Mä en taida rakastaa enää mun miestä :(

Tänäänkin katselin itku silmässä miestä kun oli lähdössä töihin ja piereskeli estottomasti 30kg ylipainoisena ja murisi vaan jtn. että mitä helvettiä...kuka tuo on :(

Niinhän sitä sanotaan, että pariskuntien pitäisi vain jaksaa yrittää sen vaikean pikkulapsiajan yli. Itsekin vasta epäröit (?), että et TAIDA rakastaa, ehkä se tunne siellä jossain vielä kuitenkin on? Tosin ymmärrän, että tuollaisen täysin epäkohteliaan käytöksen myötä on vaikea sitä kaivaa mistään esiin... =/



Ehkä se ps-terapia kuitenkin voisi auttaa, voisitte laatia uusia keinoja selvittää asiat, ettei tilanne etenisi aina riitelyyn. Muistan tuon vaiheen omasta parisuhteesta, molemmat oltiin lopulta piikit pystyssä ja kaikkeen sanomiseen reagoimme suuttumalla. No, meitä parisuhdeterapia ei auttanut, mutta ainakin erotessamme tiesimme, että sekin kortti on katsottu. Ja juu, erosimme juuri pikkulapsiaikana... Mietin tätä asiaa juuri eilen, miten kamalaa aikaa se oli. Koko ajan se kalvoi, jokaisen hiljaisen hetken mietin, että tätäkö mun elämäni on aina. Riitelyä, vihaa, halveksuntaa puolin ja toisin. Rakkautta ei enää ollut, eikä sitä löytynyt minkään terapian keinoin. Uskon, että meidän suhteemme oli jo siinä jamassa, ettei sitä olisi voinut pelastaa millään, enkä tiedä olisiko sitä voinut pelastaa koskaan aiemminkaan. Nuorena mentiin yhteen, tehtiin lapset ja sitten vasta kasvettiin...



Toivon että saatte asianne kuntoon, ymmärrän että sulla on nyt vaikeaa ja rankkaa (siinä kuin varmaan miehelläsikin). Älä anna sen tunteen kalvaa sua loppuun, minkä se melkein mulle teki.



Hakeutukaa (ehdota edes!) sinne terapiaan, sittenpä tiedät, auttaako se teitä. Joskus ainoa ratkaisu on ero, mutta sitä ennen kannattaa tehdä ihan hemmetisti töitä.



Hyvää joulun aikaa, muista että olet arvokas, vaikkei miehesi sitä osoittaisikaan sinulle.

mies ei ole muuttunut YHTÄÄN! Päinvastoin! Yököttävä, lihava, piereskelevä ja kiroileva sovinisti sohvalla illasta toiseen. En kestä. Ero tulee.

törkeyteen ja epäkohteliaaseen käytökseen. Mässäily ja itsestään huolehtimattomuus eivät myöskään johdu pikkulapsiajasta, sitä on turha syyttää.



En katselisi tuollaista porsasta kotonani.

Rakkaus on tahtomista. Tahdotko tarpeeksi? Pystytkö muuttamaan omaa käyttäytymistäsi ja odotuksiasi? Jos tahdot ja jos pystyt, voi tilanne muuttua niinkin, että pysytteyhdessä.

Ja oli kyllä ihan tosi raskasta. Välillä meni kuukausia ettei ollut seksiä kun toinen ei napannut yhtään. Välillä tuntui, että inhosin miestäni ja ärsytti kaikki mitä se teki. Lapsia on 3 ja kaikki syntynyyt 3,5v sisällä. Nyt kun nuorimmainen täyttää kohta 3, olemme taas ihan yhtä rakastuneita kuin ennenkin. Oikeastaan vielä enemmänkin ja kunnioitan häntä enemmän kuin koskaan.



Mutta ap:lla ongelma taitaa olla jossain muualla kuin väsymyksessä tai oman ja yhteisen ajan puutteessa. Tuli kuva ettet vain pidä miestäsi enää viehättävänä tai kunnioita häntä ihmisenä. Siihen ei auta aikakaan.

Siellä lähinnä annetaan työkaluja joilla TE mietitte elämäänne ja itseännä siinä suhteessa. Kyllä ihan tavallisestikin voidaan ongelmista puhua ja kuunnella ilman terapioita.



Pointti on se että molemmat tahtoo toistensa ja suhteensa parasta.



Anteeksi syvästi mutta mies ei yksin suhdetta tee vaikeaksi. Riitaan tarvitaan kaksi.



