Tunneköyhyys miehellä

Eiväthän tunteet ja järki ole toistensa vastakohtia! Aivotutkimus on kehittynyt, ei ole mitään syytä ajatella, että naiset toimisivat tunteella ja miehet järjellä. Höpönpöpöä.

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän tunteet ja järki ole toistensa vastakohtia! Aivotutkimus on kehittynyt, ei ole mitään syytä ajatella, että naiset toimisivat tunteella ja miehet järjellä. Höpönpöpöä.

OK, no sitten olen varmaan tuollainen tasaisen tunneköyhä mies.

Pystyn kyllä ymmärtämään väkeviä tunteita, kyllä minullakin niitä oli teininä ehkä jonnekin 20v tienoille.

Muutta näin vuosikymmeniä myöhemmin, jos olen tekemisissä ihmisen kanssa joka kovaäänisesti ja täysin vailla suodattimia roiskii tunteitaan ympäristöön, niin lähinnä minut valtaa tyrmistynyt hämmästys. Hämmästys siitä että aikuiselta näyttävä ihminen toimii kuin keskenkasvuinen lapsi.

Tutkimusten mukaan lähes joka kuudes suomalainen mies ja lähes joka kymmenes nainen on aleksityyminen. Aleksitymian taustalla voi olla myös jonkinasteinen asperger.

Nostan vanhan ketjun, koska olen niin onnellinen vastauksista 2 ja 3! <3 Että maailmassa on muitakin tässä samassa tilanteessa! Tuntuu, että en kestä enää päivääkään ja lapsen takia olenkin lähinnä vain kestänyt suhteen tunnekylmyyttä.

Arki sujuu kun jos ei ole minkäänlaisia ongelmia tai puhuta mistään tunteisiin liittyvästä. Mies on myös hyvin auttavainen kaikissa käytännön asioissa. Mutta sitten on tuo yksin jättäminen kaikkien tunteiden kanssa. Ihan kirjaimellisestikin yksin jättäminen. Mies lähtee pois tilanteista ihan fyysisesti ja tai jos jää paikalle ei sano sanaakaan jos aihe on hänelle vaikea. Muut pitäisivät tällaisia ihmissuhteissa vastaan tulevia aiheita normaaleina ja arkipäiväisinä, mutta aleksityymikko jumittaa aivan oudosti. Hän ei neuvottele, keskustele tai tee kompromissejä. Hän ei vaan puhu tai jos sanoo jotain niin kertoo, ettei ymmärrä asiaa. Ei vaikka kuinka selittäisin ja vääntäisin rautalangasta.

Kuten sanoin, lapsen takia olen tässä, mutta olen aivan loppuun kulunut ja väsynyt tähän. Pohdin myös, mikä lopulta on lapselle parasta. Vanhemmat ovat yhdessä, mutta hän näkee tällaisen kummallisen parisuhteen mallin. En tiedä mitä tehdä. Mielelläni kuulisin lisää kokemuksia ja millaisia ratkaisuja olette itse päätyneet tekemään. Oletteko lopulta eronneet vai mikä voima saa vielä jatkamaan?

up

Ei tuo tunnekylmyys ja tunteiden käsittelyn kykenemättömyys koske vain miehiä, vaan samanlaisia on naisissakin. Olen joutunut pohtimaan tätä seikkaa, koska äitini ei kyennyt käsittelemään tunteita muuten kuin suuttumalla. Pientä lasta hän vielä osasi jotenkin lohduttaa, jos tämä oli vaikka kaatunut ja satuttanut itseään, mutta kun koulu alkoi, niin oli enää turha odotella lohdutuksen sanoja ja halauksia, jos maailma oli kolhinut ja itketti. Äiti vain ärähteli ja käski olla hiljaa.

Valitettavasti olen huomannut, että minussa on samoja piirteitä kuin äidissänikin oli. Mutta olen sitä mieltä, että olen kasvatuksen tuote. Piti olla vahva ja kestää mitä vain. Heikkous ei ollut sallittua. Piti kasvattaa kova kuori ympärille, etteivät tunnemyrskyt päässeet näkyviin. Tunteeton en nimittäin ole missään tapauksessa, mutta minun on erittäin vaikea näyttää tunteitani. Mikään itkijänainen en tosin ole ollut koskaan. Tunteet päästän valloilleen yksin ollessani.

