aikana, etten pystynyt keskittymään mihinkään, kun puhelin soi jatkuvasti ja olin ihan uupunut. Lisäksi kaikki puheenaiheet koskee _ihan_aina_ kaikkia kauheuksia, mitä maailmassa tapahtuu - mistä lie kertoo hänen keskittymisensä kaikkeen negatiiviseen?
Mutta ap, keskustelussa on aina ainakin kaksi osapuolta. Miksi annat äitisi yksin päättää keskustelun aiheista? Kokeile seuraavalla kerralla itsepintaisesti vaihtaa puheenaihetta aina, kun äitisi eksyy ahdistaviin asioihin. Käy sitä keskustelua, jota haluaisit käydä. Jos äitisi kuuntelee sinua yhtään, hän kyllä pikkuhiljaa alkaa keskustella sinunkin ehdoillasi. Ja jos ei - no, sitten käytte kahta eri keskustelua, kumpikin haluamaansa :D Pääpointti on se, että sinun ei ole pakko ahdistaa itseäsi keskustelemalla asioista, joista et halua keskustella!
On vaikea sanoa, miksi äitisi keskittyy negatiivisiin asioihin. Hän voi olla ahdistunut, masentunut, peloissaan - ja purkaa sen sinuun. Mutta sinun ei tarvitse ottaa negatiivisuutta vastaan, vaan voit yrittää sysätä sen negatiivisuuden kokonaan sivuun. Se varmasti auttaisi äitiäsikin enemmän kuin pelkkä negatiivisuuden myötäily.
Viisaita sanoja, painan mieleen.
Huomasin vain tässä parin päivän aikana, etten pystynyt keskittymään mihinkään, kun puhelin soi jatkuvasti ja olin ihan uupunut. Lisäksi kaikki puheenaiheet koskee _ihan_aina_ kaikkia kauheuksia, mitä maailmassa tapahtuu - mistä lie kertoo hänen keskittymisensä kaikkeen negatiiviseen?
Ap
tai vaikka luen lehteä kun olen puhelimessa äitini kanssa. Sanon vaan välillä 'joo', ja annan jatkaa kauheuksien vatvomisia ja konfliktin etsimistään. Yritän vaan olla kuuntelematta mahdollisimman paljon. Välillä kuitenkin jotakin tulee läpikin.
Äitini etsii konfliktin aihetta jopa pienten lasten kaveriasioista, yrittää syrjiä aina jotakin naapuruston lasta kieltää leikkimästä hänen kanssaan. Viimeksi selitti tohkeissaan, kuinka on nänyt Annan leikkimässä Minnan kanssa vaikka Anna on sanonut joskus ettei ikinä halua leikkiä enää Minnan kanssa. Yrittää manipuloida muut lapset välttelemään Annaa, sillä hän on 'valehteleva manipuloija, jonka sanomisiin ei voi luottaa'. (nämä lapset ovat 6-vuotiaita)
Kyllähän tuommoinen kaikesta pahuutta etsivä ihminen on hirveän raskasta seuraa, vaikka niitä juttuja kuinka yrittäisi sivuuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
periaatteessa hyviä neuvoja. Kokeilin itsekin tuota puheenaiheen vaihtoa. Seuraus oli se, että äiti antoi puhelimen isälle (monta kertaa). Minun jutut (eikä elämä) eivät kiinnostaneet. Hän vain valitteli sairauksiaan (oikeita ja kuviteltuja). Joskus tosin oli jo naurussapitelemistä. Pari viikkoa sitten sanoa tärytin etten jaksa kuunnella enää tyhjän valitusta. Ei ole soittanut sen jälkeen eikä joulukorttia laittanut. Muu suku tietty haukkuu ja pelkäänpä että ne alkavat soitella enemmälti.
Meillä ainakin alkaa kahta suurempi parku, jos en vastaa tai soita takaisin. Olen kokeillut monta kertaa, välillä teen sen ihan koe mielellä.
Olen samaa mieltä edellisen nimimerkin Toinen näkökulma kanssa.
Ei kannata provosoitua, antaa vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Täytyy oppia tuntemaan itsensä. Sinä olet sinä, tiedät itse kuka olet.
Puhelimestahan näkee kuka soittaa. Vastaa vain silloin, esim kerran viikossa, kun sinulle sopii ja haluat.
Ota suhteesi äitiisi omiin käsiisi, niin et ahdistu.
Itse en henk koht saanut Valtavaaran kirjasta mitään irti, kun sen aikoinaan luin. Ei tarjonnut mulle mitään oivalluksia, joista käytännössä olisi ollut hyötyä.