Elämä voi helpottua jos olet yksin. Se ei tarkoita että mies joka on hankala on poissa vaan sitä että teillä kahdella ei kolise yhteen.



Kannattaa katsoa omaan napaan.



Itse mietin että millaisen ihmisen kanssa tahdon jakaa kotini. Voi aina puhua kumppanille ongelmakohdista ja koittaa muuttaa niitä ja muistaa ettei kumppanilta voi aina vaatia muutosta vaan itsekin tehdä niin.



Rakastaa voi montaa ihmistä mutta arki tulee aina ja elämässä on vaikeaa. Joku mököttää, joku on piittaamaton, joku haukkuu, alistaa, lähtee viikoksi yksin mökille. Ties mitä!



Jokaisen kanssa tulee vaikeaa ja elämässä tulee vastoinkäymisiä. Sitä kumppaniakin joutuu joskus kannattamaan. Ei se aina ole helppoa.



Minua harmittaisi jos kumppanilla olisi niin vaikeaa mitä miehelläsi. Ehkä hän tarttee tukea enempi?



Teettekö mitään yhdessä? Entä koko perheenä?

Onko miehellä liikaa töitä?



Ei sillä ole väliä jos ollaan erilaisia, pointti on että osataan antaa sopivasti tilaa ja aikaa yhdessäoloon. Arvostetaan toista ja tahdotaan että toisen on hyvä olla.



Et sinäkään huomaa että miehen on huono olla, sinä puhut siitä ettet itse tykkää. :(

Tottakai ymmärrän että riitaan tarvitaan kaksi ja rakkaus on ainakin osittain myös sitä tahtoa.



En tarkoituksella lähtenyt tuon enempää suhdettamme ruotimaan,olisi tullut turhan pitkä aloitus.



Tahtoa löytyy mutta ainakin toistaiseksi vain vain minä olen yrittänyt.

Miehelläkin on varmasti paha olla mutta kerroin omista oloistani hän puhukoon itse puolestaan tai on puhumatta.



Hänen painonsa tai piereskelynsä ei nyt ole sinällään oleellista, kun rakastin ja jaksoin ei nuo seikat haitanneet.



Hän on viimeaikoina yrittänyt tsempata esim.lastenhoidollisissa asioissa mutta katsoo minua samalla halveksuen...

En jaksaisi, tarviiko edes?



Se mikä eniten mietityttää on tuo aika kun mies oli poissa,miksi mulla oli niin rauhallinen ja helpottunut olo..

ap

Minusta oli ihana asia kun kirjoitit palstalle ajatuksiasi, vaikka voit saada minkä tyyppistä vastausta siihen vaan. Meillä on myös rankka pikkulapsi aika menossa. Välillä tuntuu että inhoan miestäni ylikaiken, röyhtäilevä möhömaha. Mutta miksi ajattelen näin? Siihen on oltava joku syy ja sitä etsin. Ollaan väkisillä järkätty yhteistä aikaa ja se on ollut todella hyvä meidän suhteelle. MInunkaan mies ei osaa puhua asioista, auttaa jonku verran kotitöissä, mutta hän on hän oma persoonansa. Rakastuin joskus siihen ja aion taistella tämän väsyttävän vaiheen ylitse. Mielestäni on erittäin itsekästä luovuttaa, jos siihen ei ole oikeasti konkreettista syytä. Ymmärrän väkivällän myös henkisen sellaisen, alkoholin ja päihteiden tuomat ongelmat, sekä jotkut mielenterveysongelmat. Muuten maassamme erotaan aivan liian herkästi, aivan liian itsekkäin perustein. Minä en voi antaa kannustusta sinulle kun kyselet tarviiko jaksaa, mielestäni ei kannata luovuttaa.



Muuta ajattelutapaasi hieman positiivisemmaksi, tiedä vaikka suhde siinä samalla muuttuu. Tee ylläri-illallinen miehellesi, sekin piristää (vaikka sinä olisit aina se yllätysten tekijä=) Suhde on tahtotila. Mieti haluatko rikkoa perheen vai et.

viittaa siihen, että sä olisit onnellisempi ilman tätä suhdetta. Täällä av:lla näkee paljon ketjuja parisuhdeongelmista. Monissa nainen kärsii kun mies on poissa. Sun viesti on ihan erilainen. Mä sanoisin, että sun kannattaisi erota. Se vanha totuus, että et tule yhtään nuoremmaksi vuosien myötä... jos jäät tuohon roikkumaan, niin sua voi kovasti harmittaa kymmenen vuoden päästä.