Luulen, että tuossa tunteettomuudessa on mentävä muutama sukupolvi taaksepäin. Sodat muuttivat niin miehiä kuin naisiakin. Lisäksi on huomioitava suvun ja perheen kulttuuri, eli miten perheenjäsenet ja sukulaiset ilmaisevat tunteitaan. Olen elämäni aikana osallistunut lukemattomiin hautajaisiin ja voin todeta, että joissakin tilaisuuksissa itkeä tyrskitään alusta loppuun, kun taas joissakin kaikki istuvat kuin kivettyneinä. Eivät hekään luultavasti tunteettomia ole, mutta eivät pysty näyttämään sisäistä tunnemyrskyä muille, koske heidät on opetettu häpeämään heikkoutta. Mies ei itke, niinhän sanotaan. 

mikäli auot sitten päätäsi mustasukkaisena muille miesasujille ympäristössä, kaivaa kyllä verisiäkin ikävyyksiä. mikäli vielämohjaat kakaraasi häiriköimään sen perusteella muille, mene perheneuvontaan koska kohteesi lakimies ei päästä sinua pihdeistä. eli myös kurkkuun ei kannata käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen ei näytä (tai koe) suuria tunteita ja toinen kokee ne liioitellusti. Kumpi on ”normaali”?

Toinen vahingossa tölväisee sanoillaa toista tahtomattaan, toinen vihapäissään laukoo suunnattuja loukkauksia. Kumpi on suurempi syyllinen?

Et selvästikään ymmärrä, mistä tässä on kyse.

Minusta tässä näyttäisi olevan kyse estrogeenista. Ja siitä miten sitä on toisilla paljon ja toisilla vähän.

Mielestäni tunteilla käyvän ihmisen ei ehkä kannata pitää itseään minään normaalin standardina.

Aloitus oli tiettyyn asiaan liittyvä, ja tämä jotain muuta sitten. 

Mutta tosiaan, kenen mukaan se tunnepitoisuus pitää sitten normittaa? Eihän suurilla tunteilla käyvä ihminen ole sen oikeammassa kuin tasaisempikaan. Ongelmat tulee siitä jos tunteitaan ei osaa sovittaa toisen olemiseen sopivaksi. Sitten on vaan tyhmä, tulee mieleen lapsi lähinnä joka on aina suuna päänä. Tai vastaavasti mököttää.

Kumpikaan tapa ei ole sen paremmin oikea tai väärä, kyky tehdä kompromisseja on avain aika moneen tilanteeseen. Molemmat tulee vastaan, se on parasta. Ja miksei tälleen haluaisi tehdä jos toiselle tahtoo hyvää? 

Vierailija kirjoitti:

Nostan vanhan ketjun, koska olen niin onnellinen vastauksista 2 ja 3! <3 Että maailmassa on muitakin tässä samassa tilanteessa! Tuntuu, että en kestä enää päivääkään ja lapsen takia olenkin lähinnä vain kestänyt suhteen tunnekylmyyttä.

Arki sujuu kun jos ei ole minkäänlaisia ongelmia tai puhuta mistään tunteisiin liittyvästä. Mies on myös hyvin auttavainen kaikissa käytännön asioissa. Mutta sitten on tuo yksin jättäminen kaikkien tunteiden kanssa. Ihan kirjaimellisestikin yksin jättäminen. Mies lähtee pois tilanteista ihan fyysisesti ja tai jos jää paikalle ei sano sanaakaan jos aihe on hänelle vaikea. Muut pitäisivät tällaisia ihmissuhteissa vastaan tulevia aiheita normaaleina ja arkipäiväisinä, mutta aleksityymikko jumittaa aivan oudosti. Hän ei neuvottele, keskustele tai tee kompromissejä. Hän ei vaan puhu tai jos sanoo jotain niin kertoo, ettei ymmärrä asiaa. Ei vaikka kuinka selittäisin ja vääntäisin rautalangasta.

Kuten sanoin, lapsen takia olen tässä, mutta olen aivan loppuun kulunut ja väsynyt tähän. Pohdin myös, mikä lopulta on lapselle parasta. Vanhemmat ovat yhdessä, mutta hän näkee tällaisen kummallisen parisuhteen mallin. En tiedä mitä tehdä. Mielelläni kuulisin lisää kokemuksia ja millaisia ratkaisuja olette itse päätyneet tekemään. Oletteko lopulta eronneet vai mikä voima saa vielä jatkamaan?

Miten itse olet mennyt häntä vastaan? Karkeasti, joku haluaa puhua tunteistaan ja joku ei. Joten kannattaa varmaan molempien tulla hieman vastaan, jos älykkäistä ihmisistä puhutaan. 