Tsemppia!

ajatella että minä olen se perheen rikkoja..Toki se näin on jos olen myös suhteessa ollut ainoa joka kantaa huolen sen hyvinvoinnista.



Eikö toisen välinpitämättömyys kumppaniaan kohtaan oli jo aikalailla perheen rikkomista, mietin vaan.



Kiitoksia edelleen kaikenlaisista asiallisista vastauksista.



Olen jo satakertaa niellyt tunteeni ja ajatellut että kyllä tää tästä "me selvitään".

Tuo vaan edelleen kun olin yksin lasten kanssa, oletin että voin pahoin ja itken kokoajan mutta toisin kävi.

Löysin itsestäni vahvuutta pitkästä aikaa,en ollut enää mikään marttyyri vaan oma vahva itseni. En itkenyt kuin kerran tuona aikana ja sekin miehen puhelun jälkeen...



Mies kertonut kaikille että heitin hänet pihalle vaikka yhteistuumin sovimme että parempi että hän lähtee vanhemmilleen kuin se että minä lähden lasten kanssa 5ookm.päähän.

Pienissä kuin suurissakin asioissa olen se joka joutuu ottamaan viime kädessä vastuun.



Parisuhdeterapiaan on siis jo aikakin varattuna uskon sen auttavan vaikka/kun eroaisimme.



Tuntuu etten ole tän suhdepaskan keskellä kyennyt edes lapsiin keskittymään kunnolla :(

Se viikko ilman miestä teki ihmeitä tuohonkin asiaan.



Se mitä joku mainitsi että ihmiset eroavat liian helposti ja etenkin pikkulapsivaiheessa pitää minut edelleen tässä tilanteessa. Olen siis tuossa täysin samaa mieltä mutta tahtotilakin toimii vaan jos molemmat tahtovat samaa,eikö?

ap

Ei ihme että avioerot lisääntyy jos piereskelynkin takia erotaan :D

Ei ihme että avioerot lisääntyy jos piereskelynkin takia erotaan :D

Siitähän tässä olikin kyse.

ap

ja mieti kuinka onnellisessa asemassa olet: moni itkee eroa sillmät päästään. Sä sen sijaan koet onnea ollessasi ilman miestä. Älä odota täältä lupaa, vaan tee niin kuin sun sydän sanoo. Jos olet onnellinen yksin se tarkoittaa, että olet onnellinen yksin. Nauti siitä, että sulla on helppo ero. Moni joutuu kurjuuteen erossa, sulle se tulee olee hyvä juttu. Miksi kituisit suhteessa? Uskalla tehdä niin kuin haluat!

Ei ihme että avioerot lisääntyy jos piereskelynkin takia erotaan :D

Piereskely tahallisesti on merkki muustakin epäsiisteydestä ja kunnioituksen ja kohteliaisuuden puutteesta. Kenenkään ei tarvitse olla tahallaan inhottava omia perheenjäseniä kohtaan.

Olen itkenyt todella paljon,miettinyt mikä meni vikaan.



Tuona hetkenä vaan kun jäin yksin tunsin tosiaan suurta helpotusta.



On vaikeaa tehdä näin isoja päätöksiä jotka vaikuttavat myös lastemme elämään suuresti.



Ehkä salaa toivoin että täältä tulee kommenttia että mun/meidän kannattaa yrittää ja voin rakastua tuohon uudelleen.

Ja että noin onnellisesti olisi joillekin käynyt..



Meidän riidat äityivät jo väkivaltaiseksikin ja oli pakko hetkeksi puhaltaa peli poikki.

ap

Anteeksi syvästi mutta mies ei yksin suhdetta tee vaikeaksi. Riitaan tarvitaan kaksi.

:(

Meillä tulee riita siitä, että annan miehelle palautetta jostain asiasta. Olen sataprosenttisen tietoinen, miten palautetta tulee antaa, ja annan sitä kieli keskellä suuta. En moiti, syytä, tuomitse, vaan kerron omat tuntemukseni ja kokemukseni. Olen empaattinen miestä kohtaa ja yritän ymmärtää hänen näkökulmaansa. Kirjaoppien mukaan.

Siitä mies pillastuu ja alkaa sättiä minua. Jaksan vielä seuraavan lauseen ja sitä seuraavan olla asiallinen ja aikuinen. Mutta miehen peli vain kovenee ja hän lyö vyön alle. Lopputuloksena minä poistun paikalta syvästi loukkaantuneena ja aloitan mykkäkoulun.

Olenko minä todellakin toinen osapuoli riidan aloittamiseen ja tilanten tulehtumiseen? Tarvitaanko riitaan aina kaksi?

Anteeksi syvästi mutta mies ei yksin suhdetta tee vaikeaksi. Riitaan tarvitaan kaksi.

:(

Meillä tulee riita siitä, että annan miehelle palautetta jostain asiasta. Olen sataprosenttisen tietoinen, miten palautetta tulee antaa, ja annan sitä kieli keskellä suuta. En moiti, syytä, tuomitse, vaan kerron omat tuntemukseni ja kokemukseni. Olen empaattinen miestä kohtaa ja yritän ymmärtää hänen näkökulmaansa. Kirjaoppien mukaan.

Siitä mies pillastuu ja alkaa sättiä minua. Jaksan vielä seuraavan lauseen ja sitä seuraavan olla asiallinen ja aikuinen. Mutta miehen peli vain kovenee ja hän lyö vyön alle. Lopputuloksena minä poistun paikalta syvästi loukkaantuneena ja aloitan mykkäkoulun.

Olenko minä todellakin toinen osapuoli riidan aloittamiseen ja tilanten tulehtumiseen? Tarvitaanko riitaan aina kaksi?

jos palautetta annat ylipäätään mitä mies ei kestä.

Ei meilläkään varmaan näin paljon riideltäisi jos suoraan sanoen pitäisin turpani kiinni kaikesta.

Mutta joku ihmisarvo kai minullakin on..

ap

Anteeksi syvästi mutta mies ei yksin suhdetta tee vaikeaksi. Riitaan tarvitaan kaksi.

:(

Meillä tulee riita siitä, että annan miehelle palautetta jostain asiasta. Olen sataprosenttisen tietoinen, miten palautetta tulee antaa, ja annan sitä kieli keskellä suuta. En moiti, syytä, tuomitse, vaan kerron omat tuntemukseni ja kokemukseni. Olen empaattinen miestä kohtaa ja yritän ymmärtää hänen näkökulmaansa. Kirjaoppien mukaan.

Siitä mies pillastuu ja alkaa sättiä minua. Jaksan vielä seuraavan lauseen ja sitä seuraavan olla asiallinen ja aikuinen. Mutta miehen peli vain kovenee ja hän lyö vyön alle. Lopputuloksena minä poistun paikalta syvästi loukkaantuneena ja aloitan mykkäkoulun.

Olenko minä todellakin toinen osapuoli riidan aloittamiseen ja tilanten tulehtumiseen? Tarvitaanko riitaan aina kaksi?

jos palautetta annat ylipäätään mitä mies ei kestä.

Ei meilläkään varmaan näin paljon riideltäisi jos suoraan sanoen pitäisin turpani kiinni kaikesta.

Mutta joku ihmisarvo kai minullakin on..

ap

en ilmaisisi omia eriäviä ajatuksia.

voi siniua,jokaet enää taida rakastaa sunmiestä! sympatiani ja myötätuntoni on sunpuiolella ja ymmörrän sua nintosi hyvin...käy yksinäs, ilman sumiestä, ainakin alkuunpuhumasa jolekinammattilaiselle, saat neuvoja ja jaat raskaan asianjonkunkanssa..teilä onsentäänlapset..mitenhe suhtautuvat isäänsä...



mullakaan eioo olut seksiä munmiejehekaa enä vuosiin...ei halunut muamutta ei halua rotakkaan,kunpitäisi jakaa kaiki ja taloius romahtaisi..



mö ä oonsuunnanut elämäni muihinasioihin..menköänuko ja harrastakoonmoniaan, who cares...munelämääni kuuluu ninpaljobmuuta, että aina RIITTÄÄ MIELEBKIINTOA JOONKINMUUHUN..tälä hetkellä kirjoittamiseen ja kunnonkohentamiseen...meenpäivä kerrallaan ja kulakinpäivällä onomat uilonsa ja surunsa...

toivonsule kaikea hyvää ja toivon, että tlantees muutuu vielä paremmaksi -jamiehesi huomaa ja tunustaa sunarvosi vielä ennebkuinonliianmyöhäistä...

iloista kevättä, ystäväisei..hanki uusia harrastuksia alkuun...



terkuintiina paju