Olisi karseaa jos joutuisi vasten tahtoaan osallistumaan johonkin tunnepuolen käsittelyyn, mieti mitä sä pyydät siltä toiselta? Sama tunne sillä on kuin sinullakin kun tarpeisiisi ei vastata. 

Pystyykö tunneköyhä ihminen sanomaan seurusteluvaiheessa esimerkiksi "rakastan sinua"?

Tai vastaamaan hellyydenosoituksiin?

Puhumaan tunteistaan?

Jos ei niin ihmettelen miten on päädytty jatkamaan seurustelua saati menty parisuhteeseen saakka.

Tunnistan ap:n kuvauksesta oman puolisoni. Ei ole kysymys ainakaan meillä tunneköyhyydestä, kyllä tunteita osoitetaan ja niihin reagoidaan. Mutta tuntuu, että mieheni reagoi kaikkiin tunteisiini sillä samalla tunteella, mikä ei auta yhtään. Jos olen iloinen, niin hänkin on iloinen. Jos olen surullinen, hänkin on. Jos olen ärtynyt, hänestäkin tulee sellainen.

Olisi paljon helpompaa, jos toinen reagoisi tunteisiin tavalla, josta on apua. Itse yritän toimia juuri niin, eli yritän olla rauhoittava, kun toinen on levoton, lohduttava, kun hän on surullinen jne. Toiseen suuntaan tuntuu siltä, että omat tunteet vain "tarttuvat" puolisoon. Niinpä negatiivisia tunteita oppii pakostakin pitämään sisällään.

Mitä

nämä

välit

ovat?

Mulla veli tällainen , minun häissä kun yritin halata häntä huusi naama punaisena "älä nyt iholle tuu" . Kun kysyin mitä tunteita hääni hänessä herättää "kyllä on hienoa , kristallikruunut vaan loistaa". Oli hänessä muutakin , mutta katkaisin välit kokonaan ja hyvä niin. Ei vaan jaksa tommosta ja tämä oli yksi piirre hänessä .

Tunneköyhyys..ite olen yli empaattinen.Herkkä.Tunneköyhyys voi johtuu monesta asiasta,lapsuudesta..Aika yleistä suomessa nykyään.Narsismiakin liikaa.Moni läheinenkään ei välitä mitä läheiselle kuuluu,tapahtuu,tämä on nykyään niin yleistä,häpeän tunne,omatuntokin kadonnut.Tunneköyhä ihminen ei osaa käsitellä tunteitaan.Olisko kovettunut katkeroitunut..joku vaihe elämässä rankka..

Vierailija kirjoitti:

#miesvihanäkyväksi

Ei tässä ole kysymys sukupuolesta.

Exäni ei osannut käsitellä tunteita eikä asettua toisen asemaan. Erossa vasta minulle kirkastui tämä asia. Hän ei todellakaan kyennyt ajattelemaan muita kuin itseään. En osannut olla edes vihainen, lähinnä säälitti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla veli tällainen , minun häissä kun yritin halata häntä huusi naama punaisena "älä nyt iholle tuu" . Kun kysyin mitä tunteita hääni hänessä herättää "kyllä on hienoa , kristallikruunut vaan loistaa". Oli hänessä muutakin , mutta katkaisin välit kokonaan ja hyvä niin. Ei vaan jaksa tommosta ja tämä oli yksi piirre hänessä .

Miksi sulla olisi oikeus halata veljeäsi? Ethän sä nyt voi toista pakottaa tollaseen. 

Jättäkää ne siat niin ei tartte valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen päätehtävä on estää naistaan hermostumasta. Siksi se että nainen on hermostumassa tai jo hermostunut on miehelle epäonnistuminen. Mies hermostuu. Hermostuu itselleen ja kykenemättömyydelleen koska ei ole osannut hillitä naistaan.

Mihen tehtävä on pitää nainen tyytyväisenä hauskuuttamalla tätä ja huomioimalla kaiken aikaan sekä pikkupalveluksilla.

Vierailija kirjoitti:

Miehen päätehtävä on estää naistaan hermostumasta. Siksi se että nainen on hermostumassa tai jo hermostunut on miehelle epäonnistuminen. Mies hermostuu. Hermostuu itselleen ja kykenemättömyydelleen koska ei ole osannut hillitä naistaan.

Nainen on kuin räjähtämään viritetty korttelipommi. Se voi koska tahansa räjähtää silmille. Miehen elämä on vaarallista kuin pommionpurkajalla. Jotain pitää tehdä koska kello käy koko ajan mutta koskaan ei tiedä katkaiseeko oikean vai väärän johdon.